Olin seuraamassa Anjalankosken kansanedustajavierailua. Siellä Tossavainen osasi kiteyttää.
Hän ei millään tavalla taipunut Soinin pölhöpopulismin suuntaan.
Hän ei millään tavalla taipunut Soinin pölhöpopulismin suuntaan.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Epäilen vahvasti todistustasi. Jos kerrot objektiivisestikin arvioituna edes likimain toden, täytyy epäillä, että joku muu kuin ilmailuministeri Tossavainen itse kirjoittaa hänen bloginsa ja puheenvuoronsa sekä kysymyksensä eduskunnassa.
Vastenmielinen epäisänmaallinen vihaa kylvävä demagogi, joka käyttää totuutta todella säästeliäästi.
Kyllähän Teneriffan persu on pölhöpopulisti jos kuka. Mustamaalaus, uhkakuvien maalailu, asioiden yksinkertaistaminen ja puhdas demagogia ovat herra Tossavaisen arsenaalia jos mikä. Ja se kiteyttäminen on usein myös pahimmanlaatuista vääristelyä, kun yritetään miellyttää ns. suurta yleisöä ja heitetään aivot narikkaan.
Tossavaisen vahvuus on vaatimus syvästä harkinnasta ennen päätösten tekoa.
Nythän päättäjät sohlaavat tukka putkella ymmärtämättä lainkaan päätöstensä seurauksia. SoTe on eräs sellainen kyhäelmä.
Blogilinkonsa perusteella Tossavainen on todellakin viimeinen vaatimaan harkintaa. Tossun jätemyllystä tulee luettavaksemme täysin harkitsematonta ja pikaistuksissaan kokoon raavittua sontaa useita kertoja päivässä.
Juuri "syvän harkinnan" suhteenhan Tossavaisella on eniten petrattavaa. Tossavaisen tyylinä on ilmaista mielipiteensä spontaanisti ja mahdollisimman paljon suurta yleisöä kosiskellen. Esimerkkinä voisi olla vaikkapa hänen Nato-kantansa. Georgian ja Venäjän välisen selkkauksen aikana hän vaati Suomen liittämistä Natoon. Muutama vuosi myöhemmin hän oli kuitenkin jo vaatimassa Nato-yhteistyön supistamista ja oli harkitsemassa jopa sotilaspassinsa palauttamista tästä syystä.
Syvä harkinta voi olla myös tiukkaa laskelmointia omien etujen maksimoimiseksi. Tossavainen oli eduskuntavaalien alla olevinaan kouvolalainen, jotta sai pitää kotipaikkanaan vaalimainoksissaan pääkannatusaluettaan. Vaali-iltana hän sitten ilmoitti, että siirtää kirjansa alivuokralaisosoitteestaan Kouvolasta kesämökilleen Savitaipaleelle. Tossavainen osoitti tässä kyllä syvää harkintaa, mutta vain omaa etuaan tavoitellakseen.
Tossavainen on ilmeisen syvästi harkittuaan käyttänyt solvaavaa ja leimaavaa kieltä poliittisista vastustajistaan. Hän on vähätellyt muita ja siloitellut oman puolueensa jäsenten töppäyksiä. Hänen tyylinään on aggressiivinen hyökkäys otsikkotasoisen perehtymisen jälkeen asioissa, joiden avulla hän näkee mahdollisuuden kerätä huomiota räväkkyydellä. Yksityiskohtia paisuttamalla - syvän tai kevyemmän harkinnnan jälkeen - voidaan mikä tahansa inhimillinen toiminta saattaa epäilyttävään tai naurettavaan valoon.
Tossavainen ei pysty dialogiin, vaikka hänen blogissaan on kommentoinnin mahdollisuus. Oman mielipiteen toistaminen ja kritiikin kuittaaminen ajojahtina on tyypillisintä - ja myös ärsyttävintä - Tossavaisen toiminnassa.
Tossavaisen ja Lindströmin toiminta Kouvolan seudun edunvalvonnassa on ollut katastrofi. He eivät ole pystyneet puolustamaan aluettaan ja heidän kansanedustajakautenaan alueen alasajo on vain kiihtynyt. On jopa todennäköistä, että alueen leimautuminen perussuomalaisten pääkannatusalueeksi on vaikuttanut negatiivisesti ulkopuolisten suhtautumiseen alueen kehittämiseen.
Perussuomalaisten (ja Tossavaisen) "vaihtoehto" sote-uudistukseen on ollut se, että mitään ei saisi muuttaa. Katseella seuraaminen ja reaktiivinen toiminta on ollut persujen käytäntö lähes kaikessa asioiden hoidossa. Omaa vaihtoehtoa ei juurikaan mietitä, mutta silti ollaan valmiita jarruttamaan enemmistön hyväksymien päätösten voimaantuloa kaikin mahdollisin keinoin. Tätä on vaikea käsittää muuna kuin tarkoitushakuisena huomion herättämisenä ikään kuin käytäisiin jatkuvaa vaalikampanjaa, jonka tavoitteena ei kuitenkaan ole vastuun kantaminen edes tulevaisuudessa. Tällainen toiminta ei ole millään tavoin perusteltua, elleivät persut sitten halua tavoitella demokratian alasajoa ja anarkiaa.