Tuolla alempana KKK pitää Tanneria suurimpana valtiomiehenämme ja kehuu tekevänsä parastaikaa "tutkimusta" hänestä. Siitä tulee varmaan yhtä asenteellinen kuin hänen "tutkimuksensa" Kekkosesta.
Minä jo nuorena kirjoitin koulussa aineen, jonka nimi oli jotain "Tanner on tehnyt maalleeme paljon hyvää ja pahaa". Samasta aiheesta julkaisi Kanava-lehti kirjoitukseni numerossaan 1/2002, siis runsas kaksi vuotta sitten. Olen julkaissut sen ennenkin tällä palstalla, mutta tarjoan sen nyt KKK:lle aineistoksi hänen tutkimuksiinsa:
Tannerin paluu politiikkaan sodan jälkeen oli virhe
Kanavassa 1/2002 oli Kari Liinolan kirjoitus Tanner vastaan Kekkonen. Hän totesi muun muassa: ”Sodissamme saavutettu moraalinen voitto Neuvostoliitosta valui suurelta osin hukkaan Kekkosen aikana. Kekkonen ajoi Suomen neuvostoimperiumin syliin ja pyristeli sitten jossain määrin vastaan”.
Kekkosen vastainen kirjoittelu on ollut viime aikoina muodikasta. Huippunoteerauksen teki Paavo Lipponen, joka Kekkosen syntymän 100-vuotisjuhlan tiimoilta pidetyssä seminaarissa piti Kekkosta halveksivan esitelmän ja sai kättentaputuksia mm. Koivistolta.
Tanner oli suuri mies vapaussodan jälkeen, sotien välisenä aikana ja sodan aikana. Hän nosti kansalaissodan repimän maan yhtenäiseen rakennustyöhön maan parhaaksi, johti myös kansalaissodassa hävinneen osapuolen yhteiseen taisteluun maan vihollista vastaan ja toimi taistelun aikana vastuullisesti hänen ministerin asemansa edellyttämällä tavalla.
Sodan seurauksena jouduimme Neuvostoliiton etupiiriin, jonne länsikin meidät jätti yksin. Voittaja vaati myös poliittista johtoa syytteeseen sotasyyllisyydestä ja jopa heidän tuomitsemistaan Neuvostoliitossa. Presidentti Paasikivi ja oikeusministeri Kekkonen hoitivat asian siististi. Kotimaassa suoritetussa ”oikeudenkäynnissä” nämä muutamat sodanaikaiset johtajat saivat lievähköt vankeustuomiot ja vapautettiin joidenkin vuosien jälkeen.
Valtaosa kansasta ymmärsi, että nämä - Ryti, Tanner ja muutamat muut - antoivat oman uhrinsa maamme taistelussa vapautensa puolesta. Sadat tuhannet rintamasotilaat olivat antaneet jo omansa.
Mutta Tannerille jäi pysyvä trauma tapahtumasta, eikä hän päässyt koskaan ylös sodan juoksuhaudoista. Hänen ympärilleen asevelisosialisteista - Leskinen, Pitsinki ja Lindblom - muodostunut klikki sai aikaan Tannerin nousun puolueen puheenjohtajaksi, mistä seurasi sekä puolueen että SAK:n hajoamisen. Tämä ryhmä liittoutui oikeistolaiseksi rintamaksi vahvan otteen Kokoomuksesta saaneen Junnilan ja maalaisliitosta erotetun Vennamon ja eräiden Rkp:n johtohenkilöiden kanssa. Rintama hyökkäsi Kekkosen ajamaa Suomen ja Neuvostoliiton ystävällisiä naapurisuhteita vastaan ja haki tukea N-liiton silloisilta läntisiltä vihollisilta.
Kekkonen piti pintansa ja joutui pitämään tuota tannerilaista demaripuoluetta ja samanaikaisesti myös Kokoomusta ulkopoliittisista syistä hallitukseen kelpaamattomina. Maata hallittiin maalaisliittoon tukeutuvien vähemmistöhallitusten avulla. Lopulta Tanner joutui eroamaan, Junnila menetti mahtinsa, Leskinen teki täyskäännöksen, Pitsinki ja Lindblom saivat Kekkoselta merkittävät virat ja Vennamonkin terä aikanaan tylsyi.
Demariden puheenjohtajaksi tuli Paasio, puolue ja SAK jälleen yhtenäistyivät. Maata voitiin taas hallita normaalisti. Kansa antoi Kekkoselle vaaleissa laajan tukensa ja lopulta kaikki merkittävät puolueet kannattivat Kekkosta.
MYÖHÄISYNTYISTÄ KRITIIKKIÄ
Nyt me tiedämme varmasti, että Kekkonen jätti jälkeensä maailman vauraimpiin kuuluvan pohjoismaisen hyvinvointivaltion, joka oli säilyttänyt demokratiansa ja markkinatalouteen perustuvan taloutensa ja joka oli hoitanut tuon ”ystävyyspolitiikan” varjossa välttämättömät kaupalliset ja poliittisetkin suhteensa länteen. Sitä me emme saa tietää, miten meille olisi käynyt, jos sodan hävinneenä osapuolena kylmänsodan oloissa olisimme lähteneet Tannerin viitoittamalle tielle.
Se, että Lipponen on nyt aloittanut Tannerin kilven kirkastamisen myös tuolta sodanjälkeiseltä ajalta johtuu hieman samanlaisesta tilanteesta. Lipponen on myös koonnut ympärilleen oikeistoryhmittymän. Hänen politiikassaan on tannerilaisia piirteitä. Keskusta on suurin vihollinen. Venäjää pidetään suurimpana uhkanamme. Maata ollaan viemässä tiiviisti lännen helmaan kehittämällä unionista liittovaltiota ja hivuttamalla maata vähitellen Natoon.
Sekä Lipponen että Koivisto eivät Kekkosen eläessä ja Neuvostoliiton ollessa voimissaan uskaltaneet hyökätä näiden kimppuun. Tämä herääminen on myöhäissyntyistä.
Oiva Härkönen
Vantaa
Minä jo nuorena kirjoitin koulussa aineen, jonka nimi oli jotain "Tanner on tehnyt maalleeme paljon hyvää ja pahaa". Samasta aiheesta julkaisi Kanava-lehti kirjoitukseni numerossaan 1/2002, siis runsas kaksi vuotta sitten. Olen julkaissut sen ennenkin tällä palstalla, mutta tarjoan sen nyt KKK:lle aineistoksi hänen tutkimuksiinsa:
Tannerin paluu politiikkaan sodan jälkeen oli virhe
Kanavassa 1/2002 oli Kari Liinolan kirjoitus Tanner vastaan Kekkonen. Hän totesi muun muassa: ”Sodissamme saavutettu moraalinen voitto Neuvostoliitosta valui suurelta osin hukkaan Kekkosen aikana. Kekkonen ajoi Suomen neuvostoimperiumin syliin ja pyristeli sitten jossain määrin vastaan”.
Kekkosen vastainen kirjoittelu on ollut viime aikoina muodikasta. Huippunoteerauksen teki Paavo Lipponen, joka Kekkosen syntymän 100-vuotisjuhlan tiimoilta pidetyssä seminaarissa piti Kekkosta halveksivan esitelmän ja sai kättentaputuksia mm. Koivistolta.
Tanner oli suuri mies vapaussodan jälkeen, sotien välisenä aikana ja sodan aikana. Hän nosti kansalaissodan repimän maan yhtenäiseen rakennustyöhön maan parhaaksi, johti myös kansalaissodassa hävinneen osapuolen yhteiseen taisteluun maan vihollista vastaan ja toimi taistelun aikana vastuullisesti hänen ministerin asemansa edellyttämällä tavalla.
Sodan seurauksena jouduimme Neuvostoliiton etupiiriin, jonne länsikin meidät jätti yksin. Voittaja vaati myös poliittista johtoa syytteeseen sotasyyllisyydestä ja jopa heidän tuomitsemistaan Neuvostoliitossa. Presidentti Paasikivi ja oikeusministeri Kekkonen hoitivat asian siististi. Kotimaassa suoritetussa ”oikeudenkäynnissä” nämä muutamat sodanaikaiset johtajat saivat lievähköt vankeustuomiot ja vapautettiin joidenkin vuosien jälkeen.
Valtaosa kansasta ymmärsi, että nämä - Ryti, Tanner ja muutamat muut - antoivat oman uhrinsa maamme taistelussa vapautensa puolesta. Sadat tuhannet rintamasotilaat olivat antaneet jo omansa.
Mutta Tannerille jäi pysyvä trauma tapahtumasta, eikä hän päässyt koskaan ylös sodan juoksuhaudoista. Hänen ympärilleen asevelisosialisteista - Leskinen, Pitsinki ja Lindblom - muodostunut klikki sai aikaan Tannerin nousun puolueen puheenjohtajaksi, mistä seurasi sekä puolueen että SAK:n hajoamisen. Tämä ryhmä liittoutui oikeistolaiseksi rintamaksi vahvan otteen Kokoomuksesta saaneen Junnilan ja maalaisliitosta erotetun Vennamon ja eräiden Rkp:n johtohenkilöiden kanssa. Rintama hyökkäsi Kekkosen ajamaa Suomen ja Neuvostoliiton ystävällisiä naapurisuhteita vastaan ja haki tukea N-liiton silloisilta läntisiltä vihollisilta.
Kekkonen piti pintansa ja joutui pitämään tuota tannerilaista demaripuoluetta ja samanaikaisesti myös Kokoomusta ulkopoliittisista syistä hallitukseen kelpaamattomina. Maata hallittiin maalaisliittoon tukeutuvien vähemmistöhallitusten avulla. Lopulta Tanner joutui eroamaan, Junnila menetti mahtinsa, Leskinen teki täyskäännöksen, Pitsinki ja Lindblom saivat Kekkoselta merkittävät virat ja Vennamonkin terä aikanaan tylsyi.
Demariden puheenjohtajaksi tuli Paasio, puolue ja SAK jälleen yhtenäistyivät. Maata voitiin taas hallita normaalisti. Kansa antoi Kekkoselle vaaleissa laajan tukensa ja lopulta kaikki merkittävät puolueet kannattivat Kekkosta.
MYÖHÄISYNTYISTÄ KRITIIKKIÄ
Nyt me tiedämme varmasti, että Kekkonen jätti jälkeensä maailman vauraimpiin kuuluvan pohjoismaisen hyvinvointivaltion, joka oli säilyttänyt demokratiansa ja markkinatalouteen perustuvan taloutensa ja joka oli hoitanut tuon ”ystävyyspolitiikan” varjossa välttämättömät kaupalliset ja poliittisetkin suhteensa länteen. Sitä me emme saa tietää, miten meille olisi käynyt, jos sodan hävinneenä osapuolena kylmänsodan oloissa olisimme lähteneet Tannerin viitoittamalle tielle.
Se, että Lipponen on nyt aloittanut Tannerin kilven kirkastamisen myös tuolta sodanjälkeiseltä ajalta johtuu hieman samanlaisesta tilanteesta. Lipponen on myös koonnut ympärilleen oikeistoryhmittymän. Hänen politiikassaan on tannerilaisia piirteitä. Keskusta on suurin vihollinen. Venäjää pidetään suurimpana uhkanamme. Maata ollaan viemässä tiiviisti lännen helmaan kehittämällä unionista liittovaltiota ja hivuttamalla maata vähitellen Natoon.
Sekä Lipponen että Koivisto eivät Kekkosen eläessä ja Neuvostoliiton ollessa voimissaan uskaltaneet hyökätä näiden kimppuun. Tämä herääminen on myöhäissyntyistä.
Oiva Härkönen
Vantaa
Vastaukset 34
Vanhimmat
Kun kirjoitat, että K.K.K. tekee asenteellista tutkimusta, niin katsotko itse olevasi asenteista vapaa? ;-)
Tannerista en ole eri mieltä kanssasi. Hänen paluunsa politiikkaan sodan jälkeen oli vähän samaa kuin Ahon paluu kepun puhenjohtajaksi Harwardin jälkeen. ;-)
En toki ole asenteista vapaa minäkään. Asenteeni siinä, että puolustan Kekkosta tai Annelia, johtuu siitä, että tunnen heidän joutuneen epäoikeudenmukaisen hyökkäilyn kohteeksi koklipien taholta. Se ja että koklip-porukka johti maata väärin Lipposen hallitusten aikana, on minulle luonut vastenmielisen asenteen koko porukkaa kohtaa. En edes enää jaksa lämmetä porvarihallitukselle niin kauan kun Kokoomus ei selkeästi irtisanoudu vanhasta kokliipiläisestä asenteestaan.
Liposta kohtaan asennoitumiseni on totaalisen kielteinen. Aivan tarkoituksella pyrin jokaiseen kirjoitukseeni sisällyttämään sivalluksen Lipposen suuntaa. Vastenmielisyyteni Lipposta kohtaan erityisesti lisää hänen hirvittävä kepukaunansa. Hän pääministerinä ollessaankin nälvi ala-arvoisella tavalla kepulaisia kansanedustajia pääministerin paikalta eduskunnassa. Lipposella oli myös halveksiva suhde maalaisiin, hän puhui "isäntien uhosta" ja maaseudun "tunkkaisesta lestatiolaisesta ilmapiiristä, joka ajaa väkeä väljempiin oloihin" Siinäpä selitys muuttoliikkeeseen.
Myös sitä, että hän aloitti nykyisen muodikkaan Kekkosen mustaamisen pitämällä Kekkosta solvaavan juhlapuheen pääministerinä Kekkosen syntymän 100-vuotisjuhlassa.
Vastenmielisyyttäni Lipposta kohtaan lisää sekin, että hän Kekkosen eläessä oli kekkoslaisempi kuin Kekkonen itse. Moitti Kekkosta liian länsimielisestä politiikasta. Mutta nyt on itse niin länsimielinen, että hirvittää.
Hyvä, että olet edes Tannerista samaa mieltä kanssani.
Kerroit avoimesti asenteesi ja perustelit mielipiteesi. Tuo tyyli on minusta sitä keskustelua, jota tämäkin palsta kaipaa paljon lisää.
Olemme asioista ei mieltä, mutta mitä sitten? Vaihdetaan mielipiteitä jatkossakin, mutta annetaan asioiden riidella eikä itse ryhdytä siihen.
Tannerista en muuten osaa paljoa kinata, kun en ole hänen niin kovin paljoa perehtynyt. Olin liian pikkupoika silloin, kun hän oli politiikan eturivissä.
Jatketaan taas joskus muista aiheista, kun en nyt aio alkaa toistaa itseöäni tuosta Annelistakaan.
Mitä hänelle muuten kuuluu, tiedätkö? ;-)
Näin on on raukka inttäjä.
Mitä kusiruikkija rakki tänään tietää? Mikä noin itkettää?
Lipposnuolijaiset ei mahda Keskustalle mitään.
Keskusta on inhimillisesti ihmisten puolue.
Keskusta on kaupunkilaisten ja maaseutuväen puolue.
Asevelisosialistit eivät ryhmittyneet Tannerin ympärille, koska tämä istui vankilassa. Asevelisosialistit ja heidän politiikkaansa oli olemassa jo ennen Tanneria ja Tannerista riippumatta. Tannerin asema oli toki arvostettu, olihan hän pitkäiakainen puolueen johtohahmo. Tällaiselle henkilölle oli siinä mielessä luontevaa antaa vetovastuu hänen vapauduttuaan vankeudesta. Poliittisesti se ei ehkä ollut kovin viisasta.
Asevelisosialistit eivät suinkaan vastustaneet hyvien suhteiden luomista NL:oon. Eivät he olleet sen neuvostokriittisempiä kuin muutkaan kommunisteja tietenkin lukuunottamatta. Asevelisosalistit vastustivat kommunismia ja puolustivat demokratiaa. Tämä oli sisäpolitiikkaa, ei ulkopolitiikkaa. Tämän lisäksi nämä demarit vastustivat Kekkosta, jonka näkivät ja kokivat jo silloin häikäilemättömäksi vallantavoittelijaksi. Kekkoselle asevelisosialistit olivat vakava kilpialija ja este päästä vallan huipulle. Siksi Kekkonen ryhtyi käyttämään kyynärpäätaktiikkaa hajottaakseen SDP:n.
Asevelisosialistien leimaaminen neuvostovastaiseksi oli kotikutoista, ei neukkujen keksintöä. Samaa koskee Vennamoa. Kekkonen leimasi nämä arvostelijansa neuvostovastaisiksi, sitä he eivät olleet. Nämä lähtivät suomalaisesta demokratiasta ja parlamentarismista sekä sen kunnioittamisesta. Kekkonen lähti taas vallanhimosta ja siitä, että kaikki keinot ovat sallittuja vallantavoittelussa. Kekkonenhan taisi panna oma-loitteisesti sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä syytettyjen joukkoon pari omaakin puoluetoveria eli Kukkosen ja Reinikan, koska nämä olivat Kalliokosken ja Vennamon tavoin arvostelleet Kekkosen itsevaltaista johtamistapaa puolueessa, jonka puheenjohtaja hän ei edes ollut.
Lähes kaikki Kekkosen neuvostovastaisiksi julistamat ilmoittivat kannattavansa Paasikiven ulkopoliittista linjaa. Ilmeisesti Oiva Härkönen pitää Paasikiven linjaa neuvostovastaisena. Nyt sopisi Oiva Härkösen näyttää toteen se, miten ja minkälaisissa yhteyksissä asevelisosialistit, Kokoomuksen suuri enemmistö ja Veikko Vennamo esittivät neuvostovastaisia mielipiteitä. Kertaan vielä: Kekkosta ja kommunismin leviämistä Suomessa he vastustivat kyllä, mutta se on eri asia.
Tanneriin henkilöityi venäläisissä mielissä neuvostovastaisuutta, koska Tanner toimi pitkään ulkoministerinä ja muissa ministerin tehtävissä sotien aikana ja edellä. Tanner ja Ryti olivat myös niitä, jotka Suomessa käänsivät päät Saksan suuntaan. Tanner ei tullut neukkujen kanssa toimeen neuvotteluissa jo kielitaidottomuutensa vuoksi, kun taas Paasikivi oli venäläisten "suosiossa" sen vuoksi, ettei ollut jääräpäinen ja vain yhden venäjänkielisen sanan eli "njet" varassa. Tannerille ei annettu aneteeksi hänen sodan aikaisia usein hyvinkin isänmaallisia toimiaan ja se teki hänestä neuvostovastaisen, ei sen sijaan se mitä hän teki sodan jälkeen.
Kyllä Mielipuoliladonkin kirjoitus osoittaa sitä kiihkoa millä käsittelee Kekkosen menneisyyttä.
Kyllä kun noin kiihkeästi demarit suhtautuu Kekkoseen on perustettava tuomioistuin, joka tuomitsee Suomen kansan linnaan kun on äänestänyt Kekkosta.
Kyllä demarit ovat hyviä historian tutkijoita, mutta kun niiden kirjoituksissa ei ole mitään perää. Valheellista julistusta ja harhaisia käsityksiä.
Kekkonen oli suuri valtiomies.
Tanner oli asevelisosialistien idoli aina, myös hänen ollessaan pari vuotta Katajanokan vankilassa, missä hänellä oli hyvin vapaat olot johtaa joukkoaan sieltä käsin.
Asevelisosialistit vastustivat todella kommunismia, mikä sinänsä oli hyvä asia. Mutta se kääntyi heidän aivoissaan myös Neuvostoliiton vastustamiseksi. Parhaiten se ilmeni siinä, että he vastustivat Paasikiven ja Kekkosen luomaa uutta idänpolitiikkaa. Olen juuri lukenut Paasikiven päiväkirjat vuosilta 44-56 erittäin huolella. Merkkasin lehden sivuun ne kohdat, joissa hän moitti Tanneria. Merkintöjä kertyi kymmeniä ellei yli sadan.
Asevelisosialistien ja heidän johtajansa Tannerin puheet Paasikiven linjan kannattamisesta oli vain hämäystä. Sen yhtenä tarkoituksena oli Kekkosen leimaaminen jättämällä linjanmäärityksestä Kekkosen nimi pois.
Nämä asevelisosialistit esittivät jo silloin maan liittämistä Natoon. Sehän oli aivan epärealistinen ajatus. Ei USA olisi meitä siihen edes ottanut. Itse oli sodan lopussa jakamassa maailman maita suurvaltojen etupiireihin. Me jouduimme siinä jaossa N-liiton piiriin. Ei USA olisi Suomen asevelisosialistien takia ryhtynyt kaatamaan rakennelmaa. Suurvallat, mukaanlukien USA ja N-liitto pitivät etupiireistää tiukasti kiinni jopa asein.
Tanner teki tosiaan hyvää työtä sodan loppumiseen saakka, mutta hänen kohtalokseen oli jäädä sodan juoksuhautoihin eikä havainnut, että näkymät suppen ampusektorin ulkopuolella olivat avautuneet.
Nyt ollaan lähellä minun mieliaihettani, joten kiireen keskellä pari asiaa alkuasetelmista ja muistinpalautukseksi.
Sodan jälkeisessä Suomessa alkoi valtava taistelu työväenluokan sieluista. Kommunistit yrittivät järjestelmällisesti kaapata vallan ammattiosastoissa ja työväenyhdistyksissä. Monia noista he onnistuivatkin samaan haltuunsa. Tavoite oli selvä. Jos enemmistö noissa yhdistyksissä olisi edes muodollisesti saatu, niin seuraava vaihe olisi ollut kutsua "Suomen työväenluokan nimissä" puna-armeija apuun muuttamaan Suomi kansandemokratiaksi. Ei liene epäilystäkään, etteikö heti sodan jälkeen, siis ennen kylmän sodan asetelmien vakiintumista,Neuvostoliitto olis tuon pyynnön täyttänyt.
Tämän kommunistien tavoitteen selkeimmin oivalsivat se osa sosialidemokraateista, joita sittemmin alettiin kutsumaan asevelisosialisteiksi. Tuo taistelu työväenluokasta oli todellinen ja siihen sosialidemokraatit saivat sittemmin apua CIA:lta ja kommunistit Neuvostoliitolta. Tosi asia on se, että ensisijaisesti asevelisosialistit vastustivat kommunismia, noissa oloissa on kuitenkin melkein makuasia jos se samalla katsotaan Neuvostoliiton vastustamiseksi. Vielä historiantutkijat eivät ole likimainkaan kattavasti käsitelleet tuota vaihetta maamme historiassa. Liekö syynä se, että Kekkosen toiminnassa on paljon herkullisempia ja nykyiseen yleisöön paremmin meneviä tutkimuskohteita -niinhän ei tietenkään historiantutkimuksessa saisi olla - mutta toivottavasti jo lähitulevaisuudessa saamme tarkoittamaani episodia käsitteleviä tutkimuksia.
Olet asiassa erinomaisen oikeassa. Oma tarkoitukseni oli kertoa, että asevelisosialistit eivät olleet sen neuvostovastaisempia kuin muutkaan suomalaiset kommunisteja lukuun ottamatta. Toiminta ei tähdännyt ulkopolitiikkaa vastaan, vaan kommunismia vastaan kuten sanoit. NL suosi tietysti kommunismin leviämistä ja tässä mielessä aktiivisesti kommunismia vastaan taistelevan puolue oli neuvostovihamielinen. Mutta on perin outoa, jos Kekkosta tukevat keskustalaiset katsovat demarien kommunismin vastaisen toiminnan juuri siksi neuvostovastaisuudeksi, jota he väittävät asevelisosialistien harjoittaneen.
Muistan hyvin ne ajat, kun aloin sanomalehdistä lukea muutakin kuin sarjakuvat. Lehti oli joka päivä täynnä eri alojen lakkouutisia. tätä jatkui todella monta vuotta 50-luvulta vieä 70-luvun alkuun.
Lakkojen syynä ei suinkan ollut taistelu työnantajaa vastaan, vaan pelkkä demonstraatio siitä, kumpi puolue, SKP vai SDP oli kovempi vatiessaan "työkansan etuja riistoporvareilta".
Ilmeisesti SAK:n ja työnantajaleirin hyvät välit ovat noilta ajoilta peräisin, koska työnantajapuoli näki, että demariliittojen kanssa tehdyt sopimukset pitivät paremmin kuin kommunistiliittojen kanssa tehdyt. Eikös tässä joku aika sitten käynyt ilmi, että STK olisi noihin aikoihin rahoittanut myös SDP:n vaalikampanjoita sekä demareita SAK:n sisäisissä vaaleissa.
Vastapainoksi voi sanoa, että suuryritykset saivat myös ay-liikkeen tukea siinä, että "villejä" työnantajia ja pienyrittäjiä pantiin kaikenlaisilla tempuilla "ruotuun", etteivät nämä olisi häirinneet SAK:n ja STK:n silloista yhteiseloa.
SAK on merkittävästi vaikuttanut siihen, että Suomesa on vähemmän pienyrittäjiä kuin muissa vastaavissa läntisissä markkinatalousmaissa.
Tannerin toiminnassa talvisodan ajan ulkoministerinä ja muukin sotien aikainen toiminta voi ansaita täysin oikeutettua kritiikkiä. Paasikivihän oli erinomaisen pettynyt Tanneriin nimenomaan siksi, että Tanner puolsi ulkoministeri Erkkoa marraskuussa 1939. Paasikivi pani nimenomaan toivonsa henkilökohtaiseen ystäväänsä Tanneriin, mitä arvosti järkevänä ja realistisena poliitikkona.
Mutta ei Tanner mikään neuvostovastainen poliitikko ollut eikä sellaiseksi tullut. Hän oli vain merkitty mies sodan ajan tapahtumien vuoksi. Ja tätä leimaa Kekkonen kyllä mieluusti käytti hyväkseen. Se, ettei Tanner ja asevelisosialistit olisi tosissaan kannattaneet Paasikiven linjaa, on sinun mielipiteesi, joka perustuu uskoaksi puhtaaseen luulotteluun ja Kekkospropangandaan vailla näyttöä. Esittele nyt ihmeessä niitä toimia, lehtikirjoituksia, puheita yms., jossa nämä asevlisosislistit, Kokoomuksen enemmistö tai Veikko Vennamo hyökkäävät Paasikiven linjaa vastaan. Kekkosta he kyllä vastustivat ja näiden voimien toimesta solmittiin Honka-liittokin Kekkosta tiputtamaan.
Vähitellen meillä annetti sellainen kuva, että Kekkosen vastustaminen oli sama asia kuin NL:n vastustaminen. Tanner ei vankkana parlamentarismin kannattaja ymmärtänyt lainkaan sitä, että hallitusten tuli nauttia ensisijaisesti Kekkosen ja yhden ulkovallan luottamusta, vaikka lain mukaan sen tuli nauttia yksin eduskunnan luottamusta.
Tosiasissa Suomessa ei oltu erimielisiä NL:n politiikan peruslinjasta eli Paasikiven linjasta.
Mihin perustat tietosi siitä, että asevelisosialistit esittivät Suomen liittämistä Natoon?
...Paasikiven vastustaminen ja neuvostovastaisuus tulee ilmi kirkkaasti Paasikiven päiväkirjoissa 44-56. Luin ne askettäin uudelleen. Tanner oli suorastaan kiusankappale Paasikivelle. Kiusa alkoi siitä, kun hän vastusti rauhantekoa syksyllä 44. V.53: "Tanner oli Tuomiojalle puhunut myös samaa ja että meidän ulkopolitiikkamme pitää aina mennä Neuvostoliittoa vastaan. (Sentähden myös Kekkonen ei ole enää tarpeellinen, vaan on nyt rasitukseksi)".
Luen myös parhaollaan muita kirjoja, Krosbyn Kekkosen linja-Suomi ja Neuvostoliitto 44-78 ja Seppisen Urho Kekkonen-Suomen johtaja. Niihinkin kirjoihin tulee laitaan merkintöjä Tannerin kielteisestä asenteesta Paasikiven ja Kekkosen uuteen idänpolitiikkaan ja N-liittoon nähden. Teen joskus niillä perusteilla pitemmän kirjoituksen Tannerin asenteista. On täydellinen valhe väittää häntä sodan jälkeisessä Suomessa välttämättömän uuden ulkopolitiikan kannattajaksi.
...tekivät toki merkittävän työn vastustaessaan kommunisteja suurilla työpaikoilla ja suurissa kaupungeissa. He vain ajautuivat avoimeen "sotaan" myös N-liitto avastaan ja menettivät niin mahdollisuutensa niissä oloissa hedelmälliseen kansakunnan rakentamiseen. Kekkonen ei voinut pitää hallituksessa yhtään puoluetta tai ministeriä, joka avoimesti vastusti silloista idänpolitiikkaa.
Minusta vielä suurempi taistelu kommunisteja vastaan käytiin maaseudulla. Valtaosa kansastakin asui siellä sodan jälkeisenä vuosikymmenenä. Siellä kommunistit saivat suuren jalansijan pienviljelijöiden ja maaseudun työläisten keskuudessa. Sinne ei demareiden lonkerot ylettäneet. Maalaisliitto kävi sen taistelun ja vähitellen voitti. Muistan nuorena poikana omassa kylässäni sen taistelun kiivauden. Kylällämme kommunistit puuhasivat kolhoosia, valitsivat jo kolhoosin puheenjohtajankin valmiiksi pian tulevan vallankumouksen varalle. Maalaisliitto osasi pitää tuon kotoisen taistelun kommunisteja vastaan erossa ulkopolitiikasta ja säilytti kykynsä positiiviseen ulkopoliittiseen toimintaan.
Keskusta on turvallinen ja paras.
Ainoa mikä Neuvostoliiton kommunistien silmissä tässä asiassa merkitsi oli se kuka käyttää valtaa teollisuustyöväestön keskuudessa. Se edusti Suomen työtä tekevää luokkaa. Tässä suhteessa oli tärkein kysymys siitä kuka käyttää valtaa ammattijärjestöissä ja kuka edustaa tätä ryhmää poliittisesti. Kyllä Neuvostoliitossa tiedettiin se, että maatyö Suomessa perustui perinteisesti vapaisiin talonpoikiin. Sen mielipiteiden saaminen Neuvostoliiton kommunistien mieleiseksi oli hoidettavissa Kekkosen avulla.
Niin, kyllä minä uskoakseni ymmärsin tarkoituksesi. "Neuvostovastaisuus" oli iskulause, jolla pieneltäkin vaikuttavassa asiassa saatiin Suomessa uudistukset torpedoitua. Näin tapahtui Kekkosen aikana Kekkoslovakiassa:-)
Maaseudun asetelma 50-60-luvuilla oli monissa paikoissa Maalaisliitto vastaan SKDL. kunnallisvaaleissa taisteltiin valtuustopaikoista ja eduskuntavaaleissa siitä vaalipiirin viimisestä paikasta.
SKDL taisi kerran olla jopa suurin eduskuntapuolue nimenomaan maaseudulta saamiensa äänien turvin, mutta sitten tuli Vennamo ja SMP.
Pienviljelijät, joista osa oli entisiä torppareita ja osa Vennamon asuttamia Karjalan siirtolaisia sekä maaseudun pk-yritysten (niitä oli siellä silloin vielä) duunarit olivat pääsääntöisesti SKDL:n kannattajia, tässä olet oiva oikeassa.
Sittemmin maatalouden keskittyminen, tilojen väheneminen, pk-yritysten kato ja muu maaltapako veivät vasemmistolaiset kaupunkeihin tai Ruotsiin, missä heistä vähitellen tuli demareita, kun se oli ilmeisesti "hienompaa".
Jäänteenä noista ajoista lienee vielä se, että tulevissakin kunnallisvaaleissa saattaa tapahtua siirtymää keskustasta vasemmistoliittoon sellaisissa kunnissa, joissa ei ole teollisuutta eikä kovin isoja tiloja. Keskusta kun on nyt hallituksessa, jolloin yleensä oppositio saa siitä hyötyä itselleen.
..maajussi olivat kommunisteja vastaan aivan varmasti yksilöinä ja siksi olikin ihmeellistä miksi he kuitenkin kääntyivät kannattamaan Kekkosta. No se on niitä henkimaailman asioita. Samasta syystä voi kai kysyä miten sosialidemokraatit 70-luvulla kääntyivät äänestämään Kekkosta (vaikka vastahakoisestikin, sen tiedän lähipiiristäkin). Samasta syystä voi kysy miksi suuri osa Saksan kansaa kääntyi onnellisena Hitlerin puoleen. Vain Willy Brandt ja muutamat muut heistä lähtivät maanpakoon Ruotsiin tai Amerikkaan...
Kokoomus vain menettää kannatustaan oppositiossa kasvottomalla räksyttämisellä ja Lipposta nuolemalla.
Kommunistien ja demareiden välit olivat 50-luvulla niin pahasti tulehtuneet, että maalaisliitto ja Kekkonen saivat SKDL:n valitsijamiesten tuen vain siksi, etteivät he halunneet missään tapauksessa mennä tukemaan Fagerholmia. Kekkosen kokoomusvastaisuus oli tuolloin jo selvää, koten kokoomus taas tuli siitä syystä Fagerholmia.
70-luvulla Kekkosen itsevaltius oli jo siinä määrin suurta ja Sorsan ajama konsensus-politiikka saanut kannatusta, ettei SDP halunnut repiä suhteitaan keskustaan, kun energiakriisin jälkeinen työttömyys oli 70-lovun lopulla iso pulma: melkein 100 000 työtöntä!
Hitlerin suosio perustui populistiseen propagandaan, jossa käytettiin taitavasti mediaa valtakunnallisesti ja puolueen jäsenkenttää paikallistasolla. Kommunistit koettivat samaa 60-70-luvuilla ympäri maailman junailemalla mm. opiskelijamellakoita kaikkien länsimaiden yliopistoihin.
minäkin pidän Tannerin lauluista. Hyvä mies.
Kirjoituksesi on sellaista aikaisemman toistoa, että et saa minua provosoiduksi enää sitä kohta kohdalta kommentoimaan, kun kerran voin minäkin sanoa lyhyesti: roskaa kaikki, ja aivan pöyristyttävää!
Sitä vain ihmettelen, kuinka voit kerta toisensa jälkeen suoltaa aina samaa puppua, jossa on paljon minun ja monen muun oikaisemia virhetietoja. Lienevätkö tahallisia vääristelyjäsi. Näkyyhän tuo Mielipidepankki nytkin niitä osin oikoneen, mutta arvatenkin pläjäytätä tarpeen tullen taas saman satsin kaikkinen virheineen ja harhoineen.
Se myös ihmetyttää, oikeastaan ihan kauhistuttaa, kuinka sinä pidät ihan luonnollisena sitä, että Tanner ei ollut kelpo johtamaan Suomen Sosialidemokraattista puoluetta, kun Neuvostoliitto ei sitä hyväksynyt! Kyseessähän on Suomen eikä Neuvostoliiton puolue! Tekemällä tuollaisen vääristyneisyyden luonnolliseksi myönnät, että Neuvostoliittohan meillä kaikesta määräsi ja Kekkonen oli Neuvostoliiton käskynhaltija meillä juuri niin kuin minäkin olen osoittanut.
Se on tosiaan pöyristyttävää, että pidät luonnollisena sitä kaikkea kamaluutta, mitä Kekkonen KGP:n avulla kuljetti tänne, että Neuvostoliitto määräsi sisäpolitiikastammekin, että Max Jakobson sai Sinun sanoillasi "ruveta katselemaan uusia töitä, kun oli osoittautunut liian länsimieliseksi".
Äläkä yritä tuoda tähän kaikkeen selitykseksi "hävittyä sotaamme", sillä kahdestakin syystä se selitys olisi väärä: Me saimme torjuntavoiton ja säilytimme sillä itsenäisyytemme, mutta Urho Kekkonen sen onnistui tekemään lähinnä vitsiksi syistä, joita minäkin olen esitellyt.
Mutta nyt me olemme taas itsenäinen, vapaa, Euroopan Unioniin kuuluva länsimaa, kiitos Kekkosen jälkeisten poliitikkojemme ja koko Suomen kansan. Ja elintasommekin on kaksinkertaistunut 15 vuodessa eli Kekkosen ajoista, uutisoitiin eilen. Tähän olemme päässeet huolimatta siitä, että Neuvostoliittoon liiaksi kytketty taloutemme - kiitos taas Kekkosen - lähes romahti tuon tukipilarimme romahtaessa. Tästä eniten kiitos Paavo Lipposen johtamille kahdelle hallituksellemme.
Palaan vielä tuohon Jakobsoniin: Tosiasiassa Max Jakobson oli vain liian puolueeton, puhdas ja itsenäinen Neuvostoliitolle. Kun NL tiesi Waldheimin natsimenneisyyden, se halusi hänet pääsihteeriksi, jotta voisi pitää häntä pihdeissään tuolla tiedolla! Jakobsonin juutalaisuus ei merkinnyt liioin mitää, sillä eihän arabimailla ole YK:ssa veto-oikeutta. Tuskinpa NL olisi kehdannut käyttää vetoaan Jakobsonin torpatakseen - mikä olisi ollut hyväksyttävä syy- ja kun länsimaiden tuki oli tiedossa, niin Kekkonen vain totteli NL:n hänelle kulisseissa antamaa käskyä, ja veti pois Jakobsonin ehdokkuuden.
En ole päässyt puusta pitkään siinä Tanner-tutkielmassani, kun on ollut niin paljon muuta, tänäänkin varsin vakavia asioita kotipiirissä.
Toivottavasti joskus sen pystyn tekemään, sillä Väinö Tanner jos kuka ansaitsisi tulla kaikkien tietoisuuteen yhtenä kaikkien aikojen suurimmista suomalaisista, hänen koko uransa, vaatimattomista lähtökohdista oman lahjakkuuden ja tarmokkuuden avulla, ilman kieroiluja ja ilman ulkopuolisen hirmuvallan tukea on meidän kaikkien varauksettoman kunnioituksen arvoinen!
... Tannerin tapaan toisen maailmansodan juoksuhaudoissa.
Tanner ei ollut sodanjälkeisissä oloissa kelpo johtaviin poliittisiin tehtäviin Suomessa varsinkaan, kun mies ei tajunnut silloisia poliittisia realiteettejä. Hän teki puolueelleen suuren vahingon, mutta maalle ei pystynyt tekemään suurtakaan vahinkoa, sillä Kekkonen eristi tannerilaiset heti maan ulkopolitiikasta. Sisäpolitiikassa vahinkoa pääsi tapahtumaan sen kautta, että demaripuolue ei voinut olla rakentamassa hyvinvointiyhteiskuntaamme ennen kuin Paasio ja Sorsa syrjäyttivät tannerilaisen poppoon.
Menikö Korhosen tutkimukset uusiksi kun sai oikeata tietoa ja vielä järki-ihmiseltä ja on luotettaviin lähteisiin perustuvaa.
Taispa demarien tohtorienkin housut tutista kun kopioivat väärien ihmisten kirjoituksia väitöskirjoihinsa.
Naurua demaritutkijoille.
Tanneri oli linnakundi.
Kuolaan ja nuolen Lipposta vaikka kuinka kiire on.
Kekkosta taas vähän hirtän vaikka kuinka kiire on.
Ei se Tanneri kovin luotettava ole jos se on sinun ihanne, koska sinua en pidä luotettavana ihmisenä. Tämän sanon vaikka kuinka kiire on.
Ei kukaan saa Korhosta provosoiduksi, väittää Korhonen kiireessään.
Mutta kun katsoo kirjoituksia, niin Korhonen räkii kaikkiin kirjoituksiin vastauksia.
Mies ei hoksaa itsekkään miten on provosoitavissa.
Mutta Lipponen ja Tanneri on laitettava jalustalle vaikka kuinka kiire.
Se oli harmi Suomelle.
Paljon olisi säästynyt tuskaa ja hikeä jos Sorsa ja Paasiot olisivat saaneet johtaa demareita kauemmin.
oli hyvä lauluntekijä,
mutta ehkä hän ei politiikassa ollut parhaimmillaan.
Honkaliiton huru-ukko vois antaa A.n, niin lauletaan joku kupletti!
kun et nimimerkkiäsikään osaa kirjoittaa oikein.
Tuskin sinun kannattaa mitään äänen avauksiakaan silloin pyytää.
Keskity vain asioihin, jotka osaat.
Eikö niin?
Ja ei se ole minun vikani, ettet paljon osaa!
Onneksi kuitenkin olet osannut lopettaa nahkahousuista ja ruoskista puhumisen tällä saitilla!
Edistystä osaltasi, oletan?
Pitkän päivän muiden kiireiden päätyttyä kävin vilkaisemassa saitit. Monessa viestissä on näköjään minuakin muistettu, mutta ei anna aihetta vastauksiin. En jatka tuota provosoivaksi käsittämmäni avauksesi asiaa tätä åpitemmälle - ei tuollainen sitä ansaitse - vaan muutaman sanan sanon ihan muusta:
Kävin asioilla keskustassa ja pistäydyin Suomalaisessa kirjakaupassa. Selailin siellä tuon Seppisen uuden kirjan Kekkosesta, mutta en ostanut sitä ainakaan vielä.
Sinä kun olet sen ostanut ja kenties lueskelet sitä parhaillaan, niin jos kerrot siitä jotakin täällä, niin koetapa olla olematta tarkoitushakuinen. Pintapuolisellakin selailulla nimittäin huomasin, että kyllä Seppinen kertoo siinä Kekkosesta yhtä ja toista kaunistelemattakin, ihan raadollisia asioita. Sillä Kekkosessahan oli miestä moneksi, kuten minäkin tutkielmassani totesin.
Kirjan viimeisessä luvussa näköjään kerrotaan Kekkosen pyrkimyksiä saada Karjala takaisin ja hänen turhautumistaan epäonnistumisiinsa siinä. Kun taas kerran Kekkosen seurue oli palamassa Neuvostoliitossa, piti paluumatkalla olla vielä Viipurissa pysähdys ja jokin venäläisten järjestämä ohjelmantapainen.
Kekkonen ei halunnut pysähtyä menetettyyn Viipuriin, vaan mielenosoituksellisesti seurue jatkoi matkaansa Suomeen. Tässä yhteydessä, kirjan viimeisenä lauseena Seppinen toteaa, että ”Urho Kekkonen oli pohjimmiltaan hyvin isänmaallinen mies”. Sitä minäkin tutkielmassani vähän ounastelin ja siksi ihmettelin, miten hän kuitenkin ryhtyi sellaiseen, jossa oli niin paljon kaikkea muuta kuin isänmaallisuutta. No, Sinähän olet kertonut siitä oman näkemyksesi, mutta minä olen kovasti eri mieltä.
Mutta yhden hyvän kirjan ostin. Se on myös uusi kirja, tänä vuonna kirjoitettu. Kirjoittaja on Katja Boxberg ja kirjan nimi on: Paavo Lipponen! Lipponen itse ei ole halunnut osallistua kirjan tekoon, vaan tekijä on koonnut sen Paavon elämänsä eri vaiheissa hyvin tunteneita haastattelemalla ja arkisto- ja muita kirjallisia aineistoja tutkimalla. Saatanpa sitä kohta esitellä täällä! Todella mielenkiintoinen kirja mielenkiintoisesta miehestä! Suosittelen!
nimimerkkiäsi oikein, (se meni aivan pieleen)
Minusta tuntuu, että sinä olet "laulusi laulanut".
Eipä tuohon moneen kertaan kuultuun änkytykseesi vanhoista asioista kantsi puuttua, mutta mitäpä sanot puoluetoverisi Timo Risitimäen tuolla ylempänä esittämistä mietteistä ajankohtaisemmista asioista? Onko se Matti vain vara-Mooses vai onko sillä ihan omat housut jalassaan? Lukaiseppa tuo Timpan pikku juttu ja esitä kommenttisi!
Minä tosiaan joudun tämän saitin koklipien jatkuvia hyökkäyksiä esimerkiksi Kekkosta vastaan jatkuvasti oikaisemaan. Silloin joutuu toistamaan samoja asioita samoja syytöksiä vastaan. Voihan olla, että näin jatkuessa, ilmoitan jonain päivänä, etten aio enää vastailla koklipien hyökkäyksiin Kekkosta vastaan, vaan annan heidän kiehua keskenään itse keittämässään liemessä.
Minä yritin jo aiemmin lukea Ristimäen jutun, mutta se oli KKK:n tapaan aivan liian pitkä kehdatakseni litä lukea. Sen verran selailin, että miehellä on jokin trauma Vanhasen suhteen, mutta en jaksanut sitä tarkemmin tutkia. En aio sekaantua hänen juttuihinsa.