On tarpeeksi lörppänä puhumaan asioista joista ei ole harmainta aavistustakaan.
Olisikohan Mikael Jungner sopiva SDP:n puheenjohtajaksi?
urheiluautollako?
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sopiva kyllä olisi. Kun herra Mooseksenkin pressahaaveet ajoi kivikkoon, niin mikä ettei koko puolue Jutan loistavan esityön jälkeen häviäisi muiden pienpuolueiden mukana sinne mihin kuuluvatkin.
Loppurutistusta varten urheiluautoilija voisi kyyditä vaikkapa TuksunTupsu Tukiaista viimeisenä yrityksenä demureitten pelastustalkoissa. Kun oikein polkee motaria pitkin kohti landee ja TuksunTupsu on kartturinjakkaralla, niin voipi siinä 6 - 7%:n kannatus hyvinkin herua niiltä, joita Urputtaja lähipiiriinsä kuuluvina on muutenkin jo suosinut.
Kierrätyskeskusministereille on aina sijansa demareitten rivissä. Etenkin silloin, kun kansakuntaa on puolueen voimin QZetettu oikein olan takaa.
Jungner ruvennut SDP:n homosiiven edustajaksi, ei heteroiden eikä vallankaan lapsiperheiden.
Viimeinen naula SDP:n arkkuun... Vaikea kuvitella ketään vasemmistolaista duunaria, joka äänestäisi demareita vaaleissa, oli puheenjohtaja kuka hyvänsä...! Hajaääniä voi tulla jostain muusta suunnalta, sitä en kiellä...
"Oli demarilla bemari...", kuuluu vanha lasten loru, taidatte vain olla kateellisia, kun toisilla on urheiluautot...