Siis ymmärsinkö oikein, että kuolemaunet eivät tarkoita kuolemista? Entäs kun joku on nähnyt kuolemaunen esim läheisestä, ja se kuolema toteutuu?
Kysymys kuolema unista
2
123
Vastaukset
- kuolemaa pelkäävä
Eivät tosiaankaan.Kuoleman pelko saa aikaan näitä unia.Ja unet voi kestää vuosikausia.
Läheisen kuoleminen unessa ei tarkoita, että läheinen tulisi kuolemaan. On lukemattomia syitä, minkä vuoksi voi moisia ikäviä asioita nähdä unissaan.
Joskus voi kyetä aavistamaan jonkun kuoleman olevan lähellä. Tämä tarkoittaa yleensä jonkun kuulumista riskiryhmään. Tällaisia voisivat olla kuolemansairas, elämäntavoiltaan itsetuhoinen, onnettomuusalttiisti käyttäytyvä tai riskitilanteisiin hakeutuva henkilö. Huoli läheisestämme ja pelko tämän kuolemasta voi saada näkemään unia tämän kuolemasta. Ihmisen voi myös aistia olevan masentunut ja olevan sitä kautta kuoleman vaarassa.
Monet muutkin epäsuoremmat seikat voivat näkyä unissa läheisen kuolemana. Yleensä niihin liittyy menettämisen tunne, pelko ja ahdistus.
Oma kuolema nähdään unissa yleensä uhkaavana tapahtumana, joka lähestyy ja lähestyy. Ahdistus on kova ja näkijä herää juuri junan alle jäädessään tai katuun pudotessaan. Nämä unet eivät liity kuoleman pelkoon vaan pikemminkin ahdistuksen tunteeseen, jota unennäkijä kokeee unensa aikana. Ahdistus liittyy yleensä johonkin tulevaisuudessa olevaan tapahtumaan, jonka lopputuloksesta ei voi olla varma, ja tämä ahdistaa.
Jos tiedät läheisen kuolemaan liittyviä enneunia, joissa mainitsemiani elementtejä ei ollut mukana, vaan unennäkijä on kokenut unessa nähneensä läheisen kuoleman, joka sittemmin toteutui, haluaisin kuulla niistä.
Kerro vaikka tässä ketjussa taikka
Voit lähettää viestin [email protected]
Koetetaan kuitenkin nähdä kauniita unia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1781476
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431061Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38745- 14670
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21660Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä29653- 37653
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall184604Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593