Ehkä rattijuoppo- kuulusteluhin.

Tuli mokattua perjantaina aika pahasti. Olin nauttinut muutaman annoksen alkoholia, ja kuvittelin ajokykyni olevan riittävä. Jouduin kuitenkin väistämään mutkassa irtokoiraa ja auto meni yhden kerrostalon pihaan. Kahden päivän kuluttua poliisit tulivat ja sanoivat että tästä autosta on tehty rikosilmoitus, että ajoinko kännissä. Kielsin kaiken.

Poliisi puhallutti nyt aamulla ja se oli nolla. Voinko saada rattijuopumusyytettä jos kenelläään ei ole todisteita siitä että minulla on ollut veressä tietty määrä alkoholia joka ylittää 0.5 promillen rajan. Minkäänlaista puhallusta ei siis ole tehty niin että mittari värähtää. Selviänkö jos kiistän kuulusteluissa kaiken?

Kaksi yötä valvonut. Never again.
8103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kun sinua ei viety verikokeeseen, niin taaksepäin laskentaa ei voi tehdä. Siinä selvitetään, mikä oli veren alkoholipitoisuus ajon aikana.
Jos taas löytyy todistaja, joka kertoo kuinka monta alkoholiannosta ennen ajoa olet juonut, niin siitä kyllä selviää promillet.

Äänestä

Join yhdessä baarissa reilun tunnin aikana 2 tai 3 annosta alkoholia. Kun laitoin painoni ja alkoholiannokset laskuriin niin vastaus oli : noin hitaasti lipittäessä maksa polttaa kaiken sitämukaa kun juo. Baarissa ei ollut muita ja auto oli kaukana.

Äänestä
  • No, sitten ei tule syytettä rattijuopumuksesta. Mutta sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mikäli se katsotaan vakavaksi piittaamattomuudeksi, niin kortti lähtee 1-6 kuukaudeksi. Jos kortti on ns. lyhytaikainen, niin uusi korttikin on lyhytaikainen ja vaatii autokoulussa kirjalliset ja inssin uudelleen.

    Äänestä

Siis miten tää homma muka menee. et jos joku sanoo että rattijuoppo oot - niin sitten oot? Eikö muka tarvita puhalluskoetta ?

Äänestä
  • Ei tietenkään tarvita. Esimerkiksi törkeän rattijuopumuksen vanhenemisaika on viisi vuotta. Jos joku/jotkut todistavat, että henkilö A joi silloin ja silloin pullon viinaa ja lähti sen jälkeen kovassa humalassa ajamaan autolla. Jos teosta on kulunut alle viisi vuotta, niin kuljettaja syyllistyi törkeään rattijuopumukseen, vaikka mitään puhalluskoetta ei koskaan tehtykään.

    Äänestä

puhallettu ei siis ole ollenkaan mitään mistä mittari värähtää ja max 3 annosta pystyisi käytännössä todistamaan joku joka ei minun kokoisella vielä ylitä siinä ajassa jossa ne on nautittu, lähellekään rattijuopumuksen rajaa.

Äänestä

Liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja vakava piittaamattomuus. Jälkimmäinen johtuen siitä, ettet jäänyt paikalle selvittämään asiaa silloin, kun ajoit pitkäksi. 25-30 päiväsakkoa ja kortti pois pari pyöreesti 8 viikkoa. Rattijuopumussyyteettä ei voi tulla, jos ei ole puhallutettu etkä myönnä juoneesi.

Äänestä

Sanoin poliisille että en nähnyt tarpeelliseksi jäädä asiaa selvittämään kun mitään ei käynyt. Tosin eipä tuolla taida mitään merkitystä ollakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


wagahanza kirjoitti:

Tuli mokattua perjantaina aika pahasti. Olin nauttinut muutaman annoksen alkoholia, ja kuvittelin ajokykyni olevan riittävä. Jouduin kuitenkin väistämään mutkassa irtokoiraa ja auto meni yhden kerrostalon pihaan. Kahden päivän kuluttua poliisit tulivat ja sanoivat että tästä autosta on tehty rikosilmoitus, että ajoinko kännissä. Kielsin kaiken.

Poliisi puhallutti nyt aamulla ja se oli nolla. Voinko saada rattijuopumusyytettä jos kenelläään ei ole todisteita siitä että minulla on ollut veressä tietty määrä alkoholia joka ylittää 0.5 promillen rajan. Minkäänlaista puhallusta ei siis ole tehty niin että mittari värähtää. Selviänkö jos kiistän kuulusteluissa kaiken?

Kaksi yötä valvonut. Never again.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu