Timo Soini sanoi tänään, että Suomen ei pidä Turkin EU-vankkureita lähteä vetämään. Suomen kansan on varmasti samaa mieltä. Hyvä!
Soini puhui järkeä
Kebabbi
301227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Turkki voitaisiin ottaa EU:n jäseneksi ehkä 20v päästä jos sittenkään.
Ja onko se Soinin älynväläys kenties?
Jokainen vähääkään aikaa seuraava ei Turkkia mukaan haluaisi tuollaisena mitä se tänä päivänä on. Mitä Soini muuten välittää kun haluaa itse irti Eu:sta kovalla meteleillä???
Ristiriitaista tarinaa lässyttää.
Kuka ja mikä kansanedustaja tai puolue on Soinin kanssa samaa mieltä. Nehän istuu suu kiinni villasukat jalassa. Rehnin komissaarius tukki Kepun suut, sosialistit on EU-kelkkaan ottamassa Markonkin. Kokoomukselta ei kuulu kuin huminaa. Vihreiden matti Vuori propagoi Turkin puolesta.
Tuollainen lässyttäjä ei tunne edes perusfaktoja. siis sano edes YKSI muu poliitikko Suomessa , joka vastustaa Turkin jäsenyyttä?
Näyttää kirjoittajalla olevan täydellinen tietokatkos. Kannattaisi ehkäpä hieman ottaa asioista selvää. Mitähän EU:n komissio on mahtanut asiasta ilmoittaa joitakin aikoja sitten. Entä presidentti Ahtisaari.
Maksetaan nyt ensin itsemme kipeiksi noiden uusien jäsenvaltioiden kehitykseen. Sinnehän ne meidän verorahat suurelta osin tulevat uppoamaan saman aikaisesti, kun Kalliomäki kurjistaa tavallisen kansa elinoloja yhdessä kepu-Vanhasen kanssa.
Tämän päviän Aamulehden mukaan Vanhanen sanoi luottavansa komission päätökseen eli jos komission aloittaa neuvottelut Suomi seuraa. Aamulehdessä on myös Soinin järkevä kananotto. Eli Kaikki eivät todellakaan ole samaa mieltä.
Alkaa mennä luottamus Vanhaseen. Koko politiikasta on kadonnut järki. Mahtisaari ja muut myyntimiehet pelaa omaan pussiin, siitähän ne töitä saa ja matkakorvauksia. Ennen oltiin rähmällään Neukkuihin ja nyt ilmiö on täställeen sama, vain ilmansuunta on muuttunut. Kuten Soini sanoi, kukaan ei halua kysyä oikeita kysymyksiä: Pitäisikö suuntaa muuttaa? Turvatakuut ja WEU = hullumagneetti
Pikemminkin M.Ahtisaari..
En näe ristiriitaa lainkaan
Jokainen aikaansa seuraava IHMINEN, senkin tollo!
Johan järkikin sen sanoo ettei Tutkista ole EUmaaksi missään nimessä, typerää kumartaa Soinin sanomana jotain noin itsestään selvää asiaa,hohhoijaa...
Kyllähän myyntimiehet itselleen töitä keksii vaikkapa sitten Turkkia eurokuntoon veistämällä, siinähän sitä työmaata riittää..
Yritysten rahat menevät ulkomaille ja osinkoihin päivän HS:n mukaan, ei Kiinaan vaan EU:hun. Mahtisaaren kaltaisten osinkorehvastelijoiden tulisi katsoa itseään peiliin, jos moraali kestää irtisanomisia.
Lisää liksaa TUPOssa, niin jää nekin rahat Suomeen työllistämään. Kyykytys saadaan loppumaan vasta kunnon YLEISLAKOLLA.
Kuten prof. Siltala on esittänyt, on kokonaisveroaste pudotettava 32%:iin, optimi on 30%. Tätä kautta tulee enemmän suoraa osotovoimaa ja sosdem systeemille voi panna stopin, se ei ruoki kuin punapipoisia virkamiehiä. Työttömän pahimmat viholliset ovat EU ja sosialistit, ei Kiina.
Tulonsiirrot, kuten ALV ja korkea verotus leikkaavat juuri työttömän työllistymismahdollisuuksia. Siksikö tarvitaan työvoiman vapaata liikkuvuutta? Ei vaan kapitalistien vuoksi ja jotta sosialistit pysyisivät väärin perustein vallassa.
Mikä työllistää, korkea veroaste (vain virkamiehiä), matala TUPO (ei auta kuntia)? Ei kumpikaan. Kunnon palkankorotus työllistää.
Ahneille kapitalisteille, jotka uhkaavat työpaikkojen siirtymisellä, jotta saisivat omat fikat pulleiksi sekä sitä suosiville poliitikoille voi sanoa että EU on piirisairaala joka tuottaa sairaita eivätkä vallassa olevat huomaa ketkä todella sairaat ovat.
Kyllä kansa tietää
soisalistit on unohtaneet duunarit ajat sitten.- Ne vaan hyyvää EU:n laajenemistä, puhuu feminismistä kuin Lipponen ja vaatii lisää veroja. Turha ketään on kotiin ruokkia isommalle tilille mitä töistä saa. Turkkilaiset nyt, mitä seuraavaksi?
Tässä oli hyvin perusteltua asiaa. Kyllä kansa tietää!!
Soini sain keskustelun aikaan. Vihreiden Anttila ei hyväksy turkkia, kun sen sijaan RKP:n Enestam on valmis turkin jäsenyyteen. Mitä sanoo hallitus. Entä kokoomus?
Siis Perset marssii tässäkin Herra Halmeen viitoittamaa tietä: Jumala armahtaa, Perseet ei!
Ette siis antaisi Turkin ja turkkilaisten muuttua?
Presidentti Ahtisaari, jolla sentään on Persetia paremmat tiedonsaamisen kanavat, kertoi, että Turkissa on tehty jo paljon maan saattamiseksi EUn määrittelemään kuntoon mm ihmisoikeuksissa ja kannatti neuvotteluja liittymisestä.
Ymmärrättehän: Neuvotteluja?
Ettekö siis antaisi mitään edes toivoa heille?
Ahtisaari sanoi, että mahdollinen jäsenyys voisi toteutua aikaisintaan n 10 vuoden kuluttua. Siis Aikaisintaan! Siinä ajassa ehtii tapahtua paaaaljon!
Milläpä oikeudella Soisi siis saisi meidän kaikkien puolesta estää kv asioiden hoidon?
Mielipiteensä on esittänyt ja se ok.
Ei kaikki halua pysähtyä!
Parempi ystävällinen Turkki, kuin eristetty, jolloin siellä kytee ääriainekset.
Toivoisin, että Analytic kävisi hieman tutustumassa islamilaiseen maailmaan niin ehkäpä mieli muuttuu. En väitä sitä uskontoa vääräksi, mutta ainakin minulle se on vierasta. On muuten hieman kokemusta Iranin ja Afganistanin tilanteesta. Tiukka islamilaisuus ei mielestäni sovi länsieurooppalaiseen ajatteluun. Nimittäin siinä seurassa meille ei anneta missään tilanteessa periksi. Muut nujerretaan heidän tahtoonsa. Näin se vain valitettavasti Arvoisa Analytic on. Turkissakin valitettavasti kyseinen liike saa yhä enemmän valtaa ja kannatusta.
Niinpä. Toisille riittää, kun käy jossain paikassa... Ja sen jälkeen mielipide on kuin kiveen hakattua! Jumala armahtaa, Halme ei..
En ole koskaan, enkä missään väittänytkään, ettei osa muslimeista olisi ääriainesta! Siis se tiukka islamilaisuus..
Vierastahan se on mminullekin. Siksi kerroinkin Ahtisaaren työstä ja tiedon haninnan kanavista. Ei kansakuntien johtamisen tasoilla tiedot ja menetelmät voi, eikä saa perustua tasoon: olen käynyt po maassa!
Aivan kuten tanssija Rudolf Nurejev sanoi loikattuaan Neuvostoliitosta, ettei länsimaissa tiedetä, vaikka niin uskovat. Hän kiteytti asia hyvin jotenkin näin: - Ymmärtääkseen venäläisen ihmisen sielunelämää (tarkoitti laajemmin) täytyy syntyä ja kasvaa Venäjällä.
Samoin, olisi todella typerää syyttää jokaista muslimia näiden muutamien, siis prosenteissa, terroristien julmuuksista jokaista muslimia.
Sen kaavan mukaan jokainen kristitty on mukana Bushin sotapolitiikassa!
Euroopassa asuu jo nyt miljoonia muslimeja. Suomessakin muutama tuhat! Ei heidän ongelmansa johdu uskonnosta.
Mihin perustuu tietosi, että: "Turkissakin valitettavasti kyseinen liike saa yhä enemmän valtaa ja kannatusta."?
Turkin valtio on siis tehnyt monia uusia lakeja, jonka perusteella väitteesi on outoa!
Sillä, että itsekin olen käynyt muutaman kerran po maissa, ei ole mitään merkitystä. Jopa moskeijojen sisällä, vaikka en olekaan muslimi!
Ahtisaaren rauhantyö on - anteeksi vaan - luotettavampi kuin Soinin poleemiset lausumat, tahi Sinun matkojesi kokemukset.
Kun joku henkilö ulkomailta käy Hgissä ja näkee perjantai-illan huuman kaduilla ja ravintoloissa, uskotko, että hän antaa ihan aidon kuvan jokaisen suomalaisen tavasta viettää perjantai-iltaa?
"Ahtisaaren rauhantyö on - anteeksi vaan - luotettavampi kuin Soinin poleemiset lausumat"
Samoin Ahtisaaren Indonesian korruptiopresidentille myöntämä ansiomitali...
Ainakin se vauhditti kivasti sittemmin kiville mennyttä paperitehdashanketta. Saa siitä nyt palkkioksi UPM:n hallituspalkkaansa parin siivojan vuosiansion kokoisen korotuksen. Tosin UPM joutuu toisaalla leikkaamaan kustannuksiaan pistämällä suoritusportaasta väkeä kilometritehtaalle.
On se kumma, että vain perussuomalaiset uskaltaa tällaisia puhua. Eihän Turkki EU:hun sovi,Turkki on Aasiaa.
Esin presidentti Ahtisaaren haastattelu?
Hän asiaan perehtyneenä kertoi hyvin paljon ja rauhallisesti Turkin kysymyksestä.
Miten se uskaltamiseen nliittyy tuo Soinin puhe?
Tulkintasi ei ole totuuden mukainen, eli että "vain perussuomalaiset uskaltaa.."
Ei "vain " Perset päätä, keitä EU ottaa jäsenikseen. Ei edes Suomen kantaa siihen - yksinään!
Senkin uskaltaa teille moni kertoa!
Päättämisestä ei ole puhunutkaan kukaan muu kuin sinä.
Saman tien voitaisiin ottaa EU:n jäseneksi myös Thaimaa ja Vietnam. Siellä niitä markkinoita ja halpaa työvoimaa piisaa Turkkiakin enemmän!
ei oo vielä päässy analysoinnissa maantietoon asti.
Itälä hyppäsi Soinin peesiin. Samalla lailla kokoomus rupesi peesaamaan perussuomalaisten poliittisten valtiosihteereiden rahojen poistamista valtion budjetista.
Turkkiko EU.n miksi?
Ahtisaaren matkat tuonne aasian ja euroopan rajalle haiskahtaa jotenkin kauppavaltuuskunnan
reissulle!
Eli nyt tutkitaan Turkkia sillä silmällä että siitä saataisiin EU,n isoille yrityksille uusi viro tai kiina:
Olisihan Turkki euroopan ja aasian välissä sopivasti alueen markkinoita ajatellen ja työvoima olisi seuraavat pari vuosikymmentä paljon halvempaa kuin suomessa tai varsinaisessa euroopassa.
Turkki ei ole eurooppaa edes maantieteellisesti saati poliittisesti tai uskonnollisesti!
Miksi käydä neuvotteluja ko.maan kanssa,jos ei kyseesssä ole pelkästään taloudelliset intressit!
Puheet ihmisoikeuksista tai muusta "humaanista"tarpeista on pelkkää
kliseetä! Jokainen maa toteuttaa omaa tapaanssa olemassa oloonsa ja ihmisiinsä.
tehnyt Itälälle hyvää.
Aamen hesari kertoi, että Saksalainen puoluepomo Merkel on samaa mieltä, että Turkki tulee EU:lle liian kalliiksi.
Mitä maksaa päivä sotaa?
Ei tulevaisuutta voi niin rakentaa, että tämän päivän hinnastoa katsoo ja laihaa pottia jakaa!
Turkin ja monen muun jättäminen NEUVOTTELUJEN ulkopuolella vasta kalliiksi tulee!
Ei ole Putin ratkaissut Tsetseenien asiaa aseilla, ei Bush liioin.
Onneksi Suomessa ymmärrettiin aikoinaan, että parempi neuvotella kuin tapella. Ay-liike ja Työnantajat neuvottelee. Hyvä! Siitä Suomi nousi tähän hyvinvointiin.
Mistä sen voi ennakolta tietää, mihin tuloksiin neuvotteluissa päästään?
Julistuksilla ei rauhaa saada. Onneksi meillä on useimmilla malttia vaurastus ja olla ihmisille ihmisiksi.
Koskahan nimimerkki Lukija aikoo olla ihminen ihmiselle. Teksti on kyllä aivan päinvastaista.
Kun Lukija ei ole älykäs, eikä viestintälahjoiltaan Perset - kannattajien luokkaa, voisitko valistaa missä kohdassa ja miten olen toiminut ihmisyyttä vastaan?
Ystävällisesti tervehtien Lukija.
Asiaa kirjoitat. On se kumma jos jonkin "edistyksen " nimissä ollaan valmiita ´nielemään mitä vain.
Soini oli oikeassa.
Onhan se näin jos emme hommistamme huolehdi, meille voi käydä niin, että joku Kemal Lavrobada tukkukaupan omistaja vie potin.