Olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta pidempään, nyt kesällä sain sitten diagnoosin ja aloitin lääkityksen. On ollut mielenkiintoista huomioida, miten ihmiset reagoivat masennuksesta ja mielenterveysongelmista puhumiseen. Minulle kyse ei ole mistään ihmeellisestä jutusta vaan on ihan normaalia olla avoin ja kertoa myös negatiivisista asioista, kun kerran kuulumisista ja elämäntilanteesta puhutaan. Mutta osa ihmisistä ei reagoi- ei kommentoi, nyökkää, hymähdä, ei mitään, kun kerron masennuksesta ja sen koen aika ärsyttävänä. Ikään kuin puhuisi seinälle. Ja puhe pitää sitten kääntää johonkin kevyeen juttuun. Ehkä se ärsyttää siksikin, että masentuneena joutuu vieläpä ponnistelemaan, jotta jaksaa kevyesti niitä näitä jutella ja hymyillä.
No joo, pikku juttu, mutta tulipahan mieleen.
No joo, pikku juttu, mutta tulipahan mieleen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos ei ole itsellä kokemusta masennuksesta niin on vaikea keksiä puheen aihetta. Sama koskee muitakin asioita, joista ei ole kokemsuta.
Minä en ole esim. synnyttänyt enkä imettänyt lasta. On hyvin vaikea innostua asiasta josta ei tiedä tämän taivaallista. Terveyteen liittyvät asiat ovat myös niin henilökohtaisia, että pitää kyllä aina mennä kertojan omilla ehdoilla. Jos ei osaa niin mieluummin sitten kuuntelee, mutta jutun aihetta ei kyllä tarvitse vaihtaa. Se viestittää että ei halua kuunnella.
Vertaistuki on tärkeää. Toinen saman asian kokenut voi parhaiten ymmärtää ja rohkaista.