Kävin kirjakaupassa ja ostin äskettäin ilmestyneen hyvän kirjan. Kirjoittaja on Katja Boxberg ja kirjan nimi on: Paavo Lipponen! Lipponen itse ei ole halunnut osallistua kirjan tekoon, vaan tekijä on koonnut sen Paavon elämänsä eri vaiheissa hyvin tunteneita haastattelemalla ja arkisto- ja muita kirjallisia aineistoja tutkimalla.
Kirja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta! Alkaa näin: ”Paavo Lipponen oli kahdeksan vuoden ajan Suomen vaikutusvaltaisin poliitikko. Hän on edelleen maan tunnetuin poliittinen päättäjä, vaikka on jättänyt pääministerin tehtävät. Lipponen on kaikille tuttu, mutta samalla tuntematon.”
Alkusanojen loppukappale kuuluu näin: ”Kirjaan kootuista palasista syntyy kuva lahjakkaasta, laajasti sivistyneestä, kunnianhimoisesta ja ristiriitaisesta henkilöstä, josta rauhanaktivismin ja vasemmistoradikalismin kautta kasvaa eurooppalainen ajattelija, integraation puolustaja. Kirja on myös tarina sotien runtelemasta maasta, joka Kekkosen johdolla opettelee Neuvostoliiton ystäväksi ja naapurin otteen kirvotessa kääntyy vauhdilla kohti Eurooppaa. Nämä kaksi tarinaa kulkevat käsi kädessä, eikä niitä voi erottaa toisistaan”.
Ensimmäinen luku käsittelee Paavon lapsuutta saksalaisten miehittämässä Lapissa, Pellon Turtolassa, isän ollessa rintamalla, evakkomatkaa Ruotsiin ja paluuta sodan runtelemaan Pelloon. Sen jälkeen koulunkäyntiä Kuopiossa, missä hän kiinnostui jo koulupoikana filosofiasta, arkkitehtuurista, jalkapallosta, koripallosta, uinnista ja vesipallosta; asioista, jotka ovat säilyneet Paavon pysyvinä kiinnostuksen ja harrastuksen kohteina. Paavon kiinnostui myös politiikasta jo kouluvuosinaan ja hänen radikalisoitumiseensa vaikutti paljon eräät tapahtumat koulussa, joissa veljekset Paavo ja Osmo joutuivat heikompiaan puolustaessaan eräiden opettajien hampaisiin. Paavo kirjoitti laudatur-ylioppilaaksi Kuopion legendaarisesta poikalyseosta.
Upseerin ura kiinnosti Paavoa kouluvuosina kovin. Suvussa oli monta arvostettua sotilasta. Orvo-isä oli talvi- ja jatkosodat käynyt ja monin kunniamerkein palkittu reservin upseeri, joka oli osallistunut Tali-Ihantalan ratkaiseviin torjuntataisteluihin kesällä 1944. Äidin neljä veljeä olivat kaikki kiitettyjä ja palkittuja sotasankareita. Kaksi heistä, vänrikki Tauno ja kapteeni Pentti Iisalo oli aateloitu arvostetulla Mannerheim-ristillä, jota oli ehdotettu myös kolmannelle veljelle Aulikselle.
Paavo ja veljensä Osmo haaveilivat kasvuiässä ilmavoimiin pääsystä, sillä Tauno-eno oli rämäpääksi kuvattu lentäjä. Paavon kuten Osmonkin haave lentäjän urasta kariutui siihen, että veljekset kasvoivat yli 190 senttisiksi, kun lentäjän suurin sallittu pituus oli 183 senttiä. Paavon haave upseerin urasta kuitenkin säilyi.
Ollessaan aliupseerikoulussa Ylämyllyllä, Tuntemattoman sotilaan alussa kuvatuissa maisemissa, tapahtui urahaaveet tyssännyt kohtalokas onnettomuus. Lipponen ja kumppanit olivat siirtämässä raskasta sinkoa, kun joku horjahti ja yli 80 kilon paino jäi yksin Paavon harteille. Sitä hänen jo aiemmin vihoitellut selkänsä ei kestänyt. Paavo passitettiin kahdeksi viikoksi sotasairaalaan, mikä merkitsi aliupseerikoulun keskeyttämistä ja tie reserviupseerikouluun ja upseerin uralle katkesi.
Kuopiolainen Aku Miettinen muistelee, että armeijakaverit olettivat Paavon ilman muuta tähtäävän sotilasuralle. ”Hänestä olisi varmasti tullut kurssinsa priimus, sillä hän otti armeijansa hyvin tosissaan. Minusta hänessä olisi ollut jopa kenraaliainesta. Mutta toisaalta, ei hänelle kovin huonosti ole käynyt elämässään.”
Sitten kerrotaan Paavon Amerikan-vuodesta. Hyvin arvosanoin lukionsa päättänyt Lipponen oli yksi harvoista valituista, jotka olivat saaneet lahjakkaille ylioppilaille tarkoitetun yliopistostipendin Yhdysvaltoihin. Hänet oli hyväksytty Institute of International Education (IIE) –ohjelmaan ja hän pääsi opiskelemaan Dartmouthin yliopistoon. Se oli kaikille valituille massiivinen kokemus, sillä tuohon aikaan ei ollut vielä myöhemmin tutuksi tulleita vaihto-oppilasjärjestelmiä. ”Kielitaidon lisäksi tuolloin opimme tuntemaan myös maata tavalla, joka tuolloin oli vielä harvinaista”, toteaa Liisa Horelli, yksi stipendiaateista.
Paavo on todennut : ”Opiskelin Dartmouthissa vain yhden vuoden, mutta mikä vuosi se olikaan! Se ei ainoastaan muuttanut minun elämääni – myös historian kulku muuttui monella tavoin tuon vuoden aikana”. Vuosi olikin historiallinen. John F. Kennedy valittiin presidentiksi, yhteiskunnan radikalisoitumisen merkit pulpahtelivat pinnalle ja kosmonautti Juri Gagarin kävi avaruudessa. Radikalismi oli heräämässä Yhdysvalloissa ja Lipponen imi vaikutteita joka solullaan”.
Paavo menestyi opinnoissaan niin hyvin, että olisi saanut jatkoa stipendilleen. Hän kertoo: ”Mietin ankarasti, mitä tehdä. Amerikka veti, mutta siinä ongelma olikin. Minä palasin, koska ymmärsin, että minusta tulisi amerikkalainen, jos jäisin. Halusin palata, mennä jonakin päivänä politiikkaan ja palvella omaa maatani” kunniatohtoriksi juuri vihitty Paavo Lipponen tilitti juhlayleisölle Dartmouth Collegen päättäjäisjuhlassa 1997. Paavo toteaa, että tilaisuus oli hienoimpia juhlahetkiä hänen elämässään. Presidentti Bill Clinton oli ollut vastaavana juhlapuhujana muutama vuosi aikaisemmin.
Enpä kerro kirjasta enempää, jotta teille jäisi jännitystä, kun nyt tietysti kaikki kiiruhdatte kirjakauppaan ostamaan hyvän kirjan! Eräiden lukujen paljon puhuvia nimiä tähän vielä listaan:
Radikalismi herää 1961-67
Puoluetoimistossa 1967-78
Nousu valtaan 1987-2002
Euroopan rakentaja 1995-2003
Vallan kahvassa 1995-2003.
Kirja luonnollisesti päättyy vuoteen 2003. Mutta kirjakin antaa ounastella, että Paavon ura ei ole vielä läheskään päättynyt. Niin ounastelen minäkin. Paavo on nyt jo 63-vuotias. So what? Jos Paasikivi olisi lopettanut poliittisen uransa tuossa iässä, niin kuinkahan moni hänestä juuri mitään tietäisi? Paasikivi oli jo 76-vuotias tullessaan presidentiksi ja ehti vielä nousemaan monen mielestä arvostetuimmaksi presidentiksemme, joskin minä asettaisin hänet vasta toiseksi Risto Rydin jälkeen. Ryti ansaitsee mielestäni ykkössijan niiden henkilökohtaisten uhrausten vuoksi, joita hän teki maamme puolesta sen kohtalon ollessa veitsen terällä.
Kirja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta! Alkaa näin: ”Paavo Lipponen oli kahdeksan vuoden ajan Suomen vaikutusvaltaisin poliitikko. Hän on edelleen maan tunnetuin poliittinen päättäjä, vaikka on jättänyt pääministerin tehtävät. Lipponen on kaikille tuttu, mutta samalla tuntematon.”
Alkusanojen loppukappale kuuluu näin: ”Kirjaan kootuista palasista syntyy kuva lahjakkaasta, laajasti sivistyneestä, kunnianhimoisesta ja ristiriitaisesta henkilöstä, josta rauhanaktivismin ja vasemmistoradikalismin kautta kasvaa eurooppalainen ajattelija, integraation puolustaja. Kirja on myös tarina sotien runtelemasta maasta, joka Kekkosen johdolla opettelee Neuvostoliiton ystäväksi ja naapurin otteen kirvotessa kääntyy vauhdilla kohti Eurooppaa. Nämä kaksi tarinaa kulkevat käsi kädessä, eikä niitä voi erottaa toisistaan”.
Ensimmäinen luku käsittelee Paavon lapsuutta saksalaisten miehittämässä Lapissa, Pellon Turtolassa, isän ollessa rintamalla, evakkomatkaa Ruotsiin ja paluuta sodan runtelemaan Pelloon. Sen jälkeen koulunkäyntiä Kuopiossa, missä hän kiinnostui jo koulupoikana filosofiasta, arkkitehtuurista, jalkapallosta, koripallosta, uinnista ja vesipallosta; asioista, jotka ovat säilyneet Paavon pysyvinä kiinnostuksen ja harrastuksen kohteina. Paavon kiinnostui myös politiikasta jo kouluvuosinaan ja hänen radikalisoitumiseensa vaikutti paljon eräät tapahtumat koulussa, joissa veljekset Paavo ja Osmo joutuivat heikompiaan puolustaessaan eräiden opettajien hampaisiin. Paavo kirjoitti laudatur-ylioppilaaksi Kuopion legendaarisesta poikalyseosta.
Upseerin ura kiinnosti Paavoa kouluvuosina kovin. Suvussa oli monta arvostettua sotilasta. Orvo-isä oli talvi- ja jatkosodat käynyt ja monin kunniamerkein palkittu reservin upseeri, joka oli osallistunut Tali-Ihantalan ratkaiseviin torjuntataisteluihin kesällä 1944. Äidin neljä veljeä olivat kaikki kiitettyjä ja palkittuja sotasankareita. Kaksi heistä, vänrikki Tauno ja kapteeni Pentti Iisalo oli aateloitu arvostetulla Mannerheim-ristillä, jota oli ehdotettu myös kolmannelle veljelle Aulikselle.
Paavo ja veljensä Osmo haaveilivat kasvuiässä ilmavoimiin pääsystä, sillä Tauno-eno oli rämäpääksi kuvattu lentäjä. Paavon kuten Osmonkin haave lentäjän urasta kariutui siihen, että veljekset kasvoivat yli 190 senttisiksi, kun lentäjän suurin sallittu pituus oli 183 senttiä. Paavon haave upseerin urasta kuitenkin säilyi.
Ollessaan aliupseerikoulussa Ylämyllyllä, Tuntemattoman sotilaan alussa kuvatuissa maisemissa, tapahtui urahaaveet tyssännyt kohtalokas onnettomuus. Lipponen ja kumppanit olivat siirtämässä raskasta sinkoa, kun joku horjahti ja yli 80 kilon paino jäi yksin Paavon harteille. Sitä hänen jo aiemmin vihoitellut selkänsä ei kestänyt. Paavo passitettiin kahdeksi viikoksi sotasairaalaan, mikä merkitsi aliupseerikoulun keskeyttämistä ja tie reserviupseerikouluun ja upseerin uralle katkesi.
Kuopiolainen Aku Miettinen muistelee, että armeijakaverit olettivat Paavon ilman muuta tähtäävän sotilasuralle. ”Hänestä olisi varmasti tullut kurssinsa priimus, sillä hän otti armeijansa hyvin tosissaan. Minusta hänessä olisi ollut jopa kenraaliainesta. Mutta toisaalta, ei hänelle kovin huonosti ole käynyt elämässään.”
Sitten kerrotaan Paavon Amerikan-vuodesta. Hyvin arvosanoin lukionsa päättänyt Lipponen oli yksi harvoista valituista, jotka olivat saaneet lahjakkaille ylioppilaille tarkoitetun yliopistostipendin Yhdysvaltoihin. Hänet oli hyväksytty Institute of International Education (IIE) –ohjelmaan ja hän pääsi opiskelemaan Dartmouthin yliopistoon. Se oli kaikille valituille massiivinen kokemus, sillä tuohon aikaan ei ollut vielä myöhemmin tutuksi tulleita vaihto-oppilasjärjestelmiä. ”Kielitaidon lisäksi tuolloin opimme tuntemaan myös maata tavalla, joka tuolloin oli vielä harvinaista”, toteaa Liisa Horelli, yksi stipendiaateista.
Paavo on todennut : ”Opiskelin Dartmouthissa vain yhden vuoden, mutta mikä vuosi se olikaan! Se ei ainoastaan muuttanut minun elämääni – myös historian kulku muuttui monella tavoin tuon vuoden aikana”. Vuosi olikin historiallinen. John F. Kennedy valittiin presidentiksi, yhteiskunnan radikalisoitumisen merkit pulpahtelivat pinnalle ja kosmonautti Juri Gagarin kävi avaruudessa. Radikalismi oli heräämässä Yhdysvalloissa ja Lipponen imi vaikutteita joka solullaan”.
Paavo menestyi opinnoissaan niin hyvin, että olisi saanut jatkoa stipendilleen. Hän kertoo: ”Mietin ankarasti, mitä tehdä. Amerikka veti, mutta siinä ongelma olikin. Minä palasin, koska ymmärsin, että minusta tulisi amerikkalainen, jos jäisin. Halusin palata, mennä jonakin päivänä politiikkaan ja palvella omaa maatani” kunniatohtoriksi juuri vihitty Paavo Lipponen tilitti juhlayleisölle Dartmouth Collegen päättäjäisjuhlassa 1997. Paavo toteaa, että tilaisuus oli hienoimpia juhlahetkiä hänen elämässään. Presidentti Bill Clinton oli ollut vastaavana juhlapuhujana muutama vuosi aikaisemmin.
Enpä kerro kirjasta enempää, jotta teille jäisi jännitystä, kun nyt tietysti kaikki kiiruhdatte kirjakauppaan ostamaan hyvän kirjan! Eräiden lukujen paljon puhuvia nimiä tähän vielä listaan:
Radikalismi herää 1961-67
Puoluetoimistossa 1967-78
Nousu valtaan 1987-2002
Euroopan rakentaja 1995-2003
Vallan kahvassa 1995-2003.
Kirja luonnollisesti päättyy vuoteen 2003. Mutta kirjakin antaa ounastella, että Paavon ura ei ole vielä läheskään päättynyt. Niin ounastelen minäkin. Paavo on nyt jo 63-vuotias. So what? Jos Paasikivi olisi lopettanut poliittisen uransa tuossa iässä, niin kuinkahan moni hänestä juuri mitään tietäisi? Paasikivi oli jo 76-vuotias tullessaan presidentiksi ja ehti vielä nousemaan monen mielestä arvostetuimmaksi presidentiksemme, joskin minä asettaisin hänet vasta toiseksi Risto Rydin jälkeen. Ryti ansaitsee mielestäni ykkössijan niiden henkilökohtaisten uhrausten vuoksi, joita hän teki maamme puolesta sen kohtalon ollessa veitsen terällä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ole muistopuheen aika, (in memorial)
-Trubadurix
Paavo Lipposen ongelmana on ollut heikko verbaalinen ulosanti. Lisäksi hänellä on huono psykologinen ote politiikkaan. Paavo ärähtää, Paavo itkettää naisia, Paavo käskyttää jne. Hän kykynsä olisivat saattaneer pulpahtaa tosiaan paremmin esille sotilasuralla. Oikeastaan täytyy ihmetellä sitä, miksi on päässyt SDP:n puheenjohtajaksi. Tässä SDP:tä täytyy kyllä kunnioittaa puolueena, koska se on valinnut puheenjohtajakseen ilmeisen älykkään, mutta sosiaalisissa taidossa melko lahjattoman henkilön johtajakseen.
Paavo Lipponen nousee suureksi suomalaiseksi poltiitikoksi juuri sen vuoksi, että hänen visionsa Euroopasta on ollut edellekäyvää.
Presidenteistä itse arvostan korkeimmalle J.K.Paasikiven. Urho Kekkonen on tietysti myös arvostettava korkealle siitäkin huolimatta, että hän on edelleen kiistelty hahmo. Jos Kekkonen osoittautuu NL:n agentiksi kuten Klimov väittää, niin sitten tietysti pitää asia arvioida uudelleen. Ryti tulee monta pykälää näiden kahden jälkeen, jos edes kolmantena. Rytin toiminnassa voi toki painottaa uhrautumista, mutta yhtä hyvin näköalattomuutta, joka koski suursodan voittajaa.
Älä nyt kuitenkaan mene ihan silmittömästi rakastumaan tuohon fyysisesti suureen, mutta henkisesti pieneen idoliisi.
Juhani Suomikin on jossain määrin ihastunut kaljupäiseen idoliinsa, ja niimpä hän ei oikein pysty näkemään Kekkosessa olleita pimeitä puolia.
Niitäkin oli ihan riittämiin.
Kun upseerin uraa suunnitellut ja Amerikoissakin opiskellut jo aikuinen mies hurahtaa totaalisesti äärivasemmistolaiseen radikalismiin, niin eipä ihme, että meitä sinivalkoisia patriootteja hyytää koko mies.
On isänmaan onni, että hän on tänään "rampa ankka".
No, paljon hän ehti saada tuhoa aikaan pääministerivuosinaan. Oman rahan vaihtaminen Brysselin ruplaan kansan tahdon vastaisesti oli hänen suurin "saavutus".
Demariin ei ole luottamista.