Olipa ihan pakko tulla tänne avautumaan - positiivisesta asiasta! (kun yleensä avautumiset on negatiivisia)
Olen valmistunut ylioppilaaksi ja vaateompelijaksi ja nyt opiskelen datanomiksi (edelleen Suomessa). Olen 22- vuotias. Parin vuoden päästä ajattelin hakea University of Prince Edward Island: lle tietokonejuttuja jatko-opiskelemaan. Kattelin myös Kanadan maahanmuuttoviranomaisten sivuilta, että ainakin tällähetkellä työpaikkojakin on ja palkaksi olmoitettiin 50 000-70 000$ vuodessa.
Kehotan teitä muitakin suomalaisia lähtemään Suomesta. En aio jäädä katsomaan kun katainen ja urpilainen tuhoaa tämän maan kokonaan.
ps. siivoojanpalkasta minä säästän lukukausimaksut. kun ei tupakoi eikä juo eikä napostele herkkuja
Pysyvästi Kanadaan ensin opiskelemaan
6
282
Vastaukset 6
- kanadaan muuttanut
Tervetuloa, taalla on mukavaa ja viihdyn erittain hyvin.
- Maritimes rules!
Juuri näin. Itse muutimme kolmisen vuotta sitten opiskelemaan itärannikolle ja aiomme jäädä. Pysyvää oleskelulupaa aloimme hankkia jo vuosi ennen muuttoamme, mutta prosessi oli niin pitkällinen, hankala (ja hintavakin), että asiaa vauhdittaaksemme tulimme ensin opiskelijastatuksella maata "katsastamaan". Toistaiseksi on vaikuttanut paremmalta kuin Suomi-Titanik. Maksakoon Katainen & C0 itse 100 miljardin pikavippinsä.
Mekin viihdymme hyvin. Tervetuloa täältäkin !- Mieitte____
Ihanaa! Missäpäin itärannikkoa asutte? :)
- Jo ulkomaille muuttanut
Hei! Mieheni ja minä muutimme Suomesta jo kaksi vuotta sitten valmistuttuamme. Mieheni sai ulkomailta töitä, minä aloitin opiskelut. Emme kuitenkaan haluaisi jäädä tähän maahan. Yhdysvallat ja Kanada houkuttelisivat. Yhdysvaltoihin muutto vaan vaikuttaa kovin hankalalta. Mieheni on ohjelmoija/automaatioinsinööri öljyalalla. Luuletko, että Kanadassa voisi olla hyvä työtilanne? Onko sinne muuttaminen kovin hankalaa? Siis lähinnä työnsaanti.
- gatbat hunny
Jo ulkomaille muuttanut kirjoitti:
Hei! Mieheni ja minä muutimme Suomesta jo kaksi vuotta sitten valmistuttuamme. Mieheni sai ulkomailta töitä, minä aloitin opiskelut. Emme kuitenkaan haluaisi jäädä tähän maahan. Yhdysvallat ja Kanada houkuttelisivat. Yhdysvaltoihin muutto vaan vaikuttaa kovin hankalalta. Mieheni on ohjelmoija/automaatioinsinööri öljyalalla. Luuletko, että Kanadassa voisi olla hyvä työtilanne? Onko sinne muuttaminen kovin hankalaa? Siis lähinnä työnsaanti.
Asuin aiemmin Yhdysvalloissa ja nykyisin Kanadassa. Pidan Kanadasta huomattavasti enemman ja aion jaada tanne pysyvasti. Olen asunut myos muissa maissa ja Kanada on suomalaiselle yleisesti ottaen erinomainen maa. Tyo- tai oleskeluluvan saanti on helpompaa kuin Yhdysvalloissa, samoin jarjestelma toimii paljon paremmin. Perheelliselle tai lapsia aikovalle Kanada on paljon parempi. Itse saimme juuri ensimmaisen lapsemme ja olen vaikuttunut miten helppoa ja toimivaa kaikki siihen liittyva on ollut.
- west is the best
Maritimes rules!.....paitsi etta et ilmeisesti tieda west coastista paljoakaan...mielipiteesi voi vuosien mukaan muuttua..tervetuloa parhaaseen kulmaan kanadassa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää63779- 157753
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25750Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.100730Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27708Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193636- 22592
- 61572
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34516On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit78460- 39455
- 57445
Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9429sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.75427Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25427- 70423
- 54408
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397