Jutellaan mukavia, puhutaan joutavia ja unohdetaan kaikki erimielisyydet.
Vaikka vain vastapainoksi tälle alkavalle pimeyden ja kylmyyden ajanjaksolle.
Vaikka vain vastapainoksi tälle alkavalle pimeyden ja kylmyyden ajanjaksolle.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Juu, en ole ollut kenenkään kanssa erimieltä, julkisesti.
Jatketaan
Vaikuttaa vähän "hiljaa kun ollaan, ollaan" - illalta. Parempi toki sekin, kuin 'otetaankos nokasta verikoe' - ilta.
Pitäisiköhän alkaa paluumuuttajaksi. Muuttaa takaisin menneeseen, eli 5-kämppään.
Täällä on kuin vinkkelitehtaassa.
Ei saa edes kiljua.
Ruskan värit ovat tänä syksynä upeat. Joskus lämpimänä ja sateisena syksynä lehdet ja pensaikot mätänevät pikkuhiljaa. Ja kun odotellaan kolme kuukautta, niin paivä alkaa jälleen pitenemään.
Suomen luonto on vaihtelevaa.
En minä yleensä ärsyynny tämän palstan kirjoitteluista. Itsekunkin saa päättää ja vastata, mitä toisille sanoo ja välittää.
Minun ikkunani näkymä on myös vaihtunut lähes kirkkaan keltaiseksi, osittain on punaistakin.
Minusta näkymä on paras keväällä, silloin kun puiden lehdet alkavat vihertää. Ulkona vielä mukavampaa kun linnut laulavat sydämensä pohjasta.
Nyt on hiljaista ulkosalla, Muutama harakka lentelee ja joskus nauraa.
Inhimillisiä me ihmiset ollaan, useimmiten. Itselläni ei ole tarvetta pahemmin kritisoida tai moittia ketään kirjoittajia.
Mielipiteensä voi sanoa kukin tavallaan, kirjoitusvirheineen, pisteineen, pilkkuineen. Jos en tajua jotain, ei sen ole väliä.
Löysin muistojen kätköistä vihkosen. Näitä vihkosia on kymmeniä ja löydän niitä aina etsimättä, sattumalta.
Olen aina pitänyt päiväkirjaa ja tykännyt kirjoittaa aforismeja.
Seitsementenä tammikuuta vuonna 1991 oli maanantai ja kirjoitin:
Miksi aliarvioimme itseämme ja toisaalta ylenkatsomme muita. Miksi emme olisi tasavertaisia.
Tiistai 8.1.1991
Kuvittelemme toisten ihmisten puhuvan meistä... Mitä... Miksi panemme omia ajatuksiamme toisten päähän.
Keskiviiko.9.1.1991
Miksi ihminen tuhoaa kaiken kauniin vain sen takia, ettei hän voi peräytyä sanoistaan tai tehdyistä teoistaaan.
Torstai. 10.1.1991
Pahinta maailmasssa on uskonnot, jokainen uskoo olevansa oikeassa vaikka toisaalta myöntävät ihmisen olevan erehtyväinen.
.
Oppi kannattaa aina ottaa myös omaan ohimoon!!
Ei katsella maailmaa vain ulkopuolelta, kuin sukellusveneen ikkunasta.
Oma aforismini. Hetken sellainen
Oletko koskaan kirjoittanut mitään vastaavaa ja oppinut omista ajatemistasi?
Ajattelijat eivät ole koskaan eläneet kuten he ajattelevat, mutta tiukan paikan tullen he osaavat soveltaa ajatuksiaan todelliseen ympärillä olevaan maailmaan.
Olen aina onnistuntut tiukoissa tilanteissa opettamaan muille näitä totuuksia. Realisti luitko aloituksen, jospa lukisit. Vietetään tänään inhimillisyyden iltaa.
Realistina en korota itseäni palliniani korkeammalle. Olen aina kirjoittanut, ja jopa ihan oikeasti julkaissut tuotantoani.
En tuo kirjoituksiani esille siksi, että ne hyväksyttäisiin tällä foorumilla vaan siksi, että ajatukseni aiheuttaisivat reaktion. Yleensä onnistun kuten nytkin.
Sopii hyvin minulle
Inhimillisyyden illan viettäminen sopii hyvin minulle, sillä käyttäydyn aina ystävällisesti ja hövelisti muita kohtaan. Vaikka olen kaikkina iltoina tällä palstalla viettänyt inhimillisyyden iltaa, niin siitäkin huolimatta asialliset ja hyväntahtoiset juttuni on aina poistettu. Täytyisiköhän tässä ryhtyä ilkeäksi ja riidanhaluiseksi, jotta saisin kirjoitukseni pysymään palstalla.
Juu, ala kettuilemaan ja fidduilemaan muka vitsikkäästi.
Silloin saat iloita ja olla pitkään palstan painoinen.
Korppis kirjoitti että hän harrasti joskus pikaluistelua,se oli mun nuoruuteni ainut ja rakas harrastus ja olin nopea vaik itte mainostan.
Asia mikä nousi mielleen oli niitten luistimien teroitus,kuvitelkaa 16neliön hellahuone ja neljä ihmistä siihen.
Ei siinä tilassa ollut työpöytiä ja ruustukkeja mut muistan valokuvan tarkasti ruskean hetekan putken ja vaalaan vihreän puutuolin ilman selkänojaa.
Kiilasin luistimen kantaosan putkeen ja kärkiosan pikkasen kenottavan tuolin reunan väliin kovasimella työntelin terän niin teräväksi et kynnestä lähti lastua kokeillessa.
Ihme juttu mitä jonkun palstalaisen kirjoitus nostaa muistoista esille
Muistojen väläyksiä tulee tuon tuosta kun tapaa vanhoja tuttavia.
Inhimillisyyttä opetelessamme kerron inhimillisestä ideastani. Idean sain eilen käytyäni poikien menneisyyteen vaipuvaa mummua tapaamassa.
Tänään ostin ison albumin ja valikoin vanhoja valokuvia..
Liimaan isokokoisia valokuvia mummin elämän vaiheista ja siinä jutustellessamme kirjoitan muistiinpanoja.
En osaa sanoa kuinka ideani toimii, mutta olen huomannut hänen muistavan vanhoja aikoja ja tapahtumia, joten ei ole vielä myöhäistä kerrata menneitä ja kirjata niitä ylös.
no missäs se aloittaja on keskustelemassa kun ei täällä näy ei näkyny eilen eikä näy tänään kovat olis jutusteluhalut mutta kun ei aloittajaa kuulu ei näy.
Taisi vapiseva haapa aloituksen jälkeen muutua realistiksi. ;)
häneksikö joka on kirjoittanut ja jopa julkaissut tuotantoaan koskahan mää rupeisin julkaisemaan no ehkä kumminkin ensin pitäs kirjoittaa että vois julkaista sitä tuotantaoa ;))))))))
Täällähän on aloitusautomaatteja, jotka säännöllisesti tekevät aloituksiaan samaan aikaan useille/kaikille ikäryhmille. Eivätkä sen koommin juttele.
Luulisi teidän tarkkasilmäisten sen havainneen.
en mää niin tarkkasilmäinen oo mutta joskus aina pistää silmään että aloituksia tehdään mutta sen koomin ei kommentoida koko asiaa mutta tän aloituksen huomasin jo eilen ja yritin kommentoida siihen mutta mun kone ei tehny yhteistyötä mun kanssa ollenkaan täällä palstalla.
pimeetä on ja kylmää on enää pari astetta lämpimän puolella tänään oli jo luntakin ilmassa vasta viime viikolla luvattiin pitkää ja lämminät syksyä tais taas kerran menna ennustukset metsään mutta onneks sunnuntaina lennetään viikoksi malagaan luulis siellä olevan vielä hyvinkin kesäinen ilma.
Viileeltä tuntuu. On tainnut olla pakkastakin viime yönä ja luntakin on jossakin päin suomea satanut. Kova tuuli ainakin on ollut. Ei sentään vielä ole kaikki lehdet puista varisseet. Piha on kamalan roskainen, mutta ei lakaiseminen onnistunut kovan tuulen takia.
Onneksi vein kukkaset suojaan eilen illalla.