Aatu ja Helmi

Hollolassa ja Vääksyssä( otsikossa mainitut) toimivat yksityiset pienryhmäkodit, ovat lapselle haitaksi . Puoli vuotta sitten luvattiin kaikki elämän autuus ja pilvet taivaalta mutta kuinkas kävi heinäkuussa selvisi että laitoksen hoitajat ovat pitäneet salassa että heidän vastuullaan olevat lapset ovat sekaantuneet seksistisiin leikkeihin ja vielä niin että yksi poika ollut vahdissa ettei aikuinen pääse paikalle. Kun asiaa käytiin selvittämään oli Aatun vastaus heti "he sisäisesti tutkii" . Yritystä selittää että eivät ole vankila ja ei ole suljettu laitos. Vastausta siitä kuin voi olla mahdollista että lapsi joka on tehostetussa valvonnassa eli niin että aikuinen seuraa kokoajan perässä ja sanoittaa lapset teot --> antaa näin tapahtua tai edes kuin se on mahdollista.
Poliisi ei luonnollisesti ota kantaa kun ovat alle 15-v. Mutta muut tahot tutkii ja toivottavasti eivät enempää vahingoita muita lapsia.
0186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


2xM kirjoitti:

Hollolassa ja Vääksyssä( otsikossa mainitut) toimivat yksityiset pienryhmäkodit, ovat lapselle haitaksi . Puoli vuotta sitten luvattiin kaikki elämän autuus ja pilvet taivaalta mutta kuinkas kävi heinäkuussa selvisi että laitoksen hoitajat ovat pitäneet salassa että heidän vastuullaan olevat lapset ovat sekaantuneet seksistisiin leikkeihin ja vielä niin että yksi poika ollut vahdissa ettei aikuinen pääse paikalle. Kun asiaa käytiin selvittämään oli Aatun vastaus heti "he sisäisesti tutkii" . Yritystä selittää että eivät ole vankila ja ei ole suljettu laitos. Vastausta siitä kuin voi olla mahdollista että lapsi joka on tehostetussa valvonnassa eli niin että aikuinen seuraa kokoajan perässä ja sanoittaa lapset teot --> antaa näin tapahtua tai edes kuin se on mahdollista.
Poliisi ei luonnollisesti ota kantaa kun ovat alle 15-v. Mutta muut tahot tutkii ja toivottavasti eivät enempää vahingoita muita lapsia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu