Home koulut

sivustaseurannut

29

801

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ylitehokkuus

      "Energiatehokas rakentaminen" alkoi 1970-luvun alussa. Silloin aloitettiin 0,2 mm:n muovin käyttö ja kosteusvauriot lisääntyivät. Saman tekee tehokas ilmastointi, pelkällä ikkunallakin. Vanha kansa käytti seinäsammalta kosteudeneristykseen sekä piti esim. hetkellisesti ikkunoita auki. Siten hirsirunkoiset seinät hengittivät ympäri vuoden ja sisällä tarkeni kovilla pakkasillakin.

      Nyt EU:n rakennusdirektiivien mukaan kuuluu olla mahdollisimman sulkeutuneet rakenteet, 4-kertaiset ikkunat yms. Seurauksena on rakennusten homettuminen, kun taas 1800-luvun mummonmökkejä näkyy ympärivuotisessa asuinkäytössäkin.
      Kerrostaloista tehdään nykyään tasakattoisia, joten on odotettavissa kattorakenteiden hajoaminen sekä kosteusvauriot ylempiin kerroksiin.

      Ahneus, välinpitämättömyys ja ylitehokas energiansäästö korostuvat nykyrakentamisessa.

      • kivitaloja

        Muovikalvo - puutolppa - mineraalivilla yhdistelmää ei pitäisi käyttää julkisessa rakentamisessa. Ei myös tasakattoja. Liian herkkää rakennusvirheille.


      • juupajoo.
        kivitaloja kirjoitti:

        Muovikalvo - puutolppa - mineraalivilla yhdistelmää ei pitäisi käyttää julkisessa rakentamisessa. Ei myös tasakattoja. Liian herkkää rakennusvirheille.

        Muovikalvo - puutolppa - mineraalivilla yhdistelmässä ei ole mitään ongelmaa. Ongelma on ammattitaidottomissa rakentajissa. Sitäpaitsi homeongelmia löytyy yhtälailla kivitaloista. Tosin ehkä vähän harvemmin siksi, että ihmiset jotka investoivat kalliimpiin rakennusmateriaaliin investoivat yleensä myös siihen että tekijät tietävät mitä ovat tekemässä. Mutta kyllä varsinkin julkisista home-rakennuksista suuri osa on tehty betonista. Ja aivan varmasti löytyy rakentaja-einareita jotka osaavat tehdä kosteusvaurio talon uretaani eristeilläkin.

        Ja kyllä ongelmia syntyy ihan millä muullakin alalla kun rakennusalalla jos ei ole osaamista siihen mitä tekee. En haluaisi olla lentokoneen kyydissä kun joku netistä ohjeet lukenut ohjaa sitä.

        Mummonmökki ei homehdu, mutta jos sen lämpöisenä haluaa pitää, niin polttopuuta tai muuta lämmitysenergiaa kuluu kolminkertainen määrä mitä normitaloon. Ja ilma on aina tunkkainen ellei tuuleta läpivedolla tuntia päivässä. ja sillon sitä energiaa kuluu muuten 5 kertainen määrä.


      • Sädesieni oy
        juupajoo. kirjoitti:

        Muovikalvo - puutolppa - mineraalivilla yhdistelmässä ei ole mitään ongelmaa. Ongelma on ammattitaidottomissa rakentajissa. Sitäpaitsi homeongelmia löytyy yhtälailla kivitaloista. Tosin ehkä vähän harvemmin siksi, että ihmiset jotka investoivat kalliimpiin rakennusmateriaaliin investoivat yleensä myös siihen että tekijät tietävät mitä ovat tekemässä. Mutta kyllä varsinkin julkisista home-rakennuksista suuri osa on tehty betonista. Ja aivan varmasti löytyy rakentaja-einareita jotka osaavat tehdä kosteusvaurio talon uretaani eristeilläkin.

        Ja kyllä ongelmia syntyy ihan millä muullakin alalla kun rakennusalalla jos ei ole osaamista siihen mitä tekee. En haluaisi olla lentokoneen kyydissä kun joku netistä ohjeet lukenut ohjaa sitä.

        Mummonmökki ei homehdu, mutta jos sen lämpöisenä haluaa pitää, niin polttopuuta tai muuta lämmitysenergiaa kuluu kolminkertainen määrä mitä normitaloon. Ja ilma on aina tunkkainen ellei tuuleta läpivedolla tuntia päivässä. ja sillon sitä energiaa kuluu muuten 5 kertainen määrä.

        Yleensä kyllä koulut ovat kivirakennuksia.


    • hometta

      Koulujen lisäksi monet muut rakennukset on jouduttu purkamaan tuon homeen takia. Kukahan tai ketkä vastuussa?

      • Mesu.

        Olisko jostain direktiiveistä kyse mitä on ollut pakko noudattaa... Kiittäkää taas byrokratiaa ja EU:ta tästäkin, paperinpyörittelijähintit määräävät mitä kokeneet rakennusmiehet saavat tehdä ja mitä ei.


      • Mesu. kirjoitti:

        Olisko jostain direktiiveistä kyse mitä on ollut pakko noudattaa... Kiittäkää taas byrokratiaa ja EU:ta tästäkin, paperinpyörittelijähintit määräävät mitä kokeneet rakennusmiehet saavat tehdä ja mitä ei.

        Tällä kertaa ei ole syynä EUvostodirektiivi vaan se homerakentaminen alkoi jo reilusti ennen sitä. Tahallatekoahan tuo homerakentaminen ja muu virherakentaminen on, ei ole olemassa muita syitä.

        Tahallaan ne märät tai lumiset villat seiniin tungetaan, tahallaan villoitetut seinät ovat suojaamatta viikkotolkulla sateitten piiskattavana, tahallaan ilmanvaihtoputkiin jää asennusvaiheessa sisälle lunta, tahallaan jää lämmitysputkistosta eristeet pois, tahallaan jää seinien yläosasta puoli metriä ilman villaa, tahallaan jää seinän alajuoksun alta kosteuskatko (huopakaista) pois, tahallaan jää räystäät pois, tahallaan tulee tasakatto ja sen olemattomat kallistukset. Tahallaan tehdään ovet ja ikkunat, joita ei saada tiiviiksi... Tahallaan jää kunnollinen suunnittelukin tekemättä, sehän olisi pois rakentajan voitoista.
        Tahallaan tehtyjä virheitä on paljon muitakin. Kaikki nämä em tahallaan tehdyt virheet on tullut minullakin vastaan ja monta muuta lisäksi. Viimeksi alle 10 v sitten Hartelan tekemässä kerrostalossa Oulussa.

        Kun rakentajalla ei todellisuudessa ole mitään vastuuta työstään, on tällainen mahdollista. Läpeensä korruptoitunut rakennusvalvonta mahdollistaa tällaisen ja paljon muutakin. Kuluttajansuojaorganisaatiokin on Suomesta purettu.

        On myös havaintoja siitä, että seinään jätetään tahallaan eristämättömiä paikkoja. "Se tulee herroille, kyllä se niille passaa" sanoi muuan "rakennus-Rane" Oulussa Peltolankaari 28:n työmaalla. Tavallinen luhtitalo oli kyseessä.

        Jo 1960 -luvulla ammattikoulussa huomasin, että talonrakennuspuoli oli se, minne menivät ne jotka eivät muille oppisuunnille päässeet. Samoin joitakin vuosia myöhemmin teknillisesssä koulussa.
        Tekulla meillä oli aika paljon yhteiskokeita eli samoista oppiaineista oli kokeet eri oppisuunnilla samaan aikaan. Joka ainut kerta talonrakennusala sai huonoimmat pisteet sähkö- ja autopuolen kilpaillessa huipputiloista. Kun jo lähtötilanne oli tämä, niin miten parempaa voi odottaakaan? Lisäksi asennevamma koko ketjussa yhtyneenä rakennusfirman psykopaattijohtoon, jolle muu kuin maksimisaalistus ei merkitse yhtään mitään.

        Koulujen jälkeen kuitenkin rakennuspuolen käyneet saivat parasta palkkaa.
        Kaikki tämä näkyy lopputuloksessa.

        Turha on huudella, että miten sallimme tämän. Ei meillä ole yhtään mitään muuta mahdollisuutta kuin tyytyä siihen mitä meille ulostetaan. Kenellä meistä on varaa korruptoida meidän ns oikeuslaitostamme ja sen juristeja enemmän kuin rakentajilla? Sillä korruptio se ns oikeuslaitostamme pyörittää, tästä on esimerkkejä loputtomasti. Netissäkin oli isot blogit tästä, mutta ne poistettiin. Ilman korruptiota et oikeuttasi Suomessa saa, se on taivahan tosi ja liian monesti kokeiltu asia!

        On myös mahdollista, että tämäkin tuhorakentaminen on jotenkin tekemisissä muunkin tahallisen Suomen alasajon kanssa. Kaiken takana on ZWO, uusi sionistinen maailmanjärjestys, josta tietoja löytyy (toistaiseksi) netistä niin paljon kuin lukea viitsii joten ei siitä sen enempää.

        Joku tuossa syytti vapaamuurareita. Aivan oikein syyttikin; hehän tätä koko yhteiskuntamme ja maailmamme sirkusta pyörittävät. Alemmat portaat eivä tiedä sitä mitä ylemmät, mutta heillä onpakko totella ylempiä. Ja kun tunnollisesti rikoksia tekee, niin pääsee ylemmille portaille ja nauttimaan sen tuomista eduista ja tekemään yhä suurempia rikoksia. Vastaan jos pullikoit tai kerrot rappareitten asioista, niin käy kuten Juhani Julinille: Hänet ilmiselvästi murhattiin, mutta vapaamuurarijohtoinen Suomen poliisi ei tutkinut ilmiselvää murhaa vaan asia kuitattiin "onnettomuutena". Julinin kaksiosaisen oman todistuksensa ykkösosa löytyy tästä:
        http://www.youtube.com/watch?v=IcO058GNcLY
        Katselkaa ennenkuin sekin poistetaan.

        PS. Tiedän oikein hyvin olevani itsekin seurantalistoilla. Siitä sain varoituksen jo noin vuosi sitten, mutta ellei kukaan kerro totuutta, vääryys, korruptio ja suurrikollisuus saa rehottaa vapaasti ja kusetus jatkuu entistä härskimmin.


    • kansa tyhmänä maksaa

      Grynderit ja vapaamuurarit liittoutuneet päättäjien kanssa. Sumuttavat ahneesti varat omiin taskuihinsa ja veroparatiiseihin.

    • Oyutta

      Luulen, että ongelmia on myös Ruotsissa, Norjassa, Kanadassa, Yhdysvaltain pohjois-osissa ja jopa Venäjälläkin. Virosta en tiedä...

    • Äly hoi

      Ja mikä hassuinta, lämpimässä Keski- ja Länsi-Euroopassa energiaa saa hassata, kun asuntoja ei eristetä kunnolla. Siitä ei siis rangaista.

    • laskuttaa osaa.

      hyvävelitervamunat ovat rakentaneet sontaa.
      kaveri kuntapäättäjissä antaa urakat tervamuna kaverille joka ei osaa rakentaa ...

    • rakennus larvanto ?

      Suomessa ei ole ammattitaitoisia rakennusmiehiä. Seinien villoitus tehdään vaikka olisi kaatosade ja villat laitetaan vettä valuvana seinään. Laitetaan höyrymuovit päälle. Sitten ihmetellään miksi koulut homehtuu ? olisikohan syynä muovien alle jäävä vesimärkä vuorivilla. Uutta rakennusta en uskalla ostaa varsinkin jos se arkkitehdin suunnittelema, koska ne ovat niitä pahimpia homeloukkuja, rakenteet eivät kestä Suomen talvea ja vesi menee rakenteiden sisään. Olen suhteellisen uudessa toimistorakennuksessa töissä, joka on hienon arkkitehtitoimiston suunnittelema päällepäin rakennus näyttää tosi hienolta ja vesi tulee katosta sateella sisään.. luit aivan oikein, todellakin vesi tulee katosta sisään ja ämpäreitä on pitkin toimistojen lattioita sekä porukalla on kestonuhat päällä.... kotini on 1800 vanha hirsitalo, jonka on isänät piirtäneet aikoinaan pillilubiaskin (tupakka-aski) kanteen ja tehneet kirveellä veistäen seinät ja ei mitään ongelmaa. Ehkä näiden ylioppilasarkkkitehtien pitäisi olla oikeissakin töissä vanhan mestarin oppipoikana niin voitaisiin oppia, joskus Suomessakin tekemään uusia taloja. joissa ei ole hometta ja rakenteet eivät imisi vettä. Koneellinen tuuletus on tehty sen takia, että nämä uudet rakennukset eivät haisi niin pahasti homeelle vaikka seinän sisusta on hometta täynnä.... ilman vaihtoa isontamalla saadaan näistä arkkitehtoonista uudisrakennuksista se homeen haju pois...

    • ovat ongelma

      samoin suuri määrä muita hallinnon rakennelmia ja ok-rivitaloja. todella paljon....
      ja me poijaat "osataan" rakentaa...

    • okepo

      Kauppakeskukset, teollisuuslaitokset, hotellit ym. eivät juuri kärsi homeesta.
      Olisiko vastuullisella kiinteistöjen hoidolla jotain tekemistä asian kanssa?

    • Suomessa tehdän niinkuin EU määrä ei niin kuin EUssa tekevät muut maat.
      Suomalaiset säätävät joka asiassa ilmastointi suljetaan kesäksi ja huolto ja kunnosapito annetan jolekin jolla ei ole mitään vastuuta tekemisistään ja korjauksia lykätään parempia aikoja odotelemaan.

    • vanhan korjaaja

      Kattokaapa pilliklubiaskit sinne 1800 luvun talon rakenteisiin ja viisastelkaa, sitte lisää.

      • Pilliklubiton

        Katsottu on.


    • Leena10011

      Suomessa koko rakennusala on enemmän ja vähemmän kriminaalien hallussa. Kunnon ihmiset ovat jo ajat sitten lähteneet koko rakennusalalta. Rakennuttjien ahneus on se suurin syy tähän honoon laatuun ja homehtumiseen.. Meillä Suomessa myös ykstittäisellä kansalaisella ei ole mitään oikeusturvaa rakennusliikkeiden suhteen. Yksittäisen ihmsien on mahdotonta lähteä oikeustaisteluihin rakennusliikkeitä vastaan. Pitäisi olla varaa palkata juristi ja raknnusalan eksperttejä.

      Jos Suomessa olisi ns. joukkokannemahdollisuus, niin raknnusliikkeet eivät uskaltaisi tehdä niin tolkuttoman huonoa laatua, jota he nyt tekevät, kun mitään vastuuta ei ole eikä tarvitse pelätä. Joukkokanteen avulla yksittäiset ihmsiet voisivat liittoutua ja käydä oikeutta, jolloin rakennusliikkeet pelkäisivät tätä ja eivät uskaltaisi tehdä olematonta laatua. Ammattietiikkaa ja moraalia raknnusalan firmoilta ja yksittäisiltä rakennusliikeiden pomoilta on turha odottaa.

      Kun tätä joukkokannemahdollisuutta takavuosina eduskunnassa käsiteltiin, niin tietyt pääomapiirejä lähellä olevat tahot vastustivat joukkokannetta ja tulokset näkyvät erityisen hyvin raknnusalalla, joskin joillakin muillakin aloilla.

      Mitä sitten tehtaiden ja yritysten raknnuksiin tulee, niin ne todella tehdään paremmin. Rakennusliikkeet eivät uskalla tehdä huonoa laatua, koska näillä tahoilla on myös mahdollisuus käyttää juristeja ja rakennusalan ammattilaisia ja rakennusliikkeet joutuivat myöäs vastuuseen oikeudessa, jos laiminlöisivät laadun tällaisissa kohteissa.

    • Oyutta

      En näkisi, että vika olisi rakennusten suunnittelijoissa, rakentajissa tai materiaaleissa.

      Vika on rakennuksen käyttäjässä. Ei uskalleta kustannussyistä vaihtaa ilmaa...:/

    • Sumpsan Sulttaani

      Kumpi lie pahempi, homekoulut vai homokoulut, vai parempi

    • urtsurts

      Kyllä, homokoulut ovat pahasta.

    • 666-

      voikauheeta,luin ensin homokoulut,

    • Väärin koulutettu

      Koulusta se kaikki taitaa alkaa?
      Etenkin altistus semmosille virikkeille joita ei edes käsidesi tapa
      koska vailla altitusta basillitkin muuttuvat vastustuskykyiseksi kaikille saippuamerkeille...
      Lisää globaaleja elollisia rakennuksiin vaan ,,allerkia ja yliherkkyys lissääntyy
      ja henkinen pahoinvointi fyysisin oirein jota ei voi selittää..
      Kiinnittäkää huomijoo myös huoneilman kosteuteen sillä liika kuivuus pilaa
      henkitysilman eihän ees kaikki kukkaset elä liika kuivassa huoneessa.
      Siedätyshoitoon vaa kaikki lievä oireiset se nimittäin oikeesti voi auttaa..

    • pytinkitaata

      Ovat. Hometta vain Suomessa. Suomessa on aina rakennettu huonosti, mutta Suomessa ei koskaan rakennettu niin laaduttomasti kuin nyt. Ulkomainen halpatyövoima kostaa ja tekee roskaa. Rakennusala on Suomessa rikollisjärjestöjen elu puolueiden hallussa. Poliitikkojen ja virkamiesten lahjominen tuplaa hinnat ja rakennusten laatu on huononpaa kuin NL:ssa. Suomi on läpimätä maa. Oikeastaan koko Suomea ei enää tarvita. Ainakaan ihmisille tästä pakkoruotsittajien ja mamuttajien rosvoamasta maasta ei ole enää mitään iloa eikä hyötyä. Suomi oli ja meni ja annettiin rosvojen nussittavaksi. Siksi hometta joka pytingissä.

    • Max Martin

      Homekouluja on tietenkin, mutta sitten taas lasten yleisen terveydentilanhan kuuluisi olla niin hyvä, ettei niistä sentään oireita kuuluisi tulla ollenkaan. Homeoireilukin on vain sairaus, mutta jostain syystä homeongelma käsitetään jonkinlaisena ilmaston kaltaisena ongelmana. Pikaresepti homekoulujen haittojen poistamiseksi olisikin pieni muutos kouluruokailuun, joka parantaisi lasten vastustuskykyä. Homeoireilullahan on allergiatausta, niinpä homeoireetkin saisi pois tarjomalla porkkanaraastetta, jossa on vähän puristettu appelsiinimehua joukkoon ja sitten vaihtamalla rasvaton maito rasvaisempaan tai piimään, missä olisi maitohappobakteereja. Niin lapsetkin kestäisivät tätä maailmaa vähän paremmin ilman sairauksia.

      Homeoireilukin on vain yksi sairaus muiden joukossa ja nyt siitä pyritään samaan jonkinlaista joukkohysteriaa, että se olisikin kaikilla. Niin oikeastikin se on vain sairailla. Siispä voisi aivan hyvin tosiallergiset siirtää uudempiin koulurakennuksiin ja sitten ne kestävämmät tapaukset pärjäisivät pienellä muutoksella kouluruokailuun.

    • Grynderit kunniaan

      Ei homekoulut ole mikään ongelma. Jos koulut tehtäisiin kunnolla, niin niiden elinkaari olisi kymmeniä vuosia. Kun tehdään homekoulu, niin sitä pääsee saneeraamaan muutaman vuoden välein. Tämähän on hyvää kassavirtaa rakennusliikkeille. Töitä riittää rakentajille. Tämä taas lisää bruttokansantuotetta ja tätä kautta hyvinvointia kaikille. Veronmaksajien rahoillahan nämä rakennetaan ja korjataan. Eihän se nyt ole keltään pois. Varsinkin lama-aikana homesaneeraukset ovat kullanarvoinen asia rakennusliikkeille ja yhteiskunnalle. Rakennusalahan voi työllistää ihan kenet tahansa. Moni ihminen syrjäytyisi kokonaan jos rakentaminen maassamme vähentyisi. Asioilla on siis sosiaalipoliittinenkin puoli.

    • 20+5

      Eristemuovit tulivat 70-luvulla käyttöön, ja silloin ei ollut rakentajilla tietämystä että ne aiheuttavat kosteusvaurioita jos niitä käyttää väärässä paikassa, ja kunnollisesta ilmanvaihdosta ei huolehdita. Valitettavasti huonosti rakennettuja rakennuksia kerettiin tekemään aikamoinen määrä ennen kun ongelma tuli tietoisuuteen ja yleiseen keskusteluun.

      Jos tätä tietämystä ei löydy tänä päivänä rakentajalta, niin sitten voidaan puhua jo tyhmyydestä, ahneudesta ja välinpitämättömyydestä.

    • niinpä niin

      Rakennukset eivät ole suurin ongelma homekeskustelussa,vaan nähdäkseni heikossa ravitsemuksellisessa tilassa olevat tilojen käyttäjät.
      Itse olen kouluni käynyt 50-60-luvulla,silloin hometta oli kotona ja kouluissa,mutta kukaan ei sairastanut,koska vastustuskyky oli aivan toisella tasolla kuin mitä nyt on.Voitte kukin ajatella millaiset olivat asumisolosuhteen siihen aikaan.Taloissa oli puulämmitys,vetoisat ikkunat,kosteutta melkei 100%...kyllä siinä home tykkäsi elää...mut mekin tykkäsimme elää myös siinä samassa,eikä kukaan sairastanut homeallergiaan.
      Minulle vasta paljastui allergia koulun käyntini jälkeen joskus 70-luvulla,silloin siitä alettiin puhua...ja silloinkin nimeltään heinäallergia.

      • Akkuna auki!

        Kyllä homeongelmat ovat saapuneet ilmastonmuutostietoisuuden myötä. Koulujen ilmastointilaitteita alettiin uudistaa eneggiatehokkaammiksi reilu kymmenen vuotta sitten. Eikä mennyt kauaa, kun alkoi yks, jos toinenkin koulu oireilla homeen kanssa.

        Suomi on ollut eturintamassa energiatehokkuuden koelaboratoriona ja tulevat sukupolvet maksavat siitä terveydellään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      415
      4574
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      247
      2274
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1700
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      161
      1452
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      304
      1380
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1147
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      138
      1117
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      79
      1103
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1085
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      119
      977
    Aihe