En saa enään mielenrauhaa ajatuksiltani, jotka ovat kuolettaneet minut. Paskapuheet, kaikki koetut väkivallat lapsuusaikoina, huono maine tarhasta saakka joka jatkuu vielä nähtävästi aikuisiällekin kun puhutaan vieläkin paskaa. Koko koulu katsoo oudosti, tuttu tunne. Olen muutenkin niin outo ihmisenä, etten pystyisi olemaan toisen kanssa seurustelusuhteessa sen pelon vallassa, että minut mustamaalattaisiin tälle.. Koska ihmiset levittävät sellaisia asioita, että kokoajan ihmiskontaktini on vaakalaudalla ja koskaan en voi tietää muutenkaan ketä kiinnostaa ja ketä ei. Olen tajunnut, ettei minun tarvitse jaksaa tällaista enään. Koulutkin meni päin vittua koska ihmiset kohtelivat epäkunnioittavasti ja asioihin ei pystytty kunnolla puuttumaan sillä siinä oli monet ihmiset. En edes muista, monetko kerrat sain turpaani perheväkivallan seurauksena, samalla kun koulut kusi ohella. Koskaan kukaan ei nähnyt minusta mitään merkkejä, sillä niiden piilottaminen tuli luonnostaan. Joka kerta kuitenkin olin varautunut siihen, siitä oli tullut rutiini johon olin syyllinen omalla pilalle menollani. Näin minä uskoin joka kerta, tosiasia on se ettei kukaan tiedä mitä kestin. Ja etten koskaan voi korjata asioita omasta puolestani oudosta käytöksestäni. Olen sulkenut menneisyyden pois, mutta tajusin etten ole kone vaan ihminen joka ei kestä enään kauaa. http://redzen.files.wordpress.com/2012/06/letting-go.jpg En ole tässäkään vaiheessa uskaltanut aloittaa omaa elämää, sillä jokin osa minussa käskee alistua, tarpeeksi kauan sitä vastaan taisteltuani luulin saaneeni sen pois päästäni, ottaneeni vallan, mutta totuus olikin vain se että otinkin vallan vain muista ihmisistä, kadotin tunteeni. Jonka seurauksena olen nolannut varmasti itseni vielä pahemmin. Jos ajatellaan asiaa, vasta myöhemmin olen jotenkin oppinut tajuamaan kaiken. Että oikeasti jokin olikin vialla alusta asti, että en voinut puhua koska häpesin niin paljon itseäni, ensin oma isä kertoo kuinka toivoisi sinun kuolevan ja missään muuallakaan ei hyväksyntää tullut. Rahatkin olivat äärimmäisen vähissä. Joskus silti ajattelen; Miksi tämä kaikki tuli minulle? Oikeastaan voisin olla kiitollinen siitä, koska tiedän mitä kipu on, onneksi se on ohi nyt. Henkisesti kuitenkin oloni on epävakaa vieläkin.
Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
HoldMeUntillWe'reOne
193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Monet ovat kuitenkin selvinneet tulemalla ja kaivautumlla ylös menneisyyden töryn alta. Pitää vian määräteitoisesti alkaa ajttelmaan, että on ihan normaali ihminen, mutta on joutunut ympäristön pahuuden uhriksi.
Totuus on tuo, että sinä olet ihan tavallinen, jopa huippu tyyppi. Pitää opetella asennoitumaan itseensä täysin päinvastoin.
Olet elänyt ja kasvanut sairaassa ympäristössä. Onnekis ihminen on älykäs ja oppiainen. Älä elä miten tuntuu vaan miten koet järjellä asiat ovat. Kun minäkuvasi ja itseluottamus kasvaa, tunteetkin tulvat sitten mukaan.