Minä olen kohta ihan sirpaleina, kun näen monien vuosien jälkeen unia kuolleesta vauvapojastani. Hän oli 10 kuukauden ikäinen, kun hän kuoli tulipalossa. Syytän siitä itseäni ja entistä miestäni, mutta eniten itseäni. (Tulipalon syynä oli palamaan jäänyt komeron valo ja sähköhäiriö.) Hän tulee uniini omituisena "vauvana", jonka tunnen omakseni, mutta hän ei liiku mitenkään. Joskus hän avaa silmänsä hyvin lyhyeksi aikaa unessani, mutta muuten hän ei liiku. Poikani kuolemasta on aikaa 30 vuotta.
Tulipalossa huusin miehelleni, että ota poika, mutta hän luuli minun ottaneen pojan, joten siinä vaiheessa, kun erehdys huomattiin, häntä ei päästy enää pelastamaan.
Minä en tiedä mitä tehdä, Joskus tuntuu, että olisi parempi ollut, kun olisin kuollut samalla. Pidän entistä miestäni raukkana ja itsäni pidän syyllisenä poikani kuolemaan.
Nyt minulla on kaksi tytärtä, toinen 29 ja toinen 20 vuotta. Ensimmäinen tytär on samalle isälle, mutta hän jätti minut muutama vuosi tyttäremme syntymän jälkeen toisen naisen vuoksi.
En ole uskaltanut kiintyä lapsiini ennen kuin he ovat olleet yli vuoden ikäisiä, mutta sen jälkeen täysillä.
Olenko tulossa hulluksi? En jaksa enää näitä unia. Poikani kuoleman jälkeen sairastuin masennukseen, paniikkihäiriöön ja minulle tuli kaikenlaisia ahdistusoireita. Suurin osa on voitettu, mutta nyt on tullut takapakkia ihan reippaasti. Pelottaa mennä nukkumaan, kun en tiedä näenkö taas pahaa unta.
Tulipalossa huusin miehelleni, että ota poika, mutta hän luuli minun ottaneen pojan, joten siinä vaiheessa, kun erehdys huomattiin, häntä ei päästy enää pelastamaan.
Minä en tiedä mitä tehdä, Joskus tuntuu, että olisi parempi ollut, kun olisin kuollut samalla. Pidän entistä miestäni raukkana ja itsäni pidän syyllisenä poikani kuolemaan.
Nyt minulla on kaksi tytärtä, toinen 29 ja toinen 20 vuotta. Ensimmäinen tytär on samalle isälle, mutta hän jätti minut muutama vuosi tyttäremme syntymän jälkeen toisen naisen vuoksi.
En ole uskaltanut kiintyä lapsiini ennen kuin he ovat olleet yli vuoden ikäisiä, mutta sen jälkeen täysillä.
Olenko tulossa hulluksi? En jaksa enää näitä unia. Poikani kuoleman jälkeen sairastuin masennukseen, paniikkihäiriöön ja minulle tuli kaikenlaisia ahdistusoireita. Suurin osa on voitettu, mutta nyt on tullut takapakkia ihan reippaasti. Pelottaa mennä nukkumaan, kun en tiedä näenkö taas pahaa unta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tilanteesi kuullostaa hyvin raskaalta ja vaikutat olevan todenteolla hajalla henkiksesti. Oletko käynyt minkäänlaisessa terapiassa, keskusteluryhmissä tai vastaavissa tapahtuneen jälkeen?
Voi olla, että tarvitset sen tyyppistä apua päästäksesi yli tapahtuneesta, aina ei omat voimat riitä selviämään.
Voimia ja hyvää syksyn jatkoa sinulle ja lapsillesi!
en jaksanut edes lukea koko aloitusta. Sen verran tutulta vaikutti jo tuo alku, ettei kyseessä voi olla kuin provo. PLÄÄH!!!
ja sinä katkaise sormesi.. mistä tiedät etteikö tämä ole ihmispololle ainut väylä avautua?
On muitakin tässä unversumissa kuin "ja minä"... Ota kamomillateetä ja mene nukkumaan.
Varmasti tuo e-a1:n neuvo on oikea, mutta jo kertomasi pohjalta pääteltynä: et ole syyllinen. Syyllisyys on tahallisuutta. Vaikka olisit ollut väsynyt vauvavaiheesta, niin siltikään et ole syyllinen.
Voisitko joskus luottaa, että annoit pojallesi hyvän ja kauniin elämän tuntevana ja herkkänä ihmisenä. Hän ei tullut koskaan kokemaan tämän maailman pahuutta vain sinut ja sinun rakkautesi.
täällä on sielultaan niinkauniita ihmisiä, että ihmetellä saa.
Nämä on unia, jotka tulevat silloin, kun ihmisen henkinen suojaus on alkanut pettämään, että on kriisi meneillään tai on väsynyt muuten, alakuloinen. Kun ihminen on henkisesti vireä ja skarppi, niin se ei näe ahdistavia unia. Nyt täytyisi selvittää, mistä tämä johtuu ja alkaa tekemään asialle jotain. Lääkärillä kannattaisi käydä aluksi. Hake unilääkeresepti. Sitten voisi jutella aluksi psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, että onko alkanut tulla oireita, jotka vaatisi psykiatrin käyntiä. Omaa henkistä vointia voi parantaa fyysisistä kuntoa nostamalla eli liikunta ja luonnossa kävely rentouttaa mieltä. Klassisen musiikin kuuntelu on erittäin tervehdyttävää. Joku taideterapia olisi hyvä, että voisi purkaa olotiloja kuviksi. Maalaamisessa ja piirtämisessä joutuu paljon keskittymään ja se on terapeuttista.
Mulla alkaa seisomaan kun luen tätä !
Taidan runkata nyt heti