Kyllästynyt parisuhteeseen, normaalia?

olette tehneet kaiken liian nopeasti ja liian heppoisin perustein.

harva alle 24v solmittu parisuhde kestää...

tässä on hyvä esimerkki MIKSI kierrän teidät nuoret tytöt kaukaa kun ette osaa sitoutua, ettekä edes vielä halua

En tiedä onko tässä kyse sitoutumisesta vai mistä. Tuntuu vain, että olen puun ja kuoren välissä.

Haluaisin niin paljon kokea, millaista se toisenlainen elämä voisi olla. Haluaisin kokea millaista on olla sinkku aikuisiällä ja millaista on asua ihan yksin. Haluaisin kokea taas sen ihastumisen jännityksen ja kihelmöinnin. Haluaisin kokea irtosuhteita, vaikka se kuulostaakin kamalalta. Haluaisin käyttää rahani mihin haluan, ilman, että pitää ottaa toinen osapuoli huomioon. Haluaisin vihdoinkin saada ottaa koiran, jota emme voi mieheni allergian takia ottaa. Haluaisin ja haluaisin... :s

Toisaalta taas, en haluaisi luopua nykyisestä miehestäni, koska olemme kuitenkin jo alkaneet rakentaa yhteistä elämää ja tiedän, että hän todellakin on "kultakimpale". Jos heitän tuon "kultakimpaleen" roskiin, en välttämättä enää ikinä saa uutta, vaan joudun "tyytymään" vain kylmään kiveen.

Siksi tämä onkin niin vaikeaa. Päätös olisi helppo jos mieheni olisi tuollainen kylmä kivi, mutta kun hän ei ole. Jos mieheni vapautuu markkinoille, hänellä on heti iso jono tyttöystävä-kandidaatteja odottamassa. Jos jätän mieheni, tiedän, etten koskaan saisi häntä enää takaisin.

voisitko keksiä jotain sellaista uutta elämääsi, joka piristäisi ilman, että hyvä suhde menisi karille? Vaikka matkustaa kavereiden kanssa, uusi jännä harrastus, muutto uudelle paikkakunnalle yhdessä tms? Suhteessa ollessaankin voi keksiä kaikenlaista muuta, Yhteisiä ja ehkä omia seikkailujakin, vaikkei irtopanoja ym. voikaan harrastaa... Vaikea tilanne... Kunhan et ajan kanssa vaan ahdistu ja tunne että elämästä jää jotain kokematta.

liian kova halu päästä kokeilemaan muuta.

En usko että roikkuminen tuossa suhteessa jollain konstilla pelastaisi kaiken.

Olet varmasti jo ainakin 60% varmuudella lähtemässä suhteesta, ainoa mikä estää tekemästä sitä heti, on pelon ja erokivun välttely.

Sori, kaikkea ei voi saada.

Sinulta on se sinkkuaiaka viettämättä ja haluat vapuden niinhän se on ja monelle nuorena seurustelun aloittaneelle tulee se vapauden kaipuu kun on pari lasta ja ikää 30-40 välillä ja sitten erotaan vapauden kaipuun nähden.

Tutustuin mieheeni 16-vuotiaana ja jahkailin ensimmäisen vuoden, kunnes tein päätöksen sitoutua. Mieheni oli hyvin pian varma, että haluaa mut vaimokseen, mulle taas asia oli enemmänkin päätös: että tämä on nyt tässä. Suljin jotain pois, mutta se, mitä sain, on arvokkaampaa kuin mikään muu.

Toki olen joskus kaivannut rakastumisen tunnetta ja sitä jännitystä, kun toisessa on vielä uusia puolia ja kaikki mahdollisuudet ovat auki. Mutta toisaalta, mitä eniten aikanaan toivoin: sitä, että olisi joku, johon luottaa, jonka kanssa jakaa kaikki. Ja puolisoonkin olen rakastunut uudelleen ja uudelleen. Irtosuhteita en ole ikinä kaivannut - kylläkin vakuuttelua siitä, että olen puolisoni silmissä edelleen haluttava.

Ihminen muuttuu läpi elämän, vaikka nuoruudessa kehitys on tietysti nopeampaa. Välillä täytyy punnita, millä oikeasti on merkitystä. Vapauden kaipuu voi tulla kelle tahansa missä iässä tahansa. Sitoutuminen ei silti tarkoita sitä, etteikö saisi olla omaa elämää. Kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä.

Mitä koet jääväsi vaille? Ovatko ne omia toiveitasi vai asioita, joita "kuuluu" nuorena kokea? Jos haluat seksi- ja seurustelukokemuksia, älä sitoudu vielä, mutta muista, että elämä ei pysähdy. Mikä sulle on elämässä tärkeää, millaisia tavoitteita sulla on, millaisena haluaisit nähdä itsesi vaikka 5-10 vuoden kuluttua?

Toiset varhain aloitetut suhteet onnistuvat, toiset taas eivät.
Tiedän pareja, jotka ovat aloittaneet seurustelun jo 15-vuotiaina ja ovat kymmenen vuotta myöhemminkin yhdessä, avioituneina ja onnellisina.
Ja päinvastoin....

Käsitän, että sinulla on yleinen kyllästymisen tunne ja halu kokeilla muitakin miehiä. Tilanne olisi tosi helppo, jos nykyinen ei olisi kultakimpale.
Anna ainakin itsellesi aikaa miettiä ratkaisua, älä lähde vielä hötkyilemään.

Näitä kyllästymisen tuntoja ja halua kokeilla muita tulee vanhemmillekin pareille.
Tunnettu klisee on viidenkympin villitys miehillä, ja naisille villitys tulee silloin kun perheen lapset ovat muuttamassa pois kotoa.
Joten tilanteesi ei välttämättä johdu siitä, että olette kumpikin muuttaneet suoraan kotoa yhteen ilman kokemuksia muista kumppaneista.

Aika ratkaisee ja kypsyttää päätöstä. Sitä ennen voit kuivaharjoitella, eli haet itsellesi omia harrasteita ja tapaile yksin omia ystäviäsi, tee reissuja yksin ystävien kanssa ilman puolisoa.
Parisuhde kun vaatii myös tilaa oman elämän elämiselle. Aina ei tarvitse kyhnätä toisen kyljessä.

Parisuhteessa muutenkin on aikoja, jolloin ollaan enemmän erilään ja taas enemmän yhdessä. Se on aaltoliikettä.
Älä säikähdä uskottomuusajatuksia. Kyllä niitä tulee jokaiselle, ja pieniä ihastuksia, tai jopa rakastumisia. Rakastumistakaan ei tarvitse lähteä käytännössä viemään konkreettiseen toimintaan, vaan sen voi jättää ajatuksen ja tunteen tasolle.

Ihminen jopa päivän mittaan ajattelee niin satojatuhansia ajatuksia, että sinne mahtuu näitäkin "roskakoriin" joutavia tuotoksia pääkoppaan. Ne täytyy vain jättää omaan arvoonsa.

Sanoisin sinulle, että anna ajan vielä näyttää. Laita vaikka määräaika, jolloin katsot tilanteen uudelleen. Se voi olla Uusi Vuosi tms. minkä katsot sopivaksi. Siihen asti yrität hyväksyä mietteesi ja elää niin rikkaasti kuin pystyt.

Hmh, täällä samoja ajatuksia ollut noin viimeisen vuoden ajan, ja ihan sama tilanne silleen että mies ei voisi kuvitellakaan muita kuin minua..
On tämä vaikeaa, tavallaan kaikki hyvin mutta tuntuu että jotakin kuitenkin puuttuu enkä ole niin onnellinen kuin haluaisin olevani.
Vai olenko vain kiittämätön,tähänkö pitäisi oikeasti yrittää vain olla onnellinen, kun asiat kuitenkin (muka) hyvin..?
Olin myös 17v. kun alettiin seurustelemaan,mies minua vuoden vanhempi, yhdessä oloa yli 9 vuotta ja avoliittoa takana n. 7 vuotta.

Jotenkin aika huvittavaa tuo sun poikaystävien laskeminen... Sulla on ollut kaksi suhdetta alle 17-vuotiaana lapsena, no joooo... Muuttanut yhteen 19-vuotiaana ja vielä kihloihin mennyt heti. Mikä ihmeen kiire on jättää lapsuus ja nuoruus kesken? Ei se kihlasormus tee sinusta yhtään se aikuisempaa, päinvastoin koko homma kuulostaa joltain kotileikiltä.

Mikään ei silti estä sitä, että voit kasvaa aikuiseksi toisen kanssakin. Ei ole pakko leikkiä kotia jos ei siltä tunnu. Asukaan erillään, seukatkaa jos siltä tuntuu, erotkaa jos se on parempi. Ei elämä ole niin mustavalkoista, että pitää valita joko 100 % perhe"idylli" tai hurja sinkkuelämä.