Beatlesin Michelle, Yesterday, Let It Be, Fool on the Hill ja Penny Lane ovat ihan hurmaavia kappaleita, mutta ne ovat aivan tuhnuista tusinapoppia, jos niitä vertaa klassisten musiikkinerojen melodioihin ja sävelmiin.
Beatles-melodiat ovat vertailussa yksinkertaisia, rahvaanomaisia ja epänokkelia. Esimerkiksi Mozartin melodiikkaa leimaa ällistyttävä hienostunut taiturillisuus, pienet kromaattiset vivahteet, eri asteikkojen käyttö ja melodiset suolat, jotka tulevat aina yllättäen esiin esimerkiksi tavanomaisen kolmisointuaiheen yhteydessä.
Mozartin melodioista ei puutu erikoisuuksia ja vaikuttavia nerokkaita ideoita.
Tässä esimerkkejä täysin omaa luokkaansa olevasta klassisesta melodian kirjoittamisesta, jota kukaan poppari - ei myöskään rokkari, jazzari - ole onnistunut luomaan ihmiskunnan iloksi:
1. Bachin viides ja neljäs brandenburgilainen konsertto (katsokaa myös modulaatiot, löytyykö popista mitään näin ainutlaatuiset loistoisaa?!)
2. Beethovenin viidennen sinfonian toinen osa (nousee korkealle Beatles-renkutusten yläpuolelle)
3. Schubertin yhdeksännen sinfonian toinen osa
4. Schubertin Ave Maria, Erlkönig ja Serenate (osoituksia siitä, miksi Schubertin lyyrinen ja melodinen laulutaide pieksee kaiken popin maanrakoon)
5. Brahmsin kolmannen sinfonian kolmososa (eipä Abbalta ja Beatlesilta taitu näin pitkäkestoiset jatkuvat melodiat)
6. Mozartin C-mollimessun Kyrie (aivan ylivertaista neroutta verrattuna Beatlesiin)
7. Sibeliuksen viulukonserton 1. osa (Siban konsertoiva viulu on erittäin melodinen ja tällaista ei kenenkään rokkikitaristin kieliltä kuulla, koska he eivät osaa soittaa saati säveltää mitään edes samantapaistakaan nerokasta melodiaa!)
8. Mozartin Eine Kleinen 1. osan kehittelyosuus (eipä Abbalta ja Beatlesilta olla kuultu näin virtuoosista melodista keksintää)
9. Bachin Benedictus H-mollimessusta (huiluteema ylittämätön)
10. Chopin, valssi nro 2 (kaikki tämän pikkukappaleen teemat ovat niin musikaalisia ja eläväisen nerokkaita, että populaarimusiikin tekijältä ei voi toivoakaan mitään vastaavaa, kuunnelkaa vaikka itse!)
Klassiset melodiat omaa luokkaansa
11
91
Vastaukset
- Ykä Kilpinen?
Gabriel tuli takaisin, voi kun ei olisi tullut?
Ja lässyn lässyn alkoi. Ja taas on laulut vastaan sinfoniat.
siis esmes:"Beethovenin viidennen sinfonian toinen osa (nousee korkealle Beatles-renkutusten yläpuolelle)"
Beethovenhan teki myös renkutuksia eli lauluja, ne olivat renkutuksiksi eli lauluiksi surkeita, sen myöntää jopa klasarin harrastajat, miksi emme taaskaan vertaa Beethovenin renkutusta Beatlesin renkutukseen eli laulua lauluun?
Mozart ei kirjoittanut ensimmäistäkään hyvää laulumelodiaa. Ei vaiteskaan oli hänellä pari kolme lähes hyvää semmoista.
Kaikki puhuvat ääni väristen Mozartista, miksi? Hän on klasarin Jim Morrison eli älysi kuolla riittävän nuorena, muuten olisi jo unohdettu.
Bach kirjoitti vain yhden hyvän melodian. Sen joka esiintyy siinä eräässä kummelin sketsissä.
Brahms ei kirjoittanut ensimmäistäkään hyvää biisiä, hän ei edes kirjoittanut huonoja melodioita, hän kopsasi kaiken mitä teki kansanmuusikoilta.
Schubert oli surkimus jolla oli yksi singlen b-puolen tason laulu. Jos Schubert olisi ollut Beatlesin jäsen hän olisi kamppailut Harrisonin kanssa singlen b-puolista. Ja olisi hävinnyt kaikki ne kamppailut.
Chopin ei tehnyt lauluja joten kuka piittaa.
Sibeliuksella on yksi tai kaksi aika hyvää laulua, Beatlesilla yli 100 siinä ero aikahyvän ja erinomaisen välillä.
Sibelius kuten tiedämme tuhlasi aikaansa sinfonioihin ja muuhun orkesterimöyhään, jostain syystä hän piti niiden tekemistä mielekkäänä asiana, no se todistaa että sinänsä musikillisesti peruslahjakaskin voi erehtyä. Olisi mieluummin keskittynyt lauluihin. - Lennonkusee
Miksei Lennon säveltänyt yhtään sinfoniaa? Eikö osaaminen ollut riittävää? Toinen poppari Gösta Sundqvist on säveltänyt sinfonioita. Joten onko Lennon yksinkertaisesti huono säveltäjä?
- Pyövel
Ehei, ei lainkas. Lennon väsäili kasoittain hyviä pikku lauluja, just niitä ku raikaa aina nuotioil tunnelmie kohottajina.
Siis se minkä Lennon teki koko maailmas teki meijä Juice Suomesa. Että tiiä jo nyt jottei tarvi tyhmiäs kysel alituisse.. - Lennonkusee
Kyllähän se Lennon oli aikamoinen tunari Maccaan verrattuna. Harrison on tasaväkisempi vastus Lennonille.
- motzartmätänee
Opettele ensin Pop musiikin perusteet ja kommentoi sitten Lennonin tuotantoa.
dhönni voi vain ihmetellä, miksi hänen luettelemansa teokset eivät ihmisiä kiinnosta. - Fil. Maist.
motzartmätänee kirjoitti:
Opettele ensin Pop musiikin perusteet ja kommentoi sitten Lennonin tuotantoa.
dhönni voi vain ihmetellä, miksi hänen luettelemansa teokset eivät ihmisiä kiinnosta."Opettele ensin Pop musiikin perusteet ja kommentoi sitten Lennonin tuotantoa."
Mitä poopin perusteissa on sellaista, joita ei ymmärtäisi taidemusiikin koulutuksen pohjalta?
Käsitätkö kuinka höpöjä haastelet?
- Lennonkusee
Beatles oli yhden lauluntekijän ja tuottajan show. Usko jo, että kaikki muut siinä bändissä olivat musiikillisesti enemmän tai vähemmän statisteja. Ja minä tunnen pop-musiikin oikein hyvin, sen vähän mitä siitä voi tuntea. Enkä ole Dhommi.
- xxxxxxxxxxxxxxxxx2
Lennonin kappaleet vain ova touhun sielu. Vaikka Macca oli teknisesti parempi. sitä dhönniklasari ei voi ymmärtää.
- Brahms kakkii
"Beatles oli yhden lauluntekijän ja tuottajan show. Usko jo, että kaikki muut siinä bändissä olivat musiikillisesti enemmän tai vähemmän statisteja. Ja minä tunnen pop-musiikin oikein hyvin, sen vähän mitä siitä voi tuntea. Enkä ole Dhommi."
Mutta olet kuin siamilainen kaksonen dhönnin kanssa, ilmaannut esille vain jos dhönni kaipaa yes-mielipidettä omille höpinöilleen. Joita höpinöitä aina komppaat.
Macca toki oli oma miehensä, kuitenkin hän jossain muisteli että ennen vuotta 1965 hän usein itsekseen ihmetteli miksi John joutuu tekemään kaikki työt ja minä vain enimmäkseen roikun mukana.
Viittasi luultavasti tällä siihen että jokseenkin kaikki yhtyeen uran alkupään singlet olivat enimmäkseen Lennonin käsialaa.
Ja 60-luvulla rockbändi oli täsmälleen niin hyvä kuin mitä oli viimeisin singlensä. Kyseinen luonnehdinta puolestaan löytyy Let it be elokuvasta jossa sen sanoo muuan P.McCartney eräälle G Harrisonille.
G.Martinin oli loistava tuottaja ja ilman muuta tärkeä osa palapelistä nimeltä The Beatles, mutta Martin ei kirjoittanut yhtään biisiä yhtyelle. Biisit tekivät The Beatlesista sen mikä se oli.
- keskeeräne projektis
Opettele ekax rokin aakkoset, se on sulta selkeesti vielä kesken...Lennon is the best...back to the sixties
- dhömmi
klassiset melodiat vailla verta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005308378Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo4358224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61975Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1561091Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17746Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57702Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.28653Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?58633En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36607Yllätyspaljastuksia uudesta Maajussille morsian -kaudesta! Vappu Pimiä sometti, myös MTV3:lta infoa
No nyt on uusiakin tuulia Maajussille morsian -ohjelmassa. Kuka mahtaa olla tämä tuttu kasvo, joka jo toistamiseen lähte5579