Jos 'persujen fasismi ja natsismi' ahdistaa....

Niin aina voi kopioida omaan puolueohjelmaansa ne persujen havaitsemat hyvät asiat, ja jättää sen oletetun fasismibasismin pois ja käden voi vääntää sellaiseen asentoon tervehtiessä, että siitä tulisi joku kiva aate mieleen. Nämä käsien asennothan ovat ilmeisesti polttava puheenaihe.
Kyselytutkimusten mukaanhan suuri osa ihmisistä tukee maahanmuuton rajoittamista ja nykytieteen mukaan rasismi alkaa jo vauvana; ihmiset ovat evoluution myötä kehittyneet pitämään itsensä kaltaisista ihmisistä. Ja jos ihmisrotua ei ole olemassa, ei koirarotujakaan ole varmasti olemassa. Koirarotuja on kehitetty melko lyhyessäkin ajassa, ja viimeisimpien tutkimusten mukaan ihmislaji tai ihmissuku on alkanut eriytymään eri populaatioiksi kymmeniä tuhansia vuosia sitten.

Suomen oikeuslaitos elää vielä (tai paremminkin sanottuna on laitettu poliittisen tutkimustiedon valossa elämään uudestaan) esitieteellisellä ajalla, jonka mukaan myös koirarotujen erot olisivat "turkinväriä" samalla kun lääketieteen tutkijat miettivät kuumeisesti miten keksiä kaikille ihmislajin roduille sopivia lääkkeitä (tai kaikille ihmisrodun lajeille) ja suvereeneista valtioista ainakin Israel on kehitellyt geneettisiä (etnisiä) täsmäaseita tai suunnitellut sellaista.

Suurin osa suomalaisista ei ole uusnachoja ja ihonväripäänahkojen keräilijöitä, mutta suurin osa haluaisi olla toisten valkoisten eurooppalaisten kanssa. Ei-valkoisten kansojen suhtautuminen valkoiseen Eurooppaan ja Amerikkaan on vähän 'skitsofrenisempi'. Suurin osa ei-valkoisista (tai ainakin keskusteluissa kiivaita tunteita herättävistä kansojen) on myös rasisteja, mutta toisaalta he usein änkäävät niin lähelle valkoisia kuin mahdollista, mikä kumoaa täydellisesti koululaitoksen, oikeuslaitoksen ja telkkarin fantasiamaailman opit ihonväriä vainoavista piinaajista.

Esim.61% Saksan turkkilaisista on ilmoittanut pitävänsä saksalaisia epäluotettavina ja silti ovat ängenneet Saksaan, eikä pakolaisuutta voi käyttää tekosyynä. Yli 50% muslimeista neljässä eri maassa suhtautuu myönteisesti vääräuskoisten surmaamiseen tiettyjen kyselytutkimusten mukaan. 36% nuorista brittimuslimeista sallisi toisinajattelijoiden lahtaamisen. Sen lisäksi rikos maistuu sen verran, että jopa 100% Oslon törkeistä raiskauksista on ei-länsimaisten miesten ansiota, Espanjan romanit viihtyvät vankilassa 18 kertaa useammin kuin valkoiset, Australian abot 25% maan vangeista (2% väestöstä) ja Ranskan vangeista 70% muslimeja. 0% uusnatseista ja persuista on muuttanut loiseksi tai mellakoijaksi ei-valkoiseen maahan.

Koska uhreja ei mitenkään riitä ns.'omien' parista, ovat nämä teot kaikista haitallisinta käytännön rasismia kantaväestöä kohtaan. Varastettua ja tuhottua omaisuutta tai menetettyjä henkiä ei saa takaisin asettumalla jonkun toisen 'yläpuolelle'. Sen lisäksi näistä asioista katkeroituneilta ihmisiltä on vaadettu suojelurahaa valheiden voimalla, käyttämällä päättelyvirheisiin perustuvaa lakia nimeltä "kiihottaminen kansanryhmää vastaan" joka syrjii Suomen rakentaneita ihmisiä syntyperän perusteella ja asettaa heidät alisteiseen asemaan perustuslakia uhmaten ja ennen kaikkea järjenvastaisesti.

Ihmisten pitäisi lakata mörkösanojen ja nyrpistelevien nenien pelkääminen ja olla ylpeitä rehellisyydestään ja sivistyksestään, johon kuuluu tiettyjen faktojen miehekäs toteaminen ja omien lähimmäisten intressien valvominen. Ihmisten ei pitäisi nöyristellä eikä antaa vastapuolen määritellä keskustelun sääntöjä epärehellisellä verbaaliakrobatialla, jonka seurauksena ihmisestä tehdään tahdoton nukke, joka karkaa viimeisintä trendikästä mörkösanaa vaikka kallion jyrkänteeltä alas. Oli sitten persu, kokkari, hurri, demari tai mikä muu suomalainen tahansa.
150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tahdotonta ja kansainvälistä orjapopulaatiota toivovat eliitit ovat kenties alunperin levittäneet tämän häpeäajattelun kansan keskuuteen, ja osa ihmisistä on luonnollisesti halunnut erottua hienona ja vahvana ihmisenä ja omaksunut näitä samoja aatteita. Mitä enemmän rahaa ja valtaa, sitä helpommin voi välttää monikulttuurin vaikutuksia ja samalla saarnata sen ihanuudesta. Tämä muistuttaa meitä evoluutiobiologiassa keskustellusta ilmiöstä nimeltä "riikinkukon pyrstö". Lintu siis kantaa mukanaan näennäisesti elämää hankaloittavaa pyrstöä turhana painolastina. Mutta asetelman oveluus perustuu siihen, että koiras vakuuttaa täten naaraalle olevansa niin vahva että pärjää pyrstön vaivalloisuudesta huolimatta. Hieman samasta asiasta lienee kysymys ihmislajin ja monikulttuurin kannatuksen kohdalla; se vain muotoillaan ihmisen älyllä vähän hienompaan muotoon.
Osaltaan asiaa voi selittää se, että "sinisilmäinen" on monessa kielessä yhtä kuin hyväuskoinen ja sinisiä silmiä on vain valkoisella rodulla. Valkoinen rotu yleistää oman yhteiskuntamallinsa ja kulttuurinsa helposti myös muihin, mikä luo romanttisia kuvitelmia. Tämä ei olisi sinänsä välttämättä kovin suuri ongelma, ellei tämä kulttuuri perustuisi luottamukseen, avoimuuteen ja egalitarismiin. Maailman täysin eri tavalla hahmottavan ihmisen on helppo hyväksikäyttää tätä haavoittuvaisuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OuvrezLesRideaux kirjoitti:

Niin aina voi kopioida omaan puolueohjelmaansa ne persujen havaitsemat hyvät asiat, ja jättää sen oletetun fasismibasismin pois ja käden voi vääntää sellaiseen asentoon tervehtiessä, että siitä tulisi joku kiva aate mieleen. Nämä käsien asennothan ovat ilmeisesti polttava puheenaihe.
Kyselytutkimusten mukaanhan suuri osa ihmisistä tukee maahanmuuton rajoittamista ja nykytieteen mukaan rasismi alkaa jo vauvana; ihmiset ovat evoluution myötä kehittyneet pitämään itsensä kaltaisista ihmisistä. Ja jos ihmisrotua ei ole olemassa, ei koirarotujakaan ole varmasti olemassa. Koirarotuja on kehitetty melko lyhyessäkin ajassa, ja viimeisimpien tutkimusten mukaan ihmislaji tai ihmissuku on alkanut eriytymään eri populaatioiksi kymmeniä tuhansia vuosia sitten.

Suomen oikeuslaitos elää vielä (tai paremminkin sanottuna on laitettu poliittisen tutkimustiedon valossa elämään uudestaan) esitieteellisellä ajalla, jonka mukaan myös koirarotujen erot olisivat "turkinväriä" samalla kun lääketieteen tutkijat miettivät kuumeisesti miten keksiä kaikille ihmislajin roduille sopivia lääkkeitä (tai kaikille ihmisrodun lajeille) ja suvereeneista valtioista ainakin Israel on kehitellyt geneettisiä (etnisiä) täsmäaseita tai suunnitellut sellaista.

Suurin osa suomalaisista ei ole uusnachoja ja ihonväripäänahkojen keräilijöitä, mutta suurin osa haluaisi olla toisten valkoisten eurooppalaisten kanssa. Ei-valkoisten kansojen suhtautuminen valkoiseen Eurooppaan ja Amerikkaan on vähän 'skitsofrenisempi'. Suurin osa ei-valkoisista (tai ainakin keskusteluissa kiivaita tunteita herättävistä kansojen) on myös rasisteja, mutta toisaalta he usein änkäävät niin lähelle valkoisia kuin mahdollista, mikä kumoaa täydellisesti koululaitoksen, oikeuslaitoksen ja telkkarin fantasiamaailman opit ihonväriä vainoavista piinaajista.

Esim.61% Saksan turkkilaisista on ilmoittanut pitävänsä saksalaisia epäluotettavina ja silti ovat ängenneet Saksaan, eikä pakolaisuutta voi käyttää tekosyynä. Yli 50% muslimeista neljässä eri maassa suhtautuu myönteisesti vääräuskoisten surmaamiseen tiettyjen kyselytutkimusten mukaan. 36% nuorista brittimuslimeista sallisi toisinajattelijoiden lahtaamisen. Sen lisäksi rikos maistuu sen verran, että jopa 100% Oslon törkeistä raiskauksista on ei-länsimaisten miesten ansiota, Espanjan romanit viihtyvät vankilassa 18 kertaa useammin kuin valkoiset, Australian abot 25% maan vangeista (2% väestöstä) ja Ranskan vangeista 70% muslimeja. 0% uusnatseista ja persuista on muuttanut loiseksi tai mellakoijaksi ei-valkoiseen maahan.

Koska uhreja ei mitenkään riitä ns.'omien' parista, ovat nämä teot kaikista haitallisinta käytännön rasismia kantaväestöä kohtaan. Varastettua ja tuhottua omaisuutta tai menetettyjä henkiä ei saa takaisin asettumalla jonkun toisen 'yläpuolelle'. Sen lisäksi näistä asioista katkeroituneilta ihmisiltä on vaadettu suojelurahaa valheiden voimalla, käyttämällä päättelyvirheisiin perustuvaa lakia nimeltä "kiihottaminen kansanryhmää vastaan" joka syrjii Suomen rakentaneita ihmisiä syntyperän perusteella ja asettaa heidät alisteiseen asemaan perustuslakia uhmaten ja ennen kaikkea järjenvastaisesti.

Ihmisten pitäisi lakata mörkösanojen ja nyrpistelevien nenien pelkääminen ja olla ylpeitä rehellisyydestään ja sivistyksestään, johon kuuluu tiettyjen faktojen miehekäs toteaminen ja omien lähimmäisten intressien valvominen. Ihmisten ei pitäisi nöyristellä eikä antaa vastapuolen määritellä keskustelun sääntöjä epärehellisellä verbaaliakrobatialla, jonka seurauksena ihmisestä tehdään tahdoton nukke, joka karkaa viimeisintä trendikästä mörkösanaa vaikka kallion jyrkänteeltä alas. Oli sitten persu, kokkari, hurri, demari tai mikä muu suomalainen tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu