Ovatko lapset yhteiskunnallinen hyvä teko?

Työpaikat menee roboteille ja halpatyömaihin ja niiden ihmisille, mutta silti porukka tekee "uusia veronmaksajia". Eläkkeetkin on säästetty ja ne säästötalkoisiin osallistuneet saavat eläkkeet, mutta me nuoret emme ikinä pääse eläkkeelle. -Toisaalta so what, kun ei ole työpaikkoja mistä päästä eläkkeelle. Lapsista maksetaan kaiken lisäksi tukia, vaikka tulevaisuuden ihmiset vain kuluttavat materiaalia ja palveluita eivätkä tuota mitään muuta kuin jätettä. Koulut on täynnä ja samaten tarhat, mutta jotkut ne vain massalisääntyvät vastuuttomasti ja lapsia hankitaan lyhyisiin suhteisiin, jolloin lapsi ei synny edes rakkaudesta, vaan ensihuumassa tai kun halutaan jatkaa lapsuuden nukkeleikkejä.

Onko tässä syntyvyydessä mitään järkeä?
057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Syntyvyyttä alas! kirjoitti:

Työpaikat menee roboteille ja halpatyömaihin ja niiden ihmisille, mutta silti porukka tekee "uusia veronmaksajia". Eläkkeetkin on säästetty ja ne säästötalkoisiin osallistuneet saavat eläkkeet, mutta me nuoret emme ikinä pääse eläkkeelle. -Toisaalta so what, kun ei ole työpaikkoja mistä päästä eläkkeelle. Lapsista maksetaan kaiken lisäksi tukia, vaikka tulevaisuuden ihmiset vain kuluttavat materiaalia ja palveluita eivätkä tuota mitään muuta kuin jätettä. Koulut on täynnä ja samaten tarhat, mutta jotkut ne vain massalisääntyvät vastuuttomasti ja lapsia hankitaan lyhyisiin suhteisiin, jolloin lapsi ei synny edes rakkaudesta, vaan ensihuumassa tai kun halutaan jatkaa lapsuuden nukkeleikkejä.

Onko tässä syntyvyydessä mitään järkeä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu