Osaako joku täällä

Tuo tapa jolla lähdit ja pistit taloutesi sekaisin on ainakin erittäin tyypillinen bipon merkki koska maanisessa vaiheessa on tavallista vastuuntunnon puuttuminen, bipo ei tunne huolta tekojen mahdollisista huonoista seurauksista esimerkiksi liian runsaasta rahankäytöstä, ja itse velkaannuit huomattavasti ja tämä ahdisti sinua jälkikäteen kun maaninen vaihe päättyi.

Tämä suoraan wikipediasta:
" Kuten muihinkin psykoottistasoisiin häiriöihin, maniaan liittyy sairaudentunteen puuttuminen tai vähäisyys. Potilas itse ei useimmiten tunnista tilannettaan ja saattaa ärtyä voimakkaasti, kun hänen tekemisiinsä yritetään puuttua."

Kannattaa siis miettiä asia niin että jos sinulla on asiat huonosti etkä vähän tarkemmin miettimällä löydäkään muita syntipukkeja kuin sinä itse niin ehkä sinun pitäisi tehdä itsellesi jotain ja suostua hoitoon. Minusta sinä vaikutat tyylipuhtaalta bipolta ja vaikka sinua ei kiinnostaisi kuinka pahasti oman elämäsi ryssit niin sinun lähellä olevat ihmiset joutuvat kärsimään suunnattomasti tempauksistasi kun he sinusta välittävät.

Ok.. ero oli kyllä molemmin puolinen sopimus, en lähtiessäni loukannut ketään. Erosimme ystävinä ja olemme edelleen väleissä.

Tuo 18.000 euron lainan pystyn maksamaan, ei ole luottotiedot menneet.

Olen siis eron jälkeen asustellut yksin, ei ole seurustelusuhteita, ei päihteitä eikä vähä unisuutta..

mutta näillä mennään.

Psykiatri haluaa tehdä ihmisistä sairaampia kuin he todellisuudessa ovat. Näin työt jatkuvat ja palkka juoksee. Kannattaa pysyä erossa koko alasta ja varsinkin niistä hitaasti tappavista lääkkeistä. Psykiatria ei ole ihmisen hoitamista vaan tuhoamista lääkkeillä.

Hei!
On vaikea kommentoida tarkemmin, ja toki ymmärrän ettet haluakaan näin julkisella foorumille elämääsi ns."auki repiä". Mutta luulen, että että olet saanut ko.diagnoosin vaikuttaa paljolti myös ne asiat, minkävuoksi olet vuonna -11 hakeutunut avohoidon piirin ja vuonna -12 ollut osastohoidossa. Tosiasia on, että psykiatria ei ole eksakti tiede, ihmisen diagnoosi määrittelyssä ei voi käyttää apuna laboratoriokokeita tmv. kaikki perustuu ihmisen omaan kertomaan, tunteisiin, ja kyllä, paljon on vaikutusta myös sillä, minkälaisen lääkärin/hoitajan potilaana on. Mekään emme ole yhtenäistä massaa, joilla kaikilla olisi täsmälleen sama ajatusmaailma koskien psykiatrisia ongelmia tai ratkaisuja niihin. olemme myös yksilöitä, ja näemme monesti asiat jonkun tietyn ihmisen kohdalla aivan eritavalla. Tämä jää helposti unohduksiin siinä asiakkaan roolissa. Eli kyllä meitä on aivan samalla tavalla erilaisia persoonia kuin missä tahansa, emme siis ole yhtenäistä "massaa".

Lääkitys on eräs asia, jossa on paljon mielipide-eroja työntekijöiden kesken. Bibo2 diagnoosi annetaan nykyään hyvin helposti vaikka, siis omasta mielestäni, on kyse enemmänkin epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Minä en henkilökohtaisesti pidä "häiriö" sanasta joten puhun mielummin tunne-elämän säätelyongelmasta kuin epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Tuohon tunne-elämän säätelyongelmaan liittyy suuri komorbiditeetti (tark.useamman itsenäisen sair. esiintymistä samanaikaisesti) eli usein tuohon epävakaaseen, jos nyt sitä diagnoosisanaa käytetään, liittyy mm. ahditus -ja masennushäiriöt, mahdollisesti päihdeongelma, syömishäiriö ongelma jne. Toki, jos ihmisellä on vaikea masennusepisodi menossa, on hyvä kokeilla onko masennuslääkityksellä vaikutusta. Mutta ennenkaikkea pitäisi aina yhdistää hoitosuhde ja lääkitys, ei pelkkä lääkitys. Oma kantani on se, että neuroleptien käyttö epävakaassa persoonallisuushäiriössä on täysin turhaa, myös tasaajienkäyttö (Deprakine, Lamictal, Lito) on mielestäni turhaa. Olen sitä mieltä, että jos on kyse epävakaasta persoonallisuushäiriöstä niin lääkityksen tulisi olla mahdollisimman vähäinen, tai ei lainkaan lääkitystä. Sen hoitokeinona toimii parhaiten tietyt terapiamuodot. Samoin bibo2 en henk.koht.lähtisi lääkitsemään neurolepteillä eikä sekään välttämättä tarvitse tasaajia, vaan enemmän myöskin terapeuttista otetta. Liika lääkitys toimii päinvastoin kuin ajatellaan, se huonontaa pitkällä tähtäimellä pt:n ennustetta.

Aivan eriasia on sitten tiettyjen psykiatristen sairauksien hoito, esim.bibolaari1 vaatii ehdottomasti tasaajan, se on sairaus joka hoitamattomana vaikuttaa huomattavasti pt:n kognitiivisiin kykyihin. Usein toistuvat maniat ovat aivoille ääretön rasitus, aivomyrsky, ja ne siis tuhoavat ihmisen kognitiivista oppimiskykyä. Siksi tasaava lääkitys on tärkeä. Myös skitso-affektiivinen sairaus vaatii lääkityksen, samoin skitsofrenia, mutta mielestäni aina on lähdettävä siitä, että lääkitys on mahdollisimman pieni. Eli pienin mahdollinen lääkitys jolla saadaan vaste pt:n oireisiin. Ei kaikkia oireita tarvitse edes saada pois, jos ne eivät tuota pt:lle itselleen subjektiivista kärsimystä. Ei kenestäkään pidä tehdä "zombia" sen vuoksi, että varmasti kaikki oireet ovat poissa, koska niin on tällöin ihmisen minuuskin, joka on paljon muutakin kuin hänen sairautensa.

Tässä siis erään psykiatrian ammattilaisen mielipiteitä. Toivon, että pt:t löytävät ihmisen joka oikeasti kuuntelee heitä, on läsnä ja pyrkii vilpittömästi toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla yhteistyössä pt:n kanssa.

Niinkuin sanoin, psykiatrista työtä tekevät eivät ole yhtenäistä massaa...on äärimmäisen vaikeaa vaikuttaa kaikkien alalla toimien näkemyksiin, koska tässä työssä tulee aina esiin myös ihmisen oma persoona...toivoisin, että voisin vaikuttaa asioihin enemmän, tuon toki omat näkemykseni esille, mutta en voi vaikuttaa kollegoideni päätöksiin. Omien potilaideni kohdalla pystyn toimimaan sen mukaisesti mihin itse uskon ja miten näen asiat. Se on toisaalta ainoa konkreettinen asia johon pystyn vaikuttamaan. Että teen oman työni pt:n kanssa yhteistyössä, häntä kuunnellen ja yhteisiä ratkaisuja/kompromisseja hakien. Minulle on myös tärkeää tuoda esille se, että vaikka minä edustan ammatilaistahoa ja minulla on tietoa/taitoa siinä, niin ihmisinä me istumme aivan samanarvoisina työhuoneessani. Mutta siis, minä pystyn omalta osaltani omien potilaideni kanssa toimimaan näin, mutta en välttämättä vaikuttamaan lainkaan kollegoihini. Toivoisin kuitenkin, edelleen tätä painotan, että psykiatrista työtä tekevät eivät ole yhtä massaa, vaan on olemassa myös hyvin inhimillistä ja vilpittömästi halua vaikuttaa siihen, että pt:s saa parasta mahdollista apua psyykkinen vointiinsa ja kärsimykseensä.