Tie ujon miehen luo on kivinen ja piikikäs

Tekisi mieli kirjoittaa pieni vinkki naisille miten pääsee parhaiten tutustumaan ujoon mieheen. Se ei käy hetkessä tai jos näin olettaa, hyvin helposti homma menee pusikkoon ja pahimmillaan "sotatilaan", missä molemmat on melkeinpä vihollisia keskenään.

Itse olen ujomies. Mutta jos olisin ekstrovertti, voisin kuvitella että naisen tie minun luo käy moottoritietä pitkin. Jos olisin vielä pelimies, moottoritiessä on monta kaistaa useammalle naiselle rinnakkain. Moottoritie on naiselle helppo, riitää kun hymyilee ja katsoo miestä silmiin, olet kohta perillä.

Suurin osa naisista elämäni aikana (30 ) on yrittänyt tutustua minuun tätä moottoritietä pitkin, mutta sitä ei ole. Minun tieni on kivinen, mäkinen polku synkän metsän läpi, matkan varrella voi olla vielä piikkipensaita, nokkosia ja kiipeilyvälineitäkin kannattaa ottaa mukaan. Usein tätä kiemuraista kivitietä pitkin ei kannata alkaa tulemaan minun luo, koska siinä käy usein huonosti, voi tulla kangastus moottoritiestä? Vierellä vähän piilommassa kiertelee kaverin polku, se on kuin pehmeä purunrata, vaikkei sekään näytä suoraan minun luo tulevan, pääsy on silti olemassa.

Eli suomeksi sanottuna, älkää naiset ihastuttako ujoa miestä koskaan liian aikaisin hymyillä ja pitkillä katseillanne. Olkaa mieluummin vaikka nyrpeitä alkuun, ettei ujolle miehelle varmasti tule mitään vaaleanpunaisia romanttisia ajatuksia teistä mieleen, koska tällöin kaverin polku on helposti menetetty tapaus. Kannattaa hivuttautua pikkuhiljaa ujon miehen läheisyyteen kaverina, tunnustella ujon miehen juttuja sivussa. Odottaa että ujo mies uskaltaa tulla pusikostaan aukealle maastolle ja että jutteleminen alkaa sujumaan itsestään. Siinä vaiheessa voi alkaa niitä katseita ja hymyjä lähettelemään, pikku hiljaa, kun on varma että juttelu ujon miehen kanssa jo onnistuu. Joku tilaisuus kuten bileet tai pikkujoulut on sopiva hetki iskeä, kun ympäristössä on mukavan rento ilmapiiri, kaverin polku on melkein jo loppusuoralla :)

Olen opiskellut naisvaltaisella alalla (3 jätkää 15 naista luokassa) ja alkuun olin tosi jäykkä jöröjukka. Istuin aina eri pöytään kahvillakin ja olin hiljaa. Mutta pikkuhiljaa aloin lämmetä kun naiset kävi tutuiksi, heittelin vitsejäkin, kiusottelinkin joskus naisia. Yhden naisen kanssa bileissä sitten kävi jutut hyvin yksiin, että se oli menoa :)
241606
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Kaikki nyt ei koskaan tule ulos sieltä pusikostaan, odotti sitten vuoden tai kymmenen. Joten ihan turha neuvo. Kai se pusikko pitäisi sit sytyttää tuleen, et sieltä olis pakko poistua?

Äänestä
  • Kaverin polkua ei tietenkään kaikille ole olemassa, jos olet vaikka ihastunut kaupan kassa tai kävelet vain päivittäin ujoa ihastustasi vastaan, ei sinulla voi koskaan olla kaverin polkua käytössä. Tällöin ainut vaihtoehto on kivinen ja piikikäs polku eli aloitetta suoraan vain peliin, hurjalta voi tuntua, voi sattuakkin ja onnistuu tai ei?

    Polku toki käy myös toisinpäin, eli sama polku se on minullakin jos haluan tutustua naisiin. Moottoritie on harvoin käytössä, ehkä jos olen kännissä ja käy hyvä flaksi? Ja jos minä teen aloitteen selvinpäin, se on sitten sitä että tulen pusikon läpi vesurin kanssa ja nainen varmasti pelästyy sitä.

    Äänestä

ei naiset jaksa tuollaista sipsuttelua, niitä rohkeita miehiäkin on tyrkyllä. haluat tehdä naisesta miestä ja ottaa itse naisen roolin, nainen ei halua toista naista vaan miehen. sinua tulee lähestymään tuolla keinolla miehekkäät naiset, tekee aloitteita ja käyttäytyy kuin miehet, on itsenäisiä ja dominoivia, nk. miesnaisia.

Äänestä

Olen pahoillani, mutta näen asian laidan vähän samaan tapaan kuin yllä kirjoittanut nimimerkki "goodl", vaikken ihan noin räikeästi näkemystäni esittäisikään. Olen ujo nainen.

Jos sekä mies että nainen, jotka ovat tiedostaneet alullaan olevan molemminpuolisen ihastuksen välillään, ovat ujoja, nainen tyypillisesti odottaa, että mies tekee aloitteen. Kulttuurissamme, varsinkin pariutumiskuvioissa, yhä vallitsee sellainen sukupuolikäsitys, että jos sekä miestä että naista vaivaa arkuus, mies on se, joka taltuttaa oman arkuutensa ja toimii. Tämä on meidän ujojen ja herkkien naisten oletus. Me myös haluamme miehen, joka on meitä rohkeampi ja aktiivisempi. Toki aina löytyy yksilöitä ja tilanteita, jotka muodostavat poikkeuksen, mutta tässäkin asiassa uskaltaisin sanoa, että poikkeus vahvistaa säännön.

Kuitenkin on hyvä muistaa, että ainakin minulla on tässä asiassa periaatteena eräänlainen kultainen sääntö: en koskaan suhtaudu kunnioittamattomasti mieheen, joka tulee luokseni tehdäkseen aloitteen. Olinpa miehen aloitteeseen myöntyväinen tai en, olen hänelle ystävällinen enkä myöskään selän takana levittele ystävilleni ja tuttavilleni tarinoita miehen yrityksestä saati naureskele hänen mahdollisille mokauksilleen, olipa mies millainen ja kuka hyvänsä. Tämä "kunnioita miestä" -periaate on itselleni ikään kuin takuu siitä, että on oikein, että olen itse ujona naisena se passiivinen osapuoli, se, joka vain odottaa (ujon) miehen aloitetta.

Eli antaisin kaikille ujoille miehille neuvoksi, että teidän sittenkin vain kannattaa tulla vaikka sen vesurin kanssa sieltä rämeen keskeltä ujon naisen luo. Tai sitten jäädä odottelemaan, että jonain päivänä joku pirttihirmu Justiina tulee sen rämeen halki teidän luoksenne kaulimen kanssa :D

Äänestä
  • Koko aloitukseni pointti oli se, että kannattasi yrittää alkuun olla ensin kaveri kuin ihastua ja yrittää ihastuttaa ujo mies. Jos minä ihastun tuntemattomaan naiseen, se luo älyttömän suuren paineen tehdä se aloite. Jos kaveripohjalta on luotu jo ystäväsuhde, on paljon helpompi tutustua lähemmin, kuin hirvee paine päällä tehdä se aloite joka varmasti menee pieleen kun on tyhjä pää ja sanoja ei irtoa suusta.

    Kyllä minua on justiinat lähestyneet, mutta jos en kiinnostu naisesta niin en kiinnostu. Onneksi tässä elämässä ei ole pakko alkaa olemaan kenenkään kanssa.

    Äänestä

  • Jos oletat, että miehen kuuluu tehdä aloite, niin asetat miehen itsesi yläpuolelle ja pitkässä suhteessa se ei tule toimimaan, koska jossain vaiheessa huomaat, että mies ei olekaan sellainen kuin odotit. Jos taasen mies kokee, että hänen pitää tehdä aloite, niin hänelläkin on odotuksia naisen suhteen. Jos on odotuksia, niin aivan varmasti pettyy, koska en usko, että kukaan kokee olevansa vain toista varten.

    Tiedän että aloite voi tuntua alussa ylivoimaiselta, mutta jos luotat itseesi, niin se onnistuu. Varsinkin ujo mies voi vaikuttaa alussa ei kiinnostuneelta, mutta kunhan annat hänelle luotettavan kuvan itsestäsi, niin hän voi lopulta aueta sinulle. Mikään ei ole ylivoimaista kunhan luottaa itseensä. Et menetä mitään jos teet jotain, koska jos et tee mitään, niin et myöskään saa mitään.

    Äänestä

  • -OTK- kirjoitti:

    Jos oletat, että miehen kuuluu tehdä aloite, niin asetat miehen itsesi yläpuolelle ja pitkässä suhteessa se ei tule toimimaan, koska jossain vaiheessa huomaat, että mies ei olekaan sellainen kuin odotit. Jos taasen mies kokee, että hänen pitää tehdä aloite, niin hänelläkin on odotuksia naisen suhteen. Jos on odotuksia, niin aivan varmasti pettyy, koska en usko, että kukaan kokee olevansa vain toista varten.

    ja sinä siis oletat aina naisen olevan se aloitteentekijä.

    -OTK- kirjoitti: "Jos on odotuksia, niin aivan varmasti pettyy"

    Minulla ujona naisena on sellainen odotus, että mies voittaa arkuutensa ja tulee luokseni tekemään aloitteen. Petyn ainoastaan, jos mies ei tee sitä. Jos mies taas tekee sen, odotukseni täyttyy ja kaikki on hyvin. Kuten sanoin, tämä on sukupuolikysymys.

    Sillä, että ujot ihmiset, miehet ja naiset, eivät tee aloitteita, on parinmuodostuksen kannalta yksi seuraus: ujot miehet joko jäävät yksin tai päätyvät yhteen itseään aktiivisemman ja rohkeamman naisen kanssa ja toisaalta ujot naiset joko jäävät yksin tai päätyvät yhteen itseään aktiivisemman ja rohkeamman miehen kanssa.

    Minulle ujona naisena tässä vääjäämättömässä lopputuloksessa ei ole mitään vikaa: haluankin nimenomaan itseäni rohkeamman ja aktiivisemman miehen. Haluan miehen, joka on riittävän lujaluontoinen ja periksiantamaton lähestyäkseen minua.

    Kyse on enää siitä, onko esim. jossakussa ujossa miehessä _riittävästi_ rohkeutta ja luonteenlujuutta tähän suureen tehtävään. Ujoutta on eriasteista.

    Olen kuullut sanottavan, että rohkea ei ole se joka ei pelkää, vaan se, joka menee sinne, minne sielu haluaa, pelosta huolimatta.

    Äänestä

  • Tää on just tätä kirjoitti:

    ja sinä siis oletat aina naisen olevan se aloitteentekijä.

    En oleta mitään ja sen takia teen ja olen tehnyt alotteita kun koen, että nainen on tarpeeksi kiinnostava ja vaikuttaa itsekin kiinnostuneelta. Jos huomaan, että nainen yrittää saada minut tekemään aloitetta, niin en osaa tehdä aloitetta, Koska en ole mikään aloite automaatti, joka tekee aloitteen aina kun joku niin haluaa.

    Aloitteen teossa fiilis ja paikka pitää olla oikea, muuten se jää tekemättä.
    Itse haluan olla se aloitteen tekijä, koska silloin saa itse valita ketä lähestyy ja milloin. En ole ikinä ajatellut niin, että kun olen mies niin minun pitää tehdä aloite. Naisten pitää vain tulla vastaan, koska jos olen yhtään epävarma naisesta, niin jätän aloitteen teot muille.

    Äänestä

  • Suruinen nainen.... kirjoitti:

    -OTK- kirjoitti: "Jos on odotuksia, niin aivan varmasti pettyy"

    Minulla ujona naisena on sellainen odotus, että mies voittaa arkuutensa ja tulee luokseni tekemään aloitteen. Petyn ainoastaan, jos mies ei tee sitä. Jos mies taas tekee sen, odotukseni täyttyy ja kaikki on hyvin. Kuten sanoin, tämä on sukupuolikysymys.

    Sillä, että ujot ihmiset, miehet ja naiset, eivät tee aloitteita, on parinmuodostuksen kannalta yksi seuraus: ujot miehet joko jäävät yksin tai päätyvät yhteen itseään aktiivisemman ja rohkeamman naisen kanssa ja toisaalta ujot naiset joko jäävät yksin tai päätyvät yhteen itseään aktiivisemman ja rohkeamman miehen kanssa.

    Minulle ujona naisena tässä vääjäämättömässä lopputuloksessa ei ole mitään vikaa: haluankin nimenomaan itseäni rohkeamman ja aktiivisemman miehen. Haluan miehen, joka on riittävän lujaluontoinen ja periksiantamaton lähestyäkseen minua.

    Kyse on enää siitä, onko esim. jossakussa ujossa miehessä _riittävästi_ rohkeutta ja luonteenlujuutta tähän suureen tehtävään. Ujoutta on eriasteista.

    Olen kuullut sanottavan, että rohkea ei ole se joka ei pelkää, vaan se, joka menee sinne, minne sielu haluaa, pelosta huolimatta.

    Jos tiedän, että nainen on oikeasti kiinnostunut minusta ja minä hänestä, niin aivan varmasti teen aloitteen. Siinä on vain se, että on myös niitä naisia, jotka vain hakevat huomiota ja sen takia pitäisi saada varmuus siitä, että nainen on tosissaan.

    Jos epäilen vähääkään, että nainen vain leikkii kiinnostunutta(näitäkin on tullut vastaan), niin laitan jarrut kiinni. Ilman näitä leikkijöitä olisin luultavasti parisuhteessa, koska aina on pieni epäilys siitä, että nainen ei ole tosissaan.
    Jos mies ei tee aloitetta, niin siinä voi olla ihan muu kyseessä kuin pelkuruus.

    Äänestä

!

Äänestä

Kaksin aina kaunihimpi vaikka ujona.

Äänestä

Tämä on Aloite sinulle. Rakastan

Äänestä

Mistä sen päällepäin tietää, onko joku ujo vai ei, pitääkö ensin katsella vai jutella? Siinä ehkä logiikkasi pahin kompastuskivi.

Äänestä
  • Ujoton on usein hyvin sosiaalinen pälpättäjä ja päin vastoin

    Äänestä

Saman kokenu. Täällä pitää todistella nimettömänä. Mahtaa olla ujo tapaus.

Äänestä

"Koko aloitukseni pointti oli se, että kannattasi yrittää alkuun olla ensin kaveri kuin ihastua ja yrittää ihastuttaa ujo mies."

Minä en näe ihastumista sellaisena asiana, että sen voisi päättää kannattaako vai ei. Minä haluan sen miehen joka vei jalat alta sekunnissa ja yöunet viikoiksi. Myöhäistä siinä on enää perääntyä ja esittää kaveria, kun itselläkin sanat sekoaa ja kädet tärisee. Ei se helppoa ole, ei todellakaan! Ujo olen itsekin. Mutta siltikään en halua rakentaa ihastumista kaverimieheen. Se jää aina laimeammaksi kuin Oikea ihastus vaikka kyllä, helpompaa se on. Olen mielummin yksin.

Äänestä
  • Jos haluat kestävää suhdetta, niin kumppanin pitää olla myös hyvä ystävä. Älä usko pelkästään minua, vaan kysy niiltä joilla on ollut pitkä suhde saman kumppanin kanssa, niin uskallan väittää, että he ovat toisilleen myös parhaat ystävät.

    Se ystävyys on tullut tietysti pitkän yhdessä olon myötä, mutta jos suhde alkaa ystävyyden kautta, niin en usko, että se on yhtään huonompi vaihtoehto. Ystävyyden myötä toisen tuntee luultavasti aika hyvin ja siksi se on hyvä keino aloittaa suhde. jalat alta tyypitkin menettävät sen suurimman charminsa kun ollaan oltu tarpeeksi pitkään yhdessä. Jos tyypissä ei ole muuta kuin se, että hän vei jalat alta, niin parin vuoden yhdessä olon jälkeen saat jalat allesi.

    Äänestä

  • -OTK- kirjoitti:

    Jos haluat kestävää suhdetta, niin kumppanin pitää olla myös hyvä ystävä. Älä usko pelkästään minua, vaan kysy niiltä joilla on ollut pitkä suhde saman kumppanin kanssa, niin uskallan väittää, että he ovat toisilleen myös parhaat ystävät.

    Hyvin kyllä sanottu ;)

    "Jalat alta" tyyppikin voi olla ystävä. En ole sanonut, että se hullu ihastus yksin riittää muuhun kuin tutustumiseen. Lapset olen jo tehnyt "kaverimiehen" kanssa ja ottanut jalat alleni joten ei ole tarvetta kysellä muiden mielipiteitä. Kukin tavallaan, onneksi. =)

    Äänestä

Anteeksi , en tarkoittanut kellekkään henkilökohtaisesti. En tiennyt että en voi vastata. Täällä ei vain kaikki ole niin kauaa kirjoitellut, että tietäisi että kelle nimimerkille saa vastata ja kelle ei. Olen pahoillani. Öitä kuitenkin.

Äänestä

Mun ohje ujoille miehille tai kenelle vaan, joka tunnekuohun edessä muuttuu ujoksi ja epävarmaksi reppanaksi, on että kerran se vaan kirpaisee, pakko on ottaa itseään niskasta kiinni jos jotain haluaa. Eli ottaa ensimmäinen askel ja tiedustella vastapuolen mielipidettä. Vaikka tuntisi, että kuolee siihen paikkaan.

On oikeastaan pahin virhe uskotella itselleen, että on jotenkin erilainen ja ansaitsee erityiskohtelua koska on ujo. KAIKKI ihmiset muuttuvat hieman ujoiksi kun ihastuvat.
Se on puhdasta biologiaa! Hormonitoiminta sotkee ihmisen hienot suunnitelmat. Eli naisista tuntuu ihan yhtä pahalta ja hirveältä tuo tilanne, vaikkei normaalisti olisikaan täysin rajoittunut ja ujosteleva. Ja jos on normaalistikin, tilanne on vielä vaikeampi. Jos ujoutta tunteva mies ylittää itsensä ja tunnustaa tunteensa, nainen todennäköisesti arvostaa sitä erittäin paljon. Vaikkei itselläni olisi vastaavia tunteita, olisin itse todella todella otettu jos mies tunnustaisi vastaavaa. Ja ainakin voisi päästä halaamaan jos ei muuta.

Jos nainen tekee itseään kovin rohkeasti tykö, hän joko ei ole palavasti ihastunut, tai sitten hän on vain jostain syystä täydellisen varma toisen osapuolen tunteista.

Äänestä

Olen nainen ja otan tuon vinkkinä. Eli tarkoitatko etten saa tuoda tunteitani miehelle ilmi. Kuullostaa oudolta. En luule mitään. Haluan vain että hän tietää tunteeni ja nyt olen melkolailla ilmaissut ne . Ensin livenä liikaakin. Ja myös täällä. Joten jään odottelemaan mitä mies tekee

Äänestä
  • Yritä ensin päästä kaveriksi sen verran että pääset juttuun miehen kanssa, ennen kuin tunteet leimahtavat liekkeihin. Itselläni on aina ollut vaikeuksia lähetyä semmoista naista johon olen tosi ihastunut, pelkkä juttelukin tuntuu ylitsepääsemättömän vaikeelta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ujonmiehen-neuvo kirjoitti:

Tekisi mieli kirjoittaa pieni vinkki naisille miten pääsee parhaiten tutustumaan ujoon mieheen. Se ei käy hetkessä tai jos näin olettaa, hyvin helposti homma menee pusikkoon ja pahimmillaan "sotatilaan", missä molemmat on melkeinpä vihollisia keskenään.

Itse olen ujomies. Mutta jos olisin ekstrovertti, voisin kuvitella että naisen tie minun luo käy moottoritietä pitkin. Jos olisin vielä pelimies, moottoritiessä on monta kaistaa useammalle naiselle rinnakkain. Moottoritie on naiselle helppo, riitää kun hymyilee ja katsoo miestä silmiin, olet kohta perillä.

Suurin osa naisista elämäni aikana (30 ) on yrittänyt tutustua minuun tätä moottoritietä pitkin, mutta sitä ei ole. Minun tieni on kivinen, mäkinen polku synkän metsän läpi, matkan varrella voi olla vielä piikkipensaita, nokkosia ja kiipeilyvälineitäkin kannattaa ottaa mukaan. Usein tätä kiemuraista kivitietä pitkin ei kannata alkaa tulemaan minun luo, koska siinä käy usein huonosti, voi tulla kangastus moottoritiestä? Vierellä vähän piilommassa kiertelee kaverin polku, se on kuin pehmeä purunrata, vaikkei sekään näytä suoraan minun luo tulevan, pääsy on silti olemassa.

Eli suomeksi sanottuna, älkää naiset ihastuttako ujoa miestä koskaan liian aikaisin hymyillä ja pitkillä katseillanne. Olkaa mieluummin vaikka nyrpeitä alkuun, ettei ujolle miehelle varmasti tule mitään vaaleanpunaisia romanttisia ajatuksia teistä mieleen, koska tällöin kaverin polku on helposti menetetty tapaus. Kannattaa hivuttautua pikkuhiljaa ujon miehen läheisyyteen kaverina, tunnustella ujon miehen juttuja sivussa. Odottaa että ujo mies uskaltaa tulla pusikostaan aukealle maastolle ja että jutteleminen alkaa sujumaan itsestään. Siinä vaiheessa voi alkaa niitä katseita ja hymyjä lähettelemään, pikku hiljaa, kun on varma että juttelu ujon miehen kanssa jo onnistuu. Joku tilaisuus kuten bileet tai pikkujoulut on sopiva hetki iskeä, kun ympäristössä on mukavan rento ilmapiiri, kaverin polku on melkein jo loppusuoralla :)

Olen opiskellut naisvaltaisella alalla (3 jätkää 15 naista luokassa) ja alkuun olin tosi jäykkä jöröjukka. Istuin aina eri pöytään kahvillakin ja olin hiljaa. Mutta pikkuhiljaa aloin lämmetä kun naiset kävi tutuiksi, heittelin vitsejäkin, kiusottelinkin joskus naisia. Yhden naisen kanssa bileissä sitten kävi jutut hyvin yksiin, että se oli menoa :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu