Onko muilla yksinäisyyden syynä tämä?

Omalla kohdallani voin sanoa yksinäisyyteni johtuvan juurikin tuosta. En uskalla luottaa enää kehenkään

Minullekin jo ala-aste osoitti, kuinka julmia ihmiset osaavatkaan olla. Kaveriksi tekeydyttiin, jotta saatiin minusta irti asioita, joilla minua sitten voitiin kiusata. Myös siskoani yritettiin kiusata, minun kauttani, häntä pilkattiin siitä, kuinka surkea veli hänellä onkaan. Sisko onneksi oli, ja on yhä, vahvempi ihminen kuin minä, eikä häntä kiusattu, tai yritetty kiusata, kuin sen yhden lukukauden. Minulla ei ole erityisen hyvät välit äitiini tai siskooni, mutta olen silti onnellinen, että minulla on sisko. Hän on naimisissa, ja elää "normaalia" elämää, lapsia hänellä ei vielä ole, mutta kavereita ja ystäviä sitäkin enemmän.

No, oli miten oli, siskoani ja äitiäni lukuunottamatta ihmiset elämässäni tuntuvat olevan kuin syksyn lehdet; täällä hetken, värikkäänä ja kauniina, mutta ei tarvita kuin tuulenhenkäys, ja lehdet ovat poissa, pelkät mustat oksanrangat jäävät.

Luottamusta on hyvin vaikeaa tuntea, minusta ei olisi ihmissuhdeshoppailijaksi.

Syiksi nykyinen tilanteeni, yksi olen ujo ja epäileväinen ihmisten suhteen. En pysty luottamaan heti ihmiseen jota en ole koskaan tavannut enkä tiedä mitään hänestä. Kaksi, olen todennäköisesti liian "hyvämielinen". En ole koskaan juonnut, polttanut, aina pitänyt raha-asiat kunnossa ja en ole koskaan tietääkseni tehnyt mitään pahaa kenellekkään. Myös lähes aina mietin miten kannattaisi vastata toiselle ilman että hänen mieltään tarvitsisi pahoittaa.

Minäkin olen aina pyrkinyt ajattelemaan että kaikki elämässä tulee menemään hyvin ja hyvinhän se on tavallaan mennytkin. Mitään epämiellyttävää ei ole minulle käynnyt kun kotoa muutin omilleni, velkaa en ole koskaan ollut kenellekkään ja enkä koskaan ole tarvinnut kenenkään apua tai opastusta. Ainoa asia mikä tosin minua on mietityttänyt on tämä yksinolo, jonka siis en ole uskonut olevan mitään liian vakavaa. Kotiväellenikin olen aina sanonut että hyvin minulla menee vaikka he tietävätkin että olen paljon yksin.

Minä olen ollut ihan ala-asteelta lähtien tämänkaltainen. Ja täytyy myöntää kun on koko ikänsä ollut tämä mikä on, vähän vaikeaa on yrittää kuvitella että mitään vakavempaa tässä itselleen saisi tapahtumaan. Kyllä siihen liittyy tuo vapauden tunteen menetyskin jos nyt yhtäkkiä pitäisi pysyvää parisuhdetta ja vaikka jopa perhettä lähteä perustamaan tuosta noin vain, aika hurjalta kuulostaa. Ja kuten sanoin, en luota noin vain keneen tahansa joten en suhteeseen ryhtyisikään ihan kenen tahansa kanssa.

Itseasiassa naiset ovat pettäneet luottamukseni kaikista verisimmin. Siten että ystävä meni ja makasi saman miehen kanssa jonka kanssa olin ollut hiljakkoin. Siskoni puolestaan rupesi puhumaan hulluja, että hänen miehensä on kiinnostunut minusta, ja että mahdollisesti kyttään samoja miehiä joista hän pitää. Kaiken huipuksi sisko yritti passittaa minut mielisairaalaan miehensä kanssa!!!! Silloin kun minulla meni paskasti muutenkin.

En halua yhtäkään viheliäistä ämmää elämääni enää ikinä!!!!!! Täytyy olla todella poikkeus yleisestä naisen luonteesta. Ei ihme että joskus miehet sanoo, että kaikki naiset on h..ria. Ne käyttäytyy silleen. Vaikka niin on miehetkin pettäviä huoripukkeja! Limanuljaskoja, joiden kanssa on surullista elää.

Että en todellakaan kaipaa "ystäviä" elämääni! Mielestäni käyttäydyin aina korrektisti ystäviäni ja siskoani kohtaan. Pelkkää p4skaa sain osakseni. Ja nömö akat on vielä muka "korkeasti koulutettuja." Olen huomannut että sitä keljumpi akka mitä "korkeammin koulutettu."

Hyvin joku kuvasi tuossa toisia ihmisiä niinkuin syksyn lehdiksi, hetken ovat siinä ja seuraava tuulenpuuska niin ovat jo poissa. Minulla on juuri elämässä vieraillut noita "syksyn lehtiä", tulevat muka hyvinä auttavina ystävinä ja kohta en heistä kuulekkaan mitään. Minulla on kyllä aina ollut jotain sosiaalisia kontakteja ,mutta niistä ei jostain syystä koskaan tule läheisiä. En tiedä olenko sitten hyvä näyttelijä, mutta pystyn olemaan myös hyvin sosiaalinen ja vaikka olen arka en taas ole ujo. Sosiaaliset tilanteet toisaalta uuvuttaa ja paras hetki on kun pääsee kotiin ja voi rauhoittua tekemään mitä haluaa.

Kyllä, en luota ihmisiin, ja tarkennettuna lähipiiriini. Muutamia kavereita on jotka koen luotettavina mutta toisaalta en sitten ihan henkilökohtaisimpia asioita kerro. Uusiin ihmisiin minusta on suht helppo tutustua, enkä ole epäilevä tms. koen että tuntemattomilla ei ole mitään motiivia minua loukata niin oikeastaan mielelläni tutustun uusiin ihmisiin.
Kuitenkin koen että minuun on jättänyt lähtemättömän jäljen se, etten pysty luottamaan omiin vanhempiini tai veljeeni. Koen että äitini on aina tavoitellut kauttani itselleen kunniaa. Eli olen tehnyt asioita hänen mielikseen samalla kuitenkin riskeeraten oman tulevaisuuteni ja esim. ystävyys-, ja seurustelusuhteeni. Olen jo aikuinen(26v.) ja oikeastaan näen nyt vielä selvemmin millainen hän on. Koin pienen masennuskauden kun lopetin yhden alan opiskelun joka oli väärä minulle, enkä tiennyt mitä teen jatkossa. Se oli ahdistava tilanne, eikä äitini tukenut minua silloin yhtään. Päivitteli vain mitä sanoo sukulaisille ym. Eli masennuin lievästi, ja olisin siihenkin trarvinnut jotain tsemppaajaa. Mitä äitini teki, puhui asioistani kaikkien muiden kanssa mutta ei minun. Eristi minut ja teki minusta muiden silmissä ongelmallisen. Veljeni, joka on äitinpoika lähti mukaan minun päivittelyyni ja teki sitä mm. serkuillemme, yhteisille tutuille ja ystävilleni. Isäni on aina ollut ainut samanhenkinen minun kanssani, mutta kun muutin eri paikkakunnalle, äitini jotenkin manipuloi hänet ettei hän saa olla puolellani, ja välimme ovat viilentyneet. En jotenkin luota enää häneenkään. Tämä kaikki on tehnyt oloni hyvin yksinäiseksi. Vaikka muutamia kavereita onkin, olen vain niin yksin. En oikein tiedä kehen voi luottaa näistä vanhoista ystävistä ja sukulaisista. Onneksi minulla on myös nämä muutamat kaverit jotka eivät kuulu tuonne entisen paikkakuntani sosiaalisiin kuvioihin, ja täällä voin rakentaa luottamusta uusiin ihmisiin luottavaisemmin.

Ootte vaan narsistisia sosiopaatteja:

* oletat että ystävistä on hyötyä
* oletat että kaikki kanssaihmiset toimivat itsellesi sopivalla tavalla (esim. suhteiden aloittamisen suhteen)

Siskot voi olla todella ilkeitä, ihan vanhanakin.Johtunee kateudesta, kun itse juo rahansa ja ei ole mitään.

No mä pistin välit just systerin kanssa poikki syynä jatkuva piilopiruilu ja ivailu. Yksinkertaisesti en jaksa enää sitä. Kuulin tässä mm. asuneeni ihan kamalassa asunnossa, anoppi oli ruma, mieskään ei miellyttänyt, söin liikaa vaikka itse aina tuputti että syökää ja loukkaantui jos ei syönyt, me haistiin pahalle kun oltiin maatalosta tultu kaupunkiin. Sitä stressiä kun lähdettiin, lämmitin saunan ja laitettiin puhtaat pestyt vaatteet päälle...Onneksi asuttiin niin kaukana ettei se montaakaan kertaa käynyt mutta se oli kamalaa kun tuli. Aina jännitti ja joutu miettimään mitä tarjota ja onko tarpeeksi pötyä pöydässä. Sattui nimittäin valittamaan jos jossain muualla kylässä ja siellä ei ollut kun "vain".
Mies siltä joi itsensä hengiltä kun ei jaksanut enää riidellä. Nyt sitten valittelee kun ei ole rahaa vaikka saa eläkettä varmaan enempi kuin työssä ollessaan.
Siinä syitä miksi ei yhteydenpito kiinnosta.

On se yksi syy. En todellakaan luota myöskään vanhempiini.

Voitko kertoa lisää tietoa mutsistas? Mulla on samankaltaisia kokemuksia mun perheessä.

Moi,

Olen noin kolmekymppinen mies ja minua kiusattiin yläasteaikana lähes koko luokan toimesta. Kaikki vanhat ala-astekaveritkin kääntyivät silloin minua vastaan.

Minulle kiusaaminen jätti sellaisen arven että en osaa vieläkään, 15 vuotta tapahtuneen jälkeen, luoda ystävyyssuhteita enkä pitää niitä yllä. Syynä on se, etten luota ihmisten hyvyyteen vaan pelkään koko ajan, että minut petetään taas. Tästä olen yksinäinen, ollut sitä koko aikuiselämäni. Lapsena ja varhaisteininä olin sosiaalinen ja tulin hyvin toimeen ihmisten kanssa.

Luottamusta ei voiteta, se rakennetaan.

http://ajatustapa.blogspot.fi/2013/10/lupaus.html

Luottamus ongelman lisäksi minua vaivaa myös juurettomuus. Olen asunnut neljällä eri paikkakunnalla ja jos lasketaan mukaan vielä synnynpaikka niin yht. viidessä eri kaupungissa. Mikään näistä ei tuntunut kodilta ja muutin pois ehkä myös siksi, että ympäristö/tapahtumat ja ihmiset rupesi ahdistamaan. Nykyisessä kaupungissa yritän nyt viihtyä ja luoda kotoisan olon. Ehkä olen sitten vähän kulkija luonne.

Ikuinenkulkija,

Minä olen myös matkustellut jonkin verran ja jostain syystä en kokenut yksinäisyyttä ollessani vieraassa maassa. Matkustin siis myös yksinkin. Aika nopeasti sain uusia tuttavuuksia kun osasin kieltä vähän. Hetkeksi oli kaikki luottamus ongelmat ja ikävät muistot poissa. Ihastuin kerran matkalla toisessa maassa asuvaan mieheen ja huomasin, että tällainen "kaukorakkaus" onkin ihan sopiva kaltaiselleni.
Toinen ei voi vaatia eikä hylätä kun on kaukana.