Olen ollut 3 vuotta työttömänä koulusta valmistumisen jälkeen lukuunottamatta paria kurssia. Tämä olo on jatkunut joitakin vuosia ja muistan että jo koulussa halusin jäädä kotiin nukkumaan koska en jaksanut kiinnostua mistään. Nykyään ne asiat jotka kiinnpsti ennen, ei jaksa innostaa. Haluaisin nukkua vaan ja olla tekemättä mitään. En välitä nähdä kavereitani ja joskus keksin tekosyitä että ei tarvitse tavata, olen mieluummin yksin. Kaikesta on lähtenyt hohto ja kiinnostus.
Olin ennen porukan iloisin ja äänekkäin, nyt hiljaisin ja totinen. Olen mieluummin yksin ja hiljaa. Inhoan nykyistä itseäni ja kaipaan vanhaa minää takaisin. Ne rakkaat harrastukset ovat jääneet, jään mieluummin kotiin kuin menen. En käy usein suihkussa enkä siivoa mielelläni, ennen oli toisin. En panosta vaatteisiini, ennen oli toisin.
Olen myös kovin sekava, tarkoitan että itken mitä pienimmistä asioista mutta esitän niin kovaa ja olen rakentanut muurin ympärilleni jottei minua loukata. Joudun pidättelemään itkua usein ettei muut näe. Inhoan itseäni.
Haluaisin apua, en koe olevani työkuntoinen tai kykenevä esim opiskelemaan. En tiedä mitä teen ja mistä lähden hakemaan apua?
Olin ennen porukan iloisin ja äänekkäin, nyt hiljaisin ja totinen. Olen mieluummin yksin ja hiljaa. Inhoan nykyistä itseäni ja kaipaan vanhaa minää takaisin. Ne rakkaat harrastukset ovat jääneet, jään mieluummin kotiin kuin menen. En käy usein suihkussa enkä siivoa mielelläni, ennen oli toisin. En panosta vaatteisiini, ennen oli toisin.
Olen myös kovin sekava, tarkoitan että itken mitä pienimmistä asioista mutta esitän niin kovaa ja olen rakentanut muurin ympärilleni jottei minua loukata. Joudun pidättelemään itkua usein ettei muut näe. Inhoan itseäni.
Haluaisin apua, en koe olevani työkuntoinen tai kykenevä esim opiskelemaan. En tiedä mitä teen ja mistä lähden hakemaan apua?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kuulostaa tutulta. Olen itse samantapaisessa tilanteessa; mikään ei tunnu kiinnostavan ja itkua saa pidätellä. Itse tosin opiskelen tällä hetkellä, mutta se tuntuu rankalta, enkä jaksa kunnolla kiinnostua. Pienikin vastoinkäyminen alkaa itkettää.
Oletko käynyt keskustelemassa lääkärissä tai muualla olostasi. Mikäli et ole, olisi se varmasti aiheellista. Lääkäri varmaan kirjoittaisi lähetteen psykososiaalisten palveluiden vastaanotolle tai muuhun vastaavaan palveluun. Itse olen kokenut hyödylliseksi, kun olen voinut käydä omista ongelmistani keskustelemassa.
Tismalleen samat ongelmat; tosin, en pidä tunteita sisällä, enkä suosittelekkaan sitä, koska kun on vaikeaa ja on avoin, tulee oppimaan asioista tosi paljon.
Eli siis itekkään en pysty tekemään yhtään mitään ja kokoajan aivan hirveä olo, tässä sitä ollaan päivät kiduttu tekemättä yhtään mitään jo n. vuoden ajan melkeen.
Ja surkein homma siinä on se, että jos ei ole itsellä voimia auttaa ittiä, ei sitä tuu paranemaan, niin se vaan menee, maailma, tai ainakin suomi on aivan hirveä paikka. Ainoastaan oikeiden lääkkeiden löytyminen saattais auttaa, mutta mullakin on jo viiennet menossa, eikä mitään hyötyä.
Mutta nythän tässä on kolme ihmistä yhessä, jos teitä kiinnostaa, tässä voidaan keskustella.... ja sori turhan pitkästä kommentista, ei niitä jaksa itekkään yleensä masentuneena lukea.
Ainiin ja semmonenkin asia tuli mieleen, että jos olis joku ihminen, joka välittäis todella paljon, joka päivittäin auttais sua, siinä olisi pelastus, mutta ei semmosta vaan löydy mistään... ehkä, jos tilais jonku homebutlerin?? ...en tiedä...
Mä en oikein halua / osaa puhua kellekään. Siksi pelottaa mutta tiedän että on saatava varattua aika johonkin, kysynkö siis ihan tavallisesti lääkäriltä (terveyskeskus) aikaa ja e ohjaa oikeaan paikkaan?
Mulla on myös unettomuutta ollut ja myös sitä että nukkuisin vaikka kuinka paljon. Ei mitään kultaista keskitietä vaan äärilaitoja. Unirytmini on myös aivan sekaisin ollut pitkään.
Se kannattee haluta puhua. Kerrot vaan mitä on mielessä ja vastaat, kun kysytään. Soita vaikka 112 ja kysy, mistä saat sun ongelmaan apua. Voit myös koittaa soittaa kriisipuhelimeen, jos se ei ole varattuna, siellä ne varsinkin osaa neuvoa. Ite jo ainakin 5 kertaa soittanut sinne.
Ja sama homma mulla, nukuin eilen päivän ja heräsin illalla yheltätoista... oon sitten vielä tässä nukkunu 6 tuntia jossain välissä.
Haluan kyllä varmaan mutta tuntuu että en pysty. Teoriassa tiedän että mitä pitäisi tehdä mutta jokin sanoo sisällä että en pysty. Tunnen itseni niin luuseriksi, niin paskaksi ja saamattomaksi. Mutta haluaisin olla toisenlainen ja nauttia elämästä. Tuntuu kuin muut siirtyy elämässään eteenpäin ja niille tapahtuu ihania asioita mutta itse olisi jossain hidastetussa filmissä ja niin liimattuna tähän tahmeaan oravanpyörään ettei siitä pääse irti.
Minun vanhemmat on olleet alkoholisteja, isä on edelleen. Äiti on sairastanut pahan paniikkihäiriön ja ollut sairaalahoidossa sen takia kun olin pieni. Oma teini-ikä oli onnellista aikaa vaikka mua hiukan koulukiusattiin. Huomaan muistelevani paljon sitä onnellisempaa aikaa ja kaipaavan niitä vanhoja fiiliksiä ja tunteita. Nyt olen vaan pelkkä harmaa lakana, ilman mitään iloa.
Onko koulutusalasi ja ammatti, johon valmistuit aloja joilla on heikko työllisyys? Kyllä sinun kannattaa avautua ja etsiä apua.
Kyllä on, kertaakaan ei ole alani työtä tarjottu valmistumisen jälkeen. Nyt on tarjottu työtä toiselta alalta palkkatuella mutta pelkään että en jaksa. Olen hyvin ahdistunut tulevasta ja huomaan stressaavani sitä aivan älyttömän paljon. Pelkään että en jaksa ja haluan taas vaan jäädä kotiin nukkumaan ja hautautua syvemmälle kotiin.
Joo... siis ei tässä tilanteessa voi tehä yhtään mitään... ei me voida, kuin istua kotona ja kitua, eikä se tule pitkään aikaan loppumaan...
Tänään oli ihan hyvä päivä kunnes taas jossain kohtaa alkoi ahdistaa. Tiedän että en saa ensi yönä unta ja huomenna olen niin väsynyt että se sattuu jo fyysisestikin. Tuntuu että haluaisi itkeä mutta itku ei tule ahdistuksen läpi. Sitä vaan mietin että miten olen saanut itseni näin solmuun, olen todella pettynyt itseeni ja tähän tilanteeseen. Huomaan että elämäni on juoksemassa ohi ja minä jään rannalle ja pelkään sitä hetkeä kun kuolen, sitten näen kuinka luuseri olen ollut ja kuinka olen hukannut elämäni.
En ole vieläkään saanut itseäni lääkäriin.
Kynnys soittamiseen ja lääkäriajan varaamiseen voi olla suuri. Tiedän kokemuksesta. Kun saat ajan varattua, on luultavasti suurin kynnys jo ylitetty. Se helpottaa, kun saat lääkärille kerrottua tilanteesi ja hän sitten kirjoittaa lähetteen ja mahdollisesti myös lääkettä. Ja lähete ei välttämättä edes ole pakollinen. Ainakin omassa asuinkaupungissani psykosos.vast.otolle voi hakeutua vain varaamalla itselleen ajan.
Itse aikanaan hakeuduin lääkäriin juuri siksi, että saisin lähetteen johonkin missä voisin keskustella tuntemuksistani. Lääkäri kuitenki kirjoitti myös reseptin ja vaikka aluksi suhtauduin lääkkeen aloittamiseen vastahakoisesti, on siitä kuitenkin ollut minulle apua.
Tsemppiä! Päivä kerrallaan eteenpäin.
Viime yö meni valvoessa ja vaikka kuinka koitin saada levättyä niin sydän hakkasi. Ja silmät kiinni makasin sängyssä mutta sisältä olin niin levoton nukkumaan. Tämä käy joka kerta kun minulla on seuraavana päivänä jotain menoa. Tänään kävin työhaastattelussa ja se oli täysin fiasko, tulin pois autooni ITKEMÄÄN ja säälimään itseäni kuinka tyhmä olen! Haastattelussa olin jo täysin luopunut toivosta, jotenkin näytin varmaan aivan typerältä ja näin haastattelijoiden kasvoilta kuinka vaivaantuneita olivat.
Sunnuntaina minulle on tulossa kaveri kylään mutta haluaisin perua sen. Tahtoisin vaan olla yksin täällä.