Miten lisämateriaalia "tylsästä suvusta"

turhauttava alku

Oma sukututkimukseni on tällä hetkellä aikamoisen ankeaa luettavaa, sillä se koostuu oikeastaan vain syntymistä, kuolemista, muutoista, naimisiinmenoista, lapsista ja muusta tällaisesta "tilastomateriaalista".

Ja ongelma on siinä, että omasta suvustani ei kerta kaikkiaan tunnu löytyvän mitään lisämateriaalia arkistoista, ei hyvässä eikä pahassa. Kaikki tuntuvat olleen kerta kaikkiaan lainkuuliaisia ja mitään aikaansaamattomia maanviljelijöitä ja käsityöläisiä jotka ovat eläneet elämäänsä tekemättä mitään arkistoihin merkitsemisen arvoista.

15

756

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vähän mielikuvitusta

      Onhan tuo monestikin noin, että kovin hätkähdyttäviä tietoja ei löydy, mutta hyvä niinkin. Ainahan voi käydä läpi uudelleen noita rippikirjan perheitä ja lukea rivien välistä miten elämä on sujunut. Pienellä mielikuvituksella saat perheet "elämään".

    • sukututkija1
    • Ei lopu tutkittavat

      No mä olen lohduttautunut sillä, että esim. lapsimäärästä ja lasten kuolleisuudesta ja kuolinsyistä saa riittävää draamaa keräiltyä. Myös uudet puolisot ja sinun, minun ja yhteiset lapset ovat tuottaneet päänvaivaa. Muuttojenkin taustalta monesti paljastuu yhtä sun toista, ainakin syitä voi arvailla nälkävuosista vararikkoihin ja seikkailunhaluun. Kyllä arkistojen ihmisillä on ollut monesti aika värikäs elämä. Ainakin omaan elämääni verrattuna.
      Samalla olen hankkinut tietoa ihan yleisesti alueen historiasta. Tautiepidemioista ja nälkävuosista ainakin monesti kerrotaan ja nehän tuovat väriä ja faktaa omien sukulaistenkin kohtaloihin.
      Toisaalta esim. rikosmerkinnät tuppaa jäämään ainakin minulta lukematta, ainakin opintojen tässä vaiheessa, kun ovat sen verta vaikeaselkoisempia kuin nuo luettelemasi numerotilastot. Yhdellä paikkakunnalla pistin merkille, että esim. juopumusmerkintöjä oli todella usealle merkitty, Liekö sitten ollut paikkakunnalla paljon juopottelua vai vähän tiukkapipoisempi kirjaaja...

    • Setä raastuvassa

      Paikallishistorioista saattaa yllättäen löytyä sukuun kuuluvia henkilöitä.

      • Mökin Matti

        Kommentti.
        Paikallishistorioista löytyy myös tapahtumia kyläkunnalla tai lähiympäristössä. Ne ovat koskettaneet myös paikallisia asukkaita ja ne on syytä kirjata tietokantaan.
        Ihastuttavin hetki on, kun kahdesta tai kolmestakin lähteestä kerätyt tiedon palat yllättäen sopivat toistensa lomaan ja voit kirjoittaa entisajan ihmisen elämästä sivun faktatekstiä.


    • mielipide..

      Mielestäni hyvähän tuo vain on ettei heistä ole mitään pahaa kirjoitettu.2

    • kleopatrah

      Minusta olisi kyllä komeempaa jos edes jokunen murhamies tai edes anarkisti olisi suvussa ollut. Mutta niinhän nuo taitaa vähän mennä, että pelkkiä syntymä-kuolintietoja paikkakuntineen selviää wanhoista opuksista. Kukaan ei ole kertomassa tarinoita Oikeitten ihmisten elämästä noiden puisevien numeroitten takana.
      Täytyy varmaan perehtyä nykyaikaisempaan DNA-sukututkimukseen minkä avulla voi päästä pähkäilemään kuinka esi-isäni mahdollisesti selvisivät aikoinaan muinaisen egyptin elinoloissa ;D

      • -,-

        Olisiko raamatusta apua sinulle sukututkimuksessasi?


    • .7.

      Laajenna sukupuuta, jos pääset yli 1000:n henkilön niin tarinaa on enemmän kuin jaksaa ikinä kirjoittaa.

      • kirjaskorpioni

        Tuomiokirjoista, jotka alkavat jo 1600-luvun alussa, löytyy monenlaisia tarinoita. Sitä paitsi sieltä voi löytyä uusia juurensäikeitä, joista ei vielä ole ollut aavistustakaan. Lapsenruokkojuttuihin otti usein koko kylän väki (ainakin siltä tuntuu niitä lukiessa) innokkaasti osaa, ja asiaa puitiin kantilta jos toiseltakin. Samoin tuomiokirjoista voi löytää autiotalojen haltuunottoja, jotka selittävät muuten pimentoon jääneita seikkoja. Siellä selvitetään niin tappeluita kuin velkomusjuttuja, sekä miesten että naiten. Ne tuovat eteen koko elämän kirjon.


      • kirjaskorpioni
        kirjaskorpioni kirjoitti:

        Tuomiokirjoista, jotka alkavat jo 1600-luvun alussa, löytyy monenlaisia tarinoita. Sitä paitsi sieltä voi löytyä uusia juurensäikeitä, joista ei vielä ole ollut aavistustakaan. Lapsenruokkojuttuihin otti usein koko kylän väki (ainakin siltä tuntuu niitä lukiessa) innokkaasti osaa, ja asiaa puitiin kantilta jos toiseltakin. Samoin tuomiokirjoista voi löytää autiotalojen haltuunottoja, jotka selittävät muuten pimentoon jääneita seikkoja. Siellä selvitetään niin tappeluita kuin velkomusjuttuja, sekä miesten että naiten. Ne tuovat eteen koko elämän kirjon.

        Jatkona tuohon voi todeta, että tuomiokirjojen luku on aikaa vievää vanhan kirjoitustyylin ja kielen takia.


    • iihop

      Tuomiokirjojen luku voittaa kyllä kaikki 7 päivää lehdet ym. Sieltä löytyy värikästä juttua joka lähtöön. On eläimiin sekaantumista, alaikäisten hyväksikäyttöä, juopporangaistuksia pienemmästäkin ryypystä, varkauksia jne.
      Tuomiokirjoista ei saanut ottaa kopioita tai kuvata niitä, muistiinpanoja sentään sai tehdä. Liekköhän tapa muuttunut?
      Tuomiokirjat taitavat olla luettavissa vain maakunta-arkistoissa?

    • iihop

      Tuli mieleen, että seurakunnissa pidettiin myös jotain 'mustaa kirjaa', johon saattaa löytyä viittauksia rippikirjojen huomautus-sarakkeesta aivan rippikirjan oikeasta reunasta.
      Kysyttyäni ko. kirjan perään kotiseurakunnastani, sitä ei haluttu näyttää. Tietääkö joku tällaisen kirjan tarkemmasta sisällöstä? Onko joku päässyt lukemaan ko. kirjaa?

      • Hiskistä on apua

        "Musta kirja" on Suomen Sukututkimusseuran aikoinaan eri seurakuntien kirkonkirjoista käsin kopioimat kirjat ja kopioinnin yhteydessä näitä tietoja on siirretty Hiskiin http://www.genealogia.fi/hiski.html

        Alkuperäinen kirkonkirja saattaa olla kirjoitettu käsialalla, jota vain asiantuntija osaa lukea.

        https://familysearch.org/ mormoneilla on maailmanlaajuinen tietokanta suvuista ja sieltäkin voi hakea nimen perusteella. Haku kannattaa rajata hyvin ja skandimerkkien kanssa ongelmia, mutta eihän se ole uutta sukututkimuksessa;)


    • kirjaskorpioni

      Tuomiokirjoja voi kuka tahansa lukea Kansallisarkiston sivuilta. Niihin pääsee esim. tästä osoitteesta
      http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?amtun=36048.KA

      Pitää vain tietää, mihin tuomiokuntaan tutkittava paikkakunta kuuluu. Yksittäisissa tuomiokirjoissa ei välttämättä ole sisällysluetteloa, joten oikean käräjäpaikan löytyminen vie jonkin verran aikaa. Harjoitus tekee mestarin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1200
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1128
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      121
      1076
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      970
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      96
      950
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      785
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      741
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      686
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      659
    10. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      32
      640
    Aihe