Olen suunnitellut itsemurhan tai kun täällä puhutaan armokuolemasta, ihan sama mikä se nimi on.
Olen yli 4-kymppinen mies ja kärsinyt milloin enemmän milloin vähemmän masennuksta, lievästä vaikeaan yli 30 vuotta.
Lisäksi tämän sairauden lisäksi on paniikkihäiriö ym. psyykkistä ongelmaa.
Huomasin tänään, että ihmiset eivät todellakaan välitä, kun ajattelin tätä viikkoa, eivät terapeutit, eivät vanhat ystävät(ovatko he koskaan olleetkaan ystäviä?)
Lääkkeet tuovat pienen helpotuksen, mutta tosi vähän on hyviä depislääkkeitä, kaikkea on kokeiltu, sekä psykoterapiaa, että hypnoterapiaa ja sama tilanne jatkuu
ja 30 vuotta on mennyt.
Luulen, että on aika siirtyä vapauteen, se ratkaisee kaikki ongelmat: menneet, nykyiset, tulevat.
Eikä minua jää suremaan kovinkaan moni, ehkä yksi, vähän aikaa.
Tiedän miten se onnistuu.....
Olen täällä vielä muutaman päivän tai viikon, ehkä.
On aika mennä...
Olen yli 4-kymppinen mies ja kärsinyt milloin enemmän milloin vähemmän masennuksta, lievästä vaikeaan yli 30 vuotta.
Lisäksi tämän sairauden lisäksi on paniikkihäiriö ym. psyykkistä ongelmaa.
Huomasin tänään, että ihmiset eivät todellakaan välitä, kun ajattelin tätä viikkoa, eivät terapeutit, eivät vanhat ystävät(ovatko he koskaan olleetkaan ystäviä?)
Lääkkeet tuovat pienen helpotuksen, mutta tosi vähän on hyviä depislääkkeitä, kaikkea on kokeiltu, sekä psykoterapiaa, että hypnoterapiaa ja sama tilanne jatkuu
ja 30 vuotta on mennyt.
Luulen, että on aika siirtyä vapauteen, se ratkaisee kaikki ongelmat: menneet, nykyiset, tulevat.
Eikä minua jää suremaan kovinkaan moni, ehkä yksi, vähän aikaa.
Tiedän miten se onnistuu.....
Olen täällä vielä muutaman päivän tai viikon, ehkä.
On aika mennä...
Vastaukset 35
Vanhimmat
On totta, ettei kunnollisia psyykelääkkeitä ole onnistuttu kehittämään.
Ja tuskin ainakaan vielä tässä elämässä..oikeastaan vain bentsoista on apua jos oireet tuntuvan käyvän sietämättömiksi..
Mutta minä välitän!
Onnea matkaan, mihin päätöksen sitten tuletkaan!
Itse ajattelin lähteä syvän depiksenkin kourissa muutamaksi kuukaudeksi tai talveksi Thaimaaseen. Se pakottaa samalla myös itsensä toimimaan,
vaikka toki etenkin vielä yksin lähtiessä jo reissu itsessään on aikamoinen projekti.
Minä taas aattelin lähteä Swasimaaseen tai Ambomaaseen, selviämään kirjoitusvirheesi tuottamasta masennuksesta
Minä välitän. Älä tee itsellesi mitään.
Mikä sinut tuohon tuskaan on ajanut?
On varmasti vaikeaa ajatella näiden vuosien jälkeen positiivisesti, mutta sinunkin parantumisen avaimet ovat ajattelutavan muutoksessa.
Se ajattelutavan muutos on vaikeaa, muttei mahdotonta.
Minäkin selvisin psykoottisesta masennuksesta ilman lääkkeitä.
Kiitos viestistäsi!
kaksi positiivista viestiä.
Syyt on selvät alkoholistivanhemmat, viinää ja väkivaltaa, jollei arkena niin viikonloppuna.
Sain hyvin synkän perinnön henkisesti että rahallisesti.
Ystävät ovat lähteneet.
Ei paluuta töihin, ei rahaa oikeastaan tehdä mitään kuin joskus lukea tätä palstaa.
Perussyy on: onko tämä elämä enää elämisen arvoista kaikkine näine tuskineen vuosikymmenien ajalta.
Vastaukseni on: Ei
Ratkaisuni jälkeen kaikki ongelmat ratkeavat menneet, nykyiset, tulevat.
On vain lähdettävä....
Muutama päivä, korkeintaan kaksi viikkoa ja olen täysin vapaa liian kovista traumoista, painajaisista, peloista, paniikista.
Kaikesta vapaa on minun päämääräni.
Olen 39 vuotias mies, ja juuri samanlainen tausta kuin sinulla, eli alkoholismia, väkivaltaa jne.
Älä vielä luovuta, sinulla on kohtalotovereita, kuten esim. minä.
Mistään virallisista masennuslääkkeistä ei ole apua, ne vain pahentavat oloa.
Esim. tämä voisi auttaa:
"Study: Magic Mushrooms Repair Brain Damage From Extreme Trauma
A new study by The University of South Florida has found that low doses of the active ingredient in magic mushrooms repairs brain damage caused by extreme trauma, offering renewed hope to millions of sufferers of PTSD (Post-Traumatic Stress Disorder).
The study confirms previous research by Imperial College London, that psilocybin, a naturally occurring compound present in "shrooms", stimulates new brain cell growth and erases frightening memories. Mice conditioned to fear electric shock when hearing a noise associated with the shock "simply lost their fear", says Dr. Juan Sanchez-Ramos, who co-authored the study. A low dose of psilocybin led them to overcome "fear conditioning" and the freeze response associated with it faster than the group of mice on Ketanserin (a drug that counteracts the receptor that binds psilocybin in the brain) and a control group on saline."
http://www.naturalcuresnotmedicine.com/2013/08/study-magic-mushrooms-repair-brain.html
Tietoa löytyy tuoltakin:
http://www.taikasieni.net/smf/
Muista, että käänne parempaan voi olla nurkan takana, pyydän, että päätät katsoa nyt ainakin vuoden eteenpäin.
Et ole yksin, meitä kohtalotovereitasi on paljon.
Kirjoittele tänne tuntemuksiasi, palataan asiaan.
Hei!
Kiitos vastauksestasi!
Nuo englanninkieliset sivut POST-hoidosta ovat mielenkiintoiset. Tutkin ja mietin lisää asiaa.
Hyvä, kun tulee uutta tietoa!
Kiitos sinulle!
Haluan "kohtalotoverin" kanssa kehoittaa katsomaan eteenpäin. Olen
kärsinyt vaikeasta masennuksesta parikymmentä vuotta ja muista psyyke-
ongelmista lähes ikäni 40v. Itsemurhaa olen miettinyt usein vakavastikin, mutta
helvetinpelossa olen elänyt "vain" itsetuhoisesti. Uskoontulo on ainakin paljon
vähentänyt masennusta ja ahdistusta. Mitä on rajan toisella puolella? En halua lisätä tuskaasi,
mutta en ottaisi riskiä katsoa sinne itsemurhan kautta. Olen jutellut muutaman
ihmisen kanssa, joka on ollut itseään tappamassa. Heidät on Jumala pysäyttänyt viime hetkellä. Heidän elämäänsä on tullut onnellinen käänne.
Tarvitseeko sen mennä niin pitkälle. Jumala kuulee epätoivoisen hmisen
huudon, vaikka ei siihen välittömästi vastaisikaan. Hengellisiä asioita
halveksitaan ehkä monien uskovien taitamattomien sanojen takia. Kenties
minäkin olen sellainen, mutta tiedän kokemuksesta ja monien muiden
Herramme Jeesuksen elävän ja auttavan kuultuaan rukoukset sydämestä.
Anna Hänelle edes mahdollisuus.
Koska tiedän, että kaikille elämä ei ole niin kaunista, en rupea paasaamaan, ettei saa tehdä itselleen mitään lopullista. Itsekin todennäköisesti lähden oman käden kautta, mutta en vielä.
Toki toivon, että löytäisit sen onnen, ettei tarvitsisi tehdä itsaria. Sinulla on varmasti tosi paha olla..... Olet ollut vahva, sitkeä, kun olet jaksanut yli 30v. eri asteisten masennuksien kanssa.
Mullakin sama eli tietoisuus päivieni olevan verrattain lyhyitä vaan päättäväisyys kuitenkin etten kuoppaan lähde ilman yritystä. Juoksen masentuneisuuteen sekä ahdistukseen poluilla, hengitän joogailessa ja nautin luonnosta siihen asti kunnes mieli maatuu lopullisesti. Koitan tukea ja lukea muiden vertaistukea myös.
Käyn aktiivisesti näillä sivuilla lueskelemassa kanssa ja hädän alla soitan mielenterveys seuran tukipuhelimeen missä on sydämmellinen ihminen yleensä ollut linjoilla.
https://www.tukinet.net/
http://www.mielenterveysseura.fi/tukea_ja_apua/kriisipuhelin
Kiitos viestistäsi!
Suunnitelmani on toteuttaa tämä minun "juttuni" yksin, ilman yhtään ihmistä lähelläni ja teen sen niin, etten kärsi vaan se tapahtuisi kauniisti ja kivuttomasti luonnon keskellä.
Mutta, kun täällä on ihmisiä, niinkuin sinä, se pistää ajattelemaan, että jospa minä vielä jatkankin vähän pidempään.
Hyviä neuvoja on tullut, siis ihmiset täällä välittävät.
Mutta tämä on aika suuri kysymys mistä olen puhunut, näistä asioista puhuminen, kirjoittaminen, tarkoittaa äärimmäistä tilannetta ja siitä on leikki kaukana.
Kiitos kaikille, jotka ovat tukeneet minua!
Ehkäpä on sittenkin vielä muita mahdollisuuksia kuin se mitä olen miettinyt....
Tuskin kovin tosissasi ratkaisusi kanssa olit alkujaankaan, kun alle vuorokaudessa muuttui mieli. Oliko ne nuo taikasienet jotka vei mielenkiinnon muualle? Et sä oikeasti ole vielä heittänyt lusikkaa nurkkaan, vaikka aloituksessa niin annat ymmärtää.
Selkeästi sulla on kova tarve saada vakuutus siitä, että susta välitetään ja että sun elämälläsi on väliä. Ja onhan sillä, sulle. Jos sä et halua pitää itseäs hengissä, ei siihen pysty kukaan muukaan.
Jonkun aikaa pysyy tolkuissaan, jos kiertää kuuntelemassa psykologin tai psykiatrin vakuutteluja, jotta kyllä tää tästä. Lopulta sitä kumminkin on yksin ja pitää päättää, oletko sä omasta mielestäsi niin hyvä tapaus, että sun kannattaa jatkaa itses ruokkimista ja ulkoiluttamista, vai etkö. Vaikka maailman kaikki ihmiset huutaisi sulle yhteen ääneen, jotta sä olet mahtava jätkä, se ei sua auta, jos itse ajattelet toisin.
Kiitos kannanotostasi!
Kyllä minä olen tosissani.
Keskivaikea masennus on sellainen, että kun se menee sinne vaikean masennuksen puolelle, voi tapahtua mitä olen kertonut.
Mieli on tässä sairaudessa ja kaikessa muissa sairauksissa, mitä minulla on, arvaamaton.
Jo se seikka, etten pelkää kuolemaa ja ajattelen, että minun elämäni on aivan tarkoituksetonta, kertoo jo jotain.
Myös se asia etten halua elää kovin vanhaksi, on merkki siitä, että oisko jo aika...
En minä dementikkona vanhainkodissa, muiden armoilla halua elää. Se on mielestäni ihmisen kidutusta. Ennen miehen keskimääräinen elinikä oli noin 50 vuotta.
Kyllä minä tosissani olen, mitä jos...
Kiitos kannanotostasi!
Vähän samanlaisia tuntemuksia mulla. Mutta en tee itselleni mitään koska en voi tietää mitä käy itsemurhan tehneen sielulle ja varsinkin yksi läheisimmän ihmiseni kommentti että kummittelsisn hänen unissaan sen jälkeen joka ikinen yö.
Ei voi tietää onko se itsensä lopettamisen jälkeen se onni ja autuus vai onko kohtalo jäädä henkenä kummitteleman tänne maanpäälle. Varsinkaan en halua toisille sitä ahdistusta ja mielipahaa mitä siitä seuraisi.
Yksi itsariyritys mulla on takana lääkkeillä ja jäin henkiin koska ne psyykelääkkeet ei olleet myrkyllisiä yliannostettuna.
Mulla kanssa masennusta ja sos.tilanteiden pelkotiloja.
Kuolema tulee kuitenkin joskus meille kaikille luonnollisestikin, voi olla jo huomenna, mutta sillon kun itse yritin olin sen jälkeen iloinen että olin hengissä vaikka niitä synkkiä ajatuksia on ollut senkin jälkeen.
Tsemppiä elämään!
Kiitos 11 14!
Nyt tuli niin suuria kuoleman jälkeisiä kysymyksiä, että kyllähän niitä on mietitty! Mikään usko tai uskonto tai uskomus on vain ihmisen omasta päästä keksitty, jos ajatellaan miten nämä Raamatut ja Koraanit ym. ovat syntyneet. Uskontoja ilman vastauksia.
Raamatun kirjoitti ihminen ja valtaapitävät lisäsivät siihen omia juttujaan, kansoja hallittiin helvetin pelolla ja ristiretket olivat verisiä: pää poikki tai tunnustat olavasi kristitty.
Ei kovin kristillistä toimintaa.
Ateismi julistaa, ettei ole mitään korkeampaa voimaa eikä kuoleman jälkeistä elämää, voihan se olla niinkin.
Mutta voihan se olla, että on jotain parempaa kuoleman jälkeen, kukaan ei oo kyllä tullu takas kertomaan, paitsi ruumiista irtautumisen kokeneet, jotka ovat olleet lähellä kuolemaa ja ovat tarkasti kertoneet mitä ovat henkiruumiissa nähneet ollessaan lähes kuolleessa tilassa. Kuitenkin selvinneet henkiin ja kertoneet tarkasti, kuka on käynyt huoneessa mitä jutelleet ja mitä ovat tehneet, mitä esineitä on ollut korkeilla paikoilla, joita ei voi mitenkään nähdä kuin kaiken yläpuolelta. Miten se on mahdollista?
Ehkäpä kaikki jatkuukin fyysisen kuoleman jälkeen?
Raamattua eivät ole kirjoittaneet "satukirjailijat", vaan nöyrät Pyhän Hengen
ilmoituksen saaneet ihmiset, joilla oli voimakas kokemus Jumalan todellisuudesta. Lue vaikka "Apostolien tekojen" kertomuksia, missä Pyhän
Hengen voiman saatuaan muutaman vuoden Jeesuksen seurassa verraten
oppimattomien opetuslasten kautta tapahtui ihmeitä. Tietäisitpä, miten paljon
samaa tapahtuu tänä päivänä (valtavasti kirjoja tosi tapahtumista).
Kristinuskon nimissä on tehty paljon vääryyksiä ja väkivaltaa. Minulla ja monilla
ystävilläni on paljon aivan selkeitä kokemuksia Jumalan toiminnasta. Oikeaan
kristinuskoon kuuluu rakkaus, joka ei tahdo toiselle mitään pahaa. Sinun
tavoin ajattelevia ihmisiä on tullut "elävään uskoon" miljoonia. Ihmisen henki
on kuolematon ja Jumalan Pojan, Jeesuksen vereen vedoten saamme
syntimme anteeksi, "uudestisynnymme". Silloin meitä odottaa iankaikkinen
elämä Jumalan luona, josta on kuvausta Raamatun viimeisillä sivuilla.
Menkää ihmeessä hengellisiin tilaisuuksiin ja ottakaa selvää asioista.
Varoitan kuitenkin jehovantodistajista ja esim. mormooneista, joiden
opetus perustuu Raamatun opetusten vääristelyyn. Olen eronnut
mormooneista ja lukenut jehovantodistajien opeista ja historiasta
tuhansia sivuja ja löytänyt sieltä tarkoitushakuista vääristelyä monen
asiantuntijan ohella. Sielunvihollinen yrittää harhaopeillakin estää
meiltä pääsyn Jumalan luo. Suosittelen helluntaiseurak.,vapaakirkkoa,
pelastusarmeijaa.. muitakin
on. Mikään tietty seurakunta tai kirkko ei yksin pelasta, vaan oma ratkaisu,
johon Raamattu antaa selkeät ohjeet.
kaikki jatkuu....Haluan vielä lisätä, että minulla ollut kymmenien vuosien ajan
erittäin vaikeaa psyykkisesti ja itsemurha on ollut lähellä..ja paljon syntiä,
mitkä olen saanut anteeksi.
En halua vähätellä kenenkään tuskaa, mainitsin tuon pointin, jotta itse itseään elämässä lopulta kannattelee, koska se mulle suljetulla osastolle selkeni. Minut vipattiin suljetulle osastolle psykoottisen masennuksen takia, ihan syystä siis. Siellä psykiatrit ratkaisi mun tilanteen laittamalla eristykseen ja antamalla niin paljon lääkkeitä, etten pystynyt ajattelemaan yhtikäs mitään. Hoitajat sanoivat, jotta tää nyt vaan on tämmönen vaihe. Ajattelin, jotta jos jatkossa apu ja tuki on tällaista, nin ei hyvä heilu.
Olin jo niin monella tapaa yrittänyt päättää päiväni, jotta tulin siihen johtopäätökseen, ettei se ehkä olisi oikea ratkaisu, kun aina minut noista puuhista joku riivattu yllätti. Helvetillistä temppuilua se on ollut, puhkesi tuossa bipokin, mutta olen päättänyt armahtaa itseäni. Edelleen yllätän läheiseni eristäytymällä pippaloista ja tapaamisista kuukausiksi, itkeskelen yllättäin, menen ylikierroksilla joskus viikkoja, olen ihan kamala tapaus, mutta näin se vaan on. Mä annan itselleni anteeksi ja itken kun huvittaa. Muuta en enää vaadi itseltäni, kuin että katson vielä yhden huomisen. Tällä menty 15 vuotta.
Kiitti kirjoituksestasi!
Minun on pakko vastata, koska sulla on paljon samaa kuin mulla, siis ylikierrokset, eristäytyminen, itkeskely on vasta äskettäin avautunut mulle, se helpottaa.
Sinun tilanne pistää kyllä ajattelemaan!
On nyt vähän hämmentynyt olo!
En tiedä mitä tässä nyt muuta sanois!
Itse itseään kannattelee, siinähän se on, lause, joka syöpyi mun mieleeni!
Siinä on totuus!
Tosi hyvä, kun kirjotit!
Kuuntelin musiikkia ja katoin tään sivun ja nyt pistää kyllä vähän miettimään...
Ymmärrän, mitä nuo sairaudet ovat, mistä kerroit, olen itse kokenut niitä.
Tuossa kerroit, että et halua elää vanhaksi ja olet yli 40, se tarkoittaa, että olet 40-50 v., eikös sinulla ole sinne vanhuuteen vielä aikaa.
Monia, monia vuosia. Ja kuten, diggasit itsekin, että kaikki on lopulta itsestä kiinni, itse nostat itsesi muiden tukemana, vaikka. Mutta itse on elettävä oma elämä, kukaan ei voi tehdä päätöksiä sinun puolestasi tai elää sinun elämääsi.
Can you dig that? Uskon, että oivalsit viime kerralla asian kun kerroit asiasta.
Niin, mieli on arvaamaton, se on totta. Minusta ei kannattaisi mennä ihan fiilisten mukaan, jos pystyy elämään niin.
Huonot jaksot kuuluvat toki tuohon sinun sairauteesi, minä tiedän sen itsekin. Jotenkinhan niistä yli aina pääsee.
Kuten olet varmaan huomannut täällä monilla ihmisillä on samanlaisia elämäntilanteita ja henkisiä probleemeja. Niin on minullakin.
Nyt kannattaisi yrittää vain elää hetki kerrallaan, ilman lopullisia suunnitelmia.
Monet ovat selvinneet pahemmistakin tilanteista, jos se sinua yhtään lohduttaa.
Syökää nyt hyvän tähden B12 vitamiinia, D-vitamiinia ja superläjä magnesiumia..tutkituttakaa myös kilpirauhasarvonne. T.entinen pahasti masentunut, nykyinen tasapainoinen
Voi kuule, syön ravintolisiä joissa on nuo mainitsemasi aineet, mutta ei ne pilleripurkit puhu minulle, ei ne rupea ystävikseni!! Kilpirauhasarvoissani ei lääkärin mukaan vikaa.
T: edelleen onneton ihmisraunio
Piti vielä kirjoittaa, että itsarin tehneen sielu ei välttämättä koskaan saa rauhaa vaan se saattaa jäädä sitä etsimään maanpäälle.
Tämän perustelen sillä että kuitenkin kun lopulta on taju lähdössä niin sitä tulee halu elää ja sitä säikähtää kun tajuaa että ei enään välttämättä voi kuolemistaan estää.
Itselleni tuli ihan järjetön pakokauhu kun taju alkoi lähteä niiden nielemieni lääkkeiden ansiosta ja menin oksentamaan sekä sain lääkehiiltä ja sydämenseurantalaitteessa olin koko yön, vaikka taju ei sitten lopullisesti lähtenytkään.
Jos olisin silloin kuollut en olisi lähtenyt rauhassa.
Minulle on myös unessa tullut sanomaan eräs itsemurhan tehnyt sukulainen jolla oli sama sairaus kun mulla, että tämä tauti ei ole kuolemaksi ja itsaria ei kannata tehdä.
Nämä ajatukset pitävät minut elämänsyrjässä kiinni.
Kyllä sielu saa rauhan, kun tämä maallinen vaellus loppuu. Turha piinata ahdistuneiden ihmisten mieliä väittämällä itsemurhan tarkoittavan jotain ikuista limboa. Mulla yksi suurin harmituksen ja kurjuuden aiheuttaja on se, jotta on kaverit vähissä. Ei monikaan jaksa tällaista epävarmaa toheltajaa..
Jep, itsarin tehneet ovat todella umpikujassa oman maailmansa kanssa, eivätkä löydä muuta ulospääsyä. Mieli on arvaamaton, jos joku jotenkin tuohon surulliseen ratkaisuun päätyy, turha siitä on syyllistää ketään tai maalata omia mielikuviaan siitä.
Kyllä sinä ystäviä saat!
"Epävarma toheltaja", taitaa olla ihan sinun oman mielen tuotetta
Eiks meidän kaikkien itsaria suunnittelevien kannattais oikeesti toteuttaa se hurmaava joukkoitsemurha.
En tiiä, oliks tuo hyvä vai huono vitsi?
No vitsihän se on kun tiedän tuon jutun.
Arvoisa "wanted_man" mulla on ihan lääkärinlausunto siitä, että mun sisäinen maailmani on julma ja että olen itseäni kohtaan armoton. En oikein koskaan tiedä, miten missäkin pitäis käyttäytyä, joten koitan sitte joko olla vähän sivussa tai ottaa sen verran olutta, jotta vähän rentoudun. Lausunnossa mainitaan bipon lisäksi epävakaa persoonahäiriö, jonka kyllä itsekin hyväksyn.
Mulla on vikana myös se, että sanon usein mitä ajattelen ja niinhän ei sais seurassa tehdä. Psykiatri joskus heitti, jotta aspergerpiirteiltä kuulostaa, mutta siinä vaiheessa sanoin että jos sopii, niin voisko nämä diagnoosit riittää ja keskityttäis mun arkipäivässä selviytymiseen. Tasaavaa lääkettä syön, se on auttanut tosi paljon, mutta epävarmuus siitä, miten ihmisten kanssa ollaan luonnikkaasti, on hepreaa. Sen jos joskus oppisin, itsevarmuus kasvaisi ja voisin rauhoittua ja olla oma itseni. Harjoitus tekee mestarin, sanotaan, mutta vähän heikolta näyttää.
Arvoisa, heh...
No, jos oot lukenu tämän sivuston kommentejani tai vilkassu jotain mitä kerron itsestäni tiedät, että oon täällä, kun mullakin on omia henkisiä probleemeja.
Huumorihan on hyvä asia! Varmaan tiedät, että se helpottaa monessa asiassa.
Sisäinen maailma on julma, mitähän se käytännössä tarkoittaa?
Ehkä on hyväkin, että seurassa sanoo mitä ajattelee, ei tietysti kaikissa tilanteissa.
No, työpaikathan ovat täynnä näyttelijöitä, jos suoraan sanotaan, jokainen ottaa jonkun roolin ja piiloutuu sen taakse.
Se vähän hämmentää, kun ei tiedä mitä toi tyyppi oikeesti tarkottaa ja miks se käyttäytyy noin, kun puhutaan työpaikoista.
Sehän sekin minuakin vaivaa, miten olla rennosti uusien henkilöiden seurassa ja hämmentäähän tuo ihmisten roolien vetäminen varmaaan aika montaa henkilöä.
Oonki päättäny tehdä itsenäistä työtä, vointini mukaan. On mukavampi tehdä mitä jaksaa itsekseen, koska ei tuu semmosta jännitystilaa, mitä normityöpaikoilla tulis.
Sulla on kyllä sanat hyvin hallussa, kun kirjotat, ihan hyvin tuon seurassa olemisen vois oppia? vai mitä?
Vetäkää perseet se auttaa!!!
Joo toi oli viikon paras ehdotus, kannatan. No, ei ihan tappiin saakka, en näiden troppien kanssa uskalla edes kokeilla, mut pari erikoisolutta otan. Yksikseni, tietysti.
Enkä oikein tiedä, mitä mun sisäinen julma maailmani tarkoittaa, mutta psykiatri joskus kysyi, voinko mä joskus armahtaa itseäni. Nyttemmin olen armahtanutkin ja mulla on suht levollinen olo.
Olin varmaan 10 vuotta inhonnut ja syyttänyt itseäni sairastumisestani. Kun läheiset kävi mua katsomassa suljetulla osastolla, voi taivas miten mä häpesin. Sukulaiset on aina kannustaneet ja tsempanneet, että nyt tuntuu pahalta, mut aurinko paistaa tuolla ulkona.
Meillä on suvussa bipoa yhdellä jos toisellakin, mut ei kenelläkään tällaista sekamuotoista, hengästyttävän nopeasti vaihtelevaa tautimuotoa. Et asiat on siedettävästi, mut kaipaisin jotain ihmistä vierelle katsomaan telkkaria ja juomaan aamukaffetta. Ei mun kanssa kenenkään kannattais asua, mut se tunne, että joku tietäisi mun olevan täällä, tässä asunnossa odottamassa, olis hienoa. Yhtä todennäköistä kuin Jeesuksen uusi tuleminen, mut pidän toivoa yllä.
Olette todella väärässä, jos kuvitttelette, ettei kukaan välitä teistä!
Minun tuttuni tappoi itsensä kuukausi sitten ja mulla on paha olo vieläkin. Jotenkin tuntuu käsittämättömältä, että nuorella ihmisellä ei olisi mitään muuta vaihtoehtoa!
Ensimmäinen askel paranemiseen on se, että lähdette ihmisten ilmoille, vaikka ei yhtään huvittaisikaan, lähdette vaan. Ulkoilla pitää myös vähintään kerran päivässä. Pyytäkääpä vaikka naapurin koiraa, saisitteko sitä lenkkeilyttää? Eläinten kanssa on mukavaa touhuta. Juuri SINÄ olet tärkeä!!!!! Älä KOSKAAN edes ajattele lopettavasi itseäsi, vaan mieti, miten saisit elämääsi uutta sisältöä.
Minä en ainakaan jaksa välittää vaikka olisin tärkeä maailman kaikille ihmisille joten adjö!
Kokeile nyt se Subukin niin ei jää sit kaivelemaan.
Ku kerta lähde niin sil ei oo sit kauheesti väliä.
Nähdään toisella puolella.
Minäkin olen ajatellut tappaa itseni vaikka olen vielä paljon nuorempi ihminen kuin ap. Vituttaa vaan kun pitäis jonkun vitun läheisien takia pysytellä hengissä. En saatana jaksa enää. Sama homma että hypnoositerapiat eikä muutkaan terapiat auta ja kunnollisia lääkkeitä ei ole olemassakaan. Viinakin vain pahentaa oloa.
Ihan perseestä kun ei voi tehdä itsemurhaa aiheuttamatta joillekkin ihmisille surua ja pysyviä traumoja. Ei ole myöskään mitään pomminvarmaa keinoa tehdä itsemurhaa. Pelkään epäonnistuvani ja jääväni vammaiseksi tai että joku löytää ja tulee pelastamaan minut.
Korkealta kun tippuu, ei ole mahdollista jäädä henkiin. Tosi korkealta siis. Kun sairastuin psykoosiin, ei mielessä käynyt oma perhe laisinkaan, oli vain pakkomielle saada itseni hengiltä. Mulle onneksi löytyi tropit. Olen aina ollut avoin lääkekokeiluille, sen takia on kait muistikin nykyään kuin seula.
Välillä on sellainen olo kuin Meg Gardinerin kirjoittaman kirjan " Muistojenkerääjä" päähenkilöllä, joka sairastui pitkäkestoisen muistin rappeuttavaan virukseen. Kuten kirjan päähenkilökin, muistan hyvin asioita jonkun 5 minuuttia ja sitten lyö tyhjää. Että puhuttiinko me jostain ja mitä tässä ohjelmassa oikeen tapahtuu. No, kaikkea ei voi saada.