Näin viime yönä Madonnasta unta.
Madonna oli tulossa konsertoimaan korvessa sijaitsevaan lapsuudenkotiini, pientilalle. Muistan että läheinen jokiranta oli yhtäkkiä muuttunut paljon korkeammaksi ja pidemmäksi ja sinne oli ilmestynyt tällainen stadionin katsomo. Katsomossa oli joitain kuntosalilaitteita ja kävin niitä käyttämässä katsomon ollessa vielä tyhjillään.
Jossain vaiheessa kävin päärakennuksessa häätämässä sinne pesiytyneen murtovarkaan ja kävin kirjastossa, joka oli jotenkin erään ulkorakennuksen yhteydessä, lukemassa sarjakuvia.
Luin niin pitkään, että konsertti ehti alkamaan. Madonnan lava sijaitsi kuivurissa ja näkyi avoimesta ovesta yleisöön jota oli koko pelto ja mainittu ranta täynnä. Madonna lauloi ainakin Like a Prayerin ja Material Girlin. Tosin kuivuri jossain vaiheessa muutti muotoaan keskiaikaiseksi linnaksi, jonka portista lava näkyi.
Jossain vaiheessa joku pojannulkki kusaisi jaloilleni ja annoin sille selkään.
Ajoin myös karannut sikaa takaa pimeässä.
Sitten Madonna kierteli yleisössä ja halusi nähdä suomalaisia levyjä. Joku antoi hänelle Dingon Kerjäläisten Valtakunta-vinyylin ja Madonna kaatoi sen päälle siirappia.
Myöhemmin olin Madonnan kanssa samassa huoneessa ja sängyssä mutta uni muuttui niin graafiseksi että yksityiskohdat jääköön...
Yön jälkeen Madonna passitti minut matkoihini ja antoi erolahjaksi suuren hiotun timantin.
http://www.youtube.com/watch?v=eWRCJNuTT7E
Madonna-aiheinen uni!
Gayboiga
0
111
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san811992- 561210
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1831000Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58965Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122958Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952- 93948