Jos ihastuksesi lihoaisi 150 kg?

Rakastuin yhteen mieheen kauan sitten. Yllätyin itsekkin täysin. Hän ei ollut ollenkaan sen näköinen kun luulin että ihastukseni voisi olla. Minä leijuin taivaissa. Kaikki hänessä oli mielestäni ihanaa. Hänen ilmeensä ja puheensa.Hänen kosketuksensa, kaikki. Kun hän tuli lähelleni niin hän toi valon tulleessan. Hänen kosketuksensa, niin en edes löydä sanoja se oli niin ihanaa. Se-si oli taivaallista ja ihan kaikesta mitä teimme yhdessä, olin ihan myyty. Sitten kaikki muuttui . Hyväilin häntä kerran ja. Pänks. En voinut ymmärtää. Hän sivuutti sen vain pikku mokana. Mikään ei enää ollut ehjää, ja jäi vain epäilys. Vaikka oli välillä kivaa tai kun tehtiin jotain yhdessä niin oli hyvä olla. Mutta hän alkoi kertoa aivan ihme juttuja jotka eivät kuuluneet parisuhteeseen. Ja myöhemmin hän syytti että oli ollut pakko valehdella. En voinut luottaa häneen. Aina uudelleen ja uudelleen yritin uskoa ja luottaa, mutta hän ei varmaan halunnut olla kuotettava minulle. Näin hetkittäin syvän inhon hänen katseestaan. Ja ne katseet vain lisääntyi. Tapahtui kaikkea pahaa ja ihoittavaa, mutta rakkaus häneen odotti kokoajan pääsyä elämään. En tohtinut enää näyttää sitä, en elää todeksi. Koska silloin minua satutettiin aina tavalla tai toisella. Hän oli jatkuvasti pois kotoa ja sanoi että joutui minun takiani nukkumaan autossa ulkona ja paleleen. Hän ei vastanut puhelimeen eikä ottanut meihin mitään yhteyttä. Kun jouduin sairaalaan niin hän ei millään suostunut kotiutumaan. Siitä alkoi terveyteni lopullinen alamäki. Pyörtyilin ja olin paljon yksin vastuussa kaikesta. No näin että häntä inhotti kun olin niin huonossa kunnossa fyysisesti. Lääkäri sanoi että noin kova tressi vie toisilta psyykkeen ja toisilla fyysinen kunto pettää. Kun hän minut jätti olin vahvassa lääkityksessä sairaalassa .Ensin luulin etten tule selviämään koskaan siitä. Hän ei puhunut minulle sanakaan. Hän ei auttanut käytännön asioissa ja laiminlöi koko perheen. Kuitenkin rakastan häntä, mutta sitä pientä osaa jonka tiedän hänessä olevan. Se on ihana ja varmasti on syynsä miksi näin kävi. Kun meni vähän aikaa niin aloin voimaan paremmin. Sain elämäni järjestykseen ja kävin keskustelemassa tapahuneesta. Ja käyn vieläkin. Lapset säälittä, koska tämä heidän laiminlyönti on niin väärin. En kuitenkaan vihaa häntä. Haluaisin vihata, mutta tiedän että rakkaus on aitoa ja suhteessa on aina kaksi. Ja jos se ei pelaa niin ei ole vain yhtä syyllistä. Itse en kyllä näe mitään syytä hankaloittaa hänen elämäänsä, vaikkei hän sitä arvostakkaan. Jotenkin olen aistivinani että häntä inhottaa kun pyrin ottamaan hänekin tilanteensa aina huomioon ja toivon hänelle onnea. Se että en ole hänen rakkauden kohteensa ei muuta sitä ettenkö sydämestäni toivoisi hänelle kaikkea hyvää.

Minun ensirakkauteni oli pygnikko, mutta urheilullinen ja niin ihana, tosi rakkaus. Meidän suhteemme aikana (10v) hän lihoi lääkkeiden vuoksi puolet lisää. Sairaus vei hänet, mutta rakastan häntä yhä edelleen. Ulkomuoto ei todellakaan ollut mikään asia sen sielunkumppanuuden, jaetun rakkauden ja elämänkumppanuuden verralla. En vo koskaan kokea mitään samaa. Minulla on nyt perhe ja hoikka mies. Mutta en voi mieheeni koskaan tuntea niin kuin olen kokenut. Hyvä mies vaikka nyt.

Lihoaisi ?

Toiset rakastuu ulkomuotoon ja toiset sisäiseen olemukseen. Jotukut rakastavat kumppaniaan ja ymmärtävät olevansa myös itse vajaavaisia.

Olen myös sitä mieltä että kun tunne on molemmin puolinen niin sen huomaa ja vaistoaa. Niin luulin. Ja olin niin tyhmä että kauniita sanoja uskoin. En kuitenkaan kadu mitään. Se mitä olen kokenut on tehnyt minusta sen mitä tänään olen. En täydellinen , en virheetön. En näe myöskään pelkästään unelmaa elämässäni. Olen vähän höpsö ja haluan elämässäni saada myös vastakaikiua tunteilleni. Tiedän että suhde jossa toinen rakastaa minua mutta minä en häntä, olisi helpompi kuin syviä tunteita kohtaan. En hae helppoa elämää. Tyydyn kyllä siihen. Mutta unelmia ei kukaan voi minulta viedä. En halua roikkua sellaisessa mitä en saa. Toivoisin niin että saisin hänen kanssaan käydä samaa polkua yhdessä. Paiskoa kivet ja kannot pois edestä ja takaa. Kävellä käsi kädessä, ja hymyillä. Oletko huomanut- olen oppinut taas hymyilemään. Näin saan myös hymyjä itsekkin. Mutta en häneltä. Hän tietää että kaikesta huolimatta, rakastan häntä. Ja vikkei minua halua niin odottaa saan. Kauanko? En tiedä.

niin vahva, että ei sitä mitkään ulkoiset seikat voi muuttaa. Sitä ei voi myöskään muuttaa mikään menneisyydessä tapahtunut asia.

Minunkin menneisyydessä on tapahtunut paljon. Ja parisuhteessa on tapahtunut paljon. Ja sen suhteen vaikeudet oli minun ja hänen selvittämättömiä ongelmia ja niiden takia kaikki kaatui. En kuitenkaan ole hänelle katkera. En pyöri myöskään itsesyytöksissä. Olen hakenut apua ja pyrkinyt selvittämään sen minkä pystyn. Ja hän ei kokenut tarpeelliseksi selvittää asioita yhdessä vaan tekee sitä omalla tavallaa, Ja koska hänestä välitän niin toivon että hän saa katkeruutensa poistettua ja voisi nauttia ja elää. Tuntea ja rakastaa.