Kreikan vasemmistolaisten ja kansalaisryhmien 10 vuotta sitten perustama puolue sosiaalidemokraattien vasemmalla puolella kohosi 2012 vaaleissa lähes 27 % kannatukseen. Mielipidetiedusteluissa on on nyt Krerikan suurin puolue.
Syrizan edustajan Stefania Georgakou-Koutsonikoun mukaan puolue pyrkii kaatamaan demareiden ja porvareiden hallituksen ennen eurovaaleja, koska hallitus toteuttaa kapitalisteja edesauttavaa politiikka. Pitkän tähtäimen tavoite on sosialismissa.
Päätelmät ovat oikeita. Kapitalismi jyrää kautta maailman työväenluokan etuja, nostattaa äärioikeistolaisia liikkeitä, ajaa alas tuotantoa vaikka maailman kansoilta puuttuu yhtä ja toista, piilottaa valtavia summia lisäarvoja lukkojen taakse ja samalla vaatii sosiaalisen sektorin alasajoa.
Syrizan edustajan Stefania Georgakou-Koutsonikoun mukaan puolue pyrkii kaatamaan demareiden ja porvareiden hallituksen ennen eurovaaleja, koska hallitus toteuttaa kapitalisteja edesauttavaa politiikka. Pitkän tähtäimen tavoite on sosialismissa.
Päätelmät ovat oikeita. Kapitalismi jyrää kautta maailman työväenluokan etuja, nostattaa äärioikeistolaisia liikkeitä, ajaa alas tuotantoa vaikka maailman kansoilta puuttuu yhtä ja toista, piilottaa valtavia summia lisäarvoja lukkojen taakse ja samalla vaatii sosiaalisen sektorin alasajoa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olen vahvasti sitä mieltä, ettei niin kutsuttu työväenluokka jota sinä tarkoitat edes ymmärrä oma etuaan pitkällä tähtäimellä vaan pyrkii ulosmittaukseen lyhyellä aikavälillä päätyen lopulta tunkiolle. Työväenluokka sinänsä on tänään enemmän oikealla kuin vasemmalla, vasemmalla ovat vain vanhat jäärät jotka uskovat mannaa satavan taivaasta jos aloitetaan uhkailu vaikka työ on se joka pelastaa ja vapauttaa.
Sosiaalinen sektori kuten muutkin hyvinvointipalveluthan voivat olla ainoastaan suhteessa sen hetkiseen tuloon ja niiden määrän pitää muuttua kansantulon suhteessa koko ajan.
Vaikka Syritza kerran voittaisikin vaalit niin sille ei kannata ennustaa hyvää ja pitkää tulevaisuutta vaan se on samanlainen kuin aikoinaan SMP:n kannatuskaari.
"työväenluokka ..... päätyen lopulta tunkiolle."
Noin ajattelee fasismia hyvänä pitävä pikkuporvari ja kulkee pilvilinnoissa Työväenluokka ei voi kadota minnekään. Se on ja pysyy. Jos työväenluokka vietäisiin "saunan taakse" niinkuin eräät toivovat, kapitalistit ja pikkuporvarit joutuisivat tekemään työt itse.
Työväenluokalla on vallan avaimet käsissään. Se on yhteiskunnallisen tuotannon selkäranka ja jonka työlle kaikki perustuu.
Syriza on aivan toisenlainen kuin SMP ja sen perillinen Perussuomalainen puolue.
Viimeksi mainittujen teesi oli ja on jotain mitä lie mutta ilman sosialismia.
Kapitalismi on läpimätä ja täysin kypsä otettavaksi kansan enemmistön hallintaan.
Syriza on yritys koota kaikki demokraattiset voimat yhteen ja muuttaa mitättömän vähemmistön eduille perustuva politiikka kansan eduille. Niin myös estää fasismin nousu, jota Kreikan porvaristo nostattaa "Kultaisen Aamunkoiton" nimellä ja joka pamputtaa ja tappaa siirtolaisia sekä kreikkalaisia demokraatteja. Siellä on fasismin vaara oleellinen. Täällä Suomessa kiihotetaan saunan taakse viemisillä, on hakattu maahanmuuttajia ja vaara muuttuu oleelliseksi ellei työväenluokka ryhdistäydy.
Jos paammo ymmärrät lukemasi niin enhän minä ketään ole tunkiolle viemässä vaan te marssitte sinne itse. Tunkiolle minä laitan typeryydet kuten sosialismin ja fasismin natseineen.
Sinun käsityksesi työväenluokka ei ole missään pärjännyt omillaan Kiinassakjin he joutuivat kutsumaan entiset pääbelsepuupinsa hätiin ja nyt siellä tahkoavat kaikki todella suuret kapitalistien firmat rahaa kommunisteiksi itseään väittävien kiinalaisten ollessa melkein ilmaista työvoimaa.
Mainitsemasi yhteiskunnallinen tuotanto on aina pysynyt unelmatasolla, NL:ssakin se toimi vain pakkotyöleireillä ja kun ne lopetettiin joskus -50 - -60 luvuilla alkoi jatkuva lasku loppuen konkurssiin niin talouden kuin sosialisminkin osalta 1990 luvun alussa. 70 vuotta yritettiin ajaa sosialismia kuin käärmettä pyssyyn onnistumatta yhdessäkään kokeilussa vaikka niitä tehtiin monia ja niiden vuoksi uhrattiin kymmenien miljoonien henki ja terveys.
Kommunismi ja sosialismi siihen johtavana ovat kirous ihmiskunnalle ja ne pitää haudata syvään tunkioon. Natsismin/fasismin aika oli niin paljon lyhyempi jotta sen vahingot jäivät murto-osaan sosialismin aiheuttamista, samaan hautaan ne kuitenkin kuuluvat.
Työel. kapitalistiluokan agitaattorina syyllistää työläiset kapitalismin kriisiin syypääksi. Jutut ovat sitä samaa kuin USA:ssa, Englannissa, Kreikassa tai Suomessa. Ei mitään muuta kuin työkansan alistamisen propagandaa.
Syriza näkee asiat toisin. Stefania esitteli käsityksiä Tiedontaja-seminaarissa Turussa edellinenä viikonloppuna.
Ongelma ei ole kansojen välillä. Kysymys ei ole Kreikasta tai EU:sta. Kyse on politiikan sisällöstä. Maailmalla on yleinen kapitalismin tuotannnon kriisi ja jota yritetään korjata hötörahalla, velkaannutus, veronkierto, yhteiskunnan omaisuuden ale-myynti ym. Vastakkain ovat työväenluokka kaikkine kerroksineen ja kapitalistiluokka. Siksi on pyrittävä muuttamaan politiikan sisältö niin omassa maassa kuin EU:ssakin. Ja ennenkaikkea EU-maiden työläisten olisi liittouduttava. Ohjelmanäkemys on aivan toinen kuin oikeistovoimien nostamalla Perusuomalaisella puolueella Suomessa. Per.Puolue esittää kansallista eristäytymistä mikä olisi työläisten kansainvälisyyden kieltämistä ja siihen ei voida lähteä.
Kreikan KKE, kommunistinen puolue, ei liittynyt järjestöllisesti Syrizaan mutta tekee tiivistä yhteistyötä sen kanssa.
Syrizan linjaus työläisten yhteistoiminnasta yli rajojen on oikea. Kommunistien, vasemmistovoimien ja demokraattien velvollisuus on liittoutua yhteiseen ylikansalliseen toimintaan.
Euroopan sosialidemokratia niin Kreikassa kuin muuallakin näyttää jäävän porvaripuolueiden rintamaan. Se on valitettavaa. Hollande Ranskassa nuolee USA:n sotapoltiikkaa. Suomessa se elää asevelihengessä ja sotaisänmaallisuudessa ja Chigaon talouskoulukunnan uskollisena palvelijana. Onko siellä muutosvoimia, jää nähtäväksi.
Demokraattisten voimien on ryhdistäydyttävä. Muuta tietä ei ole.
Kerrohan, että missä maassa kommunisteilla on ollut kansan tuki puolellaan marxin oppien mukaan pyrkiessään valtaan?
Miten kansa tuki ilmeni?
Vaalivoittona se ei ainakaan ole ilmennyt missään sillä kertaakaan kommunistit eivät ole saaneet merkittävää kaanatusta vapaissa vaaleissa. Jopa Hitler pärjäsi paremmin vaaleissa kuin kommunistit ovat koskaan tehneet missään maassa. Joten se siitä kansan tuesta - sitä ei saa muutoin kuin kiväärinpiipulla osoittamalla, Se on kommunistien demokratiaa - kiväärit kommunistiella ja kansalla oikeus äänestää vain kommunisteja.
.................
"Demokraattisten voimien on ryhdistäydyttävä. Muuta tietä ei ole. "
Meneekö sinulla ressukalla taas käsitteet täysin sekaisin.
Et kai sinä demokraattisista voimista puhu vaan kansandemokraattisista voimista, jotka eivät ole lainkaan demokraattisia.
Ymmärrätkö eron demokratian ja kansandemokratian välillä?
Et?
Älä sure - ei sitä eroa kommunisti yleensä ymmärräkkään. Se kuuluu niinkuin opetukseen, jossa opitaan sekoittamaan käsiteet ja puhutaan asioista niiden väärillä nimillä. Tämä on yksi tapa hämätä ja harhaanjohtaa kuulijaa, joka ei ole riittävän tarkkana.
Kommunistit eivät halua maahan demokratiaa vaaan kansandemokratian ja nämä kaksi käsitettä eroavat toisistaan kuin päivä ja yö ja kansandemokratiaa vastaa silloin yö.
Tarkoitatko todella demokraattisia voimia vai puhutko sittenkin kansandemokraattisista voimista?
Miksi et uskalla vastata?
Häpeätkö vastaustaustasi vai etkö uskalla kertoa totuutta?
...................
On turhaa sinun s.p syyttää minua minkään luokan agitaattoriksi koska viimeksi olen ollut luokalla vuonna 1960 TSYK:ssa, sen jälkeen aina vuosikurssilla. Nyt ei myöskään ole kapitalismin kriisi, kapitalisteilla on kapitaalia sen verran, ettei ole ongelmia vaan ongelma on taloudessa joka on velkaantumisen ja isottelun vuoksi hieman takkuinen.
Velkaantuminenkaan ei ole kapitalistien vika, ei valtioiden eikä yksilöiden saatikka kuntienkaan. Velkaantuminen johtuu pääosin halusta elää leveämmin kuin varat riittäisivät ja siinä hommassa päättäjä on kuluttaja ja mikä tahansa kansalainen. Osa meistähän vaatii apua yhteiskunnalta vaikka avun pitäisi kulkea juuri päin vastaiseen suuntaan, yhteiskunnan pitää antaa mahdollisuus ja meidän tulee se käyttää.
Kukaan ei pakota ottamaan velkaa vaan sitä pitää oikein anoa, joskin nyt sitä on joillekin jopa tyrkytetty jossain välissä. Velan ottaminen on kuitenkin aina velallisen vapaaehtoinen sitoutuminen sen takaisin maksuun.
Työsopimukset kun on tehty tilanteisiin jolloin lähes ainakin koko kapasiteetti on käytössä eikä niissä ole pykälää jonka voimin tarpeen niin vaatiessa voitaisiin pienentää viikkotuntien määrää jotta vältyttäisiin irtisanomisilta. Se tekee järjestelmän joustamattomaksi ja pakottaa irtisanomisiin joka on jokaiselle osalliselle huono ratkaisu. Työajan ja samalla kustannusten säätö olisi parempi.
Käsität väärin perusteellisesti väittäessäsi joidenkin kansanryhmien olevan vastakkain, ongelma koskee kaikkia täällä eläviä juoksupojasta johtajiin se ei erottele ketään.
Voithan sinä hommata yhteiskunnan omaisuudelle ostajia jotka maksavat mielestäsi kunnon hinnan, en ole ollut moisessa prosessissa mukana mutta voin olettaa myynnin tapahtuvan eniten tarjoavalle, ei vähiten. Omaisuuserien myyntihinta vaihtelee aina taloustilanteiden mukaan joten hintaa pitää aina arvostella myyntihetken perusteella eikä jälkiviisauteen ole aihetta.
Sosiaalidemokratia on ja toimii paremmin ja järkevämmin kuin äärivasemmisto ja on siten plussan puolella talouden suhteen. Porvarillinen ajattelu on kuitenkin aina toiminut sosialistista paremmin josta syystä myös ongelmat tulevat ajoittain kun taas ongelmat ovat koko aikaisia sosialismissa.
Yritätkö sinä ressukka puuttua päivänpolitiikkaan?
Etkö tiedä, ettei kommunisteilla ole mitään tekemistä sen kanssa.
Yritähän nyt opiskella marxin arvolakia välttääksesi möhlimästä palstalla niinkuin teit koko alkuvuoden puhuessasi suu vahdossa arvolaista ymmärtämättä edes sen peruskäsitteitä.
Mahtavatkohan Kreikan kommunistit kohta aloittaa tavoitteisiinsa pyrkimisen marxin oppien pohjalta?
Aina kun kommunistit pyrkivät tavoitteisiinsa marxin ohjeiden mukaan niin kansaa kuolee - ja paljon.
................
...............
Syriza asettaa kysymyksen sosialismiin siirtymisestä välttämättömäksi. Se näkee, ettei siihen ole mahdollisuutta yhdessä maassa. Ei ainakaan pienessä eu-maassa. Kriisi on kapitalismin kriisi ja silloin siinä kansat eivät ole vastakkain vaan yhteiskuntaluokat; kapitalistit ja työväenluokka (kansan enemmistö). Siksi ratkaisu ei ole vaatia välttämättä EU:sta irtaantumista vaan luokkataistelun kehittämistä yli rajojen, työväenluokan kansainvälisyyttä.
Vastakkaista mitä Suomen demarit ja Vasemmistoliitto tekevät perussuomalaisista puhumattakaan. Hehän vaativat Kreikan työkansan alistamista, kuristamista ja yhteiskunnan omaisuuden luovuttamista lahjaksi pääomalle.
Syriza (Stef. Gerog-Kout) näkee sosialidemokratian siirtymisen täysin kapitalismin kuripolitiikan taakse ja sillä ei siten ole enää mitään annettavaa työväenliikkeessä. Väitteeseen voidaan yhtyä. Ulkopolitiikassa sosialidemokratia ilmestyy pelkästään USA:n sotapolitiikan tukijana.
Kreikan demarien Pasok puolue on myymässä Kreikan kansallisomaisuutta yksityisille (eu-tukien avulla!) ja samalla leikkaa terveydenhuoltoa ja muuta yhteiskunnallista välttämätöntä toimintaa. Aivan samoin kuin nyt Suomen hallitus tekee.
Suomessa sitä perustellaan kilpailulaeilla. Ja kuinka ollakaan, vanhustenhulto ym. päätyy yksityisten käsiin, sosiaalisuus murennetaan ja potilasmaksutkin yksityistetään linjalla "kellä rahaa on se hoidetaan". Ja vanhukset makaavat märissä vaipoissa.
Niin Kreikassa kuin Suomessakin murennetaan sosiaalisuutta ja tilalle tuodaan kovan kapitalismin arvot -ryöstä tai tule ryöstetyksi.
Työväenluokka esti jo pääomien sodan Syyriaa vastaan. Miksi se, sivistyneistö ja kaikki demokraattiset voimat eivät voisi muutta politiikka koko eun alueella!
Voivat ja pystyvät ja tekevät sen.
Huom. Myös Portugalissa sosialidemokratia on eun ja kapitalismin kuripolitiikan vahva tukija. Sielläkin työläiset kaipaavat suomalaisten työläisten tukea.
Nytkö se on s.p syritza sosialisoimassa koko euro aluetta jos sosialisoida pitäisi mutta ei riitä yhden maan osalta, pienen ainakaan. Suuret on suunnitelmat!
Ei meillä mitään kapitalistit/työläiset vastakkainasettelua ole ainakaan täälläpäin. Se on sinun kuvitelmaasi. Talouden elpymistä toivovat normaalit työläiset sekä kapitalistit, se on kaikkien etu. En ymmärrä miksi sinun pitää alvariinsa pyrkiä haastamaan riitaa muiden ihmisten kanssa kun yhteistyöllä saataisiin parempia tuloksia.
Kun sinä sanot jotta työväenluokka on kansan enemmistö niin se ei tarkoita itse asiassa mitään koska se osa kansaa joka ajattelee laillasi on vain murunen tuosta työläisenemmistöstä. Jos lasketaan pois nuoret ja eläkeläiset niin lopuistahan työläisiä on ainakin 99% mutta niistä alle 1% äänestää laillasi. On turhaa sinun vedota kuten syrizankin kansan enemmistöön, se kun antaa ihan väärän kuvan bussilastillisesta hourupäitä.
Kyllä me olemme auttaneet niin Kreikan kuin Portugalinkin työläisiä takaamalla heidän velkojaan jotta ne olisivat hieman kohtuullisemmalla korolla ja mahdollisia ehkä joskus maksaakin. Se on todellista apua jota voi kannattaa, velkojen maksamatta jättämistä en suosittele koska se tuomitsee maan pitkäksi aikaa ulos kansainvälisestä toiminnasta. Vaikka sillä pääsisi Kuuban ja Pohjois-Korean kanssa samaan uljaaseen joukkoon niin kovasti ne kumpikaan tuskin pystyisivät taloudellisesti auttamaan.
Millä rahoilla valtioita velkaannutetaan? Yksityiset liikepankit ja finanssilaitokset pursuavat pääomia kaikkialla vallitsevan yritys- ja osinkoverojen alennuspolitiikan vuoksi. Näitä kapitalistien ylijäämäpääomia kapitalistit lainaavat toisilleen valtioiden ollessa takuumiehinä.
Se osoittaa, että lisärvon tuotanto on kasvanut paljon yli sen mitä pääoma suvaitsee laittaa teollisuuteen. Se osoittaa sitä, että pääomatulojen verotusta olisi voitu eun mittakaavassa korottaa alennusten sijasta. Valtionvelka on siten paljolti fiktiivistä velkaa.
Kapitalistit lainaavat toisilleen ja työkansat laitetaan maksumiehiksi. Normaali velallissuhde muutetaan epänormaaliksi. Yhden kapitalistin tappio on toisen voitto finanssikeinottelussa. Tilanteen ei pitäisi mitenkään koskettaa tavallista kansaa. Höpinällä kansan ylensyömisestä huiputetaan enemmistöä kansaa, jolla itsellään ei ole tietoa kansantaloudesta.
Valtionvelat ovat suurta bluffia. Velka on pääomilta saamatonta veroa. Pääoma kähveltää ensin valtiolta verotuloa ja sitten laskuttaa sen toisen kerran velan kautta. Tapaus on kaksoispetos.
Syriza on tajunnut tämän. Kapitalisti yrittää polkea työvoiman hintaa ja oikeuksia alas eu:n alueella. Työväenluokan taistelemat edut palkka, sosiaaliturva, julkiset palvelut ajetaan alas ja yksityistetään. Tulonjakoa muutetaan muutetaan radikaalisti pääoman hyväksi, vaikka se panttaa pääomia investoinneilta, ja rikastuu entisestään.
Ongelma on ylikansallinen. Vastaus on työläisten kansainvälinen luokkataistelu etujensa puolesta. Pääoma on niskan päällä ja niiden edustajat pärjäävät avuttakin. Työväenluokalla on vain omat taskunsa ja joukkovoima ja toimien yhdistäminen yli rajojen.
Sillä ei ole merkitystä millä rahalla velkaannutaan vaan sillä, että anotaan velkaa. On sinänsä hyvä, että löytyy instanssi jolla on rahaa lainata mutta lainaajan pitää miettiä ottaako lainan vai pyrkiikö tulemaan toimeen omillaan.
Minä olen saanut kasvatuksen jossa syömävelkaa pidetään "syntinä" ja sitä se onkin, tuloillaan pitää tulla toimeen ja menot on mitoitettava aina tuloja pienemmiksi jotta huonoina aikoina olisi jotain mistä ottaa. Jo tuhansia vuosia sitten Faarao sai nämä neuvot Joosefilta ja selvisi seuraavista katovuosista säästöjen turvin. Miksi me emme osaa tehdä viisasta valintaa vaan otamme syömävelkaa ja parumme kun se pitääkin maksaa takaisin.
Kun tilanteet muuttuvat niin taistelut valuvat hiekkaan, niitä voidaan noudattaa ainoastaan tilanteessa jossa sopimukset on tehty. Nyt kun olemme talouden laskevalla käyrällä on toopea edes pyrkiä pitämään kiinni niistä asioista joita ei pysty tänään tienaamaan. Se johtaa katastrofiin Kreikan mallin mukaan. Äärivasemmistolaisuus alkaa olla vaaraksi kansalle ja siitä olisi luovuttava kiireemmiten.
Ei taidettu niitä Venäjän ensimmäisiä sosialistihallituksia kuten ei myöhempiäkään valita vapailla vaaleilla joten on mahdotonta sanoa olivatko ne kansan mieleen.
Eikä auta ikuisen natsikortin esiin vetokaan vaan tekee vetäjänsä naurettavaksi. Natsit ja komut ovat minun ohjelmassani samaa tunkiolle vietävää aatetta.
Kreikassa on viimeisen kolmen vuoden aikana tapahtunut valtava kuri- ja leikkauspolitiikka. Tätä on vaatinut Eu sekä Suomen hallitus.
Tulokset ovat karmeat.
Työttömyys on 27 %
15-24 vuotiaitten työttömyys on 60 %.
Työttömyys on johtanut mittavaan aivovuotoon. Korkeasti koulutetut lähtevät työn perässä ulkomaille.
Yritysverotusta ja työnantajien sotumaksuja on alennettu
Energiasektoria, vesihuoltoa, julkista infraa ja palveluja ollaan yksityistämässä.
Velka ei lyhene. Päinvastoin, se kasvaa. Tilanne muuttuu hallitsemattomaksi.
Muistuttaa Kataisen hallituksen toimia Suomessa. Yksi yhteinen porvaristojen propagandalause kumoutuu. He väittävät, että tulonjaon muuttaminen pääomalle edulliseksi ja sillä kriisi laukeaa ja vienti vetää. Kaikkialla leikataan ja alennetaan työvoiman arvoa. Kaikkialla eu:ssa ostovoima alenee. Jäljelle jää yksin tulonjaon muuttuminen ts. työväestön elinehtojen kaventuminen.
Kreikan maahanmuuttovastainen puolue "Kultainen Aamunkoitto" on ryhtynyt sanoista tekoihin. Se on järjestänyt sisälleen pamputtajakaartin (natsisaksassa vastaavana SA-joukot), syyllistynyt ulkolaisten hakkaamiseen ja vasemmistolaisen artistin ampumiseen.
Kreikan poliisi on ottanut "kaartin kiinni". Toivottavasti oikeus ottaa tapauksen tosissaan, tuomitsee porukan. Uutisissa on tietoa, että Kreikassa olisi väläytelty puolueen lakkauttamista.
Asiassa pitäisi olla tiukkana. Vapautukset olisivat signaali kaikille eu:n oikeistovoimille ratkaista talouskriisi pampuilla.
Eivätkös nuo Kultaisen Aamunkoiton menetelmät ole suurin piirtein samoja joskin lievempiä kuin vallankumous Venäjällä aikoinaan, silloin kun kommunismiin oltiin siirtymässä? Se toinen eli sosialistisesta kapitalistiseen ei vaatinut paljoa väkivaltaa, kansa kun siirtyi vapaaehtoisesti leveämmän leivän ääreen. Miksi komut saavat tehdä mutta muut eivät?
En tässä mitenkään puolustele tapaa mutta vertaus olevaan lienee aina paikallaan.
"Työeläkeläinen" jaksaa tuntea myötätuntoa fasismia kohtaan. Se on luotettava tuki työväenvaltaa vastaan.
Jos hän tarkoittaa 1917 helmikuun kumousta se oli porvarien kumous, jossa kapitalistiluokka pani tsaarin viralta mutta halusi säilyttää kapitalismin, siellä syntyi satoja ruumiita ja lähinnä kostotoimenpiteissä. Ei maareformia, ei sodasta irtautumista, ei mitään uudistuksia työväen kannalta.
Lokakuun kumous oli helmikuusta poikkeavasti järjestäytynyt. Punakaaartien puolelle siirtyivät Pietarin sotilasyksiköt ja valta siirtyi neuvostojen II edustajakokoukselle lähes verettömästi. Muutama uhri.
Edustajakokouksessa bolsevikit olivat vähemmistönä edustajien keskuudessa.
Kokous hyväksyi siltä seisomalta vallan ottamisen itselleen, asetukset maareformista sekä rauhasta suurella äänten enemmistöllä. Edustajakokous valitsi hallituksen ja Leninin sen päämieheksi. Vasemmistoeserrät tulivat mukaan hallitukseen ja olivat siellä kevääseen 1918. Neuvostojen edustajakokous valitsi pysyvän toimeenpanevan komitean (eduskuntaa vastaava) ja edustajakokousten osanottajat valittiin paikallisneuvostoissa.
Uusi hallitus oli lainvoimainen työläisten ja talonpoikien tuella ja alkoi työnsä. Porvarien yritykset kukistaa neuvostojen hallituksen synnyttivät laajaa verenvuodatusta.
Tämä historiasta.
Kreikassa "Kultainen Aamunkoitto" on niiden aineksien puolue, jotka tälläkin palstalla hehkuttavat sotaisänmaata, sosialismia vastaan henkeen ja vereen, toimivat estääkseen työläisten etujen toteutumisen ja toteuttavat sitä väkivaltaisin keinoin. Yhtenä keinona on suunnata tyytymättömyys maahanmuuttajiin syypäänä kansan ahdinkoon.
Maahanmuuttajat ja sosialismi syyllisiä Suomen ahdinkoon, on erään suomalaisen puolueen agenda. Väkivaltaisuuksia on jo ollut.
Kukaan demokraatti ei voi asettua kreikkalaisen tai suomalaisen rähinäjengin taakse.
On aika avata silmät.
Sosialidemokratian utopia työn ja pääoman liitosta tai jonkinlaisesta sosiaalisesta kapitalismista on tuhoutunut. Tavoite on ollut toivoton, joskaan kokonaan ei voi sosiaalidemoratian edistyyksellistä luonnetta kiistää. Kyllä se on ollut mukana kehittävmässä työelämässä työläisten etuja ja yhteiskunnassa sosiaalisuutta.
Se kaikki on menossa nurin. Sosialidemokratia EU:n mittakaavassa on mukana ajamassa sosiaalista yhteiskuntaa alas. Vielä enemmän. Se on kapitalismin mukana vaatimassa toisille maille sosiaalisuuden alasajoa.
Syriza hylkää sosialidemokratian ja aiheesta. Kreikan työväestö ei saa minkään demaripuolueen tukea. Sosialidemokratia on kääntynyt avoimesti internationalismia vastaan ja seisoo pääomien etujen puolella, niiden propagandaperustelujen puolella.
Suomessa sosialidemokratian muutos alkoi Kalevi Sorsan johdolla 80 luvun lopulla ja siihen katkesi Sorsan kuningastie presidentiksi. Kompastui omaan jalkaansa.
Varsinaisesti Paavo Lipponen asettui suoraan pääoman juoksupojaksi. Hänen hallitustensa linja 2000 luvun vaihteessa oli milloin minkäkin verukkeen perusteella - leikkaa työväeltä, siirrä varallisuutta pääomalle-. Jokainen hallitus sen jälkeen on jatkanut linjaa.
Työväenluokka on ollut eksyksissä. Se on jopa kiukuissaan osittain ryhtynyt kannaattamaan "antisosialistista työväenpuoluetta" ja pahentanut omaa tilannettaan.
Työväenluokka huokalee, heräilee ja alkaa koota voimia vastarintaan. Petissä ei voi iänkaiken maata. Se järjestyy ja ryhtyy ajamaan etujaan.