TURKU haetaan KÄMPPISTÄ/KÄMPPIKSIÄ

Hei!

Olen 19-vuotias tyttö, joka etsii naispuolista kämppistä tai useampiakin. Vuokra-asunto keskustan/yliopiston läheltä olisi hakusessa ja kämppisten kanssa vuokra pysyy kohtuullisena. Vuokra voisi olla n. 300e/kk.
Pidän kämppisten kanssa asumisesta, ja tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Silti kämppiksenä suomalaiset ovat parhaita, jotta ei ole kielimuuria. Olen melko siisti ihminen, mutta en kuitenkaan nipota pienestä. Kunhan perussiisteys on kunnossa ja et pelkää tarttua imuriin niin asumisviihteys säilyy sen osalta. Tällä hetkellä opiskelen yliopistossa ja opiskelijabileitä on silloin tällöin, joissa myös käyn. Etkoja saa pitää ja kavereita kutsua kylään, kunhan opiskelurauha säilyy päivisin.
Minulla ei ole vielä huonekaluja sen kummemmin, ei siis ruokapöytää tai sohvaa jne. joten jos omistat ne niin ne sopivat varmasti asuntoon. Se myös huomiona, että jos päätämme muuttaa asumaan yhdessä niin mahdollinen poismuutto tulevaisuudessa täytyy sitten järjestää niin ettei kukaan jää yksin isoon asuntoon loukkuun. Ideana kuitenkin on, että voisimme asua yhdessä edullisella vuokralla isommassakin asunnossa lähellä kaikkea.
Jos kiinnostuit, ota yhteyttä niin voimme katsoa miten sopisimme kämppiksiksi! :)
8676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hei!


Etsin myös itselleni kämppistä. Minulla olisi pian edessä muutto Turkuun. Olen 19-vuotias rento tyttö. Jos olet vielä vailla kämppistä ni voisin vaikka sähköpostissa kertoa lisää (:

Äänestä

Heippa

Onko jompikumpi teistä vielä vailla kämppistä? Tämänhetkinen kämppikseni on suurella todennäköisyydellä muuttamassa töiden perässä pois. Asumme Yo-kylässä perheasunnossa. Halpa tilava kolmio lähellä kaikkea.
Lisätietoja: [email protected]

Äänestä

Heippa! Täällä ois 20-vuotias tyttö ja asun tällä hetkellä Turussa, etsin kämppistä sekä kämppää, tässä on sähköpostini jos haluatte ottaa yhteyttä ja kysellä lisää! :) [email protected] terv. Iida

Äänestä

Heippä!

Mä olen Ander Diaz , espanjalainen sairaanhoitaja nuori mies. Olen ollut vuoden aikana Porissa töissä ja haluan muuttaa Turkuun joulukuun alkaen, eli 1.12.2013.
Olen siisti ja pidän asumisesta ihmisen kanssa.
Mulla on Porin asunto kalustettu ja voin viedä joku huonekalu, sovitaan.
Vastaus minun sähköpostiin: [email protected].

Ystävällisin terveisin,

Ander.

Äänestä

Hei!
Olen 18vuotias tyttö, ja etsin kämppistä Tampereelle
ensi syksyksi. Muutan työn perässä ja haluaisin kämppäkaverikseni
rauhallisen ja mukavan ihmisen. Ajatukseni olisi, että vuokraisimme kaksion, jossa kummallekin olisi oma huone. Jos olet kämppistä vailla, ota yhteyttä!:)

Äänestä
  • Olen kiinnostunut... mihin otan yhteyttä? :/

    Äänestä

Hei!

Onko kukaan nyt alkusyksystä muuttavista vielä vailla kämppistä, aloitan itse opiskelut silloin joten naispuolinen 18-28-vuotias kämppäkaveri on etsinnässä. Olen 19, ja toivon mukaan opiskelut alkavat yliopiston puolella kirjallisuuden parissa silloin. Ottakaa yhteyttä sähköpostilla ([email protected]), jos kämppis on vielä hakusessa :)

Laura

Äänestä
  • Moikka!

    Olen 25v luotettava ja rento nainen.
    Etsin luotettavaa kämppistä/alivuokralaista omaan, pari vuotta vanhaan 48m2 asumisoikeuskaksiooni Lietoon. Bussit kulkevat aivan asunnon edestä Turun keskustaan säännöllisesti, matkaa Turkuun on noin 12km.

    Oma vapaa-aikani menee hyvin pitkälti muualla, kotona käyn lähinnä nukkumassa. Suuren osan viikonlopuista olen myöskin poissa kotoa. Lisäksi olen näillä näkymin reissussa ainakin koko elokuun ja tammikuun, joten nämä ajat saisit asustella kämpässä yksin. Kaikki tarvittava (kalusteet, tv, pesukone jne) asunnossa on valmiina, toki myös omille huonekaluillesi saadaan järkättyä tilaa. Vuokrasta ym voidaan sopia sopivan vuokralaisen/kämppiksen löytyessä. :)

    Ota yhteyttä ja lysele lisää!
    -Tiia
    [email protected]

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kamppis2 kirjoitti:

Hei!

Olen 19-vuotias tyttö, joka etsii naispuolista kämppistä tai useampiakin. Vuokra-asunto keskustan/yliopiston läheltä olisi hakusessa ja kämppisten kanssa vuokra pysyy kohtuullisena. Vuokra voisi olla n. 300e/kk.
Pidän kämppisten kanssa asumisesta, ja tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Silti kämppiksenä suomalaiset ovat parhaita, jotta ei ole kielimuuria. Olen melko siisti ihminen, mutta en kuitenkaan nipota pienestä. Kunhan perussiisteys on kunnossa ja et pelkää tarttua imuriin niin asumisviihteys säilyy sen osalta. Tällä hetkellä opiskelen yliopistossa ja opiskelijabileitä on silloin tällöin, joissa myös käyn. Etkoja saa pitää ja kavereita kutsua kylään, kunhan opiskelurauha säilyy päivisin.
Minulla ei ole vielä huonekaluja sen kummemmin, ei siis ruokapöytää tai sohvaa jne. joten jos omistat ne niin ne sopivat varmasti asuntoon. Se myös huomiona, että jos päätämme muuttaa asumaan yhdessä niin mahdollinen poismuutto tulevaisuudessa täytyy sitten järjestää niin ettei kukaan jää yksin isoon asuntoon loukkuun. Ideana kuitenkin on, että voisimme asua yhdessä edullisella vuokralla isommassakin asunnossa lähellä kaikkea.
Jos kiinnostuit, ota yhteyttä niin voimme katsoa miten sopisimme kämppiksiksi! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu