Koen jatkuvasti syyllisyyttä milloin mistäkin asiasta, jonka vuoksi olen jatkuvasti stressaantunut ja ahdistunut. Olen 24 vuotias ja elämässäni minulla on kaikki hyvin. Minulla on muutama hyvä ystävä, vakituinen työpaikka, hyvät vuositulot, ihania lemmikkieläimiä ja perhe. Isälläni ja siskoillani on päihdeongelma ja puolustelen heitä jatkuvasti.
Juon itsekin viikottain ja se on muodostunut ongelmaksi, koska vaikka kuinka haluaisin olla juomatta, juon siltikin. Aika usein lähden juomaan sen vuoksi, kun joku pyytää minua ulos eikä hän saa ketään muuta kaveria mukaan. Tunnen syyllisyyttä vielä seuraavanakin päivänä jos kieltäydyn. Kun taas lähden mukaan, morkkaan itseäni ainakin seuraavana päivänä, usein pitempäänkin, siitä kuinka heikko taas olin.
Tunnen syyllisyyttä myös lemmikeistäni. Teen paljon töitä ja ahdistun jos kissat ovat joutuneet olemaan monta tuntia päivässä yksin.
Jos joudun olemaan töistä pois sairauden takia, koen siitäkin syyllisyyttä. Jään mielelläni kotiin sairastamaan, mutta jos kykenen käyttämään koiraa ulkona pissalla, en mielestäni ansaitse sairastamista kotona.
Samalla kun koen että minun pitäisi olla kotona töiden jälkeen lemmikkien kanssa, koen syyllisyyttä jos en käy äitini luona kylässä. Äiti ei koskaan vaadi minua kyläilemään.
Syyllistän itseäni myös siitä jos en ole pitkään aikaan käynyt isälläni, kun en pysty repimään siskojani irti päihteistä ja väkivaltaisista parisuhteista, jos en tee ylitöitä, jos esimerkiksi tiskaamisen sijaan pidänkin hauskaa ja pelaan pleikkarilla...
En pidä siitä jos saan positiivista huomiota ja minua kehutaan kauniiksi. Tiedän kuitenkin itsekin olevani hyvännäköinen, mutta ahdistun kehuista helposti.
Rutiinit ovat minulle tärkeitä ja ahdistun jos rikon kaavojani. En kuitenkaan pysty pitämään rutiineista kiinni viikkoakaan pidempään. Keksin myös tekosyitä miksi esimerkiksi jättäisin jumppaliikkeet tekemättä tai verukkeita ettei tarvitse lähteä hakemaan kaupasta vaikka välipalaa.
Olen luullut olevani terve mielenterveydeltäni mutta joku selkeästi mättää. Osaako kukaan auttaa?
Juon itsekin viikottain ja se on muodostunut ongelmaksi, koska vaikka kuinka haluaisin olla juomatta, juon siltikin. Aika usein lähden juomaan sen vuoksi, kun joku pyytää minua ulos eikä hän saa ketään muuta kaveria mukaan. Tunnen syyllisyyttä vielä seuraavanakin päivänä jos kieltäydyn. Kun taas lähden mukaan, morkkaan itseäni ainakin seuraavana päivänä, usein pitempäänkin, siitä kuinka heikko taas olin.
Tunnen syyllisyyttä myös lemmikeistäni. Teen paljon töitä ja ahdistun jos kissat ovat joutuneet olemaan monta tuntia päivässä yksin.
Jos joudun olemaan töistä pois sairauden takia, koen siitäkin syyllisyyttä. Jään mielelläni kotiin sairastamaan, mutta jos kykenen käyttämään koiraa ulkona pissalla, en mielestäni ansaitse sairastamista kotona.
Samalla kun koen että minun pitäisi olla kotona töiden jälkeen lemmikkien kanssa, koen syyllisyyttä jos en käy äitini luona kylässä. Äiti ei koskaan vaadi minua kyläilemään.
Syyllistän itseäni myös siitä jos en ole pitkään aikaan käynyt isälläni, kun en pysty repimään siskojani irti päihteistä ja väkivaltaisista parisuhteista, jos en tee ylitöitä, jos esimerkiksi tiskaamisen sijaan pidänkin hauskaa ja pelaan pleikkarilla...
En pidä siitä jos saan positiivista huomiota ja minua kehutaan kauniiksi. Tiedän kuitenkin itsekin olevani hyvännäköinen, mutta ahdistun kehuista helposti.
Rutiinit ovat minulle tärkeitä ja ahdistun jos rikon kaavojani. En kuitenkaan pysty pitämään rutiineista kiinni viikkoakaan pidempään. Keksin myös tekosyitä miksi esimerkiksi jättäisin jumppaliikkeet tekemättä tai verukkeita ettei tarvitse lähteä hakemaan kaupasta vaikka välipalaa.
Olen luullut olevani terve mielenterveydeltäni mutta joku selkeästi mättää. Osaako kukaan auttaa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
tuommosesta voisi tulla turvattomuutta, mutta ajattele itseäsi,eihän muuten voine jaksaa, ja lue tuolta www.muutoksenblogi.blogspot.com itsearvostuksesta ym.
Minä taas ole täysi vastakohta jos vertaan omaa elämääni siihen mitä sinulla on. Olen perheetön; melkein kaikki lähisuku on jo kuollut, ei lapsia ei puolisoa. Olen pienituloinen, elän todella vaatimattomasti, ei lemmikkejä, en harrasta kosteita iltoja. Kuitenkin olen onnellinen ihminen. Olen uskovainen ja se on mielestäni suurin onnen syy, mutta tiedän että on uskovaisissakin onnettomia.
Jotain on sielunelämässä vialla, jos teet kaikkea tuollaista vain että sinun se tehtävä.
Kyllähän terve ihminen haluaa auttaa ja tehdä palveluksia myös toisille, mutta hän tekee sitä vapaahetoisesti ja voimiensa mukaan. Eikö sinua ole rakastettu ja hyväksytty vain sellaisena kuin olet ollut, vain omana itsenäsi. Kuka on laittanut sinulle vaatimuksen parantaa isäsi ja sisaresi. Ja sinähän tavallaan teen karhunpalveluksen ystävällesi viedessäsi hänet ryyppäämään. Sinä yrität hallaita itseäsi ja elämää noilla kaavoilla ja rutiineilla ja jopa hyvällä elämisen tasollasi.
Kun sinulla on varaa, niin kannattaisi tilata aika pätevältä yskityiseltä terapeutilta.
Kiitos vastauksistanne.
Perheeni on todella ollut rakastava, eikä minulta sinänsä ole vaadittu mitään. Siskoihini minua on verrattu kuitenkin ja toivottu minun kulkevan parempaa polkua. Joskus se kieltämättä on ollut ahdistavaa ja olen kokenut syyllisyyttä myös työttömyydestä ja pelännyt että minusta tulee kuin siskoni. Kukaan ei kuitenkaan ole vaatinut minua parantamaan isääni tai siskojani. Olen itse kehittänyt siitä taakan itselleni. Hylkäämiset ja muut on tullut aikuisiällä parisuhteiden kautta. Parisuhteissakin ongelmana on ollut haalia kumppaneita joilla on riippuvuuksia mm. päihteistä ja olen koittanut niitäkin parantaa. Takkiin on tullut aina koska en voi ketään itse parantaa. Olen yrittänyt käydä juttelemassa ammattiauttajan kanssa mutta siitä ei ole tullut mitään kun en pysty puhumaan vaikeista asioista vaan kiertelen niitä parhaani mukaan ja jätän asioita kertomatta.
Sinä olet kehitellyt itsellesi alitajuisen ja toisten vahvistaman roolin ja "tehtävän" tulla vahvaksi ja hyvittää kuitaten itseksi kautta perheen epäonnistumisen. Ei sinä siihen pysty ja ei ole tarviskaan. Rooli on niin kiinni sinussa, että et uskalla paljastaa edes ammattiauttajan edessä. Siis sinun on loppuun asti vaikea myöntää totuutta itsellesi. Saattaa olla että et uskaltaisi kertoa totuutta edes päiväkirjaa kijoittaessa, koska silloin sinun on pakko katsoa sanoja konkreettisesti.
Ala opettelemaan omaa elämääsi vapaasti ja iloisesti. Silloin olet todella hyödyllinen myös lähimmäisillesi. Sinusta alkaa puluta aitous ja elämä.