luikuripeliä eduskunnassa kansanedustajien taholta, kun ei olla paikalla silloin kun äänestetään tärkeästä välikysymyksestä.
Onko asia nyt niin, ettei haluta menettää kasvoja äänestäjien edessä, kun joutuisi äänestämään ryhmäkurin pakottamana itseään vastaan?
Ketkuporukkaa demareilla ja vassukoilla koko porukka. Jatkuvasti kusevat työläisten ja lapsiperheiden kasvoille.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Punikit oli karussa, kun eivät tohtineet äänestää.
Eipä tuo ensikerta,kun käpykaartiin lähteneet.
Sama juttu kepuilla. Kepun ollessa hallituksessa vain harva kepuli uskalsi äänestää päinvastoin kuin mitä kepujohto määräsi. Usein osa ei vaivautunut edes paikalle.
Eduskunnan äänestykset eivät ole omaan näkemykseen perustuvia, sillä kansanedustajaa esittävät sätkynuket toimivat puoluejohdon määräysten mukaisesti. Jos johto sanoo jaa, niin sätkynukke painaa jaa-nappia. Jos taas johto sanoo ei, niin painetaan ei-nappia.
Suurimmalla osalla kansanedustajista ei olisi muutenkaan rohkeutta äänestää vastaan, vaikka käsiteltävän asian ei-kanta olisi päivän selvä. Kataiselle oli tilaisuus äänestää epäluottamus, mutta mitä tekivätkään eduskunnan lampaat? 141 äänesti luottamuksen puolesta ja vain 14 äänesti epäluottamusta. Selkärankaiset äänestivät Kataista vastaan.
Oli perin vittumaista katsella Kataisen virnistelyä, kun äänestystulos selvisi. Asiakirjaväärentäjä pääsi taas pälkähästä.