Katotaan löytyykö kohtalontovereita sukupuoleen ja ikään katsomatta linjoilta.
Kerrotaas ensiks jotain itsestäni. Olen 30-vuotias mies Turun alueellta, jolla koulutustaustaa löytyy kaupalliselta kuin kemian alaltakin perustutkintojen osalta. Töissäkin olen tällä hetkellä määräaikaisella sopimuksella laboratorioalalla ja viihdyn sekä nautin työstäni. Tykkään katsella netistä striimien kautta urheilua. Itsekin olen ruvennut pitämään kunnostani vähäsen huolta – lenkkeilen kesäisin, käyn pelaamassa sulkapalloa ja hieman yli puolisen vuotta on tullut käytyä säännöllisesti salillakin. Päihteet ei kuulu elämääni. Viimeisen tupakkani poltin 2007 ja vuosi sitten päätin vain lopettaa alkoholin nauttimisen. En sitä ennenkään mitään suuria määriä prosenntijuomia nauttinut, 1 kerran kolmessa kuukaudessa eikä päihteettömyyteeni liity myöskään mitään uskonnollisia asioita. Asumismuoto – pakko se on tunnustaa – on vanhempien nurkissa, tarkemmin äiteen kanssa. Kaikin puolin voisi sanoa, että kaikki on hyvin mutta ei. Jokin puuttuu.
Mistä sitä lähtisi purkamaan… Kouluaikana olin koulukiusattu melkein koko ala- ja yläasteen ajan ulkomuotoni sekä pukeutumiseni takia. Tämä on jättänyt jäljen omaan itsetuntoon ja halusta tutustua uusiin ihmisiin on hieman ”pidättyväinen”. Kun kävin vähän useammin ulkona tapasin uusia ihmisiä, mutta en saanut sanaa suustani koska pelkäsin mitä he ajattelevat minusta. Ja nykyisin kun en juo mitään prosenttijuomia, uusiin ihmisiin tutustuminen on melkein nolla. Kun nyt salilla käy siellä näkee uusia kasvoja, mutta siellä nyt harvemmin on tullut juteltua ihmisten kanssa kun tekee omaa ohjelmaa siinä omissa ajatuksissaan. Enkä usko että minun koulukiusaamisesta johtuvasta ujoudesta johtuen tulisi paljon juteltuakaan. Pari luokkakaveria tuolta labrapuolelta on jäänyt – yhden kanssa käyn pelailemassa silloin tällöin sulkapalloa ja toisen luona käyn pelailemassa harvakseltaan lautapelejä. Koulukiusaaminen on jättänyt jälkensä myös tuonne parisuhteiden luomisen puolelle. En ole koskaan seurustellut tai saanut osakseni ihastumista. Olen ollut aina se kaveri kenelle sanotaan että kyllä siellä joku sullekin on olemassa. En etsi mitään missiä, kunhan se on nainen eikä ole mikään kukkakeppi. Ihan normaalivartaloinen nainen riittäisi, jota saisi halia ja pusutella. Tuntuu ikävältä katsoa kun ympärillä on onnellisia parisuhteita jossa pussaillaan ja halaillaan kertoen kuinka ihanaa on kun itse ei saa mitään aikaiseksi ujouden takia. Haluaisin kohdata sen oikean mutta vähän vaikeaa se on kun ei tule eikä itse asiassa ole kiinnostustakaan mennä baareihin sinne lasinsirujen sekä örveltäjien sekaan. Ehkä yleistän liikaa, pahoittelut siitä. En ole koskaan oikein ollut kiinnostunut noista baareista, ei ole minun juttuni.Mitä yksinäinen ja ujo henkilö tekee yksin baareissa; siitä ei seuraisi mitään muuta kuin hiljaa yksin nurkassa istumista. Mutta onneksi minut on kutsuttu aina silloin tällöin jonnekin ja harrastuksia sekä työ on etten ole jäänyt kodin neljän seinän sisälle. Sen puolesta on asiat hyvin. Mutta en ole koskaan oikein pitänyt siitä että kelpaan vain silloin kun juhlitaan ja juodaan. Ja kun nyt en juo lainkaan en kelpaa edes senkään vertaa.
Kerrotaas ensiks jotain itsestäni. Olen 30-vuotias mies Turun alueellta, jolla koulutustaustaa löytyy kaupalliselta kuin kemian alaltakin perustutkintojen osalta. Töissäkin olen tällä hetkellä määräaikaisella sopimuksella laboratorioalalla ja viihdyn sekä nautin työstäni. Tykkään katsella netistä striimien kautta urheilua. Itsekin olen ruvennut pitämään kunnostani vähäsen huolta – lenkkeilen kesäisin, käyn pelaamassa sulkapalloa ja hieman yli puolisen vuotta on tullut käytyä säännöllisesti salillakin. Päihteet ei kuulu elämääni. Viimeisen tupakkani poltin 2007 ja vuosi sitten päätin vain lopettaa alkoholin nauttimisen. En sitä ennenkään mitään suuria määriä prosenntijuomia nauttinut, 1 kerran kolmessa kuukaudessa eikä päihteettömyyteeni liity myöskään mitään uskonnollisia asioita. Asumismuoto – pakko se on tunnustaa – on vanhempien nurkissa, tarkemmin äiteen kanssa. Kaikin puolin voisi sanoa, että kaikki on hyvin mutta ei. Jokin puuttuu.
Mistä sitä lähtisi purkamaan… Kouluaikana olin koulukiusattu melkein koko ala- ja yläasteen ajan ulkomuotoni sekä pukeutumiseni takia. Tämä on jättänyt jäljen omaan itsetuntoon ja halusta tutustua uusiin ihmisiin on hieman ”pidättyväinen”. Kun kävin vähän useammin ulkona tapasin uusia ihmisiä, mutta en saanut sanaa suustani koska pelkäsin mitä he ajattelevat minusta. Ja nykyisin kun en juo mitään prosenttijuomia, uusiin ihmisiin tutustuminen on melkein nolla. Kun nyt salilla käy siellä näkee uusia kasvoja, mutta siellä nyt harvemmin on tullut juteltua ihmisten kanssa kun tekee omaa ohjelmaa siinä omissa ajatuksissaan. Enkä usko että minun koulukiusaamisesta johtuvasta ujoudesta johtuen tulisi paljon juteltuakaan. Pari luokkakaveria tuolta labrapuolelta on jäänyt – yhden kanssa käyn pelailemassa silloin tällöin sulkapalloa ja toisen luona käyn pelailemassa harvakseltaan lautapelejä. Koulukiusaaminen on jättänyt jälkensä myös tuonne parisuhteiden luomisen puolelle. En ole koskaan seurustellut tai saanut osakseni ihastumista. Olen ollut aina se kaveri kenelle sanotaan että kyllä siellä joku sullekin on olemassa. En etsi mitään missiä, kunhan se on nainen eikä ole mikään kukkakeppi. Ihan normaalivartaloinen nainen riittäisi, jota saisi halia ja pusutella. Tuntuu ikävältä katsoa kun ympärillä on onnellisia parisuhteita jossa pussaillaan ja halaillaan kertoen kuinka ihanaa on kun itse ei saa mitään aikaiseksi ujouden takia. Haluaisin kohdata sen oikean mutta vähän vaikeaa se on kun ei tule eikä itse asiassa ole kiinnostustakaan mennä baareihin sinne lasinsirujen sekä örveltäjien sekaan. Ehkä yleistän liikaa, pahoittelut siitä. En ole koskaan oikein ollut kiinnostunut noista baareista, ei ole minun juttuni.Mitä yksinäinen ja ujo henkilö tekee yksin baareissa; siitä ei seuraisi mitään muuta kuin hiljaa yksin nurkassa istumista. Mutta onneksi minut on kutsuttu aina silloin tällöin jonnekin ja harrastuksia sekä työ on etten ole jäänyt kodin neljän seinän sisälle. Sen puolesta on asiat hyvin. Mutta en ole koskaan oikein pitänyt siitä että kelpaan vain silloin kun juhlitaan ja juodaan. Ja kun nyt en juo lainkaan en kelpaa edes senkään vertaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
TEKSTI JATKUU
Asumismuotoni on myös hieman ihmisiä luontaansatyöntävä. Koska asun äitini kanssa, nämä harvatkaan ihmiset keitä joskus näen eivät tule luokseni. Haluaisin kutsua, mutta ketä haluaa istua jossain pienessä huoneessa kun itse asuvat väljästi ja siellä saa mennä ”vapaasti”. Joku voisi sanoa, että nythän sinä käyt töissä, joten mikset lähde omillesi. Totta, mutta haluaisin saada hieman pidemmän työn kuin puoli vuotta silloin ja toinen tällöin. Nykyiset vuokrat ovat sen verran korkeita että jos työttömänä niissä asuu niin lopputulos on ”tili tuli, tili meni”. Saan tästäkin kuulla tasaisin väliajoin, joka saa minut hieman vaivaantuneeksi. Vaikka asunkin vanhempani kanssa, ei se tarkoita sitä etten osaisi kotihommia. Tiedän miten pesukone toimii ja osaan tehdä ruokaakin. Käyn itse kaupassa ja pidän huolta ulkoisesta hapituksestani.
Mitä sitten haluan elämältäni voisi hyvinkin kysyä. Ihmissuhteita jossa minut hyväksytään sellaisena kuin olen. Etten tunne itseäni sellaiseksi joka kutsutaan vain silloin kun muita ei saada. Haluan kokea hienoja ja hauskoja hetkiä eri ihmisten kanssa. Käydä konserteissa, elokuvissa, kahvilla. Joku voisi sanoa, että käythän sä sulkapalloa pelaamassa ja lautapelejä, mutta näillä ihmisillä on loppujen lopuksi ihan omat piirinsä johon minä en kuulu sitten kuitenkaan. Joten koen olevani yksinäinen kun suurin osa päivistäni kuluu urheilua seuraten ja salilla käyden sekä töitä tehden. Sitten loppupäivä ollaan neljän seinän ja selaillaan netissä maailman tapahtumia. Haluaisin rikastuttaa elämääni monin tavoin. Seuraan kuitenkin aktiivisesti yhteiskunnan tapahtumia niissä määrin mitä tavallisen tallaajan tarvitsee tietää. Ei vain ole ihmisiä kenen kanssa niistä jutella. Ja kyllähän sitä täytyy vähän pilkettä silmäkulmassakin olla jutustelussa. Olen huomannut, kun olen ollut opiskelemassa että kyllä minusta ääntä lähtee kun tarpeeksi kauan jaksaa odottaa mutta kokemusteni johdosta en ole mikään sanaseppo. Olisinkin kiinnostunut kuulemaan muilta miten ovat selvinneet ns. kuiville vesille tällaisista tilanteista. Vastaankin teille jos teille tulee jotain kysyttävää.
Hei muuta omillesi. Voit muuttaa lähelle äitiäsi mutta kuitenkin omaan asuntoon. Kukaan aikuinen nainen ei mielellään tule miehen vanhempien katon alle. Voit käydä päivittäin äiteesi luona, ettei tartte "hylätä."
Baareista ei löydykään kovin fiksuja ihmisiä. Etsi netistä treffipalstoilta ja chateistä. Ujot ja itsestään huolta pitävät aikuiset naiset ei rieku bileissä, vaan on kotona koneella ja käy harrastuksissa ja töissä jos sellanen on.
Tapasin aikaa sitten erään miehen joka asui myös vanhempiensa luona eikä se minua häirinnyt hänen ihanan persoonansa vuoksi. Minä hölmö ihastuin häneen ja hän palasi ex-naisensa luo.
Minä olen periaatteessa yksinäinen ja taas toisaalta en. Elän kolmen lapsenikanssa joista yksi on sairas, työni onkin hoitaa häntä. En usko että voisin tämän takia edes löytää ketään itselleni vaan veikkaan että tulen olemaan aina "yksin".
Meillä on kuitenkin jotain yhteistä: Olemme molemmat jämähtäneet jumiin omiin elämiimme :) Kerro jos keksit keinon hypätä "huipulle"
NaINeN 28v: Lähdetään näin positiivisuuden kautta, että sulla on kolme lasta ketä rakastaa sua. Aika outoa että tämä mies lähtenyt jonkun toisen matkaan. Kaiketi pelästyi vastuuta kun kerran kolme lasta on sun lisäks siihen pakettiin kuulunut. Jos vaikka etsisit ittelles jonkun rikkaan sinkkumiehen tuolta jostain tyyliin Hjallis Harkimo tai sitten jonkun maan kuninkaallisen ;) Todellisuudessa ei kai niitä oikoreittejä huipulle taida olla.
Samaistun kirjoitukseesi monin osin (olen myös koulukiusattu jne) paitsi, että asun omillani. Olen myös sinkku ja noin samassa iässä. Olen tänä kesänä kuitenkin päässyt edes yrittämään mahdollisia suhteita ja saanut kontakteja naisiin. Ja luulen, että sinulla vähän sama ongelma ollut kuin minullakin.
Voin olla hakoteillä, mutta luulen että pääsyy on se, että olen alkanut harrastamaan lajia, missä tarvii muita ihmisiä. Lajia missä on haasteellinen päämäärä. Tällöin tulee väkisin edes jotain suhteita. Toki ujous haittaa tässäkin paljon, mutta tätä kautta ujoutta pääsee rikkomaan ja vaikka ei täysin eroon pääsiskään niin naiset voi jo kiinnostua välissä ;) Näin kävi itselleni vaikka se ei suhteeseen riittänytkään, mutta saipahan kokemusta :)
Eli summasumaarum yritä rikkoo ns. omia rutiineja tekemällä ihan jotain muuta vaikka vähän omalla epämukavuusalueella niin silloin elämä ainakin muuttuu :)
Jos huipulle pääseminen on tavoitteenasi niin pidä se miellessäsi jokainen päivä ja sano itsellesi että haluat olla huipulla. Elät juuri nyt omaa unelmaasi ymmärrät sitä vielä tai et, sillä ympäristösi, jumalasi, ystäväsi tulevat tukemaan matkaasi huipulle niin kuin ovat eläämäsi tukeneet tähänki asti. Elämässä ei ole tarkoitusta jos sille ei anna sitä, silloin katoaa elämän merkitys. Aseta elämäsi tavoitteeksi huipulle meno ja kun olet huipulla aseta tavoitteeksi toinen unelmasi.
Tekstisi aloittaja tuntuu kovin tutulta.
Olen itse 25-vuotias ja asun myös äiskän kanssa.
Työtön olen ollut jo yli vuoden ja sitä ennenkin vaan määräaikaisia sopimuksia niin ei ole omilleen päässyt muuttamaan..
Minäkään en ole baareissa viihtyvää tyyppiä,hyvin harvoin tulee käytyä varmaan n. kerran vuodessa ehkä kun ei niitä kavreita ole kenen kanssa edes mennä.
Minun yksinäisyyteni johtuu varmaankin siitä että olen niin sairaan ujo ja omaan huonon itsetunnon..
Näin kun on menty jo vuosikaudet vaikea nähdä siihen mitään muutosta tulevan,kyllästyttää sukulaisten kyselyt siitä että missäs se sinun poikaystävä oikein on!?
Ulospäin yirtän pitää tiettyä kulissia pystyssä,ei varmaan äitinikään oikein tiedä miten huonosti asiat todellisuudessa ovat tai sitten ei vain sano mitään kun aina nysvää yksinään kotona..
Mutta sisällä on käsittämätön tyhjyys ja tunne siitä että tätäkö tämä elämä nyt on,toisten elämänilon seuraamista kun itse kuihdun hiljaa sisältäpäin.
Ne pari ihmistä joita voin ystäviksi kutsua taitavatkin olla enemmän tuttuja koska ei heille tule avauduttua todellisuudesta vaan pidettyä sitä kulissia pystyssä "että joo kaikki on ihan hyvin"
Ehkä jonain päivänä tähän tulee muutos ja pääsen pois tästä oravanpyärästä mutta nyt siihen muutokseen ei ainakaan löydy voimia..
Itsensä hyväksyminen on kiinni ihmissuhteiden laadusta ja tavoista käsitellä tilanteita joihin vaaditaan kompromissin tekemistä. Se on kuin kahden erinlaisen maailman yhdistäminen tapahtuu antamisella ja luopumisen periaatteella, se ei ole kiinni sen hetkisestä tavasta kysyä tilanteeseen ratkaisua vaan kompromissi on kahden tilanteen sovittaminen yhteen niin että molempi osapuoli siitä hyötyy. Se on suhteiden rakenmisen kulmakivi ja oman sisäisen tyhjiön täyttämisen edellytys löytää tapoja tullaa toimeen erinlaisten näkökulmien kanssa joita meistä jokainen edustaa. Yhdessa olon edellytys on että molempi osapuoli hyväksyy toisensa, tällöin on suotavat edellytykset ihmissuhteen rakentumiselle. Se ei kuitenkaan tarkoita että jokaisen täytyisi toimia samalailla ihmissuhteiden kanssa mutta nyt on kyse ihmissuhteiden välisten vuorovaikutusten kohtaamisesta tavalla jolla saadaan jokaiselle osapuolelle myönteinen näkemys toisesta ja samalla itsestään mikä puolestaan johtaa itsetunnon kasvuun. kannattaa ymmärtää että jokaisella on persoonat ja tavat kuinka käsitellä tilanteita jotka ovat todenneet myönteisiksi keinoiksi erinlaisissa vuorovaikutustilanteissa, se ei kuitenkaan tarkoita että se on juuri paras tai oikea. Onnistumisella voidaan mitata oikeita valintoita tilanteissa joissa olemme joutuneet valitsemaan toiminta tavan tunteeseen luottaen mikä on todellisen minuutesi tuottama tunne. Terveessä itsetunnossa keho ja mieli ovat tasapainossa. ne toimivat yhdessä täydellissä kompromisssa toistensa kanssa jota johtaa sinun minuutesi "taivaasta" täydellissä harmoniassa ympäristönsä kanssa, se on intuitiosi. Se kertoo sinulle mikä on mielesi ja kehosi tuottamaa värähtelyä joka ilmenee maailmassasi, toisin sanoen mitä juuri tarvitset että ollaksesi lähempänä tavoitettasi. Arvostus on monimuotoinen seikka johon yhdistyy kunnioitus ja rikkauksien vaaliminen ja ympäristönsä rakastaminen ja muitten huomioiminen ja tunteidensa hallinta.
Norman Bates @ Psyko X tämä ketju