HUONOIN KUKKAKAUPPA MITÄ TIEDÄN

TOTUUS!

Kukkakauppa LUNETTE, PIRKKALAn omistaja lupasi täyttää kaikki toiveet,
mutta oikeastaan mikään ei toteutunut. Morsiuskimpussa piti olla 3 kallaa, nuppu ruusua, hennon vaal pun neilikkaa tai vastaavaa, eustoniaa jne. Kimpussa oli 3 ISOA ruusua,neilikat olivat voimakkaan pinkkejä, eustoniaa löytyi kyllä mutta siitä putoili paljon nuppuja eli laatu huono ja lisäksi oli "surku pieniä" kalloja paljon enemmän kuin mitä toivomus oli. Kimppu oli tosi pieni.
Heittokimppu menetteli jotenkuten ja se myös kesti hyvin. Eipä siinä montaa kukkaa ollut. Sulhasen vieheessä oli pieni kalla ja vähän vihreää. Äitien hiuskoristeista toinen hajosi jo ennen kuin kampaaja ehti sen kiinnittää. (koristeet oli pienet, muistaakseni 3 pientä "nuppua" ja vähän vihreää. Kaason rannekukka hajosi myös alle puolentunnin, eli kukat putolivat pois. Kaikkineen nämä maksoivat 240e. Tyttäreni oli todella pettynyt ja kyyneleet ei olleet kaukana :( Valitin kukista heti seuraavana arki päivänä sähköpostitse mutta myyjä ei vastannut. Soitin, mutta henkilö ei kuulemma ollut paikalla. Lopulta menimme liikkeeseen jolloin saimme jonkinlaisen kompromissin aikaiseksi, eli myyjä lupasi heti maksaa tilille 50e. Todella kompromissi, koska mielestäni summan olisi pitänyt olla ainakin 100e. Rahoja ei tilille tullut ja sähköposteihin ei TAASKAAN vastattu. Lopulta menimme takaisin liikkeeseen, jolloin omistaja/myyjä kertoi, että hän ei aiokaan korvata kuin parikymppiä. Hän olisi kuulemma soittanut, mutta ei ollut numeroa. Numero kuitenkin oli hänelle annettu USEAMPAAN KERTAAN! Samoin hänellä oli sähköp os tiedot. Niin, parikymppiä siis lupasi korvata jos saa sitten papereihin nimen että on korvannut. Mutta niin halpa ei meidän allekirjoutus todellakaan ole. Jos tehdään virhe, se korvataan niinkuin pitää. Asiakaspalvelu ammatissa tämä tulisi ymmärtää. Olen itse ollut myyjänä ja tiedän, miten tulisi käyttäytyä. Eli nyt kaikille tiedoksi, että tuossa liikkeessä EI KANNATA asioida ellei halua heittää rahojaan kankkulan kaivoon. Myyjä saa siis pitää kymppinsä. Meille jäi todella paha mieli,mutta tiedämmepä vastaisuuden varalle että tuohon liikkeeseen emme jalallamme astu!

17

8432

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itekin kukkakauppias

      Aina ei ole kaikkia haluttuja kukkia saatavilla jolloin kukkakauppiaan pitää vähän improvisoida. Ja pääasiahan on että sieltä nyt jotain risuja löytyy, ei se nyt ole niin nöpön nuukaa ovatko orkideoita vai voikukkia.

      • Kakkakuppias

        Heh heh. en tiennytkään että voikukka maksaa yhtä paljon kuin orkidea.


    • Ompa ala-arvoisen kuuloista asiakaspalvelua. Toivottavasti en koskaan myöskään yllä kirjoittaneen voikukkakauppiaan liikkeeseen eksy.

    • Kuluttajan suojaa

      Otahan yhteys kuluttajaviranomaiseen, alat saada niitä korvauksia kukkakauppiaalta. Varmaan oitte kuvia niistä kukista että olivat huonoja? Se ei ole välttämätöntä kuitenkaan.

    • Morsmaikku 2012

      Voikukista puheen ollen, meillä oli häät jouluna 2012 ja kimppuhärdellissä oli 26 voikukkaa. Voin kertoa että olivat vähän hävyttömän kalliita - voikukka kun ei yleensä jouluisin Suomen pihanurmilla kuki - mutta oli kyllä vieraillakin ihmettelemistä. Enkä itse asiassa tiedä tulivatko jostain kasvihuoneesta vai ulkomailta.

      • Sulhanen 1979

        Aika kaukaa haettu juttu, jos voikukkia haluaa kukkakimppuunsa keskellä talvea niin tietenkin saa varautua niistä maksamaan. Se on ihan eri juttu.

        Kukkakauppiaaksi tekeytyvä kirjoitti että "Aina ei ole kaikkia haluttuja kukkia saatavilla jolloin kukkakauppiaan pitää vähän improvisoida".

        Eiköhän kukkakauppiaan pidä sopia asiakkaan kanssa jos tilauksen speksejä ei pysty toteuttamaan..


    • 12+15

      Minä taas en asioi Suupalla siinä Daddys Dierin kanssa samassa talossa olevassa kukkakaupassa enää. Ostin sieltä joskus joulukukka-asetelman 20€, ja seuraavana päivänä kävin koskikeskuksessa, ja siellä sama asetelma oli 7.50. Myöhemmin näin saman asetelman Halpa-Hallissa 4.90€.

      Tuntui vähän kalliilta!

      • Läheltä ja kaukaa

        * No, linja-automatkat Suupalta Koskikeskukseen maksaa tänä päivänä edestakaisin lähes 8 euroa, ja jos arvioi matkaan käytetylle ajallekin jonkun hinnan, niin ei ne Koskarin kukat niin kovin paljon halvempia olleet.


      • skibadiwei

        Tua ei oo taas muutakun oma syys


    • Kenen syy?

      Miehenä en tiedä näistä kukkajutuista juurikaan mitään, mutta kuulen kyllä! Oli sitten kyseessä kukka-asetelma joka oli ostettu Pirkkalasta, Tampereelta tai Nokialta niin aina, joka juhlissa joku nainen valittaa että kimppu ei ollut sellainen kun oli sovittu ja kukat eivät olleet niitä kuin oli sovittu. Taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus että homma ei ihan natsaa.

    • Partolan Pirjo

      Olen pari kertaa käynyt lauantaipäivisin ostamassa kukkakaupasta pilkkahintaan asetelmia joita tilaaja ei ole kelpuuttanut mukaansa kun joku kukka on vaihdettu toiseen. Tosin ihan jokainen ei taida ihan suoraan päin naamaa kehdata kukkakauppiaalle sanoa että en minä tällaista tilannut. Taitaa olla vaikea ala sekä kauppiaan että asiakkaan kannalta.

    • Ilona Flora

      Tilasin viimeksikin 236 € hintaisen hautausasetelman tätini hautajaisiin. Jos maksan neljännestonnin odotan saavani juuri ne kukat jotka pyydän pitää ne sitten tilata Filippiineiltä tai ei.

    • 4+8

      Läheltä ja kaukaa: Ei tarvi erikseen lähteä, voi poiketa ihan työmatkalla. Ja niin tästä eteenpäin poikkeankin, en viitsi ihan niin suurta Pirkkalalisää maksaa. Muuten koitan kyllä keskustan kauppoja suosia.

    • arja4

      Valittajat ovat luultavasti niitä, jotka tilaavat kukat muutamaa päivää aiemmin ja juuri määrättyjä kukkia ei vain aina saa, edes ulkomailta tilaamalla ja sitähän ei voi koskaan tietää etukäteen. Olen kuullut Lunetesta pelkkää hyvää, siellä on varmasti vakituinen asiakaskunta, koska tilauksia tuntuu olevan paljon. Olen ollut joskus töissä kukkakaupassa ja ikävä kyllä törmännyt näihin valittajiin, usein niissä valituksissa ei ole mitään perää! En edes ymmärrä tätä voikukkajuttua, mihin se liittyy ja kuka tilaa niitä joulukuussa??

      • Ydsjrqwiuty

        Niinpä niin. Tällä palstalla olevia kirjoituksia ei oikein voi ottaa todesta kuinkaan päin, ei kehumisia eikä haukkumisia. Kirjoittajalla saattaa olla ketunhäntä kainalossa.

        Jos nimimerkki olisi rekisteröity, silloin kirjoituksella voisi olla enemmän painoarvoa, ainakin pahimmat solvaukset voisi tarvittaessa jäljittää ja tarkistaa niiden todenperäisyys.


    • tepa5

      Hei sinulle "Totuus"! Jos olet joskus ollut myyjänä/ asiakaspalvelussa, niin luultavasti olet saanut potkut, ainakin kirjoituksesi perusteella!!

      Luuletko, että yksityisyrittäjillä on aina aikaa vastata VAPAAPÄIVINÄ kaikkien s.posteihin? Lisäksi sekin olisi työaikaa, eli 24/7 pienyrittäjät yleensäkin työskentelevät.

      Kyllä kaikki asiat saadaan selvitettyä hyvällä käytöksellä, mutta tänne kirjoittelemalla törkeään tyyliin et saa kuin vihamielisyyttä. Vanhana kauppiaana en toivoisi sinunlaisiasi koskaan kauppaani, joten Lunetten myyjä/kauppias on vain luultavasti onnellinen siitä!! Olet varmasti käynyt tilaamassa kukkia "halvalla", että saisit sitten valittaa jälkeenpäin! Olen näistä asiakkaista kuullut useinkin, tai sitten olet joku kateellinen kukka-kauppias.

      Ps.mitähän kukkia olet tilannut, en ole koskaan kuullut eustoniasta? (Eustoma )
      Hyvää jatkoa sulle ( opettele sisälukutaitoa!! ) ja laita joku oma liike pystyyn!

    • Asiakas2016

      Lapsemme hautajaisiin saimme todella upeaa palvelua kyseisestä kaupasta. Kukat olivat mielettömän kauniit ja juuri sitä, mitä olimme toivoneet. Voin lämpimästi suositella kaikille!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6010
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4107
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2064
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1817
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe