Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

pika runkku

Mulla on sellainen ongelma, että haluaisin runkkailla pitkään. Se kun on kai mukavaa? Ei vaan onnistu. Laukean liian helposti joka kerta. Joskus on käynyt niin, että jo pelkät tiukahkot housut saavat mällin purkautumaan housuihin kesken päivän, jos olen erehtynyt joskus sellaiset päälleni laittamaan ja on sattunut tulemaan stondis.

Kun vedän käteen, niin ehdin vain ottaa munan housuista esiin ja tehdä kädellä 2-3 vetoa, niin taas roiskahtaa ja se oli siinä. Ihan hyvältä sekin tuntuu, mutta vähän laimeaa kuitenkin. En ole koskaan harrastanut seksiä toisen kanssa ja voin kuvitella, että yhdyntä tulee olemaan tosi noloa, kun laukean reisilleni, naisen reisille tai viimeistään kun olen saanut molon sisään ja tehnyt ehkä yhden työnnön.

Ei ole kivaa olla näin herkkä mälläri. Lisäksi sitä spermaa tulee niin jumalattomasti, että sitten on joka paikka siinä.
3673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vedä ensin pikaisesti käteen eli mällää ihan reilusti vaan. Vähän ajan kuluttua tai heti kun vaan saat taas stondaamaan, niin rupeat runkkaamaan uudestaan. Luulisi kestävän ainakin vähän pidempään. Pystyt nylkyttämään toivottavasti ainakin puolet pidempään. Hyvällä onnella ehkä jopa 10 vetoa ;)

Sama toimii myös sitten kun harrastat seksiä toisen kanssa. Ensin vessaan pikamällille ja kohta uudestaan kaverin kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mällääjä mä oon kirjoitti:

Mulla on sellainen ongelma, että haluaisin runkkailla pitkään. Se kun on kai mukavaa? Ei vaan onnistu. Laukean liian helposti joka kerta. Joskus on käynyt niin, että jo pelkät tiukahkot housut saavat mällin purkautumaan housuihin kesken päivän, jos olen erehtynyt joskus sellaiset päälleni laittamaan ja on sattunut tulemaan stondis.

Kun vedän käteen, niin ehdin vain ottaa munan housuista esiin ja tehdä kädellä 2-3 vetoa, niin taas roiskahtaa ja se oli siinä. Ihan hyvältä sekin tuntuu, mutta vähän laimeaa kuitenkin. En ole koskaan harrastanut seksiä toisen kanssa ja voin kuvitella, että yhdyntä tulee olemaan tosi noloa, kun laukean reisilleni, naisen reisille tai viimeistään kun olen saanut molon sisään ja tehnyt ehkä yhden työnnön.

Ei ole kivaa olla näin herkkä mälläri. Lisäksi sitä spermaa tulee niin jumalattomasti, että sitten on joka paikka siinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu