Presidenttimme USAn suurlähetystön ja NATOn sähköjänis

Puolustusvoimissa kysytään jo, ohjataanko Suomen NATO-keskustelua ulkopuolelta.

Eikä syyttä.

USAn Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck esitti Suomen medialle viikko ennen kuin presidentti Niinistö esitti asian Ylelle, että Suomen on kasvatettava puolustusbudjettiaan moninkertaisesti tai sitten luovuttava nykyisestä liittoutumattomuudesta, yleisestä asevelvollisuudesta ja koko maan puolustamisesta ja liittouduttava (NATOon).
1455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ei Oreck mitään uuttaajatusta suomalaisille esittänyt. Nämä tosiasiat ovat jokaisen
Suomen puolustusvoimista vastuussa olevien päättäjien tiedossa.
Sinunlaisilleoutsidereille saattaa syntyä yön hiljaisina hetkinä oivalluksia, jotka
ovat tyypillisiä "Kansan radion" porukalle.

Äänestä

"Puolustusvoimissa kysytään jo, ohjataanko Suomen NATO-keskustelua ulkopuolelta.
Eikä syyttä. "

Tottakai Suomen jäsenyys herättää kiinnostusta monissa suunnissa. Muistanet miten jonkin aika sitten Venäjän puolustusministeri ja jotkut kenraalit ovat kertoneet Venäjän kantoja asiaan.
On aika luonnollista että myös USA kertoo avoimesti käsityksiään.

Äänestä

Presidenttimme USAn ja NATOn hännystely on mennyt jo säälittäväksi.

On vaarallista kun meillä on presidentti jolla ei ole omia ajatuksia eikä selkärankaa. Ryti oli aikoinaan yhtä pihalla presidentin tehtävistä kuin Niinistö nyt.

Äänestä
  • "On vaarallista kun meillä on presidentti jolla ei ole omia ajatuksia eikä selkärankaa. "

    Puhutko nyt varmasti siitä Samasta Niinistöstä jolla on sinun väitteittesi mukaan munaa viedä Suomi Natoon ohi Eduskunnan ja vastoin kansan enemmistön tahtoa ja joka on lähdössä koko ajan sotimaan joka suuntaan ja joka solmii suvereenisti salasopimuksia suurvaltojen kanssa? Minusta kuvailemasi Niinistö ei vaikuta lainkaan ajatuksettomalta tai selkärangattomalta.

    "Ryti oli aikoinaan yhtä pihalla presidentin tehtävistä kuin Niinistö nyt."

    Jospa lukisit hieman historiaa etkä vain peilaisi asioita omien ennakkoluulojesi läpi.

    Äänestä

  • kokemus-k kirjoitti:

    "On vaarallista kun meillä on presidentti jolla ei ole omia ajatuksia eikä selkärankaa. "

    Puhutko nyt varmasti siitä Samasta Niinistöstä jolla on sinun väitteittesi mukaan munaa viedä Suomi Natoon ohi Eduskunnan ja vastoin kansan enemmistön tahtoa ja joka on lähdössä koko ajan sotimaan joka suuntaan ja joka solmii suvereenisti salasopimuksia suurvaltojen kanssa? Minusta kuvailemasi Niinistö ei vaikuta lainkaan ajatuksettomalta tai selkärangattomalta.

    "Ryti oli aikoinaan yhtä pihalla presidentin tehtävistä kuin Niinistö nyt."

    Jospa lukisit hieman historiaa etkä vain peilaisi asioita omien ennakkoluulojesi läpi.

    Voi voi eversti, taas yrität asian vierestä. Niinistö ei noita kuvaamiasi asioita tee itse eikä itselleen vaan vain USAn ja NATOn pyynnöstä USAlle ja NATOlle.

    Äänestä

  • USANATOMarionetti kirjoitti:

    Voi voi eversti, taas yrität asian vierestä. Niinistö ei noita kuvaamiasi asioita tee itse eikä itselleen vaan vain USAn ja NATOn pyynnöstä USAlle ja NATOlle.

    Ei ole kyse siitä kenen pyynnöstä hän ne muka tekee. Vaan siitä että tämä "selkärangaton ja ajatukseton" presidenttimme pystyy mielestäsi suvereenisti huseeraamaan Suomen politiikassa niin että hän tekee täysin valtaoikeutensa ylittäviä sopimuksia, ohittaa hallituksen ja Eduskunnan mennen tulleen ja vielä kontrolloin mediaa niin että mikään ei tule ilmi. Kuullostaa minusta ihan Kekkoselta valtansa huipulla, eikä miltään tahdottomalta älykääpiöltä joksi Niinistöä jatkuvasti kuvaat.

    Joo olet oikeassa, se oli karmeeta, että Niinistö päästettiin sopimaan salaa USAn kanssa Suomen liittämisestä USAn turvallisuussopimukseen.

    Nyt vaan ollaan ja katotaan, mihin kaikkeen USA kiristää ja painostaa meitä, paljonko se kuppaa puolustusrahojamme ja mihin kaikkeen presidentti myy meitä.

    Äänestä

  • Korvaamaton vahinko kirjoitti:

    Joo olet oikeassa, se oli karmeeta, että Niinistö päästettiin sopimaan salaa USAn kanssa Suomen liittämisestä USAn turvallisuussopimukseen.

    Nyt vaan ollaan ja katotaan, mihin kaikkeen USA kiristää ja painostaa meitä, paljonko se kuppaa puolustusrahojamme ja mihin kaikkeen presidentti myy meitä.

    "Joo olet oikeassa, se oli karmeeta, että Niinistö päästettiin sopimaan salaa USAn kanssa Suomen liittämisestä USAn turvallisuussopimukseen."

    Eli sinäkin jo myönnät että Niinistö ei olekaan mikään saamaton vässykkä?

    "Nyt vaan ollaan ja katotaan, mihin kaikkeen USA kiristää ja painostaa meitä, paljonko se kuppaa puolustusrahojamme ja mihin kaikkeen presidentti myy meitä."

    Älä väitä että sinä tyytyisit vain katsomaan. Kyllä sinä keksit asioita jo paljon ennen kuin mitään tapahtuu.

    Äänestä

Niinistö ja Stubb hyppivät USAn suurlähetystön tahdissa kuin parhaatkin hepokatit.

Äänestä
  • Hassusti Venäjän suunnalta tulleet "ohjeet" ovat sinusta järkeviä kannanottoja joiden mukaan politiikkaamme pitäisi ohjata mutta USA:n suurlähetystön lausumat ovat puuttumista sisäisiin asioihimme. Oletkohan juuttunut jotenkin 70-luvulle kun suhtaudut noin kovin vainoharhaisesti suurvaltojen lausuntoihin? Muita ne eivät tunnu kauheasti hetkauttavan suuntaan tai toiseen.

    Äänestä

Suomen poliittinen johto on nyt heikoissa käsissä. Presidentti ja Eurooppa-ministeri myyvät Suomea USAlle ja NATOlle kynnysmatoksi Venäjää vastaan.

Lähteekö Niinistö jo USAn ja NATOn sotavalmisteluihin Irania vastaan, vaikka Venäjä ja Iran tiivistävät puolustusyhteistyötään, vai vasta Venäjän sotaan.

Äänestä
  • "Lähteekö Niinistö jo USAn ja NATOn sotavalmisteluihin Irania vastaan, vaikka Venäjä ja Iran tiivistävät puolustusyhteistyötään, vai vasta Venäjän sotaan."

    Älä nyt tyhmiä kysele. Emme me ole mihinkään lähdössä.
    Sinä vain olet niin sotaisa luonne että olet aina lähettelemässä sotilaita ties minne.
    Rauhoittuisit jo...

    Äänestä

tosi hyvä jos intissäkin aletaan miettii isänmaanpettureita, jotka myy suomen puolustamisen Usalle ja natolle.

Äänestä

Niinistö ei näytä tajuavan, että NATOn vastutus sisältää myös Niinistön toimmien vastustamisen kun hän lupaa Rajavalvontalentokoneita Islantiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suomi taas ajopuu kirjoitti:

Puolustusvoimissa kysytään jo, ohjataanko Suomen NATO-keskustelua ulkopuolelta.

Eikä syyttä.

USAn Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck esitti Suomen medialle viikko ennen kuin presidentti Niinistö esitti asian Ylelle, että Suomen on kasvatettava puolustusbudjettiaan moninkertaisesti tai sitten luovuttava nykyisestä liittoutumattomuudesta, yleisestä asevelvollisuudesta ja koko maan puolustamisesta ja liittouduttava (NATOon).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu