Poliittinen SKANDAALI tarkastuslautakunnassa

Etelä-Saimaa 5.10 kertoo, että Lappeenrannan kaupungin tarkastuslautakunnan luottamushenkilöt eroavat tehtävistään. Tarkastuslautakunta on oma-aloitteisesti hakenut eroa. Lehden tietojen mukaan eroa haetaan lautakunnan jäsenen lautakunnasta tekemien valitusten takia.

Lautakunnan jäsen on tehnyt kanteluja hallinto-oikeuteen tarkastuslautakunnan toimista ja joidenkin tahojen mielestä henkilö on näin levittänyt luottamuksellista tietoa lautakunnan ulkopuolelle.

Asia haiskahtaa siltä, että nyt on tuotu vain niitä epäkohtia esiin, joita tuleekin tuoda. Ilmeisesti on tuotu esille liian isovarpaisten herrojen metkuja, joista ei saisi puhua. Ja nyt yritetään vaientaa totuuden esiintuojat.
3133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Poliisin pitäis aloittaa esitutkinta tämän kaupungin virkaa tekevistä ja heidän kytköksistään rakentajiin, halli- ja varastokauppoihin sekä tutkia heidän päätöksensä silloin kun on vähänkään suuremmista summista kysymys ja tutkinta pitää alkaa entisestä kaupunginjohtajasta sekä entisestä kaupunkiyhtiöitten toimitusjohtajasta nykyistä kaupunginsihteeriä unohtamatta. Varmaa on vain se että kenelläkään heistä ei ole pullat niin hyvin uunissa etteikö sieltä jotain väärinkäytöksiä löydy. Tässä olisi tutkivalle journalistille puuhaa esim. MOT.

Äänestä

hyss eihän korpit korppeja simään noki..ei leprassa ainankaa..kaikkipiiloutuu järjestöjen yhdistysten sun muiden liittojen taakse lusmuamaa..se o se hyvävelitoiminta joka lpräs jyrää..luurangot kaapissa kolisee ja kovaa

Äänestä

Eipäs hutkita ennen kun tutkitaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paljastus kirjoitti:

Etelä-Saimaa 5.10 kertoo, että Lappeenrannan kaupungin tarkastuslautakunnan luottamushenkilöt eroavat tehtävistään. Tarkastuslautakunta on oma-aloitteisesti hakenut eroa. Lehden tietojen mukaan eroa haetaan lautakunnan jäsenen lautakunnasta tekemien valitusten takia.

Lautakunnan jäsen on tehnyt kanteluja hallinto-oikeuteen tarkastuslautakunnan toimista ja joidenkin tahojen mielestä henkilö on näin levittänyt luottamuksellista tietoa lautakunnan ulkopuolelle.

Asia haiskahtaa siltä, että nyt on tuotu vain niitä epäkohtia esiin, joita tuleekin tuoda. Ilmeisesti on tuotu esille liian isovarpaisten herrojen metkuja, joista ei saisi puhua. Ja nyt yritetään vaientaa totuuden esiintuojat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu