valheita huudeltu kansalle hitler naamarin takaa

halla-aho ja muut persut ovat valehdelleet törkeästi kansalle tässäkin asiassa

http://yle.fi/uutiset/maahanmuuttaja_saa_yhta_paljon_rahaa_kuin_muutkin/6848867

Maahanmuuttaja saa yhtä paljon rahaa kuin muutkin
Sosiaalipolitiikan professori ja johtava sosiaalityöntekijä eivät keksineet yhtään tilannetta, jossa maahanmuuttaja saisi enemmän sosiaalitukea kuin vastaavassa tilanteessa oleva suomalainen – ainakaan ilman väärinkäytöksiä.

Kukkarosta pursuaa ulos seteleitä. Kuva: Yle

Hyvin yleisen käsityksen mukaan maahanmuuttajalle maksetaan korkeampi elintaso kuin vastaavassa tilanteessa olevalle suomalaiselle. Esimerkiksi maahanmuuttajien tukia suomalaisten tasolle vaativa nettiadressi on saanut yli 40 000 allekirjoitusta.

Maahanmuuttajan sosiaaliturva ei kuitenkaan ole niin avokätistä kuin yleensä luullaan, sanoo Turun yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Ervasti.

- Se stereotypia ei vastaa todellisuutta, hän sanoo.

- Minulla on sellainen yleiskuva, että ei näillä sosiaalietuuksilla kukaan, ei maahanmuuttaja eikä suomalainen, ylläpidä ihan huoletonta elintasoa.

Vihoviimeinen linja olisi se, että me emme huolehtisi niistä ihmisistä jotka tulevat tähän maahan.

- Heikki Ervasti

Samaa mieltä on Turun ulkomaalaistoimiston johtava sosiaalityöntekijä Jyri Mikkola. Hän miettii pitkään tilannetta, jossa maahanmuuttaja voisi saada suomalaista enemmän sosiaaliturvaa.

- Lähinnä tulee mieleen pimeä työ, mutta kyllä suomalaisetkin pimeitä töitä tekee, Mikkola sanoo viitaten tilanteeseen, jossa tuen hakija valehtelee tulonsa.

Oleskeluluvan saanut maahanmuuttaja kuuluu Suomen sosiaaliturvan piiriin. Sosiaaliturva ei erottele maahanmuuttajaa ja suomalaista, mutta esimerkiksi alle kolme vuotta suomessa olleen työmarkkinatuki ja toimeentulotuki maksetaan kotoutumistuen nimellä.
Huhut suurista tuista johtuvat usein väärinkäsityksistä

Maahanmuuttajille maksettavista tuista on liikkeellä paljon huhuja. Johtava sosiaalityöntekijä Jyri Mikkola veikkaa yhdeksi huhujen lähteeksi niin sanottua alkuavustusta, joka voidaan myöntää kiintiöpakolaiselle tai vastaanottokeskuksesta omaan asuntoon muuttavalle.

- Se on hyvin niukka. Ei sillä sohvakalustoa tai telkkaria osteta. Se on tarkoitettu alkuun pääsyyn, kuten sängyn ja astioiden ostamiseen.

Alkuavustus on harkinnanvarainen, suuruudeltaan kunnasta riippuen joitain satoja euroja, ja se voidaan myöntää myös esimerkiksi kotinsa tulipalossa menettäneelle suomalaiselle.

Huhuja aiheuttaa myös se, että Suomen tukijärjestelmässä lapsiperheet korostuvat: mitä enemmän lapsia, sitä enemmän lapsilisää.

- Maahanmuuttajien perheet ovat usein isompia kuin suomalaisten, Mikkola toteaa.
Väärinkäytökset ovat pieni ongelma

Sosiaalietuuksien väärinkäytöksiä tapahtuu ajoittain. Heikki Ervastin mukaan maahanmuuttajien tekemiä väärinkäytöksiä ei tarvitse peitellä.

- Peittely on yhtä typerää kuin sinisilmäisyys. Ymmärrän hyvin, että sellainen herättää kritiikkiä. Viranomaiset saattavat olla hyvinkin tarkkoja, mutta joskus käy niin, että joku on riittävän näppärä ja pääsee nyhtämään vähän reilummin.

Hän muistuttaa, että väärinkäytökset ovat pieni ongelma ja vedätyksiä voi tehdä yhtä lailla suomalainen tuen hakija. Enemmän tapahtuu etuuksien alikäyttöä, eli ihmiset eivät saa niitä tukia, joihin heillä on oikeus.

- Siitä väärinkäytöstä on vaan niin helppo nostattaa moraalista paniikkia. Sitähän muistaakseni Hannu Karpo joskus teki, että kierrätti henkilöä eri kuntien sosiaalitoimistoissa ja saikin niistä muutaman satasen ihan ilman perusteita, Ervasti sanoo.

- Vihoviimeinen linja olisi se, että me emme huolehtisi niistä ihmisistä jotka tulevat tähän maahan. Jos esimerkiksi mentäisiin sille linjalle, että heidän toimeentulonsa olisi merkittävästi huonompi kuin suomalaisten vastaavassa tilanteessa olevien, niin se varmasti poikisi sellaisia ongelmia joita me emme halua yhteiskuntaamme.

22

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kenttä toteaa

      Perussuomalaisten märkäkorvilla, paukapaillä ja nilkeillä on tosi soinimaiset jutut kautta maan.

    • kysyjä.

      No jahka saamme tähän maahan perSSuken johtaman hallituksen niin kyllä sen jälkeen saamme tämänkin tilaston "oikeaan kulmaan". Silloin ei kansalle enää valehdella ja tuollaisia laukovat professorit ja sossutyöntekijät laitetaan uudelleenkoulutukseen jollekkin kovalle leirille.

    • missä persu

      siellä valhe

      • hypit mölli

        Ilosta, kun mamut vie sossurahasi, miksi, nuija?


    • MISSÄ VIIPYY

      PERSUJEN PUOLUSTUSKOMMENTIT VAI OLIKO NIIN KOVA TOTUUS ETTETTE USKALLA VASTATA MAJAVAN LOISTAVAAN AVAUKSEEN

    • Siinä majavalle

      Seuraava juttu perustuu poimintaan Korkeimman oikeuden sivuilta:

      http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2009/20090014

      Kommentit on poimittu sivulta: http://pastebin.com/m3529332



      Discorahan tarvetta? Täältä vihdoinkin infoa.

      Sitä aina kuulee kyseltävän turvapaikkaturisteille syydettävistä tuista, kun kukaan ei käy töissä... Monesti kuulee kuinka kantasuomalainen yh-äippä kituuttaa yhden lapsensa kanssa ja selviää juuri ja juuri, mutta yhdeksän jäsenen somaliperhe elelee leveästi. Siitä toki voit jo vetää tarvittavat johtopäätökset, mutta kun niitä tukitietoja ei saa julkisena mistään.

      "Saakohan ne jostakin syystä enemmän tukia eri tahoilta kuin kantaväestö?"

      Katsotaanpas. Nyt kävi niin hauskasti, että eräs huijari on korkeimman oikeuden kautta käynyt tukihuijauksiaan selvittelemässä ja se sattuukin olemaan julkista tietoa.

      http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2009/20090014

      Tässäpä siis aineistoa, joka varmasti on faktaa, koska luvut ovat KKO:n päätöksestä. Kyseinen päätös löytyy edelläolevan linkin takaa.

      Tässä saatiin siis ensimmäistä kertaa tarkat tukitiedot, nekin tosin sosiaalitukien väärinkäyttöä koskevan oikeudenkäynnin yhteydessä. Korkein Oikeus antoi 24.2.2009 päätöksen, jossa väärillä tiedoilla tukia saanut maahanmuuttaja ei ollut tehnyt rikosta antaessaan vääriä tietoja viranomaisille. Sekä käräjäoikeus että hallinto-oikeus olivat tuominneet naisen törkeästä petoksesta. KKO vapautti naisen syytteistä.

      Faiza A haki oleskelulupaa itselleen ja yhdelle lapselleen Suomen Etiopian suurlähetystöön 28.4.1998 jättämällään hakemuksella perheenyhdistämisperusteella. Hakemus perustui siihen, että A oli solminut 6.4.1998 avioliiton Abdullahi B -nimisen miehen kanssa, jolla oli pysyvä oleskelulupa Suomessa, ja että lapsi oli heidän yhteinen.

      Ulkomaalaisvirasto myönsi päätöksellään 14.2.2000 oleskeluluvat ajalle 14.2.2000 - 14.2.2001 ja jatkoi niitä 28.4.2002. Oleskeluluvan voimassaoloaikana A haki toisen lapsensa Etiopiasta Suomeen ja synnytti kolmannen lapsensa.

      Oleskeluluvan saatuaan A oli hakenut yhdessä B:n kanssa Kansaneläkelaitokselta ja Helsingin kaupungilta sosiaalietuuksia ja toimeentulotukea, joita heille oli myös maksettu. Sittemmin A ja B olivat ilmoittaneet viranomaisille, etteivät he tosiasiassa olleet avioliitossa eikä B ollut A:n lasten oikea isä ja että A:n aviopuoliso ja lasten isä asui edelleen Etiopiassa.

      Jatkuu

    • Siinä Majavalle

      Ulkomaalaisvirasto myönsi päätöksellään 14.2.2000 oleskeluluvat ajalle 14.2.2000 - 14.2.2001 ja jatkoi niitä 28.4.2002. Oleskeluluvan voimassaoloaikana A haki toisen lapsensa Etiopiasta Suomeen ja synnytti kolmannen lapsensa.

      A haki yhdessä B:n kanssa sosiaalietuuksia ja toimeentulotukea seuraavasti:

      Kansaneläkelaitokselta

      · 1.4.2000 - 31.8.2002 lapsilisää yhteensä 7 488,75 euroa,

      · 3.4.2000 - 3.1.2002 lasten kotihoidon tukea yhteensä 8 708,10 euroa,

      · 20.2.2001 - 3.1.2002 äitiys- ja vanhempainrahaa yhteensä 2 654 euroa sekä

      Helsingin kaupungilta

      · 3.4.2000 - 31.1.2002 toimeentulotukea yhteensä 36 872,27 euroa.

      Etiopialainen maahanmuuttajanainen on saanut nettotuloja yhteensä 55.723 euroa. Kun rahan jakaa keskimäärin kuukausille, tulee siitä 2.570 euroa kuukaudessa. Huomioitakoon, että aluksi hänellä oli vain yksi lapsi. Vuoden tuloksi tulee 30.840 euroa netto.

      Tänä vuonna 2009 ansaitakseen kolmen lapsen äitinä tuon määrän, pitää palkan olla vuodessa 44.400 euroa eli 3.700 euroa kuukaudessa. Kun palkasta maksetaan vero ja työeläkemaksu, käteen jää Helsingissä sama summa.

      Vuoden 2002 verotilastojen mukaan ylimpään tilastoituun tuloluokkaan eli yli 200.000 markkaa (siis yli 33.600 euroa) kuuluvia veronmaksajia oli 10,6 %. Tapauksen nainen siis kuului Suomen suurituloisten joukkoon. Vuodesta 2000, jolloin hän muutti Suomeen, palkat ovat nousseet 30 % ja varmaan myös toimeentulotuki.

      KUN TÖRKEÄ PETOS EI OLE RIKOS

      Korkeimman oikeuden mukaan ”…asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, minkä suuruisina sanotut sosiaalietuudet A:lle olisi oikeiden perhetietojen perusteella myönnetty. Asiassa on siten jäänyt näyttämättä, että Kansaneläkelaitokselle ja Helsingin kaupungille olisi aiheutunut vahinkoa A:n ilmoittamien virheellisten tietojen seurauksena. Näyttämättä on jäänyt sekin, että A olisi virheellisiä perhetietoja ilmoittamalla pyrkinyt saamaan suurempia etuuksia kuin mihin hän olisi ollut oikeutettu tai että hänen on pitänyt käsittää aviopuolisonsa henkilöllisyyttä koskevalla oikealla tiedolla voivan olla merkitystä hakemiensa etuuksien määrän kannalta. Näin ollen A ei ole syyllistynyt niihin petoksiin, joista hänelle on vaadittu rangaistusta.”

      KKO olisi voinut vaatia Kelaa ja Helsinkiä laskemaan, kuinka paljon vahinkoa on aiheutunut vääristä tiedoista. Kun tätä laskentaa ei ole tehty, ei ole tapahtunut rikostakaan. Varsin kummallinen ratkaisu. Sehän tarkoittaa, että uhrien on ennakoitava Korkeimman oikeuden tekemät ratkaisut ja sen mukaan tehtävä korvausvaatimukset erilaisin vaihtoehdoin. Mutta tämä rangaistuksen arvottaminenhan on juuri oikeuden tehtävä. Jos Suomen laissa on tällainen porsaanreikä, se pitäisi tukkia heti, koska se antaa mahdollisuuden kaikenlaisille avustus- ja tukihuijareille, joita etenkin nyt kun valtio kaataa tukimiljardeja sinne tänne tulee esille kuin sieniä sateella.

    • Siinä Majavalle

      EIVÄT TUET TÄHÄN LOPU

      Ennen toimeentulotukipäätöstä Faizan toimeentulo turvattiin maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetussa laissa tarkoitetuin tavoin, mitä määrää ei käsitelty oikeudessa.

      Asumistuki on eri tukimuoto, eikä sitä käsitelty korkeimmassa oikeudessa. Ennen toimeentulotuen myöntämistä rahantarvitsija ohjataan hakemaan kaikki muut mahdolliset lakisääteiset etuudet. Tällaisia ovat muun muassa työttömyysturva, eläke- ja sairausturva, asumistuki sekä opintotukijärjestelmä (opintoraha, -laina, asumislisä).

      3-lapsinen perhe saa kaupungilta asunnoksi 4 huonetta ja keittiön. Asunnon vuokra Itä-Helsingissä on 1100-1300 euroa. Tällaiseen asuntoon saa Kelalta asumistukea 695 euroa. (Laskuri osoitteessa http://asiakas.kela.fi/aylaskenta_app/AYLaskentaApplication). Jos tuloja ei ole, vuokran omavastuun saa toimeentulotukena.

      Jotta itse itsensä elättävä väestörekisteriin kuuluva voisi maksaa 695 e vuokran ja saada käteen verojen, työeläkemaksun ja vuokran jälkeen vuodessa 30.840 euroa, hänen palkkansa tulee olla 60.000 euroa eli 5.000 euroa kuukaudessa.

      Sitäpaitsi miesystävä sai omat tukensa olivat ne sitten työvoimapoliittisia tai muita. Ne tulevat tähän päälle, eikä niitä alunperinkään haettu takaisin, koska hänellä oli laillinen oleskelulupa Suomessa.

      Työtön maahanmuuttaja saa työmarkkinatukea kotoutumistukena pääsääntöisesti 3 ensimmäisen Suomessa asumisvuoden ajan. Tuen maksuaika voidaan pidentää 5 vuoteen. Kotoutumistukena maksettava työmarkkinatuki määräytyy samoin perustein ja on saman suuruinen kuin tavallinen työmarkkinatuki. Työvoimapoliittisten toimenpiteiden ajalta kotoutumistuki maksetaan ilman tarveharkintaa. Työmarkkinatuki on 25,63 euroa päivässä, ja sitä maksetaan 5 päivältä viikossa. Vuodessa tätä tukea kertyy 6.663 euroa.



      MORAALIN RAPPEUTUMINEN

      Palkansaajien säännöllisen työajan keskiansio oli heinä-syyskuussa 2008 noin 2 800 euroa kuukaudessa, kertoo Tilastokeskus. Miehet ansaitsivat keskimäärin 3.110 ja naiset 2.520 euroa. Kuukausipalkkaisten keskiansio oli noin 2.920 euroa ja tuntipalkkaisten laskennallinen kuukausiansio 2.370 euroa. Työssä käyvä keskipalkkainen aviopari ei siis yhdessäkään ansaitse yhtä hyvin kuin kolmen lapsen maahanmuuttajaäiti yksin tukien avulla. Ero on suuri kun huomioidaan työstä aiheutuvat matka- ja päivähoitokustannukset.

    • rääääähhhhh

      "ei soiniWätys" sai taas turpaansa.

      • lue homopersu

        onko aatu-naamari peittänyt silmäsi vai etkö ymmärrä mitä luet

        Väärinkäytökset ovat pieni ongelma

        Sosiaalietuuksien väärinkäytöksiä tapahtuu ajoittain. Heikki Ervastin mukaan maahanmuuttajien tekemiä väärinkäytöksiä ei tarvitse peitellä.

        - Peittely on yhtä typerää kuin sinisilmäisyys. Ymmärrän hyvin, että sellainen herättää kritiikkiä. Viranomaiset saattavat olla hyvinkin tarkkoja, mutta joskus käy niin, että joku on riittävän näppärä ja pääsee nyhtämään vähän reilummin.

        Hän muistuttaa, että väärinkäytökset ovat pieni ongelma ja vedätyksiä voi tehdä yhtä lailla suomalainen tuen hakija. Enemmän tapahtuu etuuksien alikäyttöä, eli ihmiset eivät saa niitä tukia, joihin heillä on oikeus.

        - Siitä väärinkäytöstä on vaan niin helppo nostattaa moraalista paniikkia. Sitähän muistaakseni Hannu Karpo joskus teki, että kierrätti henkilöä eri kuntien sosiaalitoimistoissa ja saikin niistä muutaman satasen ihan ilman perusteita, Ervasti sanoo.

        - Vihoviimeinen linja olisi se, että me emme huolehtisi niistä ihmisistä jotka tulevat tähän maahan. Jos esimerkiksi mentäisiin sille linjalle, että heidän toimeentulonsa olisi merkittävästi huonompi kuin suomalaisten vastaavassa tilanteessa olevien, niin se varmasti poikisi sellaisia ongelmia joita me emme halua yhteiskuntaamme.


    • Majavakin maksaa

      Suomeen on tullut vuonna 2008 Eurostatin mukaan 22451 pakolaista. Oletetaan tuosta määrästä aikuisiksi pakolaisiksi vaikka 10000henkilöä ja tukisummiksi 55723€

      Summa summarum:
      Tuosta kertyy meille suomalaisille 557230000 € / vuosi. Tuo tekee siis yhteensä 557 miljoonaa Euroa.

      • kysyjä.

        joka jaetaan reilulla viidellä miljoonalla suomalaisella joka tekee noin 100 e per suomalainen joka jaetaan 365 päivällä joka tekee 28 senttiä per päivä. kerro toki miten sinun elämäsi parantuisi jos saisit itsellesi tuon 28 senttiä lisää per päivä? ostaisito uuden asunnon? uuden kesämökin? uuden sijoitusasunnon? uuden auton? vai pitäisikö sinu tunnustaa että euo 28 senttiä per päivä ei merkitse sinulle yhtään mitään....

        ps. ja huomaa että lasku tehtiin sinun antamasi summan pohjalta, joka on aivan taatusti ylisuuri ja liioteltu.


    • pSS rasistiroikaleet

      Timppaa natsittaa taas niin vietävästi. Ja Aatu nauraa.....

    • dsdfsda

      "Tutkimuksen mukaan OECD-maiden ulkopuolelta
      tulleet maahanmuuttajat saavat aluksi yli kaksi kertaa enemmän sosiaalietuuksia
      ja toimeentulotukea kuin kantaväestö."
      Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 127. Kelan tutkimusosasto
      Köyhyyttä Helsingissä

      • soinin natsilandia

      • onko persun

        luetun ymmärtämisessä jotain vikaa? Avauksessa juuri kerrotaan, että Suomessa mamut saavat saman kun NS. kantaväestökin.

        sossupersun kannattaisi kuunnella muutakin kun timon valheita. AVAA SILMÄSI SOSSUPERSU NIIN NÄET MITÄ OIKEASTI TAPAHTUU


    • Kim Il Soini land
    • perSSehdokkaat
    • majavapersu on vajak

      Lataa surkimus perätöntä tietoa. Ihannoi mamuhysäystä yli kaiken!

      • suurin osa

        työttömistä on persuja. miksi niitä hyysätään


    • Pro Hakaristi heil
    • peruSShookkans´

      Miksihän nykyisin vain homot kiinnostavat persuja? Kertoo persujen arvomaailmasta todella paljon!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      129
      4086
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2096
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1831
    4. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1790
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1750
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1691
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      453
      1544
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1302
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1276
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      452
      1256
    Aihe