Haluaisin kertoa tänne hieman ajatuksiani ja olisin halukas kirjottelemaan jonkun kanssa näistä asioista sitten jos joku kiinnostuisi sen verran, että saisin jonkinmoisen keskusteluyhteyden sellaiseen, joka tähän kirjoitukseen vastaa jos ketään etes vastaa.
Olen siis kärsinyt noin 10vuotta masennuksesta ja epilepsiasta. Osastolla olen ollut 3 kertaa ja nyt viimeisin jakso oli noin 3 viikkoa sitten. Nyt diagnoosi muutettiin vaikeaksi masennukseksi. Mulla on sairaseläke. Kaikenlaisia psyykelääkkeitä on ja epilepsia lääkkeitä myöskin. Sain viimesen epilepsiakohtauksen viime viikolla ja sitten mä jouduin terveysasemalle tarkkailuun 4 tunniksi ja ambulanssi mut sinne vei, koska sain kohtauksen paikassa jossa oli muita ihmisiä.
Musta on tuntunut viime aikoina erityisen raskaalle. Olen suunnitellut itsemurhan tulevalle kesälle tai viimestään syksylle. Mä en vaan jaksa tätä enään, nuo epilepsia kohtaukset on vittumaisia ja lekurit ei saa tehtyä mitään asialle, kun e löydy sopivaa lääkitystä. Oon väsynyt kaikkeen. Mä harrastan liikuntaa ja elän terveellisesti. Toki hyviä hetkiä on, mutta sitten taas pamahtaa ja mennään todella syviin vesiin..
Mä olen täysin yksin tässä elämässä, mulla ei ole yhtäkään kaveria etes, kaverittomuus ei ole mikään syy itsemurhalle, tässä on muita syitä. Tämä kokonaisuus on vaan niin raskasta. Viime aikoina olen saanut ottaa psyykelääkkeitä yli määrätyn määrän, koska raskas olo ei helpota sitten millään, vaikka tekisin mitä.
Olen siis kärsinyt noin 10vuotta masennuksesta ja epilepsiasta. Osastolla olen ollut 3 kertaa ja nyt viimeisin jakso oli noin 3 viikkoa sitten. Nyt diagnoosi muutettiin vaikeaksi masennukseksi. Mulla on sairaseläke. Kaikenlaisia psyykelääkkeitä on ja epilepsia lääkkeitä myöskin. Sain viimesen epilepsiakohtauksen viime viikolla ja sitten mä jouduin terveysasemalle tarkkailuun 4 tunniksi ja ambulanssi mut sinne vei, koska sain kohtauksen paikassa jossa oli muita ihmisiä.
Musta on tuntunut viime aikoina erityisen raskaalle. Olen suunnitellut itsemurhan tulevalle kesälle tai viimestään syksylle. Mä en vaan jaksa tätä enään, nuo epilepsia kohtaukset on vittumaisia ja lekurit ei saa tehtyä mitään asialle, kun e löydy sopivaa lääkitystä. Oon väsynyt kaikkeen. Mä harrastan liikuntaa ja elän terveellisesti. Toki hyviä hetkiä on, mutta sitten taas pamahtaa ja mennään todella syviin vesiin..
Mä olen täysin yksin tässä elämässä, mulla ei ole yhtäkään kaveria etes, kaverittomuus ei ole mikään syy itsemurhalle, tässä on muita syitä. Tämä kokonaisuus on vaan niin raskasta. Viime aikoina olen saanut ottaa psyykelääkkeitä yli määrätyn määrän, koska raskas olo ei helpota sitten millään, vaikka tekisin mitä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei sitä jaksa mitenkään... ja surkeinta on se, että kun kuolet, ei se ole niin ihmeellinen asia, on miljoona muuta ihmistä, jotka kuolee samaan aikaan, joten ei se sun tapaus tule olemaan mitenkään merkittävä ja sut lopulta unohetaan kokonaan, koska helpompi se on ihmisten elää, kun ei mieti vaikeita menneitä.