Nyt on mennyt puolitoista vuotta akuuttihoidossa, diagnoosina on vaikea masennus. Ja tämä aika on kulunut turhaan, olen nyt huonommassa kunnossa kuin alussa. En jaksa enää hoitoa, haluan pitää yksityisiä asioita yksityisinä. Muutenkin en usko enää, että lääkkeet ja psykologi pystyisivät auttamaan. En usko että tästä voisi enää parantua, pitäisi oppia elämään sen kanssa, tai sitten vaan todeta, ettei kykenee elää.
Miten päästä pois hoidosta?
väsynyt opiskelija
6177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitä tarkoitat akuuttihoidolla, osastoa vai? Puolitoista vuotta?
Jos ollaan tarkkoja, niin en oikein tiedä. Kuitenkin oli päiväsairaala jaksoja ja suljetullakin on käyty pari kertaa. Tietääkseni ns. akuuttihoito on se ensimäinen jakso hoidossa, jolla yritetään auttaa pahimman yli, sinne minua passitettiin, kun menin kertomaan YTHS:lle, että on itsariajatuksia.
Minun piti vaihtaa paikkakuntaa, että pääsin eroon ns avusta.
Hyvin kuvailit, että huonompaan kuntoon sitä vain menee tuollaisissa paikoissa.
Systeemi on järjetön.
Edelleen elokuva YKSI LENSI YLI KÄENPESÄN on ajankohtainen, tuossa elokuvassa on kaikki tarpeellinen tieto siitä mitä hoito psykiatriassa tarkoittaa.
Monet normaalit elämiseen liittyvät kasvutuskat ovat sairautta ja vieläpä hyvin keposin perustein täysin normaaleista ihmisistä leivotaan psykiatrian puolella raskaan sarjan mielenterveys potilaita.
Mikä tarve psykiatreilla on tehdä ihmisistä mielisairaita? Tuhoten näin toisten elämä ja tulevaisuus? Moniko jaksaa taistella raskaan neuroleptilääkityksen alla psykiatrin päättömiä termejä vastaan?
Kaikki tuolla on niin koomista, jotenkin itse koin herätyksen siinä vaiheessa, kun minulle aivan pokerinaamalla selitettiin, että olen ilmeisemmin ollut koko ikäni sairaudentunnoton. Siis koko elämäni lytättiin parin vkon sairaalajaksolla.
Olin elänyt täysin normaalia elämää 42 vuotta, käynyt koulut ja valmistunut kiitettävin arvosanoin, perutanut perheen ja kodin. Masennuslääkkeiden antaman virran vuoksi sain bipolaarin paperit.
Söin aikani lääkkeitä joiden aikana voin pahoin, olin kuolla. Lääkkeitä en saanut lupaa lopettaa sillä muutoin mielisairauteni pahenee.
Lääkkeet lopetin vuosi sitten ja vaihdoin maisemaa.. töissä ja voin paremmin kuin koskaan. Nyt kun seuraan työkavereitani ja heidän tapaansa elää niin voisin myös väittää heidän olevan pahasti sairaudentunnottomia ja vahvan lääkityksen tapeessa.
Luoja varjele tätä menoa.Nyt vain tiedän että mitään apua en henkisiin vaivoihini hae, jos nyt joskus harmittaa ja itkettää niin itken itkuni kotona ja hoidan itseni kuntoon.
Psykiatrian valheiden alla menettää elämänsä ja terveytensä, lopulta kuolee kun neuroleptit ja hyvät sähköhoidot tuhoaa aivot (nykyaikainen lobotomia)
Et kai sinä missään pakkohoidossa ole. Jäät vain käynneiltä pois ja valehtelet, että voit hyvin.
Jos hoito on ollut ainoa ongelmasi,niin vointi alkaa varmaan kohisten nousta.
Miksi jättää hoito pois?
Siis avohoito.
Käyntejä voi harventaa ja pillereitä mitä ne kirjottaa, huomaahan sen itse, mitkä toimii ja mitkä ei, pitemmän päälle.
No, jos tuo avohoito tosiaan rasittaa, sitten on sanottava: voin hyvin ja vastata testeihin samalla tavalla.
Kaikilla on varmaan "itsariajatuksia" jossain vaiheessa elämää, eihän niitä nyt kannata suurenella, että on taas kovia sen suunnan ajatuksia.
Minusta se vasta, kun henkilö alkaa tosissaan suunnitella tätä surullista asiaa, on vakava juttu.
Ajattelu on lievempi juttu.
En minä osaa muuta sanoa...
Oletko saanut sähköhoitoa? Ehkä kannattaisi kokeilla, jos se auttaisi. Tuossa ajassa lääkkeet on varmaan jo kokeiltu?