Huolestuneena olen pannut merkille, kuinka seuroissa kävijöitä on viime aikoina ollut vähemmän ja vähemmän Helsingin rauhanyhdistyksellä.
Aiemmin jopa keskiviikkoisin rauhanyhdistyksen seurasali täyttyä lähes ääriään myöten. Lauantaisin ja sunnuntaisin taas oli niin paljon porukkaa, että portaille ja seinän vieruksillekkaan eivät kaikki mahtuneet.
Ehtoolliskirkoissa oli väkeä yllin kyllin.
Nykyisin isot seuratkaan eivät vedä samalla tavalla väkeä, kuin aiemmin.
Kavereistani hälyyttävän moni on lakannut tulemasta seuroihin ja jättävät niitä väliin jopa suurten seurojen aikaan. Perjantaina en tavannut ainuttakaan ystävääni Vanhassa kirkossa. Kaikilla tuntui olevan jotain parempaa tekemistä. Väkeä toki oli, mutta niin moni oli jättänyt tulematta.
Järkytyksenä huomasin, että myös Johanneksen kirkkoon jätti moni tulematta. Väkeä tuollakin oli, mutta miksi niin moni täällä oleva oli jättäytynyt pois...
Onko muut huomanneet samansuuntaista?
Aiemmin jopa keskiviikkoisin rauhanyhdistyksen seurasali täyttyä lähes ääriään myöten. Lauantaisin ja sunnuntaisin taas oli niin paljon porukkaa, että portaille ja seinän vieruksillekkaan eivät kaikki mahtuneet.
Ehtoolliskirkoissa oli väkeä yllin kyllin.
Nykyisin isot seuratkaan eivät vedä samalla tavalla väkeä, kuin aiemmin.
Kavereistani hälyyttävän moni on lakannut tulemasta seuroihin ja jättävät niitä väliin jopa suurten seurojen aikaan. Perjantaina en tavannut ainuttakaan ystävääni Vanhassa kirkossa. Kaikilla tuntui olevan jotain parempaa tekemistä. Väkeä toki oli, mutta niin moni oli jättänyt tulematta.
Järkytyksenä huomasin, että myös Johanneksen kirkkoon jätti moni tulematta. Väkeä tuollakin oli, mutta miksi niin moni täällä oleva oli jättäytynyt pois...
Onko muut huomanneet samansuuntaista?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Onko se johtonne ihan pöljää, kun kuvittelee ylösottoon asti voivansa leikkiä ihmisten kanssa ?
Joskus se lamppu syttyy peräpenkissäkin.
Olivathan nuo Johanneksen kirkko ja Vanha kirkko aika lailla täpötäynnä. Sunnuntaisin Helsingin ry täyttyy edelleen ääriään myöten.
Missä siis on ongelma? Pitäisikö kirkkojen ja seurasalien olla täydempiä kuin täysi? :)
Yrittävätkö tällaisten avausten tekijät saada aikaan itseään toteuttavan huhun?
Mä luulen niin. Saattaahan väkimäärä pienessä määrin vaihdella, se on luonnollista.Sattuu sellainen viikonloppu että ihmiset menee vaikak mökeilleen laittamaan talviteloille paikkoja. Hyvä ilma ja pian talvi tulossa.
Monella paikkakunnalla seuroissa on nykyisin entistä suurempi tungos!
Syysseurat ovat siinä mielessä poikkeus, että nyt on ollut rakennus täynnä. Muina sunnuntaipäivinä saa istumapaikan kello kuudenkin seuroihin viimeminuutilla. Nyt läksin pois, kun kahvitauon jälkeen paikka ei ollut. Olen liian vanha istumaa lattialla.
Liian suuri väkimäärä ei ole hyvä sekään. Rakennuksissakin on rakennusvalvonnan ja pelastusviranomaisten ilmoittama maksimäärä. En vain ole koskaan kullut ilmoitusta, että nyt on tämä sallittu väkimäärä ylitetty tai että ovella olisi ollut järjestyksen valvoja valvomassa, että väkimäärä on luvan mukainen. Kuinka paljon mahtuu seisovia istumapikkojen päälle, en sitäkään tiedä. Varsinkin kirkoissa, jotka ovat vanhoja rakennuksia tämä on minua mietityttänyt. Enkä ole koskaan sattunut paikalle niin, että olisi ollut rauhanyhdistyksellä pelastusharjoitus poistumisesta. Työpaikoillahan tällaisia harjoituksia on. Avotulen kanssa ollaan onneksi tarkkoja. Ei ole joulunakaan näkynyt kuin led-valoja.
Suomessa ei onneksi ole sattunut vielä esim. ulkomaisten yökerhojen tai hotellien palojen tapaisia tilanteita. Tavarataloja on huomauteltu varauloskäyntien eteen lastatuista tavaroista ja lukituista kuluista. Työpaikoillakin tällaista on tapahtunut ja ne tulevat usein esiin typaikkojen turvallisuuskartoitusta tehtäessä. Onkohan ne naulakkomäärät varapoistumisteiden edessä oikein määräysten mukaisia sitä olen miettinyt, mutta ehkä ovat kun ovat siinä. Olettasi että kun lastenvaunuja yms kerrostaloissakin tarkoin vartioidaan ja portaisiin ilmestyviä palleja ja tuoleja poistetaan ainakin muutaman vuoden välein.
Kaikkein eniten minua on mietityttänyt suviseurojen asuntovaunualueet. Ovat kuin sillit suolassa. Itse en voisi ajatella olevani sellaisella alueella lasten kanssa. Tarkistan tosin hotelleissakin varpoistumisteiden sijainnin hotelliin tullessani, varsinkin ulkomailla on tosi sokkeloisia hotelleja kapeiden portaiden päissä.
Johan palstan aiheesta terävimmille selviää syy: vanhoillislestadiolaisuus.
Kumma, ettei mielestäsi voida käyttää aikaa paremmin seurojen koosta riippumatta.
Olen itsetäni huomannut, että entistä enemmän kuuntelen netistä. Matkat vievät usemmassa tunnissa mitattavan ajan ja väliin jää tunti. Siinä ajassa voi sen puheiden ulkopulisen ajan käyttää kotonaan töistä lepäämiseen ja vaikka perheelle ruokaa laittamalla. Puheet kun pidetään ruoka-aikaan. Minulle itselleni fyysiseen läsnäoloon sopii evl seurakunnnan messu aamulla, jolloin kotiin tulee ruoka-aikaan ja "päivä on vapaa". Taitaa olla muitakin, joille sunnuntai iltapäivä on sovelias vaikka vierailuluille puolin ja toisin.
Kyläily on minun mielestä suorastaan hauskempaa kuin seuroissa istuminen
Kukapa sitä Raamatun vastaista SONTAA enää nykyään viitsii lähteä kuuntelemaan.
turhaa höpinää avaus taas,kyllä Hesan yrkkä on tungokseen asti täynnä sunnuntai-iltaisin.
Kyllä siellä seuroissa silti aika paljon väkeä käy. Ei pidä niinkään tuijottaa määrään, minulle tärkeämpää on hengellisyyden laatu ja voin sanoa, että joukko on aika kirjavaa tässä suhteessa.
Määrään liittyen hyvä pointti. Tärkeämpää kuin se, onko paikalla 2 ihmistä vai 2 000, on se, mitä opetetaan ja mihin pääsee/joutuu elämän jälkeen. Eli itse arvioisin tätä puolta, en väkimäärää.
Oulun syysseuroissa oli hyvin porukkaa. Minäkin uutena matkamiehenä.
Kerro lisää, olisi mukava kuulla miten löysit tien Oulun ry:lle.
meillä esikoisilla taas väki senkun lisääntyy. Oliskohan porukkaa alkanut tulla meidän seuroihin
Totta, minäkin aion siirtyä sinne!
Ei pidä oikein kutiansa tämä aloittajan juttu :) Käyn työreissuilla toisinaan hesan ry:llä. Jälleen syksyllä olen havainnut että on siellä aivan jär..kyttävästi porukkaa.