Auto Ilves-HML

Nyt tuli hankittua sitten Volvo.Onko kokemuksia Hämeenlinnan Auto Ilveksen huoltotoiminnasta?
Hesan päässä ainakin Bilia tuntuu olevan monen "hampaissa""valohoidon"vuoksi?
Mitenkä meillä täällä LÄÄNIN PÄÄKAUPUNGISSA??
91909
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei ole kokemusta Hämeenlinnasta, mutta ainakin Kuopion ja Tampereen huolloista ei minulla ole pahaa sanaa. Kaikki toimii esimerkillisesti.

Äänestä

minäkin olen siirtänyt kaiken mahdollisen asionnin Hyvinkään Auto-Ilvekseen koska Bilian kaikkien toimipisteiden toiminta on kertakaikkiaan pöyristyttävää. ja saman on kokeneet myös muut siellä asioivat tutut. monopoli ei tee hyvään millekään.

Äänestä

Olen tehnyt pari autokauppaa ko. liikkeessä ja huollattanut silloin tällöin vaikken ihan hml:ssa asukaan. Hyvä porukka on, huolto tuntuu pelaavan, odotusajat ei ole pitkiä.
Hesassa muutoin Pitskun Bilia on hyvä, ilmeisesti ei ole ehtinyt mennä vielä pilalle, kun on tuoreempi piste.

Äänestä
  • No nyt se auto tuli sieltä Ilveksestä huollosta,ja tuntui olevan asiallista palvelua.
    Työt,mitä ei voitu tehdä osien puutteen vuoksi,tehdään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
    Jään odottamaan mielenkiinnolla soittoa/txt-viestiä,tällä viikolla pitäisi "kapulan" pärähtää?

    Äänestä

auto ilves hyvinkään automyyjät ainakin ovat toivottoman surkeita työssään. Ei kiinnosta asiakkaat pätkääkään ja palvelu uskomattoman surkeaa. ylimalkasta touhua.

huolto pelaa ja toimii, sieltä saa myös mukavaa ja hyvää palvelua.

Äänestä
  • ketju vuodelta 2004 ja sinä pässi kaivoit sen esiin. Ei Toyotasta saanut kunnon hyvitystä?

    Äänestä

  • Nyt tulee Ruusuja sylin täydeltä Hämeenlinnan Auto-Ilveksen toiminnasta, olimme menossa Vaasaan kun Volvoni XC90 - 03 mallia sanoi sopimuksen irti, kesti ainoastaan 2.5h siitä kun autoni hinattiin korjaamolle kun autoni oli ajo kunnossa taas, erittäin ystävällinen palvelu ja nopea toiminta👍👍👍🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹

    Äänestä

  • Oman kokemukseni mukaan Hyvinkään Ilveksen myyjät ovat mukavia ja ammattilaisia. Tosin kauppoihin en heidän kanssaan yleensä pääse, välirahat tuppaavat jäävän liian koviksi.

    Äänestä

olkoot vaikka 1994 vuodelta mutta kokemuksia silti. toyotaan ikinä koskenutkaan, ilmeisesti sun lukutaidossa puutteita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uusi VOLVO kirjoitti:

Nyt tuli hankittua sitten Volvo.Onko kokemuksia Hämeenlinnan Auto Ilveksen huoltotoiminnasta?
Hesan päässä ainakin Bilia tuntuu olevan monen "hampaissa""valohoidon"vuoksi?
Mitenkä meillä täällä LÄÄNIN PÄÄKAUPUNGISSA??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu