Miksi veroa pitää maksaa lesken rahoista

Isäni kuoli ja perintöverolaskelmassa oli myös äitini pankkitilillä olevat rahat otettu mukaan perintöveropäätökseen jonka pohjalta minulle määrättiin perintövero.
En ymmärrä miksi minun pitää maksaa veroa äitini rahoista joita ei ehkä enää ole kun hän joskus kuolee ? Asunnosta maksoin veroa vain isäni omistamasta puolikkaasta en koko asunnosta.
2168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin ihmettelen minäkin. Katso kuitenkin perukirja tarkemmin, että onko siitä jäänyt/jätetty pois lesken (varakkaamman) vetoomus olla maksamatta tasinkoa perillisille. Ellei mainintaa ole, niin verottaja on olettanut lain mukaisen osituksen.
Kysy myös verottajalta ja miten asian saa oikaistua jos oikaisuun on aihetta.

Äänestä

"Asunnosta maksoin veroa vain isäni omistamasta puolikkaasta en koko asunnosta. "

Sekoilet nyt jotenkin, jos luulet perintöveron määräytyvän esinekohtaisesti. Verottaja tekee laskennallisen osituksen ja nykyisin uskoisin verottajan olettavan tasinkopriviligiin vetoamisen, jos leski oli varakkaampi. Selvyyden vuoksi tämä olisi hyvä merkitä kuitenkin perukirjaan.

Voihan se laskelma olla väärinkin (varsinkin silloin jos perukirja on laadittu väärin!). Tarkista asia ja tee oikaisuvaatimus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelen1 kirjoitti:

Isäni kuoli ja perintöverolaskelmassa oli myös äitini pankkitilillä olevat rahat otettu mukaan perintöveropäätökseen jonka pohjalta minulle määrättiin perintövero.
En ymmärrä miksi minun pitää maksaa veroa äitini rahoista joita ei ehkä enää ole kun hän joskus kuolee ? Asunnosta maksoin veroa vain isäni omistamasta puolikkaasta en koko asunnosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu