Mikähän mulla on vai onko mikään? Pari kertaa kuukauden kuluessa tullut kaupassa kävellessä olo, että jalat eivät oikein tottele. Tai pienellä viiveellä. Kun seison ja lähden liikkeelle, tuntuu, että käsky jaloille menee jotenkin hitaasti ja sitten kävely on hetken horjuvaa. Ei kestä kovin kauan, mutta uutta ja vastenmielistä. Olen laihtunut muutamassa kuukaudessa aika reilusti. En millään kuurilla vaan terveellisellä ruokavaliolla.
Paino alkaa olla normaalin alarajoila, painoindeksi 21 ja vähän päällke. Lisäksi liikuntaa on ollut reilusti, lähinnä ullkoilua koiran kanssa ja uintia.
Jälkimmäiseen liittyen minulle on tullut muutaman viikon kuluessa uimahallissa lämmön laskua, kohtalainen hypotermia. Lämpö laskenut alle 34, josta kuitenkin palautunut. Hypotermiaan liittynyt lieviä tajunnan häiriöitä. Outoa, koska olen harrastanut liikuntaa vuosikausia, tosin oli muutaman vuoden paussi välissä.
Muuten vointi ok. Vain tämä huolestuttaa.
Olen mies 57v ja muuten ollut ns. perusterve.
jalat eivät 'tottele'
pitkä ja laiha
0
1918
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2147394
- 594742
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s434714- 753408
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161995Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗301840- 311809
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441657- 361557
- 1431307