Työttömille halutaan kokoomuspakkotyötä

Työttömät miehet voivat mennä huoltoasemille tankkaamaan autoja ja naiset kaupan kassoille pakkaamaan muovipusseja. Loput työttömät voivat mennä keräämään risuja.... Muutakin työtä voi ehdottaa.
21253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Minä tarvitsen ainakin 3 työtöntä siivoaman kotini ja yhden pesemän autoni.

Koska saan työttömät töihin?

Äänestä
  • Putsaan kotisi mielelläni ja jos avaimet löydän voin viedä autosikin "pesuun".

    Äänestä

Kaupan kassalla kannattaa laittaa kassiin alimmaiseksi kananmunat ja muut hauraat, ja siihen perunapussit päälle. Lihat ja leivät samaan pussiin, jäätelö vastapaistetun lämpimän broilerin viereen ja niin edespäin. Eikä kannata kovin kiirehtiä. Niitä kananmunia voi myös pudotella maahan. Voi myös ottaa vahingossa seuraavan asiakkaan tavaroita, jolloin koko pakkaaminen joudutaan tekemään uusiksi. Ja rintaan kyltti: "Tahdon olla palkkani arvoinen." Miksi antaa enemmän kuin sen olennaisen, mikä on se, että tulee julkisesti nöyryytetyksi naapuriensa silmissä. Kauppias ei ansaitse suurta työpanosta hyväksikäyttämiltään ihmisiltä.

Äänestä
  • Eipä taida olla epäselvää, miksi kukaan ei ota sinua töihin.

    Muutenkin kummallista tämä "pakkotyön" käsite. Ei kenenkään ole pakko mitään tehdä. Se on ihan vapaaehtoista ottaa karenssi. On se kumma, että ollaan noin helevetin loukkaantuneita siitä, että ei saakaan täysin ilmaiseksi kaikkea, vaan muka pitäisi jotain tehdäkin elantonsa eteen.

    Voi luoja, että oikein nöyryytys, että pitäisi jotain rahojensa eteen tehdä. Aivan täysin piloille hemmoteltuja kakaroita näköjään maa täynnä.

    Äänestä

  • sanompahan vain kirjoitti:

    Eipä taida olla epäselvää, miksi kukaan ei ota sinua töihin.

    Sitten verotkin pitäisi olla vapaehtoisia. Minkä takia olen maksanut 30 vuotta veroa, jos en saa mitään vastinetta niille?

    Ok, en tarvitse työttömyysrahaa, en tarvitse eläkettä, en tarvitse kirjastoa, jne.. mutta sitten minun ei tarvitse myöskään maksaa 40% palkasta verona valtiolle. Sopii minulle, pimeästi saan ihan varmasti helpommin töitä kuin nykymenolla.

    Kun ostat halpahallista 1€:lla kiinalaiset sakset, niin ihmetteletkö miksi ne eivät leikkaa yhtä hyvin kuin Fiskarsin 39,90€ sakset? Etkö?

    Miksi sitten odotat, että joku tekisi työtä ilmaiseksi yhtä hyvin kuin 3000€/kk samasta työstä saava?

    Mistä olet maksanut, sen sinä saatkin.

    Äänestä

  • featagdfgsg kirjoitti:

    Jos sinulle ei kukaan maksa oikeaa palkkaa työstäsi, se tarkoittaa sitä, ettet ole sen arvoinen. Niin yksinkertaista se on. Silloin pitää tyytyä pienempään palkkaan. Ja asenteestasi päätellen en yhtään ihmettele, ettei kukaan sinulle sitä kunnollista palkkaa maksa.

    Äänestä

  • kysyn vaan kirjoitti:

    Sitten verotkin pitäisi olla vapaehtoisia. Minkä takia olen maksanut 30 vuotta veroa, jos en saa mitään vastinetta niille?

    Ok, en tarvitse työttömyysrahaa, en tarvitse eläkettä, en tarvitse kirjastoa, jne.. mutta sitten minun ei tarvitse myöskään maksaa 40% palkasta verona valtiolle. Sopii minulle, pimeästi saan ihan varmasti helpommin töitä kuin nykymenolla.

    Laskepas huviksesi, paljonko olet elämäsi aikana maksanut työttömyysvakuutusmaksua. Toki 30 vuodessa olet jo voinut maksaakin vuoden-puolentosita asiosidonnaiset, mutta hirvittävän pitkään työttömyysjaksoon en ei riitä. Muut verot menevät muihin tarkoituksiin. Kun vaikkapa käyt julkisessa hammaslääkärissä, sinä maksat käyntimaksuna parikymppiä, mutta sen päälle 250 e menee verorahoista jne.

    Aika harva työttömyyskausia viettävä palkansaaja on nettoveronmaksaja.

    Kyllä olen laskenut ja elämäni aikana olen maksanut veroa lähes puoli miljoona euroa. Kyllä tuolla summalla helposti eläisi seuraavatkin 30 vuotta.

    Ja ne pari kertaa kun piti käydä hammaslääkärissä, niin jouduin menemään yksityiselle, sillä kunnan lääkärille oli jonoa yli 8kk. Joten mieluummin maksan ne 200€ ja saan heti hoitoa, kuin odotan puolivuotta, jolloin ainoa hoito on enää amputaatio.

    Äänestä

  • sanompahan vain kirjoitti:

    Jos sinulle ei kukaan maksa oikeaa palkkaa työstäsi, se tarkoittaa sitä, ettet ole sen arvoinen. Niin yksinkertaista se on. Silloin pitää tyytyä pienempään palkkaan. Ja asenteestasi päätellen en yhtään ihmettele, ettei kukaan sinulle sitä kunnollista palkkaa maksa.

    Palkalla pitäisi pystyä elämään. Jos työllä ei pysty elättämään itsensä, niin pitäisi etsiä sellainen työ jolla pystyy.

    Ja jos kukaan ei halua tehdä työtä sulle, niin kannattaa ehkä 30nostaa palkkaa.

    Äänestä

  • sanompahan vain kirjoitti:

    Jos sinulle ei kukaan maksa oikeaa palkkaa työstäsi, se tarkoittaa sitä, ettet ole sen arvoinen. Niin yksinkertaista se on. Silloin pitää tyytyä pienempään palkkaan. Ja asenteestasi päätellen en yhtään ihmettele, ettei kukaan sinulle sitä kunnollista palkkaa maksa.

    Oikeista töistä maksetaan palkkaa. Jos tarkoitus ei ole korvata palkallista työvoimaa palkattomalla, niin silloin jäljelle jää vain nöyryyttäviä näennäistöitä. Mistä lähtien muuten esim. siivous ja kaupan hyllyjen täyttäminen ovat lakanneet olemasta palkkaa vastaan tehtävää työtä? Vakuutteluista huolimatta jokainen näkee Parpon ja Risikon suunnitelmista, että tarkoitus on nimenomaan saada palkatonta työvoimaa.

    Ei se työtön kannustamalla eli suomeksi sanottuna nöyryyttämällä työpaikaksi muutu. Työttömyys johtuu siitä että työpaikkoja on liian vähän, työttömiä liian paljon. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työttömiä on lähes 300 000 ja avoimia työpaikkoja 27 000. Oikeasti työttömiä on lähemmäs 500 000 koska lukuun eivät kuulu tulottomat työttömät joita ei tilastoida.

    Työttömyys ei siis johdu siitä että ihmistä ei ole vielä nöyryytetty ja kyykytetty tarpeeksi. Usko pois, jokainen työtön joka on asioinut TE-keskuksessa on taatusti saanut riittävästi nöyryytystä osakseen.

    Minkä takia muuten olemme maksaneet veroja vuosikymmeniä, jos meillä ei hädän tullen enää ole oikeutta työttömyysturvaan ilman nöyryyttämistä? Ja josta ei väitetysti edes ole kenellekään mitään taloudellista hyötyä? Entä laskevatko verot sitä mukaa kun sosiaaliturvaa heikennetään? Eikös juuri hyvinvointivaltion ylläpito ole se syy miksi suostumme jättiverotukseen?

    Sinäkin voit joutua työttömäksi.

    Äänestä

  • sanompahan vain kirjoitti:

    Jos sinulle ei kukaan maksa oikeaa palkkaa työstäsi, se tarkoittaa sitä, ettet ole sen arvoinen. Niin yksinkertaista se on. Silloin pitää tyytyä pienempään palkkaan. Ja asenteestasi päätellen en yhtään ihmettele, ettei kukaan sinulle sitä kunnollista palkkaa maksa.

    Toivottavasti olet juuri se yrittäjä jonka firmaan mut laitetaan orjaksi. Teen nimittäin niin paljon vahinkoa kun pystyn. Hajotan jokaisen koneen, rikon kaiken jonka saa rikki, kusen eväisiin jääkaapissa, samoin ihmisten kenkiin. Ja jos kuulen pienimmänkin vittuilun, poltan yöllä koko firman. Ja vedän sua savuavilla raunioilla turpaan. Ja pahasti.

    Vittu, sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

Miljonääreille miljoonaoptioita ja muita kannustimia. Köyhille kannustimiksi rangaistuksien välttäminen. Sooou nice. Sossun täti lyö työtöntä kepillä päähän.

Uhkailemalla eteenpäin kokoomus.

Äänestä
  • Aika pahasti on hämärtynyt tämä pummien maailmankuva. Ei niitä optiota ole valtion budjetista maksettu. Jokainen saa omilla rahoillaan tehdä, mitä lystää. Myös yritykset.

    Mutta veronmaksajien rahat, eli pummien tuet tulevat aina muiden rahoista varastettuna.

    Äänestä

  • sanompahan vain kirjoitti:

    Aika pahasti on hämärtynyt tämä pummien maailmankuva. Ei niitä optiota ole valtion budjetista maksettu. Jokainen saa omilla rahoillaan tehdä, mitä lystää. Myös yritykset.

    Mutta veronmaksajien rahat, eli pummien tuet tulevat aina muiden rahoista varastettuna.

    Nuo optio ovat pois työntekijöiden palkoista. Jotta pomo pystyisi nostamaan miljoonan optiot hän tarvitse orjatyövoima joka tekee työtä nälkäpalkalla.

    Miksi ihmisten pitäisi tehdä työtä 9€/päivä palkalla, jotta firman pomo voisi saada 10 miljoonan bonuksen vuoden lopussa?

    Jos ihmiset eivät suostuisi orjatöihin, niin palkatkin myös kasvaisivat. Eikä tarvitsisi asumistukea eikä toimeentulotukea.

    Äänestä

Onkohan se Antti käyny Englannissakin?

"työttömät hanttihommiin - 30 tuntia viikossa tai tuet pois!"

30 tuntia viikossahan tarkoittaa vähintään 6 tunnin työpäiviä 5 kertaa viikossa!?!

Eli ihan oikeata työpäivää mitä moni tekee nytkin.

"Työttömille tarjottavia töitä olisivat muun muassa roskien siivoaminen, graffitien poistaminen ja ruoan laittaminen vanhuksille.

Muita voitaisiin velvoittaa esimerkiksi päivittäisiin käynteihin työvoimatoimistossa tai pakollisiin koulutus- tai terapiatilaisuuksiin."

Mikä tässä nyt on että joka päivä pitää matkustaa jopa satoja kilometrejä johonkin

Äänestä

Aloituksessa hyviä ideoita mutta kymmenistä tuhansista työttömistä tehdään nais ja miespalvelijoita. Sellaisia joita oli 1930-luvulla Englannissa paremmissa piireissä.

Miespalvelija olisi todellinen yleismies. Olisi talonmies, remonttireiska, hovimestari ja tarjoilija. Naispalvelija siivoaisi, tekisi ruokaa, hoitaisi lapsia.

Ylemmälle keskiluokalle näitä jaettaisiin muodollista korvausta vastaan. Duunarit ei palvelijoiden päälle mitään ymmärrä, siksi ei heille.

Äänestä
  • Suomessa tämä varmaan onnistuu jonkin aikaa. Mutta britit koettaa nyt samaa ja sanonpa vaikka en ennustaja olekaan että siitä tulee kaaos. Britit ei oo nöyriä porvareiden per-seen nuolijoita.

    Äänestä

  • FAKTA. kirjoitti:

    Suomessa tämä varmaan onnistuu jonkin aikaa. Mutta britit koettaa nyt samaa ja sanonpa vaikka en ennustaja olekaan että siitä tulee kaaos. Britit ei oo nöyriä porvareiden per-seen nuolijoita.

    Tulette vielä huomaamaan pian että ennustukseni käy toteen, vuorenvarmasti.

    Äänestä

  • FAKTA. kirjoitti:

    Suomessa tämä varmaan onnistuu jonkin aikaa. Mutta britit koettaa nyt samaa ja sanonpa vaikka en ennustaja olekaan että siitä tulee kaaos. Britit ei oo nöyriä porvareiden per-seen nuolijoita.

    Koskeekohan tämä kaikkia ryhmiä? Esim. kansallispukuiset heimoveljet, siivoavatko he vanhusten koteja? Entä arabit, palvelevatko kiltisti naisia?

    Äänestä

lupaan kaivaa bercettä aina ennen huuhaahommia,käsiä pesemättä. lupaan niistää aina kun flunssa kouraan ja pyyhkiä ovenkahvoihin,hanoihin ja vessanpöntön vetimeen,työkaverien mukeihin tavaraoihin... niin oon kyllä tehny aina paskahommissa :)))))))))))))))))))))))))))))) jänniä nuo flunssa aallot :)))) ja rpulitauti/yörjötauti leviää aina kuin kulovalkea,jo vain naurua piisaa hahahaahaaaaaaaaaa laittakaa vaan hommiin :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kokoomustaliikkeellä kirjoitti:

Työttömät miehet voivat mennä huoltoasemille tankkaamaan autoja ja naiset kaupan kassoille pakkaamaan muovipusseja. Loput työttömät voivat mennä keräämään risuja.... Muutakin työtä voi ehdottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu