Rippi on syntiä tehneen sielunhoitoa

Ripin vastaanottaja julistaa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja verssä.
Kuten Jeesus meitä esimerkillään opettaa.

Rippi ei kuitenkaan tarkoita että teot ja niiden kautta syntyneet vahingot tulisi ripissä soviteuiksi. Ripin jälkeen alkaa raskas sovituksen ja kärsimisen tie, joka voi pahimmillaan kestää syntiä tehneen koko elämän ajan.

Ripistä ei tiedä mitään sellainen henkilö, joka luulee (taikka muillekin kenties opettaa) että ripissä sovitetaan rikoksia taikka kuitataan rikoksessa uhreille syntyneitä vahinkoja.
13134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ripin tarkoitus on jakaa tuskaansa toisen henkilön kanssa. Eli siinä lausutaan ääneen ne asiat toiselle ihmiselle jotka mieltä ja omaa tuntoa vaivaavat. Ripin vastaanottaja asettuu ripittäytyvän rinnalle ja kuuntelee toisen tuskan, sekä Jeesuksen puolesta lohduttaa ja vihmoo henkilön Jeesuksen sovintoverellä.

Ripissä ei soviteta vahinkoja, eikä rikoksia. Ripin vastaanottajalta vaaditaankin paljon tietoa ja laajaa ymmärrystä ymmärrystä siitä kuinka rikoksen tahnyt tai muuta vahnkoa tehnyt henkilö lähtee sitten KORJAAMAAN aiheuttamaansa vanhinkoa.

Äänestä

On ikävää seurata jumalattomien meuhkaamista täällä asioista joista he eivät tiedä mitään, eivätkä välitäkään tietää.

Heillä on omat synnit ja rikokset salattuina omantunnon päällä, niistä on ehkä vaivaa, ja varsinkin kun niiden peittäminen ja salaaminen on psyykelle hyvin raskasta, siksi he meuhkaavat niille jotka valkeudessa vaeltavat, tunnistaen ja tunnustaen syntinsä, sekä korjaavat USKOSSA aina jälkensä, jos vahinkoa on tullut.

On niin kiva meuhkata toisten synneistä, kunhan omat synnit pysyvät piilossa muilta ihmisitä, ilman katumusta ja parannusta.

Äänestä

Muuten ookoo mutta raamatussa ei ole tuota nimessä ja veressä fraasia.

Äänestä
  • Pieni lisäys 6.10.2013 klo 14:14

    Et sinä tunne Raamattua. Miksi kirjoittelet asioista joista et tiedä mitään?
    Miksi olette noin tyhmiä? Menettekö koulussakin kokeisiin tietämättä mitään?
    Vain umpipöljä on varma asiasta, josta ei tiedä mitään!!!

    Ap. t. 10:43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi ...
    _______________________
    ***) ... hänen nimensä kautta."
    _______________________


    Ilm. 7:14 Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen." Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat,
    ___________________________________________
    ***) .... ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
    __________________________________________

    Äänestä

  • Raamatussa ei puhuta mitään ripistä eikä rippisalaisuudestakaan. Päinvastoin!

    Äänestä

  • Raamatusta kirjoitti:

    Raamatussa ei puhuta mitään ripistä eikä rippisalaisuudestakaan. Päinvastoin!

    Suomessa on nyt yksi asiantuntija, henkilö joka tietää kaiken ripistä ja vaitiolovelvollisuudesta yleisesti ja erikseen. Hän on pian teologian tohtori Johannes Alaranta.

    Viikon päästä hän väittelee tohjtoriksi Joensuussa.

    http://freepathways.wordpress.com/2013/10/03/vaittaja/

    Äänestä

Tosiasiassa rippi on teille yhtäkuin rikoksensalailu. Luulette että kun naapuriraiskaaja setä sanoo synnissä ja veressä olet saanut syntisi anteeksi niin eikö taas olla puhtaita pulmusia uusille kolttosille. Kun se salaaja on rikoskumppani menikö jakeluun. Tälläisenä aikana vielä näitä löytyy. Siinä teille kunnon uskoa täällä netissä hillutaan ja jopa liikutaan palstoilla missä ei olisi kenekään selväpäisen syytä liikkua .

Äänestä
  • Sinun todellisuutesi on, että elät valheessa, synnntisi sovittamattomina omantunnon päällä. Jos tuolla tiellä jatkat, niin perillä odottaa karmea yllätys.

    En ole vanhoillislestadiolainen, vaan jeesuksenuskossa.

    Äänestä

>>Ripin vastaanottaja julistaa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja verssä. Kuten Jeesus meitä esimerkillään opettaa.** Missä esiintyy rippi Raamatussa?? Missä esiintyy julistusta syntien anteeksi antamiseksi Raamatuissa, muuten kun Jeesuksen toimesta.
Missä Hän Teitä opetti?

>>Rippi ei kuitenkaan tarkoita että teot ja niiden kautta syntyneet vahingot tulisi ripissä soviteuiksi. Ripin jälkeen alkaa raskas sovituksen ja kärsimisen tie, joka voi pahimmillaan kestää syntiä tehneen koko elämän ajan.** Jos ne on anteeksi annettu, miten se kestää koko elämän?

>Ripistä ei tiedä mitään sellainen henkilö, joka luulee (taikka muillekin kenties opettaa) että ripissä sovitetaan rikoksia taikka kuitataan rikoksessa uhreille syntyneitä vahinkoja. ** Mutta näin se vain teillä TOIMII.
Anteeksi SAARNATUN SYNNIN MERESTÄ ei ongita, näinhän siellä saarnataan.
Sekavaa.
Kes.

Äänestä
  • Koska sinä et tiedä minun hengellistä taustaani, niin miksi kirjoitat "teillä" toimimisesta?

    JOs tuolla valheiden tiellä jatkat, niin sinulla on perillä karmea yllätys vastassa.

    Äänestä

  • etpä tiennyt kirjoitti:

    Koska sinä et tiedä minun hengellistä taustaani, niin miksi kirjoitat "teillä" toimimisesta?

    JOs tuolla valheiden tiellä jatkat, niin sinulla on perillä karmea yllätys vastassa.

    Mikä se siten on, että se voi vastata oikein?

    Äänestä

Näin on asia.

Äänestä
  • Siis tämä oli vastaus nimimerkkiin Oikea tieto ripistä. Täällä nämä viestit menee minne tahtovat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikea opetus ripistä kirjoitti:

Ripin vastaanottaja julistaa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja verssä.
Kuten Jeesus meitä esimerkillään opettaa.

Rippi ei kuitenkaan tarkoita että teot ja niiden kautta syntyneet vahingot tulisi ripissä soviteuiksi. Ripin jälkeen alkaa raskas sovituksen ja kärsimisen tie, joka voi pahimmillaan kestää syntiä tehneen koko elämän ajan.

Ripistä ei tiedä mitään sellainen henkilö, joka luulee (taikka muillekin kenties opettaa) että ripissä sovitetaan rikoksia taikka kuitataan rikoksessa uhreille syntyneitä vahinkoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu