Parin viime vuoden aikana olen huomannut negatiivisen ajattelutavan tulleen elämääni. Asiani ovat ihan hyvin tällä hetkellä. Olen 27 v. nainen. Mutta en näe elämässä mitään merkitystä. Monet ystävät ovat suhteessa ja saaneet lapsia, sitä he ovat aina halunneetkin. Ja ovat tyytyväisi ja lapset kuulemma on heidän elämänsä suurin asia, antaa merkityksen elämälle. Minä en ole koskaan ns halunnut lapsia. Se tunne kyllä saisi tulla, mutta enemmänkin lasten saaminen ajatuksena ahdistaa. Olen kyllä pohtinut, että toisiko se elämälle sen merkityksen. Mutta kun en yhtään halua lapsia, oikein toivon että haluaisin. Eikä minulla ole kyllä miestäkään tällä hetkellä. Erottuani muutama vuosi sitten pitkästä suhteesta, olen ollut sinkkuna. Sekin tekee jotenkin tyhjän olon. Sinällään haluaisin miehen. Mutta toisaalta, en tiedä uskonko enää rakkauteen. Lähipiirissäni on tullut viimeaikoina monta eroa ja sitä myöten olen alkanut olemaan negatiivisempi parisuhdetta kohtaan. Ajattelen, että turha minun on parisuhteisiin ryhtyä, ne eivät kestä. Näiden asioiden lisäksi, en ylipäänsä ymmärrä mitä järkeä koko elämässä on, miksi saavuttaa jotakin kun kuolen kuitenkin. En ymmärrä miten minusta on tullut tällainen. Onko tämä jokin vaihe vain, tuleeko kaikille tällainen ns suurien kysymyksien pohtimisvaihe? Haluaisin vain nauttia elämästä päivä kerrallaan, mutta se on vaikeaa. En oikein tiedä kuka edes olen ja mihin kuulun. Olen jotenkin aivan hukassa ja pelkään elämää :(
Ahdistaa, elämä, kaikki
miksiminä???
1154
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulla on samanlainen tunne mutta yksi päivä kun märehdin kotona niin tuli ajatus: lähtö vapaaehtoiseksi auttamaan kodittomia eläimiä tai nuoria. En tiedä mistä tämä kumpusi vaan en hylännytkään ajatusta oikeastaan koska tajusin olevani jossain silloin tarvittu sekä kaivattu aidosti. Vapaaehtois homma pitäisi mielen hetkellisesti poissa arjen synkyydestä ja ehkä jopa yksinäisyydestä. Tuttu vihjaisi että löytöeläintalot, hevostallit, vanhustenkodit ym. tarvitsee tässä maassa tekijöitä erilaisiin toimiin joten arvelin yrittää.
En tosin itsekään tiedä millainen elämäni tulee olemaan onko pitkäikäinen vai vaivaloisen lyhyt mutta päivä kerrallaan katson. Mitä paineeseen tulee niin juoksulenkki on aika perus millä saa hetkellisesti nollattua ajatukset vaikka ei välttämättä poista ahdistuksen aiheuttajaa aina.