Kuulemma ei, mutta kovasti siitä on apua.
Täytyykö olla tyhmä ollakseen kepun kannattaja?
kepuidiootit
4081
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Miksi muuten sitten tyhmin ehdokas valittiin presidentiksi?
Liekö siinä suunnassa vielä Keskustaakin tyhmempää porukkaa?
Oli valitulla kuitenkin sen verran järkeä, ettei joka paikassa ja käänteessä kehunut itseään kuten kepulainen. Tämä "Minussa kaikki hyvät puolet yhdistyvät" ja "Olen Jumalan valittu johtamaan Suomen kansaa" -ehdokas ei ollut tarpeeksi salonkikelpoinen. Sehän on jo aiemminkin yrittänyt munata kansainväliset suhteet, mutta onneksi muut ehtivät estämään sen.
Eihän Väyrystä valittu? Vaikka tosin itse väittää presidentinvaalit kolme kertaa voitaneensa.
Kepulainen hävisi jopa homppelille, sinällään ei yllättänyt yhtään, olihan kyseessä maailman suurin kyr..pä Väyrynen.
Itseriittoiset löytävät häviöstäkin vain hyviä puolia.
Ei PV itseään kehunut. Hän kertoili vain hyvin selkeästi miten asioita pitäisi hoitaa.
Niinistön pyrkyriltä kun ei tule sitten yhtään mitään mikä viittaisi kykyyn ajatella itsenäisesti.
No kansa sai sellaisen presidentin,jonka Erkko-media ja muut sille ojensivat.
Kansa on aina valinnut presidentikseen jonkun muun kuin Paavo Väyrysen.
Kansa ei taida pitää henkilöstä, jonka tapa hoitaa asioita tuli ilmi jo Vladimirov-jupakassa.
Tyhmyyttään ja johdateltavana kansa Niinistön virkaan äänesti.
On sääli,että Sinun arvostelukykysi on noin heikko. Edes äärimmäisen pätevää osaa "sekundakamasta" erottaa.
Kansa ei ylivoimaista pätevyyttä pysty edes äänestämällä muuksi muuttamaan.
tiivistyy.
Matti Vanhanen 2006 tolloili pressan vaalit omalta osaltaan niin, että hävisi ne kahteen kertaan. Siinä vasta tyhmä kepulainen.
Ensimmäisen kerran hän hävisi ne tiputtuaan heti kättelyssä toiselta kierrokseltat ja toisen kerran, kun oli testamentannut kannatuksensa Niinistölle, jonka häviön kautta hävisi toisen kerran. Mutta aika idiootti Vanhanenkin oli, kun sinunkin mielestäsi tyhmälle Niinistölle testamenttasi äänensä. Ettei peräti Niinistöäkin tyhmempi? Tuo nettimatti, kännykkätekstailijavonkaaja.
Toisaalta Paavo Väyrynen ei olettamaasi ylivoimaista pätevyyttään pääse haluamallaan tavalla esiintuomaan, kun hän on omassa puolueessaankin ei toivottu henkilö. Muistaakseni kepujohto ei vallan riemastunut, kun Väyrynen ilmaantui omalla omituisella tavallaan pressaehdokaskisaan.
Mutta oli miten oli, ei ole Väyrysestä tullut presidenttiä. En sano, ettei tule, mutta jos sanoisin, että tulee, niin kai minulla harakatkin (Timo Harakka mukaanlukien) nauraisivat?
Mutta antaa nyt Väyrysen murehtia lehtisukkola-kirjaa ja tehdä siitä viileitä analyysejään, kun siihen on lainattu Kekkosen päiväkirjoja sun muita kepulaisten ajatuksia hänestä.
Mitä sinä kenenkään palstakirjoittajan arvostelyvystä huolehdit, kun Kepun arvostelukyky Väyrysen suhteen on kai Väyrysen kannalta tärkeämpi?
Hyvä kun ei sinun Lipposta valittu. luuli päihittävänsä kaikki, sai vaiviset 6 &.äänistä yäk.
Kyse ei ole mistään pätevyyden "olettamisesta". Se on faktaa, jo ihan kokemuksensakin perusteella.
Minulla on hyvät de facto perusteet nauraa nykyiselle päättäjäjoukolle, pääosin. Eniten hilpeyttä herättää lankkipoika Katainen. Siitä kaverista eiole yhtikäs mihinkään.
Niinistöstä voi jo nyt sanoa,ettei ole keskinkertaista ja ahnetta lakimiestä kummempi. Patologinen narsisti hän myös on.
Ei oikeastaan ole kyse mistään olettamuksista. Kyse on pelkistä faktoista. Olkoonpa Paavo Väyrynen olettamuksiesi mukaan vaikka mitä, häntä ei ole koskaan valittu presidentiksi. Sinä voit nauraa vaikka itseksesi, mutta fakta on fakta,
ps. Joku ihmetteli tällaista:
"Lehtiseltä kysyttiin, että miksi te olette kirjoittaneet kirjan Väyrysestä? Vastaus oli "meiltä tilattiin sellainen muistelmateos"
MUTTA KUKA SEN ON TILANNUT, sitä se ei sanonut. :
"
En katsonut kovinkaan tarkasti Alkio-opiston käyneen Arto Nybergin ohjelmaa, mutta jos se ei ohjelmasta käynyt selville, onpa melko tollo kepulainen toimittaja, kun ei älynnyt kysyä, kuka oli kirjan tilannut?
Itse olettaisin ns. tilauksen tulleen kustannusyhtiöltä.
Ei Lipponen ollut edes ehdolla, kun Vanhanen kävi kallista kampanjaansa hävitäkseen kahdesti. Vanhasen vaalibudjetti oli suurin kaikista ehdokkaista. Liekö edesauttanut kepun velkaantumista osaltaan sekin.
Väyrysen ylivoimainen pätevyys kiteytyy jalasmökkiin. Tiettävästi kukaan muu poliitikoista ei aiemmin ollut yhtä pätevä keksimään sitä, että antamalla väärät osoitetiedot saa lisää rahaa.
Jos kepu puolueena siirtyy hänen linjoilleen, Paven täytyy muuttaa linjaansa, koska hän on aina vastarannan kiiski, joka ei halua sulautua massaan.
Väyrynen kertoi myös varastaneensa kananmunia Brysselissä yksitysyrittäjältä. Piilotti ne jumalattomaan salaatti kasaan ja kertoi tienanneensa satojen kananmunien hinnan. Väyrynen kertoi tämän aivan itse kun kolmatta kertaa häpäisi itsensä presidentinvaaleissa. Varas, toivottavasti Pohjantähteissä toimii sama malli.
Väyrysen "vaatimattomuutta" kuvaava lausunto.
Itse olen itseäni kehunut ja kehumista on riittänyt.
Oletkos sinä se, joka pääsit 32-vuotiaanan eläkkeelle "pääasiallisista" syistä?
Ei tässä mitään hätää ole. Rauhallisesti toki otetaan,mutta asiat on AINA käännettävä suomeksi. Se on tärkeää erityisesti silloin kun kyse on päättäjistä.
Huonoa ei silloinkaan ole syytä kehua edes keskinkertaiseksi.
Eihän asioita nyt herran tähden Suomeksi pidä kääntää, jos kuulija on vaikka joku Vladimirov, joka käy neuvotteluja Suomen tulevasta presidentistä Väyrysen kanssa. Venäjäksi Väyrysen sanat täytyy kääntää.Ja päinvastoin.
Esimerkki tietysti on teoreettinen, koska Vladimirov on yhtä kuollut kuin Väyrysen presidenttihaaveetkin.
Valittu ökisi ja pökisi sekä ähkyi ja puhkui kun ei ollut kertakaikkiaan asioista käsitystä. Ulosantikin oli vähän niin sun näin.
Väyrysellä sitävastoin on hyvin selkeät sävelet.
Vaikka miten asiaa kääntelisi, pakko on myöntää Väyrysen omaan kertomaansa perustuen, että hän varasti. Tästä kai ei ole kahta puhetta, etteikö näin olisi, koska Väyrynen itse sen myöntää? Tokihan, jos asia olisi rikostutkinnassa, silloin ei henkilön (tässä tapauksessa Väyrysen) oma tunnustus riittäisi tuomion langettamiseen, koska henkilö (tässä tapauksessa Väyrynen) voisi puhua ihan puuta heinää. Tarvittaisiin siis kuitenkin näyttö tuomion langettamiseksi. Tässä Väyrysen varastelussa kai on kuitenkin kyse niin vähäpätöisestä asiasta, ettei kukaan ole vaivautunut Väyrystä saattamaan tilille varastelustaan. Eikä se ole merkittävääkään. Merkittävämpää on se, että Väyrynen (ei varmaan ainoa) katsoo ilmeisesti jollain lailla oikeutetuksi tuollaisen varastelun. Hän muistaakseni puhui säästeliäisyydestä, jota on opettanut lapsilleenkin. Onko Väyrysen mielestä soveliasta opettaa lapsia säästäväisyyden nimissä varastamaan?
"..ökisi ja pökisi sekä ähkyi ja puhkui kun ei ollut kertakaikkiaan asioista käsitystä."
Aivan kuin Kekkonen pitämässä viimeisiä puheitaan.
Arvostelukykyni on mielestänne heikko. Voinko poistua, vai haluaako herra vänrikki vielä lisätä jotain aiemmin sanomaansa, jonka sanoman sisältöä en sitäkään toki ole heikolla arvostelukyvylläni oikea henkilö arvioimaan herra vänrikin mielestä?
Vastauksesi ei oikeastaan vastaa avauksen kysymykseen.
Presidentin vaaleissa sitäpaitsi Niinistöä mitä varmimmin äänesti myös kepulit.
Miksi ne tyhmintä äänesti?
Väyrynen ei ökise eikä pökise, vaan piilottaa ihan pokkana munansa salaatin alle.
Kyse on oikeastaan markkinataloudesta. Niinistö siis kaupattiin kansalle luomalla hänestä pitkällä aikavälillä kuva "tuotteena", eräänlaisena kestokulutushyödykkeenä, joka kannattaa hankkia.
Ja taitaa se Väyrysen ikuiskesi kehuma Neuvostoliittokin olla yhtä pirstaleina kuin Väyrysen pressahaaveetkin.
a
Analysoippa muutkin pressavaalit, joissa Väyrynen mielestäsi tietysti parhaimpana jäi nuolemaan näppejään. Näistä viimeisimmistä vaaleista vielä sen verran, että Väyrynen ei ollut kepun haluama presidenttiehdokas, mutta joutui tyytymään häneen, kun muutkaan ei mukaan lähteneet.
Vanhanen rahoitti kampanjaansa muunmualla myymällä itse rakentemiaan linnunpönttöjä. Niillä ei ihan kahta miljoona saatu kokoon, mutta olihan Vanhasella muitakin tapoja...jotain tällaisia..
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/oikeuskansleri-vanhanen-jaavi-myontaessaan-tukia-nuorisosaatiolle/2010/09/1187787
Hih hih jos on oikein tyhmä ihastelee minun ihrojani hih hih
Oletko ihan oikeasti miettinyt mielenterveytesi tutkimista? Kirjoitelmiesi mukaan et ole terve ja tarvitset hoitoa.
Kapin munakarvoja se täällä kyttäilee välissä, terve, no normaali kepulainen.
Ei kannata verovaroja tuollaisen hoitoon uhrata, kylähullu ja keskustalaisille naapureilla hauskaa seurattavaa päiväksi;-))
Mikä saa sinut luulemaan, ettei hän saa hoitoa? Ilman hoitoa hän voisi tehdä paljon pahempaakin kuin kirjoitella typeryyksiään nettipalstoille. En tiedä, saako hän hoitoa, mutta tuollainen kirjoittelu täydessä järjettömyydessäänkin tuon tapaiselle henkilölle voi olla terapeuttinen tapa purkaa patoutumiaan niin, ettei niistä varsinaisesti aiheudu mitään vaaraa kanssaihmisille. Antakaamme hänen siis jatkaa, se on pienimmän riesan tie.
hih hih ei kai se ole minun vika jos olen tyhmä ja lihava hih hih Löysä tyttö hih hih
Täytyy, muuten ei kunnalta töitä.
Erkko-media päättää puolestani!
Ennemminkin epärehellinen.