Sankarillisuutta

Viime vuosikymmenten kansainvälisesti tunnetuimpia ja arvostetuimpia suomalaisia lienevät kenraalit Ensio Siilasvuo ja Gustav Hägglund.

* Mistä tämä Hägglund on tullut? Hän lähti komentajana lomalle YK-joukoista ja jätti tukalassa paikassa sijaisensa "yksin". Svenska folkpartietin avulla hänestä tuli ennätysvauhtia everstiluutnantista kenraalimajuri.

Helsingin yliopisto parhaana suomalaisena sijoittui listassa sijalle 72. Mutta Siilasvuo kuten Hägglundkin ovat sotilaita, siis tyhmiä ja mitättömiä saitin psykologien tyypittäminä!

* Hägglund teki "miehekkäillä" lausunnoillaan muutaman pattonilaisen mokan.

Useimmat siviilityönantajat arvostavat suuresti sotilaskoulutusta ja -kokemusta. Sen ansiosta minäkin sain sotilasurani jälkeen hyvän ja vaativan, myös hyvin palkatun siviilityön.

* Enää kapiaisia ei tarvita isännöitsijöiksi eikä vakuutusyhtiöihin. Sielläkin ovat ammattivaatimukset alkaneet kasvaa.

Me sotilaat – upseerit ja myös toimi- ja opistoupseerit – olemme opiskelleet kursseillamme myös psykologiaa, ihan pakollisena aineena, ja monet ovat opiskelleet sitä lisää yliopistoissa. Sotilas, joka toimii aina ihmisten kanssa, oppii myös käytännön kautta melkoiseksi psykologiksi.

* Oppimistulosten vuoksi teidät kasarmilla pidetäänkin.

Ei tulisi sotilasjohtajan mieleenkään ruveta jakamaan alaisiaan varusmiehiä tai reserviläisiä stereotyyppisiin ryhmiin heidän ammattiensa tai ammattialansa perusteella. Sellainen on tämän saitin "psykologien" puuhaa.

* Betoniraudoittaja-sotilasmestari.

* Olet kuin Sir Alfred.
1116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

voisi jatkaa vaikka huuhaa palstalla!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pageat Heroes! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu