Kuinka monesti kuulee sanottavan kuinka yleensä juuri alle 20 vuotiaalla on kondomi puhjennut tai pillerit pettänyt?
Minusta tuntuu että lähes jokaisen teiniäidin raskaus on lähtenyt liikkeelle kumin puhjettua, pillereiden pettämisellä tai ehkäisyn "unohtumisella".
Haluan kertoa oman vastuuntuntoisen tarinani minun elämästäni lyhyesti.
Aloitin 14 v seksikokeilut. AINA kondomin kanssa. En halunnut tauteja. Olen aina raskastanut itseäni ja terveyteni on ollut minulle tärkeää. Joten Kumi oli ehdoton, vaikka minulla oli ikää vain 14v.
Tapasin kivan pojan 16v, jonka kanssa aluksi käytimme kondomia. Kun tajusin että suhde kantaakin pidemmälle, juttelin asiasta äitini kanssa ja hankimme minulle e-pillerit. Vastuuntuntoisesti otin pillerin jokaisena määrättynä päivänä --> ilman unohduksia.
Kävin ammattikoulun, muutettiin tämän pojan kanssa yhteen, hankin työpaikan, poika teki samoin.... Lopuksi mentiin naimisiin...
Nyt olen 27 vuotias. Olen siis tämän saman pojan :) Nykyään miehen kanssa ollut 11 vuotta yhdessä.
Vuosi sitten tapahtui se, josta kyllä olen haaveillut jo ihan 15 vuotiaasta asti. Että jonain päivänä hankin lapsia.
26 vuotiaana minusta tuli ihanan prinsessan äiti ja nyt elämme perheenä. Tunsimme jo ihan hyvin mieheni kanssa kun 10 vuotta kerettiin olla yhdessä. Voin silti sanoa kaikille nuorille, että mieheni yllättää siltikin vielä useasti-- eli ketään et voi koskaan tuntea läpikotaisin :D
Mitä tulee vauva- aikaan. Se on ihanaa, mutta se on todella vaativaa. En ole koskaan ollut niin kuiviin imetty kuin tämän ensimmäisen vuoden aikana, joten toisen lapsen tekohaaveet tulee jäämään myöhemmälle iälle.
Tämän tarinani tarkoitus oli kertoa teille nuorille, että käyttäkää ehkäisyä. Kondomia aina vieraan tai puoltutun kanssa, parisuhteessa pillerit.
Jos raskaudutte niin minä en ainakaan usko sanaakaan että kumi muka puhkes tai pillerit pettivät. Kumi ei puhkea, jos päivämäärä on kunnossa, ja sitä on oikein käytetty ---> jos silti puhkeaa, apteekista saa jälkiehkäisyn.
E-pillereiden teho ehkäistä on 99 %. Joten ymmärrätte varmaan että kuin epätodennäköistä oikeasti olisi tulla raskaaksi jos pillereitä on syöty ohjeen mukaan.
Minulla ainakaan koskaan kumi puhjennu tai pillerit pettänyt. Olen kuullut nuo versiot monesti, mutta en koskaan yli 20 v tytöltä ;)
Teineille Tiedotus
Vauva uutisia
0
136
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 501080
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89847
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105729Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713