Vaimon kanssa oltiin jo urauduttu suhteessa siihen "pari kertaa viikossa saunan jälkeen" -seksiin, kunnes päätin ottaa ja muuttaa asian. Ostin hänelle syntymäpäivälahjaksi semmoisen pepunkiihottamiseen tarkoitetun sauvan, liukuvoidetta ja kimpun ruusuja. Ruusut olivat paketissa päällimmäisenä, seksivehkeet alla. Hukan nolonahan hän niitä katseli, mutta huumorilla otti asian. Ei vielä tapahtunut mitään muutamaan viikkoon.
Tuossa pari tuntia sitten alkoikin tapahtua. Vaimoni kanssa maattiin sängyllä heräämisen jälkeen kun hän otti omasta aloitteestaan anustapin ja liukuvoiteen ja nakkasi ne peittoni päälle.
"näytä nyt"
Aloin siinä sitten hiljaa levitellä liukuvoidetta hänen peppunsa ympärille ja sitten ujutin tappia todella hiljaa hänen peppuunsa. Oma kaluni seisoi jo aivan kovana katsellesani kuinka dildo hiljalleen upposi laajenevaan piukkaan peppureikään. Saavutettuaan paksuimman kohdan, dildo luiskahti sisään nopeasti ja kaaduimme sängylle vierekkäin huohottamaan.
Vaimoni sanoi, että tavallinen panokin tuntuu uskomattomalta kun pepussa on kova esine, eli kummatkin reiät täynnä.
Otin dildon pois hänen pepustaan ja työnsin liukuvoidepurkin suulakkeen kevyesti hänen reikänsä sisään. Muutaman puristuksen jälkeen pepussa oli jo aika lasti voidetta. Aloin ujuttaa kaluani hieman avonaiseen reikään. Makasimme kylkiasennossa ja pitkän ja hartaan työskentelyn jälkeen laukesin vaimoni sisään.
Nyt vaimoni makaa vatsallaan sängyllä ja kehuu, kuinka monta orgasmia voi anaaliseksistä tulla.
Kokeilkaa!

Vastaukset 3
Vanhimmat
paskapuhetta, mutta hyvä mielikuvitus sulla...
Toinen on saanu vaimoltaa kunnon anaalia ja jätkä on vihree kateudesta!! :)
pitäisi olla "kateellinen". Niinkö?!