Taksikyydit

Taksikyydit ovat vähentyneet valtakunnallisesti 6 % viime vuodesta. Miten tilanne on kehittynyt Ikaalisissa? Toivottavasti tuleva kauppakeskus piristää tilannetta.
15230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Varmaan ne on tääläkin laskenu.Toisaalta väki on vanhaa ja juoppoo niin kyytitä tarvitaan.Otaako taksit vielä karvanoppaa kyyttiin täällä ?

Äänestä

Eiköhän ne on oikeasti lisääntyny, vähentyminen vaan johtuu siitä, että Kela on järkeistänyt ja yhdistellyt taksikyytejä, taksien turhat ajot ristiin rastiin on vähentyneet ja samalla siis taksien tulot ovat laskeneet.

Äänestä

Mahtaakohan Karva noppa saada mitään alennuksia tai ilmaiskyytejä silmiensä takia?

Ainoa järkevä perustelu olisi - hänen kohdallaan - taksikyydeille se, ettei hän lähtisi aina juovuksissa ajamaan ja vaarantamaan muiden tielläliikkujien henkiä!

Huolivatko Ikaalisten taksit häntä silti kyytiin?

Äänestä

Lähtekääs ajaan pualen päivän jäläkeen Tamperetta kohti. Vannon avaranäön nimen kautta, että minuutin välein, vähintääki, tulee vastaan Parkanon, Ikaalisten tai Hämeenkyrön taksi. Siälä istuu yks tai kaks kovin sairaan olosta ihimistä takapenkillä. Ja jumal.auta meitin verorahoila maksetaan mersua, joka saaraan sitte kolomevuatiaana myyrä kovalla rahalla. PRKLE.

Kaiken huippu oli muutama vuasi sitte tuala jo lopetetuss Heinolan Reumasairaalass. Vein sinne ylöjärvistä serkkupoikaa, joka sairastaa nivelreumaa. Ylöjärven Kelan johtajaämmä ei maksanu sille matkakuluja eres oman (eli mun) auton mukaan, vaan laski linjurin mukaan, vaikka Ylöjärveltä olis tarvinnu jo lähtee erellisenä ehtoona, jotta olis ennen pualta päivää ollu perillä.

Sinne pihaan ajo meirän peräss yks pikkunaapurin taksi, jonka kuski sattu oleen mun sotakaveri. Yks ämmä istu yhreksän hengen taksin perällä, oli vähä tutun olone. No, se köpötteli sisään ja kuski jäi pihapenkille jutteleen mun kanssani. Kerto, että kuljetti joka vuasi sitä muaria eräästä pikkupitäjästä Heinolass kolomen viikon huallos. Kela makso mittarin mukaa tuannit ja haut. Ja aina yksin.

Eikä siinä viälä kaikki. Serkkupoika toimitti, että tää sama muari oli aina yhteislenkillä etummaisena menemäss jyrkät ylämäetki, joita siälä kuulemma oli. Oli kuulemma urheiluohojaajaki jääny kolomatta kiarrosta jäläkeen. No yhtä vauhrikas se oli sitte ollu ruakapöyräski. Oli siinä ollu pernatalikos vauhtia ja soossiaki oli sitte syäny oikee lusikalla. Ja kaikki meirän verorahoilla.

Äänestä
  • Aulikki antoi kyytia Vasuriliitolle. Mettaan meni.

    Äänestä

No ainaski ku mun isäni tuli sairaalasta, niin koko taksi pakattiin kotiutettavia täyteen ja tuotiin ryminällä takasi kotio, eli kylä Kela niitä kyytejä jo nykyään yhdistelee, paitsi ne joita kuljetetaan mielisairaalassa hoidossa hakemassa lääkkeitä, niillä on privaatti kyyditys mennen tullen ja taksi odottaa pihassa koko ajan.

Äänestä
  • Onko mielisairaus luokiteltu tartuntataudiksi nykyään? Onko taksilla karenssi aina mielisairaalakeikan jälkeen?

    Äänestä

  • mites nää on kirjoitti:

    Onko mielisairaus luokiteltu tartuntataudiksi nykyään? Onko taksilla karenssi aina mielisairaalakeikan jälkeen?

    Avaranäkö tietää vastaukset kyymyksiisi , nimmari, mites nää on.

    Äänestä

  • selitäppä kukkala kirjoitti:

    Avaranäkö tietää vastaukset kyymyksiisi , nimmari, mites nää on.

    Minun ja Jarmo Hoikkalan taudit ovat lähtöisin eri lähteistä! Ei syytä huoleen!

    Äänestä

  • Rouva hoikkkala kirjoitti:

    Minun ja Jarmo Hoikkalan taudit ovat lähtöisin eri lähteistä! Ei syytä huoleen!

    Onko Kukkalallakin veneerinen sairaus vai peräti aiddssiidi ?

    Äänestä

  • hymyilevä hihittäjä kirjoitti:

    Onko Kukkalallakin veneerinen sairaus vai peräti aiddssiidi ?

    Ei ole Kukkalassa tauteja, mutta herra Hoikkalan tautilista onkin pitkä ja synkkä!

    Äänestä

  • Rouva hoikkkala kirjoitti:

    Ei ole Kukkalassa tauteja, mutta herra Hoikkalan tautilista onkin pitkä ja synkkä!

    Kerroppa lisää herran tautilistasta ?

    Äänestä

Mielenterveyspotilaat saavata aina parhaimmat kyydit.

Äänestä
  • Onko tuo karva noppa ollu koska mieli sairaalassa.Sielä sen olis paras olla ja levätä.

    Äänestä

  • eiks vaan kirjoitti:

    Onko tuo karva noppa ollu koska mieli sairaalassa.Sielä sen olis paras olla ja levätä.

    Varsinaisessa mielisairaalassa Karva noppa ei ole koskaan ollut. Psyyke- ja mielialalääkkeitä hän syö lääkärin määräyksestä - onneksi!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Avaranäkö kirjoitti:

Taksikyydit ovat vähentyneet valtakunnallisesti 6 % viime vuodesta. Miten tilanne on kehittynyt Ikaalisissa? Toivottavasti tuleva kauppakeskus piristää tilannetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu